Eri laki?

Kirjoitanpa uudestaan suurin piirtein saman sisältöisen avauksen, kun ensimmäinen ehdittiin poistaa. Niin käy varmaan tällekin, totuus ei ole mieluisa joillekin punikeille.

Hesari julkaisi laitonta materiaalia. Ketään materiaalin laittomuus ei näytä kiinnostavan. Toista se oli silloin, kun oli paljon vakavammasta asiasta kyse, kun Jäätteenmäki Lipposen möhläilyistä informoi kansaa. Jäätteenmäki joutui valtakunnanoikeuteen ja konna eli Lipponen vain myhäili taustalla.

Hesari on ottanut itselleen oikeuden olla tuomari ja syyttäjä rikollisin keinoin. Surullista on, ettei kukaan uskalla mokomaa röyhkeyttä kritisoida, päinvastoin, kaikki ovat innoissaan Vanhasen kimppuun (taas) käymässä. Missä on moraali, missä on kohtuullisuus?
11128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

siinä vastaus typerään "kysymykseesi" kepuli

Kepuleiden ei kannata muutenkaan mainita sanaa moraali missään yhteydessä, sillä heillä ei ole sitä

Äänestä

Ei muuta kuin käräjöimään.

Matilla ja Merisalolla on tietotaitoa raastuvasta yllin kyllin. Vanhanen on vielä kokenut mies siinäkin mielessä, että pääministerinä osaa painostaa tuomioistuinta sopivalle kannalle.

Äänestä
  • asioissa joissa tietää häviävänsä, yksinhuoltajia kyllä haastetaan

    Äänestä

Ei Hesari julkista laitonta materiaalia. Jos esitutkintamateriaali ei ole luokiteltu salaiseksi, se on julkista. Ja eikö äärimmäinen julkisuus juuri ole yksittäisen kansalaisen ainoa keino havannoida poliittista peliä?

Ymmärrän että vihoittelet asiaa kepulle negatiivisen julkisuuden kannalta, mutta minusta sinun kannattaisi ajatella asiaa yleisen edun kannalta. Eihän voi olla niin, että rötösten peittely on tärkeämpää kuin niiden paljastus.

Hesari on hieno lehti. Tilaan sitä loppuelämäni. Jos voisin tehdä jonkun halvan "loppuelämändiilin" Hesarin kannssa, tekisin sen. Vanhan liiton miehenä luen mieluiten paperia. Niin, Hesari on moniarvoinen lehti joka kunnioittaa konservatiivien lisäksi liberaaleja ja anarkisteja. Ainakin uutisoinneissa, kommenteissa ja erillisjutuissa.

Äänestä
  • Ruotsissa on käsittääkseni niinkin vahva lähdesuoja, että siellä poliisi ei edes lain mukaan saa tutkia tämän tapaisia vuotoja. Tämähän on sitä parasta takuuta toimivasta demokratiasta ja erilaisten väärinkäytösten paljastajat voivat viheltää pilliin pelkäämättä kostoa.

    Äänestä

  • Killerbone kirjoitti:

    Ruotsissa on käsittääkseni niinkin vahva lähdesuoja, että siellä poliisi ei edes lain mukaan saa tutkia tämän tapaisia vuotoja. Tämähän on sitä parasta takuuta toimivasta demokratiasta ja erilaisten väärinkäytösten paljastajat voivat viheltää pilliin pelkäämättä kostoa.

    Suomessakaan asioita ei tutkita ilman merkittävää tarkoitusta.

    Äänestä

  • old_profile_40407 kirjoitti:

    Suomessakaan asioita ei tutkita ilman merkittävää tarkoitusta.

    Mikäs tarkoitus tässä sitten on? Saada se vuotaja nalkkiin, mutta kenen käskystä?

    http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/04/poliisi_tutkii_esitutkintamateriaalin_paatymista_helsingin_sanomille_1605690....


    Ruotsissa lähdesuoja on peräti perustuslaissa:

    "Ruotsissa lähdesuoja taataan perustuslaissa. Virkamiehellä on oikeus kertoa toimittajalle epäkohdista, eikä hänen esimiehellään ole oikeutta ruveta selvittämään vuodon lähdettä."

    http://journalistiliitto.kotisivukone.com/tuotteet.html?id=240/1204

    Täällähän hallitukset ovat päinvastoin pyrkineet kaventamaan lähdesuojaa, viimeksi ihan äskettäin.

    Äänestä

  • Killerbone kirjoitti:

    Mikäs tarkoitus tässä sitten on? Saada se vuotaja nalkkiin, mutta kenen käskystä?

    http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/04/poliisi_tutkii_esitutkintamateriaalin_paatymista_helsingin_sanomille_1605690....


    Ruotsissa lähdesuoja on peräti perustuslaissa:

    "Ruotsissa lähdesuoja taataan perustuslaissa. Virkamiehellä on oikeus kertoa toimittajalle epäkohdista, eikä hänen esimiehellään ole oikeutta ruveta selvittämään vuodon lähdettä."

    http://journalistiliitto.kotisivukone.com/tuotteet.html?id=240/1204

    Täällähän hallitukset ovat päinvastoin pyrkineet kaventamaan lähdesuojaa, viimeksi ihan äskettäin.

