Fedex

Argh!

Fedex on surkea. Jos mahdollista älkää käyttäkö sitä kuljetukseen. Kuljetusjärjestelmässä on puutteita. Tässä minun kokemus. Tilasin erään paketin. En ollut paikalla kun sitä oltiin tuomassa. Tuli vain kirje jossa luki, että eivät tavoittaneet minua. Soita asiakaspalveluun uutta toimitusta varten. Idioottimaista! Hyvin oisivat voineet jättää postilaatikkoon. Sitten soitin asiakaspalveluun ja luvattiin, että tuodaan seuraavana päivänä klo. 11-16 välillä. Eipä tullut ja sitten soitin asiakaspalveluun, jossa lässytettiin, että on käynyt joku sekaannus. Tuodaan seuraavana päivänä.

87

31871

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fedexor

      Tässä useana päivänä olen yrittänyt sopia paketin toimitusaikaa mutta siellä pyörii vastaajat päällä kokoajan. ei toivettakaan saada ihmistä kiinni. Jatkossa jalelija muuttuu!

    • Fedex vihaaja

      Fedex on aivan paska kuriirifirma enpä käytä sitä enää ikinä. paketin piti tulla viime viikon perjantaina ovelle ja nyt sen on täytynynt kolme päivää jo olla tuotuna klo 16 mennessä. Olen jokapäivä soittanut ja sieltä on sanottu että huomenna tuodaan mutta täällä minä kotona olen istunut niin kun on sanottu että paketti tulee, eipä vaan oo tullu kohta menee hermot ja fedexille korvausvaatimusta. Tänään kun soitin niin selityksenä väärä postinumero, jonka vielä tarkistin tilauksestani, oikeahan se oli. Alkaa hermot mennä...

    • lasgjlj

      FEDEXIÄ EI KANNATA MISSÄÄN TILANTEESSA KÄYTTÄÄ!!! "Asiakaspalvelu" surkeaa, eivät toimita sovittuna aikana,itse olen KOLMENA päivänä odottanut lähetystä jonka toimitusaika on sovittu eikä tullut vielä kolmannellakaan yrityksellä. Asiakaspalvelun mukaan minun pitäisi vielä huominen päivystää näiden kolmen fedexin oharin jälkeen että voisin saada paketin, vaihtoehtona ehdottivat että haen paketin itse heidän toimitiloistaan. En suostunut! Enkä suostunut enää päivystämään josko he huomenna toimittavat vaan vaadin että on sovittava joku tarkka kellonaika milloin se paketti sitten varmasti tulee. Fedex ei kuulemma nyt sitten voikaan sopia mitään aikoja milloin toimittavat ja ilmoittivat lähettäjälle että olen kieltäytynyt vastaanottamasta pakettia!!!
      ASIA EI TODELLAKAAN JÄÄ TÄHÄN! Ihan periaatteesta vien asian eteenpäin ettei tuollainen huijari firma pääse taas kuin koira veräjästä.

    • lahettelija

      Jos mahdollista, kannattaa tosiaan ottaa toimitus jollain muulla kuin FedExillä. Toimitusajat ei pidä ja jos et satu olemaan ekalla kerralla kotona kun FedExin paketti olisi tuloillaan niin siitä seuraa harmaita hiuksia.

      USA:sta tilatessa USPS eli perinteinen posti on toimittanut paketin perille Keski-Lännestä jopa neljässä arkipäivässä ja Itellan kaiffari on sen kotiovelle tuonut soitettuaan ensin ja varmistettuaan mikä on sopiva aika. Sen sijaan FedEx on hautonut pikapakettia jopa 3-4 viikkoa. Kokemukset kesältä 2011.

      Kuriiripalveluista parhaimmat kokemukset on UPS:lta. Yleensä kuski soittaa ennakkoon ja viimeistään siinä vaiheessa kun on ovella eikä ketään ole kotona. Yleensä uusintayritys on järjestynyt samalle päivälle tai sitten paketti on tuotu sinne missä vastaanottaja on ollut - jos ei siis ole ollut kotona. Hinnaltaankin UPS:n toimitus on ollut mielestäni FedExiä edullisempi, yleensä paketti on jenkeistä tullut noin viikossa, Saksasta 3-4 päivässä.

      UPS tuo Saksan paketit nopeammin kuin DHL. DHL:llä paketti voi viipyä matkalla Saksasta Suomeen jopa 2-3 viikkoa :o

    • xfgsrtjrth

      FedEx on kyllä äärimmäisen mainio kuriirifirmaksi, palvelu huomattavsti parempaa kuin esimerkiksi DSL:llä. Omat paketit aina saapuneet ajoissa paikalle, ei mitään valittamista.
      Muuttakaa ihimiset jonnekkin sivistyksen pariin sieltä metsästä, saapuu paketitkin perille aikataulussa.

    • äpijh'IPGH
    • upsmikajuttu

      Olin todella hämmästynyt, kun odottelin pakettia UPS:ltä. Soitin heidän asiakaspalveuunsa. Seuranta netin kautta näyttää, että paketti on saapunut Vantaalle. Kun sitten soitin heidän asiakaspalveluunsa, he totesivat, että paketti ei ole vielä edes Suomessa... että "jokus nämä tiedot eivät pidä paikkaansa". UPS antaa erittäin luotettavan kuvan, mutta seurannan taustalla on ilmeisesti tietokone, joka itse arvioi lentoaikataulujen mukaan paketin mahdollisen saapumisen eli seuranta ei pidä paikkaansa paketin todellisesten skannauksien kanssa. Todennäköisesti mitään skannauksia ei matkalla edes tapahdu.

    • Puhku

      Itse tilasin Nordicelektroniikalta puhelimen, varasto on Portugalissa. Paketti matkusti Suomeen, seurasin lähetysinfoa, kunnes sinne ilmestyi kohta "Customer not available or business closed".

      Kaivoin vartin FedExin Suomen asiakaspalvelun numeroa, sieltä vastattiin heti, ja kerrottiin, että pakettia on yritetty eilen toimittaa. Minulle ei vain oltu viitsitty soittaa, että he ovat lukitun alaoven takana (jos edes ovat olleet...).

      Nyt haen paketin itse Vähälältä (Oulu), jonka terminaaliin FedEx on paketin vienyt. Jos en näin tekisi, niin ilmeisesti tätä samaa hienoa toimituskeinoa (lukitun alaoven läpi) olisi kokeiltu vielä kolme päivää. Soittakaa ehdottomasti heti Suomen asiakaspalvelunumeroon (010 800 515) jos ongelmia ilmenee, osasi typsyli sieltä heti neuvoa mitä tehdä.

      Mutta jos mahdollista, niin en kyllä itse enää FedExiä käytä...

