Meillä on perhe jossa toinen osapuoli on lesta ja toinen "maailmasta", lapsia ollaan viety seuroihin silloin kuin mahdollista ja ovat suostuneet tulemaan mukaan.
Aivopesua ei ole ollut muuten kuin sanottu että Jumala on ja joka seuraa taustalla elämää puuttumatta siihen käytännössä. Rippikoulussa lapseni alkoivat epäillä asioita ja luomisia ja yms mukaan ajatuksiin tuli myös evoluutio ja uskonnottomuus. Lapset on hyvin käyttäytyviä ja koulussa menestyviä, mutta ilman puoliväkisin seuroihin viemistä kasvaneet näin.
Vapaasti mutta tietoisina Jumalasta ja vaihtoehdoista.
Olisi mukava kuulla vastaavien perheiden kokemuksia asiassa.
Aivopesua ei ole ollut muuten kuin sanottu että Jumala on ja joka seuraa taustalla elämää puuttumatta siihen käytännössä. Rippikoulussa lapseni alkoivat epäillä asioita ja luomisia ja yms mukaan ajatuksiin tuli myös evoluutio ja uskonnottomuus. Lapset on hyvin käyttäytyviä ja koulussa menestyviä, mutta ilman puoliväkisin seuroihin viemistä kasvaneet näin.
Vapaasti mutta tietoisina Jumalasta ja vaihtoehdoista.
Olisi mukava kuulla vastaavien perheiden kokemuksia asiassa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
EN TIEDÄ TARKKAAN MITÄ AJAT TAKAA,
Mutta jos se on sitä ,että oletko tehnyt oikein , minusta olet en tuon paremmin ole minäkään
saanut lapsiani seurohin , vaikka me molemmat olemmekin uskossa , ole rauhassa Jumala on olemassa.
on lestapuoliso ja perhe, lapsilla umpilestakasvatus, heidät kasvatettu kritiikittömästi, joka näkyy muiden ei lestadiolaisten mielipiteiden lähes halveksivana suhtautumisena.
Eikö Kikki halveksittavana, toista pitävää, ole kuitenkin yhtä suuri viallinen kuin itsekin on.
Tällä tarkoitan sitä , että ei riitä että joku vain tokaisee, että se ja se on syntiä sillä.
kyllä pitää pystyä perustelemaan myös mitä on sanonut .
Ja pitää osata olla myös parempi , jos toisellekin voi tehdä areluttavia kannanottoja .
mutta mitään sääntöä ei varmaan ole, millä lopputulos olisi just vain jotain! Isossa perheessä voi olla hyvin erilaisia lapsia. Vanhemmat ovat samat ja säännöt samat myös, mutta sittenkin lapset itse valitsevat tien, jota kulkevat.
Lapsista joku voi olla sydämestään kristitty ja toinen taas ateisti. Yksi haluaa pintaliitoa ja toinen aivan jotain muuta.
Joskus myös kaikki näyttää menevän aivan päälaelleen. Se, jonka pitäisi olla suvaitsevainen, ei olekaan sitä. Umpiuskovainen (jos nyt sellaista nimitystä voi käyttää) voi olla rakastava ja ymmärtäväinen. Ns. valistunut ja avarakatseinen voi olla kritiikitön.
Ehkä voisi vielä erottaa "lestadiolaisen" ja kristityn - ovatko ne aina yksi ja sama asia? Onko "lestadiolainen" vain oman ryhmänsä edustaja - muistan itse olleeni nuorena armottoman yksisilmäinen ja hirmuisen ankara. Huh! Maailma oli kahtia jakautunut enkä ymmärtänyt mitään muuta kuin sitä, missä ja mihin olin kasvanut. Maailma ja sen ihmiset tuntuivat pelottavilta ja karteltavilta ja omituisilta.
On hyvä pohtia syitä, miksi lestadiolaiset ylipäätään eristäytyvät muista ihmisistä. En sano tätä läheskään kaikista lestadiolaisista ryhmien sisällä. Ainakin esikoislestadiolisissa on paljon Jeesukseen uskovia.
Mitä tarkkaan ottaen tarkoitan tällä? Jeesushan tuli jokaiselle uskovalle vanhurskaudeksi, ei ainoastaan jollekin muista ihmisistä eristäytyvälle ahdasmieliselle ryhmälle, jonka mielestä kaikki muut Jumalan lupauksiin uskovat Kristityt ovat vääräuskoisia. Lestadiolaisilla on väärä seurakuntaoppi, se on saanut aivan valtavasti pahaa hylkäämistä ja hajaannusta aikaan.