      • 16+12

        Lukittu portaan ovi eikä ovipuhelinta on monelle ongelma. Auttaisikohan asiaa, jos kertoisi lähettäjälle ovikoodin ja pyytäisi, että se merkitään osoitelappuun samalla lailla kuin puhelinnumero. Puhelinnumeronhan lähettäjät yleensä pyytävät kuriiritoimituksen ollessa kyseessä.


      • EX Fedex asiakas
        16+12 kirjoitti:

        Lukittu portaan ovi eikä ovipuhelinta on monelle ongelma. Auttaisikohan asiaa, jos kertoisi lähettäjälle ovikoodin ja pyytäisi, että se merkitään osoitelappuun samalla lailla kuin puhelinnumero. Puhelinnumeronhan lähettäjät yleensä pyytävät kuriiritoimituksen ollessa kyseessä.

        Ei auta kun kysymyksessä on Fedex, he lupaavat, mutta eivät tee mitään, pelaavat aikaa ja valehtelevat. Monelta harmilta päässee, kun ei käytä kyseistä yhtiötä.


    • tyytyväinen

      Olen tilannut ulkomailta nettikaupasta kaksi pakettia tänä vuonna (toinen USA:sta ja toinen Kiinasta) ja molemmissa kuriirifirmana oli FedEx. Nuo molemmat lähetykset ovat sujuneet ilman ongelmia ja nopeasti eli alle viikossa.

      Ensimmäisellä kerralla olivat käyneet työpäivän aikana soittamassa ovikelloa, ja kun kukaan ei ollut kotona niin olivat jättäneet lapun käynnistä ja numeron johon voi soittaa. Soitin numeroon ja saimme sovittua uuden ajan seuraavalle päivälle.

      Toisella kerralla seurasin FedExin sivuilta paketin matkaa ja heti kun paketti saapui Suomeen, soitin itse FedExille, koska tiesin etten ole kotona muutamaan päivään silloin kun paketti on tulossa. Saimme sovittua, että paketti toimitetaan alkuperäisen aikataulun mukaan, mutta annoin heille samassa kaupunginosassa asuvan tuttuni osoitteen ja hän lupasi vastaanottaa pakettini. Tuokin järjestely sujui ongelmitta.

      Koputan silti varmuuden vuoksi puuta ;)

    • Fedex on paska

      Fedex on kasa paskaa. Koko systeemi kusee, jossa paketit koitetaan tuoda postiluukusta sisään, vaikka paketti ei siitä mahtuisi, kukaan ei olisi avaamassa ovea, eivätkä sitä ennen pääsisi edes ulkoovesta sisään ovikoodin takia. Ja voisivat edes soittaa että ovat tuomassa pakettia, kun heillä on sentään tiedossa puhelinnumerokin. Paketin seurantapalvelussa lukee seuraavana päivänä, että ovat koittaneet toimittaa pakettia, mutta tilaaja ei ole ollut paikalla tai häneen ei ole saatu yhtetttä, kas kummaa kun eivät ole edes soittaneet ja kysyneet ovikoodia.
      Asiakaspalvelu ei vastaa ja paketti lähetetään takaisin lähettäjälle.
      En käyttäisi Fedexiä vaikka siitä maksettaisiin on niin paskaa palvelua ja kusetusta koko homma.

      • Fedex

        Tässä tuore tapaus Fedexin 'palvelusta', joka on todella syvältä! Tilasin ebayn kautta paperitavaraa (litteä paketti) ja Fedexin nettiseurannan mukaan paketti oli neljässä päivässä Suomessa. Fedexiltä tuli tekstiviesti, että ilmoittaa tietoja heille jos he tullaavat paketin. Halusin tullata itse Tullin nettipalvelun kautta. Fedex lupasi toimittaa minulle tarvittavat tiedot.

        Meni viikko, kunnes aloin itse kyselemään tietojen perään. No, Fedex ilmoitti tiedot, tullasin tavaran ja lähetin Fedexille heidän tarvitsemansa tiedot, että voivat noutaa paketin. Sitten ei taas tapahtunut mitään, kun oli viikonloppu edessä... Otin yhteyttä Fedexin asiakaspalveluun ja sieltä ilmoitettiin, että paketti on lähtenyt perjantaina Oulua kohti, että kyllä se tulee. Maanantaina oli postiluukusta tullut lappu, että olivat yrittäneet tuoda pakettia ja minun pitää soittaa heille sopiaksemme uuden toimitusajan. Eivät sitten voineet soittaa itse, ennen kuin lähtivät tuomaan pakettia???

        Fedexin asiakaspalvelu on auki klo 8-17, joten soitin sinne heti tänään tiistaiaamuna. Kysyin ystävällisesti, että voisiko paketin tuoja soittaa, että sopisin suoraa hänen kanssa molemmille sopivan ajan. Asiakaspalvelun tyyppi sanoi, että paketin tuodaan klo 9-17 välillä, eikä kuski ehdi soittamaan asiakkaalle. He tuovat paketin kun ehtivät. Minä olen päivisin töissä, joten en ehdi päivystämään pakettia kotona! Sovittiin sitten, että tuovat paketin työpaikalleni. Tosin asiakaspalvelun tyyppi ei osannut sanoa, että milloin se tuodaan. Menee ainakin huomiseen tai pidempäänkin!

        Tällainen 'palvelu' on kyllä uskomatonta! Minulle on tullut aiemmin paketteja esim. Itella kautta ja palvelu on ollut loistavaa! Kuski on aina soittanut ja ollaan sovittu molemmille sopiva aika. Itellan tyypit toimittavat tavaraa myös klo 17 jälkeen. Uskomatonta, ettei Fedexin kuskit 'ehdi' soittamaan! Ehkäpä se kiire johtuu siitä, että he ajelevat kaupungilla päiväkaudet turhaa pimpottelemassa ihmisten ovikelloja ja jakavat niitä 'Valitettavasti emme tavoittaneet Teitä' -lappusiaan! Istuisivat mieluummin konttorissa kalenterin edessä ja sopisivat asiakkaiden kanssa aikoja, joillon paketti viedään.

        Jos paketti olisi tullut postin kautta, niin se olisi ollut jo perillä. Itellan kuski olisi sen jo tuonut tai pakeitn olisi itse voinut noutaa postista, joka on klo 20 asti auki. Lisäksi paketti pitää sisällään paperia, joten eiköhän se ole litteä ja mahtuisi varmaan postiluukusta. Siitähän sitä ei voi toki puottaa...

        Paska firma, paska palvelu! En suosittele Fedexiä!


      • Fedex
        Fedex kirjoitti:

        Tässä tuore tapaus Fedexin 'palvelusta', joka on todella syvältä! Tilasin ebayn kautta paperitavaraa (litteä paketti) ja Fedexin nettiseurannan mukaan paketti oli neljässä päivässä Suomessa. Fedexiltä tuli tekstiviesti, että ilmoittaa tietoja heille jos he tullaavat paketin. Halusin tullata itse Tullin nettipalvelun kautta. Fedex lupasi toimittaa minulle tarvittavat tiedot.