Heikoimmille kulkijoille surumielinen masentunut ja alati valittava seura ei ole kehonkaan kannalta terveellistä, saati henkisesti. Kuva Jumalan luanstustyöstä on vääristynyt sellaiseksi, että synnit saisi anteeksi vasta joidenkin traditioon liittyvien toimenpiteiden avulla. Eikä niin kun Jumalan sana opettaa, että lunastettu on vapaaksi ostettu synnin kuoleman ja perkeleen vallan alta, SAMALLA HETKELLÄ KUN HÄN SYDÄMESSÄÄN USKOO EVANKELIUMIN SANAN OMAKOHTAISESTI.
Kristillinen kilvoittelu on USKOSSA kilvoittelemista, ei jatkuvaa anteeksirukoilua toisilta ihmisiltä, että vasta tuon toimenpiteen suoritettuaan saa luvan uskoa.
Lestadiuksen saarnoja kuunnellessa havaitsee että me ja muut vastakkainasettelu on jo hänellä hyvin selvä.
Hän viljelee rajuja sanoja, puhuu Jeesuksen nimissä kuinka vuohet haisevat pahalta Jeesuksen nokkaan.
Lestadiuksen kielikuvien mukaan vuohet tunkevat nokkaansa lammasläättiin ja kuinka Jeesus suorastaan potkaisee vuohet pihalle. Epäselväksi jää 1850 luvulle, ketä Lastadius vuohillaan tarkoitti
Hän suorastaan ilkamoi kielikuvalla kuinka Jeesus paimen potkaiseen vuohet pihalle lammasläätistä.
Hän puhuu "maailman lapsista" tavalla joka ei millään muotoa vastaa maailman ihmisen toimintaa. Maailman lapset eivät ajattele eivätkä puhu lestadiolaisista lainkaan sillä tavalla mitä Lestadius kuvaa. Eikä Jeesus jaottele ihmisiä ryhmiin joista toisia potkisi persuuksille, toisten ilakoidessa vieressä, "siitäpähän saitte".
Tämän tyyppisissä asioissa olen täysin eri mieltä Lestadiuksen kanssa, koska tunnen Jeesuksen Jumalan sanasta RAKKAUDEKSI. Jumala on rakkaus ei mikään jalkapalloilija joka potkisi lampaita palloina kikuspäissään.
Lestadius on hyvin ristiriitainen opissa. Yhtäältä hän on voimakas Kristuksen julistaja ja toisaalta ankara itsevaltainen tuomari Jeesuksen lammaslaumassa. - "Jos et tee niin kun minä sanon, niin sinä olet vuohi".
Jumala ei ole asettanut Lestadiustakaan vuohien ja lampaiden erottelijaksi, hänelle on tullut tällä kohtaa vakava erehdys ryhtyessään tuomariksi toisille ihmisille. Jeesus on maksanut jokaisesta saman hinnan, eikä taatusti potki ketään lampaistaan pihalle lammasläätistä jonkun toisen kateellisen lampaan käskystä.
Jumalan armoon ja Kristuksen ansioon perustuu autuutemme, myös Lestadiuksen. Opillisena johtajana en arvosta häntä, vaan Martti Lutheria. Hänellä on ollut tärkeä tehtävänsä 1800 luvulla, mutta hän on jo kuollut, Jeesus elää. Ketään historian henkilöä, alkukirkon silminnäkijätodistajia lukuun ottamatta, ei saisi kanonisoida. Lestadiuskin opetti niin kuin ITSE USKOI. Usko on henkilökohtainen Jumala suhde, me emme riipu ihmisissä kiinni.
Juurisyy hajaannuksille on selvästi jo Lestadiuksen jyrkän erottelevassa julistuksessa, hän on surutta leimannut itselleen epämieluisia Jeesuksen lampaita vuohiksi. Ja ryhtynyt vastoin Jumalan selvää sanaa erottelijaksi vuohien ja lampaiden välillä. Mitää ylistyspuheita tuon ajan ensimmäisenä ja parhaana työntekijänä hänkään ei ansaitse.
Kristittyjen tehtävä on julista ilosanomaa Jeesuksesta. Ne jotka ottavat evankeliumin vastaan ne pelastuvat SANAN KAUTTA. Ihmisiä ei ole asetettu toinen toistensa tuomareiksi ja erottelijoiksi iankaikkista pelastusta koskevissa asioissa.