        Meni viikko, kunnes aloin itse kyselemään tietojen perään. No, Fedex ilmoitti tiedot, tullasin tavaran ja lähetin Fedexille heidän tarvitsemansa tiedot, että voivat noutaa paketin. Sitten ei taas tapahtunut mitään, kun oli viikonloppu edessä... Otin yhteyttä Fedexin asiakaspalveluun ja sieltä ilmoitettiin, että paketti on lähtenyt perjantaina Oulua kohti, että kyllä se tulee. Maanantaina oli postiluukusta tullut lappu, että olivat yrittäneet tuoda pakettia ja minun pitää soittaa heille sopiaksemme uuden toimitusajan. Eivät sitten voineet soittaa itse, ennen kuin lähtivät tuomaan pakettia???

        Fedexin asiakaspalvelu on auki klo 8-17, joten soitin sinne heti tänään tiistaiaamuna. Kysyin ystävällisesti, että voisiko paketin tuoja soittaa, että sopisin suoraa hänen kanssa molemmille sopivan ajan. Asiakaspalvelun tyyppi sanoi, että paketin tuodaan klo 9-17 välillä, eikä kuski ehdi soittamaan asiakkaalle. He tuovat paketin kun ehtivät. Minä olen päivisin töissä, joten en ehdi päivystämään pakettia kotona! Sovittiin sitten, että tuovat paketin työpaikalleni. Tosin asiakaspalvelun tyyppi ei osannut sanoa, että milloin se tuodaan. Menee ainakin huomiseen tai pidempäänkin!

        Tällainen 'palvelu' on kyllä uskomatonta! Minulle on tullut aiemmin paketteja esim. Itella kautta ja palvelu on ollut loistavaa! Kuski on aina soittanut ja ollaan sovittu molemmille sopiva aika. Itellan tyypit toimittavat tavaraa myös klo 17 jälkeen. Uskomatonta, ettei Fedexin kuskit 'ehdi' soittamaan! Ehkäpä se kiire johtuu siitä, että he ajelevat kaupungilla päiväkaudet turhaa pimpottelemassa ihmisten ovikelloja ja jakavat niitä 'Valitettavasti emme tavoittaneet Teitä' -lappusiaan! Istuisivat mieluummin konttorissa kalenterin edessä ja sopisivat asiakkaiden kanssa aikoja, joillon paketti viedään.

        Jos paketti olisi tullut postin kautta, niin se olisi ollut jo perillä. Itellan kuski olisi sen jo tuonut tai pakeitn olisi itse voinut noutaa postista, joka on klo 20 asti auki. Lisäksi paketti pitää sisällään paperia, joten eiköhän se ole litteä ja mahtuisi varmaan postiluukusta. Siitähän sitä ei voi toki puottaa...

        Paska firma, paska palvelu! En suosittele Fedexiä!

        Lisäys edelliseen viestiin, että paketti on ollut nyt 12 päivää Suomessa enkä ole vielä saanut ko. pakettia. Lisäksi eilen paketin tiedot hävisivät Fedexin paketin seurantapalvelusta, vaikka pakettia ei ole vielä toimitettu minulle!


    • Eka_ja_vika_kerta

      Ensimmäinen pakettini FedExin kautta ja ei voi todeta muuta kuin, että ylläolevan "Fedex"-nimimerkin kokemukset ovat kuin suoraan omani. Paitsi minullepa ei jätetty edes lappua. Näen vain paketinseurannasta, että olivat "yrittäneet" toimittaa pakettia. Aika ihmeellistä toimintaa. DHL ja UPS soittaa _AINA_ , jos ei ole kotona ja samalle päivälle saanut aina toimituksen vaikkapa työpaikalle. No ei muuta kuin maanantaina soitto asiakaspalveluun ja paketti työpaikalle, toivottavasti aikaan, kun olen edes töissä. Jotenkin periaatteesta vain ottaa kupoliin itse soitella tuonne ja sopia noita uusiksi. Palvelun taso hipoo aikalailla nollaa tässä tapauksessa.

      Jäi niin pska maku suuhun, että pyrin välttämään jatkossa.

    • Importter

      Asun rauhallisella rivitaloalueella ja minulle tulee säännöllisesti pakettaja FedEx:n toimittamana. Jos en ole paikalla, niin kuriiri soittaa kännyyn ja sovimme että hän jättää paketin koosta riippuen joko portaille tai postilaatikkoon. No problems! Joskus kuriiri tosin ymmärtää paremmin engelskaa kuin fingeslkaa, mutta sehän ei ole mikään ongelma. Suosittelen!

    • FedexHuijaus

      Kannattaa muista FEDEX ei ole enään kuljetusyhtiö, ei ole ollut sitä enään vuosikausiin. Toiminta perustuu laskutukseen, jos et osaa kysyä jotain tiettyä yksityiskohtaa Fedex lähettää siitä laskun, amerikkalainen tapa, ne "pienet asiat" small details jätetään mainitsematta tilattaessa. Eli perustuu huijaukseen.
      Kiinasta kun tilaat kuljetuksen sovitusta pvm saattaa kulua Fedexillä jopa kuukausi.

      • FedexCustomerFraud

        Fedex elää puhelinpalvelulla, kun yhtiöllä satoja tuhansiaa hukkuneita paketteja, niin asiakaspalvelu on muutettu järjettömän kalliiksi puhelinpalveluksi.


    • vikaa sysissä jos se

      Joku tuossa yllä ihmetteli, että miksi eivät jättäneet pakettia postilaatikkoon. Siksi eivät jätä pakettia postilaatikkoon, koska lähetys pitää aina kuitata. Heidän pitää siis saada vastaanottajan kuittaus ennen kuin voivat pakettia luovuttaa. Kuriirikuljetus ei ole sama asia kuin posti!!!

      Myös lähettävässä päässä täytyy olla tarkkana, että täyttävät rahtikirjan oikein. Kuriiriyritysten rahtikirjaan vaaditaan AINA vastaanottajan puhelinnumero. Jos lähettäjä on fiksu, hän toimittaa aina myös rahtikirjan kopion laskusta sähköpostilla, jotta voit itse seurata lähetystä netissä. EU:n ulkopuolelta tulevat paketit pitää tullata ja tullausasiat ovat eri juttu kuin rahdin kuljetus.

      Joku tuossa yllä myös valitti, että kun jakelu tapahtuu klo 17:ään mennessä eikä silloin olla kotona vaan töissä. Mitäpä, jos pyytäisit sen toimituksen esimerkiksi työpaikallesi, niin saisit sen tavaran silloin normaalin toimistoajan puitteissa. Tai otat päivän vapaata tai pyydät esim. työttömän kaverisi kotiisi istuskelemaan siksi päiväksi, kun tavara on tulossa. Voit myös pyytää, että jakelua ei tehdä, vaan että käyt itse noutamassa paketin Fedexin konttorilta (yleensä varastoivat veloituksetta max 2 arkipäivää).

      Kannattaa muistaa, että nämä kuriirifirmat noudattavat kaikki samantyyppisiä käytäntöjä. Ensisijassa niitä käyttävät yritykset, joten niiden toimintatapojen mukaan myös toimitaan.

      Itse olen työni kautta päivittäin tekemisissä erilaisten rahdinkuljetusfirmojen kanssa (kuriirit, lentorahti, posti). Ennen toimijan haukkumista kannattaa selvittää itse myös se, että noudattaa omalta osaltaan sääntöjä. Kaikki epämääräisyydet vain hidastavat paketin kulkua. Jos on aihetta reklamaatioon, se kannattaa tehdä kirjallisesti.

    • yrittäjä

      Fedex tökkii, kuljetus Helsingistä Ouluun on hidasta (2 päivää) ja jakelu ei onnistu vaikka asiakas on paikalla vastaanottamassa pakettia - ilmoittavat vain totuudenvastaisesti että "Customer not Available or Business Closed".
      En suosittele Fedexiä ymmärrettävästä syystä.

    • erittäinraivostunut

      AIVAN VITUN PASKAA TOIMINTAA!
      Ei nyt herran jumala kukaan ole työpäivänä 11:30 ilman varoitusta vastaanottamassa toimistusta. Asiakaspalvelu toiminta surkeaa kun yrittää soittaa että onko mahdollista saada vielä tänään jos tulee hakemaan, mutta ei kuulemma onnistu. Nyt saan sitten odotella 4 päivää että on seuraavan kerran mahdollisuus saada tilaus! Pitäisi tehdä valitus muuallekkin kuin keskustelupalstalle koska tämä ei vaan vetele!

    • Fedex

      Aneemista toimintaa. Tuodaan paketti työppäivän aikana. Ei soiteta. Jätetään lappu soita ennen ysiä kyseisenä päivänä jolloin haluat toimituksen. Ja 010 numero tietenkin! Ja liirumlaarum nauha pyörii assassa. Ei osata antaa mitään aikaa paitsi se että kolmén jälkeen ei mitenkään käy. Ei osata työpaikalleni kun niin monta porttia että aika vaikeeta kuskille.
      Ehdotetaan että voiko jättää postilaatikkoon, johon että jättäkää vaan. Alkaa epäily että mitä jos se ei mahdu, no voi perkele! Sitten ehdotetaan vapaapäivää tai vantaalta hakua! Kuljetuspalvelu ja minäkö haen?? Ja oikeen vapaapäivä yhden ..tun paketin takia??
      Sovin treffit läheiselle huoltoasemalle, sinne kuulemma osaavat, eikä hermot kestäny enää yhtään pidempään...

    • pettynyt2

      Itselläni myös aivan ala-arvoista toimintaa Fedexiltä. Paketti lojuu Suomessa, sitä "yritetään" tullata Fedexin toimesta väärillä tuote- ja hintatiedoilla, luottokorttiani laskutetaan siitä. En saa ketään kiinni puhelimesta ja minua vain pallotellaan osastolta toiselle. Pakettiani en ole vielä saanut siitä huolimatta, että luottokorttiani on kyllä veloitettu. Toinen paketti vielä tulossa. Ihan kauhistuttaa, että mitä sen kanssa tapahtuu. Nämä molemmat paketit luvattiin toimittaa ennen joulua. Ei ole toivoakaan saada paketteja toimitetuksi minulle ennen joulua. En enää koskaan suostu ostamaan mitään, jos toimittaja käyttää Fedexiä. Muiden kuriiripalvelujen kanssa ei ole ollut samanlaisia ongelmia.

    • Fedex Scam

      FEDEX on huijaus yritys enään, mitään tekemistä kuriiripalvelun kanssa sillä ei ole.
      Asikaspalvelusta ei vastata sähköpostihin, pakottavat soittaamaan 0100 maksulliseen asiakspalveuun, josta veloitetaan järjetön summaa, käsitääkseni tuokin toiminta on kujuttansuojalain vastaista, hinta pitäisi ilmoittaa, mutta Fedex ei sitä ilmoita. varokaa Fedex huijausta.

      • 16+4

        Fedexin sivuilta:

        Contact FedEx By Phone

        Customer Service
        Tel: 010 800 515
        Hours: Monday - Friday 8:00 - 17:00
        If you can't access the Customer Service number call: 09 758 5698.

        Kannattaa soittaa suoraan tuohon 09-alkuiseen numeroon. Palvelu toimii sitä kautta samalla lailla.


      • Kokemusta on
        16+4 kirjoitti:

        Fedexin sivuilta:

        Contact FedEx By Phone

        Customer Service
        Tel: 010 800 515
        Hours: Monday - Friday 8:00 - 17:00
        If you can't access the Customer Service number call: 09 758 5698.

        Kannattaa soittaa suoraan tuohon 09-alkuiseen numeroon. Palvelu toimii sitä kautta samalla lailla.

        09-7585698 numero on yllättäen poistettu heidän sivuiltaan...eli soita maksulliseen numeroon n 1-2 eur minuutti.....ja jos soittit he käänsivät sen maksulliselle linjalle...ei mitään hyötyä.


      • Anonyymi

        Fedex huijaus,toimii välittäjänä,sille muka maksetaan marketplasessa ostama tuote ja toimittaa myyjälle,tuo rahan ja ottaa tavaran,onneks huomasin,sit kun en suostunut sellaiseen maksu tapaan,niin tuli jo uhkauksia,et poliisi tulee hakemaan kotoolta


    • Fedexin uhri

      Varokaa Fedexiä, olette sitten kuluttaja asiakas tai yritysasiakas. He eivät pysty toimittamaan lähetyksiään luvatuissa aikatauluissa, sekä kadottavat lähetyksiä, Olkaa hyvin varovaisia, ja koska Amerikkalaisena veroparatiisi yhtiönä, he eivät korvaa mitään.

      Lisäksi asiakkaat pakotetaan soittamaan heidän maksulliseen asiakaspalveluun, jonka hintoja ei mainita heidän verkkosivuillaan eikä automaattivastaajassa, yllätyslaskuun tulossa n 20-30 eur lisälasku.

      Eivät vastaa sähköposteihin, kuin max 3-4 pv kuluttua.

      Varokaa Fedexiä nettiostajat!!

      • Anonyymi

        Onneksi tajusin,että on huijaus


    • Fedex epäluotettava

      Fedex tyhjien lupauysten yhtiö:

      Luvataan soittaa ennen toimitusta- ei soiteta.
      Luvataan toimittaa sovittuna aikana-ei toimiteta
      Luvataan korvauksia myöhästyneistä lähetyksistä- ei korvata mitään.