Lestadius on pitänyt hyviä uskon saarnoja, mutta myös huonoja saarnoja joissa hän on omavaltaisesti leimannut ihmisiä vuohiksi ja lampaiksi. Sellaiset puheet pitää jättää omaan arvoonsa ja keskittyä kuuntelemaan Herramme Jeesuksen julistusta.
On aina ollut myös pieniäkin ns "suunniteltuja" perhekokoja siellä moni asia voi olla helpompaa. KilpaIilun sijalla toinen toisen kunnioitus,,
Siinäpä nähdään liikaa uskoon hurahtaneiden lestojen lähimmäisen rakkaus. Pitää oll vain määrätyissä kaavoissa, ja elää niiden mukaan muka Jeesuksen lapsina. Kaikkea vielä, he elävä suuressa ahdistuksessa ja pelossa omasta mitättömyydessään. Purkavat pahan ahdidtetun olonsa toisiin, jotka ovat vapaampia ja ovat yhtä otollisia Jumalalle, ilman helvetinpelkoa ja toisten panettelua.
Pääsääntönä voisin sanoa että usko ei ole annettavissa lapsille, mutta vaihtoehtoja voi tarjota. Uskovana olen vakuuttunut siitä että ehdollistamaton rakkaus on se joka saarnaa. Mitä rakkaus sitten on? Se on pyyteettömiä tekoja toisen hyväksi ilman vastapalveluksen odottamista tai vaatimista.
On itsepetos, jos vanhin ajattelee kasvattavansa väkivallalla lapsistaan kansaa Kristukselle. Rakkaus on sellainen asia, että siinä ei voi toista pettää. Ihmisessä on niin syvällä, jo primitiivisissä vaistoissa, kyky erottaa oikea aito rakkaus. Jos kasvattaja puhuu lapselleen rakastavansa tätä, mutta pyrkii väkivallan pelottelun ja uhkailun avulla saamaan tämän seuroihin, on lopputulos miinus- merkkinen. Lapselle jää Jumalasta sellainen kuva joka hänen alitajunnassaan on omista vanhemmistaan. Kun vanhemmat ovat lempeitä, huomaavaisia, vastuullisia, erilaisuutta hyväksyviä, - aidosti lasta kuuntelevia ihmisiä, silloin lapselle jää kuva HYVÄSTÄ Jumalasta. Jos vanhemmat toimivat väkivallan pelottelun ja uhkailun avulla, silloin on suuri vaara, että saa sanoa hyvästit jälkikasvulleen, hengellisessä mielessä.
Kun tätä ajattelen isänä ja isoisänä, nousee ensimmäisenä aina mieleen rukous, Herra johdata, Herra armahda Jeesuksen ansion tähden.
Usko ei ole annettavissa, ei edes omalle jälkikasvulle. Onneksi usko ei ole myöskään pois otettavissa keneltäkään kenelle Jumala on sen lahjoittanut. Älkää vanhemmat ja isovanhemmat unohtako rukousta, Jeesuksen nimeen.
jeesukseen,, siinä et tarvi el-liikettä.
Mutta kontrollisi on helpompi , jos sinulla on joku hengellinen koti , jossa voit
ikäänkuin olla niin että ei kaikki ole hakusissa joka aamu , en paremmin sano.
joka rakastaa kaikkia, muttei hyväksy kaikkea.
Jeesus ei synnytä opetuslapsia elämään yksikseen, hän perusti SEURAKUNNAN. Seurakunnassa Jumala palvelee meitä sanallaan ja Sakramenteilla. Seurakunta puolestaan asettaa henkilöitä näihin eri palvelustehtäviin.
Kukaan ei tarvitse välttämättä lestadiolaisuutta tullakseen autuaaksi, mutta jokainen tarvitsee Jeesuksen tullakseen autuaaksi.
On luonnollista että lestadiolaisista vanhemmista syntynyt kokee lestadiolaisuuden hengelliseksi kodikseen, vaikka ei kaikista asioista ole kaikkien kanssa samaa mieltä. Missä kaksi ihmistä on koolla siinä on jo kaksi mieltä. Mutta jos nämä kaksi ihmismieltä ovat panneet kaiken toivonsa Jeesukseen kristukseen, niin silloin siinä on YKSI USKO, YKSI KASTE, YKSI JUMALA JOKA ON KAIKKIEN ISÄ. Jeesuksessa Kristuksessa me hänen lampaansa olemme kaikki yhtä perhettä.
tarvi lestaherätystä, siellä paljon klikkejä joka tarvisi uskonpuhdistusta, MM "lapinluottamus" pestävä
se on muutamille myös helvetillinen koti..