      Fedex lupaa, mutta ei vastaa lupauksistaan. olet kuluttaja tai yritys, jätä Fedex kuljetukset käyttämättä, säästyt monelta harmilta.

    • Miksi tilaat kotiisi tavaraa jos tiedät olevasi töissä arkipäivät? Tilaa töihis, helpottaa monen ihmisen elämää.
      Onko sinulla ovikoodi rapussasi? Ilmoita se tilausta tehdessäsi. Monessa nettiputiikissa on address line 2 joka piirtyy rahtikirjaan.
      Esimerkki:
      Mannerheimintie 8 c 88, 00100 Helsinki
      DOORCODE 2991

      Näin kuski ei voi olla tietämättä ovikoodiasi.
      Itse olen käyttänyt tuota kikkaa ja aina on tuotu ongelmitta.

      • Blahh

        Ei ole kotona ovikoodia kerrostaloasunnossa ja työpaikalle pääsee vain kulkuluvan ja -läpyskän kanssa. Vapaapäivää ei myöskään saa vuorotyössä yhtäkkiä otettua. Aikaisemmin netistä tilattaessa eri kuriirifirmojenkin kautta on paketti päätynyt Postin toimipisteelle tai Ärrälle tai lähikauppaan tms., josta voin sen noutaa, kun minulle sopii - FedExillä ei. Jos kuljetus tulee FedExiltä, täytyy kokeilla jotain muuta verkkokauppaa, josta saa saman tai vastaavan tuotteen. FedExin kanssa asiointi on jostain syystä älyttömän vaikeaa. Soitin asiakaspalveluun, josta sanottiin, että pyydä joku tuttusi sitten vastaanottamaan paketti, ihan mistä päin Suomea vain. Ihanko totta? Kaverinikin ovat töissä, heidän työpaikkojen käytännöistään en osaa sanoa, joten sinnekö lähetän pakettini? Tai toiselle puolelle Suomea, jossa tiedän opiskelijaystäväni olevan kotona. Hirveän paljon ylimääräistä työtä yhden paketin takia, kun muissa firmoissa ei ongelmia ole koskaan ollut. Pakettini lopulta sain viikkoa myöhemmin sattuessani olemaan sairaslomalla kotona.


    • Pa*ka palvelu

      Olemme pk yrityksenä joutuneet toistuvasti Fedexin toimtusviivästysten ja tyhjien lupausten uhriksi. Kolmella sanalla kuvailisin Fedexin palvelua:

      -Töykeä
      -Valehteleva
      -Ylimielinen

      Harmittaa, että kuljetusmarkkinoilla on yritys, joka perustaa liiketoiminnan samaan kuin puhelinluettelohuijausyritykset.

      Meillä kolmas ja viimeinen kerta tämän huijaus kuljetusyrityksen kanssa.

    • Fedex Scam customers

      I ordered 3 weeks ago with Fedex from China, Fedex China promised delivery to Finland in 8 days. now gone 4 weeks, still no sign of our shipment.

      I would not recommend to anyone to use these Fedex scam delivery services.

      Fedex denies that our shipment is in Finland, but i think Fedex has lost our shipment.

    • Fedex huijauskuriiri

      Fedexin asiakaspalvelu pelaa kaksinaamaista ja valehtelevaa peliä. Seurantanumeron mukaan olisimme saanet lähetyksen, Fedex väittää, että paketti toimitettu, me emme ole lähetystä saaneet...hienoa...lähetys jo nyt myöhässä luvatusta toimitusajasta 4 päivää...

      Fedexin toiminta alkaa muistuttaa lähinnä rikosta ja vitsiä...

      En suosittele edes pahimmalle vihamiehelleni Fedexin huijauspalveluiden käyttöä.

      • hjkiuy

        Joku muu kuitannut lähetyksen? Kuittaajan nimen ja nimikirjoituksen saa näkyville.


      • Fedex huijauskuriiri
        hjkiuy kirjoitti:

        Joku muu kuitannut lähetyksen? Kuittaajan nimen ja nimikirjoituksen saa näkyville.

        Fedex itse kuitannut lähetyksemme luovutetuksi, mutta me emme lähetystä ole saaneet, tämä ei ensimmäinen kerta kun huijaavat. Pitänee tehdä rikosilmoitus, kun Fedex ei tiedä missä arvolähetyksemme on.


    • Vittuvetäähuuruun

      Hei vain kaikille ! Tilasin Suitopiasta itselleni valmistujaisjuhliin valkoisen puvun, ja puvun täytyi tulla alunperin 22.5 kotiovelle. Aluksi paketti juuttui 4 päiväksi tulliin ja kun vihdoin saatiin paketti liikkeele 26.5 iltapäivästä tuli seurantapalveluun tiedoksi paketin saapumiks ajaksi seuraava ilta 27.5 18:00. Noh, tässä olen istuskellut koko päivän kotona ja ei ole pakettia kuulunut, hyvästi valmistujais puku :) Huomen aamulla kello 08:00 kyllä haistatan suuren vitun koko FedEx asiakaspalvelulle vaikka se ei heidän syy olekkaan.

    • Fedexin ex asiakas

      Fedexin lähetyksemme ei ole koskaan saapunut. Fedexin seurantanumero näyttää, että lähetyksemme olisi luovutettu, Fedexin asiakaspalvelu väittää, että lähetyksemme on luovutettu, tosin emme tiedä kenelle ja mihin osoitteeseen.

      Fedexin asiakaspalvelu on röyhkeän ylimielinen ja valehteleva. Tarkistettuamme toimitalomme turvakameroista, jotka suunnattu parkkipaikallemme, oli nähtävissä, että Fedexin auto käy ennen toimitalon avausta 06.45 ja nähtävissä on kuinka Fedexin oma kuljettaja kuittaa lähetyksen toimitetuksi, vaikka sitä ei toimitakaan.

      Fedex sortuu pahimpaan virheeseen liiketoiminnassa eli valehteluun.

    • suski3

      Odotan parastaikaa fedexin toimitusta. Sen piti tulla eilen. Kellonajasta ei ole tietoa milloin tulevat. Olettavat että ollaan kotona päivätolkulla päivystämässä heidän tuloaan. Toinen kokemus fedexistä. Edellinen oli samanlainen. Jos olisin tiennyt että paketin toimittajana on fedex olisi jäänyt tuote tilaamatta. Haen satamielummin paketin postista kun itselle sopii. Fedexin voisi kruunata luuserifirmaksi,

    • FedexUpsScam

      Myyjältä tosiaan kannattaa pyytää jokin toinen toimitusfirma kuin esim UPS tai Fedex, eivät ole luotettavia, koska eivät ole kuljetusyhtiöitä, vaan välittäjiä, eivät kanna vastuutaan, vaan syyttävät alihankkijoitaan.

      Suosittelen muille kuluttajille käyttää OIKEAA KULJETUSYHTIÖTÄ, eikä näitä välittäjiä, joilla ei ole vastuuta, ovat ulkoistaneet kuljetusvastuunsa alihankkijoilleen, joilloin varmuutta ei ole, tuleeko lähetys koskaan perille, jos tulee, mikä vuosi, käyttävät halvimpia mahdollisia alihankkijoita, jolloin laatu ja toimitusvarmuus ole ensimmäisiä kriteerejä...

      • fdtgdfre

        Mikäs se "oikea kuljetusyhtiö" sitten on? Suomessa ei juuri muita ole kuin nuo fedex, ups ja dpd jotka taitaa kaikki käyttää nykyään alihankkijoita.


    • UpsFedexKuzetus

      Kuluttajat eivät ymmärrä että verkkokaupat jotka käyttävät UPS:n tai Fedex:in kaltaisia huijari kuriireja, on pakko myös olla hämärää toimintaa myös kyseisessä verkkokaupassa. Tämän olen jo oppinut, että kaikki verkkokaupat jotka käyttävät UPS tai Fedexiä, on niiden toiminnassa muutakin hämärää.

      Hyvät ihmiset älkää ikinä astuko UPS:ää tai Fedexiä käyttävien verkkokauppojen ansaan, ensin kusettaa verkkokauppa sitten heidän paketti toimittajansa, UPs tai fedex...

      • 1719

        Kuriirien käyttämisessä on kysymys lähetyskustannuksista. Saksasta Suomeen esimerkikiksi UPS Standard on halvempi kuin postipaketti. Ovat yhtä nopeita, Yksityishenkilölle kuriiripakettien vastaanottaminen onkin sitten usein erittäin hankalaa.

        Postilla on Suomessa toimipisteet, joita kuriireilla on erittäin harvassa. Toimipisteiden tai asiamiespostien ylläpito on palvelua ja maksaa.

        Itse ymmärrän kuriirin käytön vain nopeissa Express toimituksissa. Euroopasta paketti kotiovelle päivässä, muualta 2-3 päivässä.


    • tilasinjuuri

      onko tullu perille paketit jos on ollu kotona

    • DhlFedexUpsScam

      Ostan paljon verkkokaupoista, kokemuksesta en suosittele Fedexiä, UPS tai edes Dhl käyttäviä verkkokauppoja. Ovat mm muuttaneet itsetehdyn tullauksen maksulliseksi, eli veloitetaan vaikka itse teet tullauksen.

      Aasiasta China post ja EMS tuo ja tullauksen saa tehdä ihan itse ja ilmaiseksi.

    • Noservice

      Täällämyös Fedexin kanssa väännän sekä suullisesti että kirjallisesti toimitusjankohtaa. Itse ilmoittivat että 10-16 välillä, ilmotin että olen 15:55 kotona. no eipä ole kummasti lähettiä mailla eikä halmeilla. Laitoin kopiot käymästäni keskustelusta firmassa eteenpäin. Katsotaan auttaako.

      Portaille en halua pakettia jätettävän, varastamisen riski liian iso, töihin ei voi toimittaa.... Kirjoitin jo verkkokaupan asiakaspalveluun, että tilaukseni todennäköisesti palautuu heille. Verkkokauppa on ihan ok, olen tilannut sieltä aiemminkin, silloin oli UPS lähettifirmana ja kaikki meni ok silloin. olisinpa lukenut tämän viestiketjun ennen tilauksen tekemistä. Jään nyt odottamaan mitä tapahtuu.

    • Noservice

      edelleen pakettia odottelen, ehdotin heille, että laittavat postin kautta minulle, niin saan paketin varmasti kotiin. Olen ilmoittanut heidän asiakaspalvelulle kellonajat koska olen kotona. Eivät voi toimittaa. Mitenkäs tämä Postilta sitten onnistuu, myös ilta-aikaan.....

    • odotellaan

      No eipä ole kehumista FedEx:n toiminnasta. Siellä toimii haamukuljettajia, koska väittävät käyneen toimittamassa tilatun tuotteen , mutta kukaan ei ollut kotona. Haamuina ovat päässeet kolmen valvontakameran ohi sekä myöskään ei ollut auton rengaiden jälkiä sorapihassa. Myöskin kotosalla oltiin ko aikana. Sähköpostiin eivät vastaa. Edellispäivänä puhelimitse sanoivat, että tavara toimitetaan seuraavana päivänä. Ei kuulunut eilen eikä myöskään tänään. Tänään ilmoittivat, että on kuljetushäiriö, joten tavara toimitetaan huomenna. Toivotaan ettei huomenna sanota "luvattiinkin toimittaa huomenna".

    • thwrj

      Suomn posti on vielä huonompi , ei saa kahdessa viikossa lähetystä lentoasemalta vastaanottajalle , lähetyksen arvo 5 € ja ulkomaan tilaus.

    • NhCFed

      Ei toiminut paketin toimitus eikä mitään ilmoituksia mihinkään suuntaan. Palveluntarjoajan sähköposti vain kertoi, milloin pitäisi muka toimittaa, mutta ei saapunut FedExiltä - oli heidän verkkosivujensa mukaan ollut kuljetusauton kyydissä kuitenkin aamusta alkaen ja toimitusmatka oikeaan osoitteeseen 20 minuuttia? FedExiltä ei mitään ilmoituksia. Lähetin toimittajalle valituksen. Toivottavasti vaihtavat lähetyspalvelua.

    • Pakettiaoottaa

      Soittaako fedeksin kuski, kun on pihassa?

    • aaaaargh

      Kaksi kertaa huonoa kokemusta FedExistä, jatkossa täytyy katsoa ja varmistaa jotain netistä tilatessa, että kuriiri _ei_ ole FedEx. Ekalla kerralla eivät kuskit löytäneet perille (kaikki muiden firmojen lähetit ovat löytäneet perille..), tai eivät toimittaneet tiettynä päivänä nimenomaisesta lupauksesta huolimatta. Toisella kertaa taas hirveää säätöä paketin perille saamisessa, luottamus on täysin mennyt ko firmaan.

    • huumoriloppu

      Fedex suorittaa taas nohevasti. 23.5 kamat liikkeelle Saksasta, saapuu Suomeen 25.5, tähän asti kaikki ok. Suomen päässä alkaa tuttu vatulointi. Seuranta lupasi toimituksen 28.5 klo. 18 mennessä, vaan eipä tullut. (istuin turhaan passissa kotona koko päivän) Nyt 30.5 menossa, paketti lojuu vaan terminaalissa ja seuranta näyttää "kesken", jo kolmatta päivää. On tämä yksi syöpäinen, epäluotettava ja ongelmia aiheuttava firma yksityisasiakkailleen. Jatkossa varmistettava aina kun tilaa ulkomailta ettei myyjät enää lähetä Fedexin kautta.

    • FedexUPSjaskaa13

      Ei kannata tilata kaupoista joissa, toimitusmuotona lukee Fedex tai UPS, eivät pysty toimittamaan pakettaja kotiin, riittää kun Googlettaa Fedex tai UPS kokemuksia, niin on karmeaa luettavaa.

      Kyseisiä yrityksiä ei kiinnosta saapuuko paketti yleensä edes kotiisi toimitettuna vai ei, koska kumpikaan ei ole kuljetusliike, vaan välittäjä, jotka käyttävät halvinta mahdollista alihankkijaa Suomen toimituksiin, nykyään joudut itse noutamaan heidän toimipisteestään.

      Vältyt ylimääräiseltä stressiltä kun et käytä Fedexiä tai Upsia ollenkaan.

    • Anonyymi

      Vaikuttaa nämä fedx ongelmat olevan pääasiassa Suomalaisten kuljetusliikkeiden aiheuttamia. Seon tämä Suomalainen työmoraali mikä hommassa mättää. Harmillisesti syrjemmässä ei oman firman kavereita kannata varmaan pitää jos paetti kulkee silloin ja tällöin.

    • Anonyymi

      Mä teen iltavuoroa on tosi vaikea saada toimitusta kun esim. posti fedex matkahuolto ei ole aamujakelua.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ei toimi ei. En saanut yhteyttä fedexin asiakaspalveluun, en soittamalla, en yhteydenotto kaavakkeella. Lähetys seisoi reilu viikon vantaalla odottamassa maahantuojan selvitystä vaikka selvityksen tein 2h lähetyksen saapumisesta maahan. Otin yhteyttä myyjäliikkeeseen peruakseni tilauksen koska en meinannut saada lähetystä sovittuun määräaikaan mennessä. Tilaukseen jätettiin 5 arkipäivää pelivaraa. Myyjä sai yhteyden fedexiin ja paketti saapui seuraavan arkipäivän aamuna. Liekö syynä myyjän olevan suht iso liike jonka varaosasta oli kysymys, löyty palvelualttiutta toisinkuin pienelle yritykselle. Noh jatkossa postilla, sama aika, saa yhteyttä aspaan ja homma hoituu helpommin.

    • Anonyymi

      fedexin mainospuhe:
      FedEx lähettää tarvikkeet tavallisesti mihin tahansa 3-4 työpäivässä. Mitä palvelua käytän pakettini lähettämiseen? Created with Sketch. FedEx Express toimittaa kiireellisimmät lähetyksesi luotettavasti ja aikataulun mukaan yli 220 maailman maahan Rahat takaisin -takuun tukemana.Juu,unissaan.

      Mihin asti fedex toimittaa?
      Vantaalle.Senjälkeen ei tapahdu mitään.

    • Anonyymi

      Kannattaa tehdä rikosilmoitus, sen jälkeen alkoi Fedexissäkin tapahtumaan.... lähetys tulikin pikana...

      Huijari firmoille kuten fedex, pitää vastata samalla mitalla...

    • Anonyymi

      tilasin kiinasta lisävalo paketin autoon ,kiina- eurooppa- helsiki fedex ei pakettia näkynyt saapunut 30,huhtikuu odottava ???? lopulta lukuisten pyyntöjen soittojen jälkeeen tärppäsi 11,kesäkuu tavara on lojunut porissa hutikuusta ,,,,heillä on ruuhkaa !!!! ja ei ilmeisesti henkilökuntaa palvella ,,tai vastata puheluihin,,kiva jos saan ma14,6 tilauksen käsiini

    • Anonyymi

      Olen valitettavasti kokenut FEDEX n toiminnassa kummallista touhua ja paketit eivät tule perille , mutta hakemallakaan varastosta ei saa tavaraa itselleen.
      Paketit lähetetään alihankkijoille ja hekään eivät toimita tavaraa perille. '
      Paketti lähtee PostNordille ja palaa takaisin... pallotellaan lähetystä. ????
      Itse joudun matkustamaan molempiin varastoihin ja silti ei onnistu.
      Puheluihin ei vastata eikä sähköposteihinkaan.
      Omituisia kysymyksiä: Mitä paketissa on ,,,myytkö niitä?
      Paketti lähetettiin hyvämaineisesta huutokaupasta. Joten voin olla varma jotta mitään hämärää ei ole asiassa. Mutta mutta...

    • Anonyymi

      Saatanan paska koko pulju. Paketti näyttäisi tulevan Suomeen muutamassa päivässä, mutta jää sitten jonnekkin Vantaalle jumiin viikoiksi. Asiakaspalvelu ei vastaa viesteihin eikä puheluihin.

      • Anonyymi

        tulliin se on jääny :DDDD


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tulliin se on jääny :DDDD

        Olis hauskaa jos paketin hankkijallekkin ilmotettais tulleista..


    • Anonyymi

      FedExin laskutuskin on sekaisin. Sain laskun jossa oli tullaus 36€ palvelupalkkio 13€ alv 3€ ja maksoin ajallaan toukokuussa 52€. Tämä oli ok, mutta sitten. Kesäkuussa sain muistutuksen jossa sanotaan, että maksettu 52€ ja puuttuva summa 36€. Eivät vastata puheluihin, eikä viesteihin. Ajattelin, jospa ne siellä huomaa virheen. Heinäkuussa tuli toinen muistutus. Maksoin nyt tulliosan 36€ toiseen kertaan. Toivottavasti ovat tyytyväisiä.

      En ole koskaan saanut näin huonoa palvelua! Tympeää päähän potkimista FedExiltä. Ei auta kun alkaa kuluttaja-asianmiehelle kirjoittamaan.

      • Anonyymi

        Rikosilmoitus kannattaa myös tehdä, tuohan on petos.


    • Anonyymi

      Tänään tuli paketti, jonka piti tulla eilen. Ei mitään pahaa sanottavaa toimituksesta. En millään uskonutkaan, että eilen aamulla Turkuun saapunut lähetys olisi ollut Jyväskylän kupeessa 3h sisällä. 5/5 FedExille täältä ja uskallan arvosteluista huolimatta käyttää kuriiripalveluitanne jatkossa.

    • Anonyymi

      Fedexin uusi huijaus, scam. kun olet maksanut tullit, et voi seurata tilauksesi toimituksen kulkua, kätevää. Loistavaa Fedex!

      Ei jää todisteita onko yritetty toimittaa vai ei....

    • Anonyymi

      Katsokaa kuluttajat Googlen säälittävät 1,5 tähden arvostelut Fedexin toiminnasta, melkein 400 negatiivista arvostelua, eli vahva suositus älä käytä ikinä, äläkä tilaa kaupoista jotka käyttävät Fedexiä.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Säälittävä Fedex jaksaa aina olla toimttamatta pakettejaan, kyseessä yrityslähetys B2B, jonka luulisi toimivan paremmin kuin kuluttaja lähetysten, niin ei, niin ei.

      Lähetys seissyt viikon jo jossain vantaalla, ja kun lähettäjälle oli luvattu Fedexiltä viikkoa aikaisempi päivä.

      Ilmeisesti, koska emme sijaitse kaupungissa, ne yrittävät Fedex rassukat etsiä tavaran kuljettajaa ilmaiseksi, joka suostuu kuljettamaan kaupungin ulkopuolelle.

      Fedex on suuri vitsi.

      • Anonyymi

        Juu, tuttu tunne täällä Pohjanmaalla ja Satakunnassa, edes niiden yritysmyyntiä ei kiinnosta, meneekö paketti vaikka kuukauden myöhässä perille.

        Vinkkinä kannattaa aina laittaa turvakamerat osoittamaa pihalle, niin näkee Fedexin autot kun ne ajaa ohi, eivätkä viitsi toimittaa lähetystä...


    • Anonyymi

      Klassikko viesti tulee Fedexin chat palvelussa Maanantaista - Perjantaihin:

      "Asiakaspalvelijamme eivät ole nyt tavoitettavissa
      Henkilöstömme ei valitettavasti ole nyt tavoitettavissa.
      Live chatimme on avoinna maanantaista perjantaihin klo 09.00 – 19.00.
      Jos et tavoita meitä tänä aikana, kaikki asiakaspalvelijamme ovat varattuina. Yritä uudelleen muutaman minuutin kuluttua."

      Hahahahahahahah!

    • Anonyymi

      Itsellä ei ole ollut Fedexin kanssa ongelmia. Jätin vain lapun ikkunan eteen että jos ketään ei ole kotona niin paketin voi jättää postilaatikkoon ja kaikki sujui mukavasti! :)

    • Anonyymi

      Onko kenelläkään kokemusta siitä että ite olen myymässä tuotetta ja sitten ostaja sanoo että mun pitää maksaa 50€ siitä että se tulee noutamaan tuotteen kun nyt yx ostaja kovin mulle selittää että se laittoi kirjekuoreen osto summan + tämän 50€ mikä mun pitäis maksaa ja siihen viälä joku 10€ eli kirjekuoressa olisi 110€ rahaa eli en menetä itse maksamaani 50€ sekä 10€ vaan ne tulevat kirjeluoressa minulle takaisin. Niin kun ite en oo ikinä edes kuullut tästä toiminnasta niin hirvittää jotenkin lähtee maksaa itte vaikka oon ite myyjä.

      • Anonyymi

        Minulle tarjottiin samanlaista diiliä, outoa on. Lähetitkö paketin?


    • Anonyymi

      Ensimmäiset viestit tässä ketjussa yli kymmenen vuotta sitten. Mikään ei ole Fedexillä muuttunut ainakaan parempaan suuntaan. Edelleen täysi paska. Välttäkää!
      Jos myyjällä on tarjota toinen kuljetusfirma, käyttäkää sitä.

      • Anonyymi

        Ei niitä kiinnosta, siksi kannattaa myyjää aina toimittamaan jollain muulla kuin Fedexillä. Fedex pettää aina 100%.


    • Anonyymi

      Fedex on täyttä vitun kusetusta. Maksoin vielä express palvelusta ja olisin jo hakenut paketin Italiasta polkupyörällä tässä ajassa. Nyt paketti seissyt toista päivää Saksassa. Kannattaa tarkistaa mitä kuriiripalvelua lähettäjä käyttää ennen kuin tunkee käsiänsä paskaan.

    • Anonyymi

      Sain Fedexin kuljetuksen kautta silmälasini aivan kuin oli luvattukin. Tilauksesi tuli Hong Kongista. Eilen kysyivät valtakirjaa tullaukseen ja tänään jo tuotiin. Mutta mielestäni kuriiripalvelut sopivat huonosti harvaan asuttuun Suomeen ja erityisesti maaseudulle. Naiskuskit ovat mieskuriireja tunnollisempia.

    • Anonyymi

      Koittakaa nyt ymmärtää että EI KURIIRIA VOI ASIAKAS VALITA, VAAN SEN VALITSEE MYYJÄ. Mikä on kun ei mene kaaliin vlttu vlttu vlttu vlttu vlttu vlttu vlttu vlttu vlttu vlttu vlttu vlttu vlttu vlttu vlttu vlttu vlttu

    • Anonyymi

      Meillä työpaikalla ollaan informoitu kaikkia tavarantoimittajia, ja kielletty käyttämästä huijari kuljetusyrityksiä kuten Fedex, Postnord jne

    • Anonyymi

      Turussa Fedexillä on töissä täysiä ääliöitä. Valehtelevat että pakettiani on yritetty toimittaa 100 km päähän ennen määräpäivää, vaikka seurantatietojen mukaan paketti on seissyt koko ajan Turussa. Toimittamisen esteenä on ollut puuttuvat huoneiston numero. Tätä huoneiston numeroa ei ole voinut ilmoittaa Fedexille USA:sta tilatessa, koska vastaanottajan tiedot kirjoitetaan lomakkeelle, joka ei hyväksynyt muuta kuin yhtäjaksoisen numerosarjan USA:n osoitekäytäntöjen mukaisesti.

      Yritin ottaa Fedexille chat-yhteyden 0830, kun chatin piti olla auki klo 0800. Fedex kuittaisi, ettei paikalla ole ketään Fedexin virkailijaa.

      Yritin soittaa Fedexille, Fedexillä on vastaajana robotti, joka antaa vaihtoehtoja tyyliin paina yksi ja paina kaksi. Ihmistä langan päähän ei voi saada mitenkään. Sellaista vaihtoehtoa ei kertakaikkiaan ole.

      Tein tiketin ja lähetin Fedexille täydelliset yhteystietoni. Fedex kiitti tiketin luomisesta ja pyysi ilmoittamaan yhteystietoni, jotka olivat quotattuna Fedexin replyssä. Ääliömäisempää hommaa kuin Fedexillä ei voi olla olemassakaan.

    • Anonyymi

      FedEx kautta tulossa auto minulle.
      Meneekö FedEx niin että maksaa ja saa seuranta ilmoituksen puhelimeen ?.

    • Anonyymi

      Itsellä näyttää olevan tulossa paketti huomenna mutta seurannannassa paketti vielä briteissä? Onkohan jo huomenna täällä? +soittaako lähetti? En viitsi päivystää kokopäivän kotona.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      350
      8998
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2591
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      70
      2381
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1955
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1552
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1411
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1347
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      184
      1328
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1320
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1237
    Aihe