    Tossa toi Ylen linkki, kun ei pitkä näköjään toimi:

    http://tinyurl.com/y3s2vlp

    Äänestä

.

Terve, huomionarvoisesti

.. joskus 1970 -luvun puolen välin paikkeilla, kun SAK pelotteli Erkkoa oman, jäsenille suunnattavan kaiken kattavan sanomalehden perustamisella. JOS sellainen olisi tullut markkinoille olisi se arvattavasti purrut HS:n yms. silloisen Erkkolan medioitten mainos -ja levikkimarkkoja.

SAK - SDP luopui tuosta suunitemasta, kun Erkkola heitti neljännen valtiomahdin arvot roskakoriin ja siirtyi rahastuksen maksimoimiseksi lehtimiehen roolista politiikan ja presidentintekijöitten, hallitusten kaatajien yms.. asemaan, siis vaihtoi leiriä. ..
Siitä on toki Erkkola runsain mitoin hyötynyt, viite tässä kohdin runsaisiintukiaisiin mm. LVV:n kautta saatuina, ainakin niinä aikoina kun ministeriö on ollyt punakoneen hallussa.
Mitä painaa poliisin vuotaminen, käräjien, Hovin ja KKO:n oikeuksien pelaaminen Demlan ydinryhmän verenpunaisilla nuoteilla - Halonen, G af Shulten, P. Koskelo ja kaksi hänen edeltäjäänsä, Toveri R. Viljanen ym..., kun virka ja korkeammat portaat ovat vaihtoehtoina laillisemmalle mennolle.


Seppo Hietanen

Äänestä

Eri lakihan se on viestimillä ja yksittäisillä ihmisillä.

Eri laki on myös salaussuojauksilla, ulkomaanpolitiikka on luokiteltavissa salaiseksi varsin monesta syystä, tärkein niistä on se, että kahdenkeskeisissä neuvotteluissa on myös vastapuolen edut ja oikeudet huomioitava. Ellei diplomaattineuvotteluja pystytä pitämään salaisina, silloin nämä neuvottelut loppuvat. Onkin varsin selvästi nähtävissä, että Jäätteenmäen aiheuttama vahinko, viilensi välejämme USA:n vuosiksi.

Lehdistön vapaudet ovat varsin laajat ja ne tulevat edelleenkin laajenemaan, koska Suomen on viimeistään nyt huomioitava, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen antamat tuomiot ja sopeutettava lainsäädäntönsä niihin. Jatkuvasti ei sakkoja näistä rikkomuksista voida maksaa.

Suomen perustuslaki sanoo sananvapaudesta näin:
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.
Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.

Euroopan ihmisoikeussopimus on sisällöltään hyvinkin salliva:

Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta.

Sananvapautta voidaan 10. artiklan mukaan rajoittaa vain näistä syistä (lailla): jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi.

Vaikka Euroopan ihmisoikeussopimuksessa luetellaan useita tapauksia, joissa sananvapautta voidaan rajoittaa lailla, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisuissaan korostanut sananvapauden suurta merkitystä ja sen päätöksissä punnitaan aina se, kuinka tärkeää on sananvapaus, suhteessa siihen, mitä vahinkoa aiheuttaa julkisuus. Usein miten, meidän lainsäädännöstämme poiketen, julkisuus on katsottu yhteiskunnallisena arvona merkittävämmäksi, kuin yksilöiden ja yhteisöjen suojeleminen ikävältä julkisuudelta, koska sananvapauteen kuuluu myös oikeus esittää ikäviä, kielteisiä ja jonkun kannalta jopa loukkaavia asioita

Sananvapaus ei pelkästään kata sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

Näin siis lehdistö voi julkaista tietoa, jota se on saanut käsiinsä myös laittomin keinoin. Laittomista keinoista rangaistaan toki myös, tällöin vastaamaan joutuu salassapitovelvollisuuden rikkoja, joka on usein virkamies. Jos tätä vertaa Jäätteenmäen tapaukseen, silloin television ajankohtaisohjelmista vastaavat eivät joutuneen oikeuteen, vaikka he sallivat Jäätteenmäen puhuvat aineistosta, jonka he tiesivät olevan salaista. Vastamaan joutui Manninen, joka oli tiedot vuotanut.

Äänestä

Sitä mieltä näyt olevan. Tietenkin pitäisi vaieta vain kepujohdon ja kepulaisten rötöstelystä, sillä et varmaankaan olisi saanut sieluusi hiertymää, jos media olisi kertonut samanlaista jonkin muun puolueen osalta. Mutta ei ole kertonut, "tyhjästä on paha nyhjäistä".

Lopetat aiheellisella kysymyksellä: "Missä on moraali, missä on kohtuullisuus?"

Voin vastata: ei ainakaan kepujohdossa, eikä sinunkaan asenteessasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huomioitsija kirjoitti:

Kirjoitanpa uudestaan suurin piirtein saman sisältöisen avauksen, kun ensimmäinen ehdittiin poistaa. Niin käy varmaan tällekin, totuus ei ole mieluisa joillekin punikeille.

Hesari julkaisi laitonta materiaalia. Ketään materiaalin laittomuus ei näytä kiinnostavan. Toista se oli silloin, kun oli paljon vakavammasta asiasta kyse, kun Jäätteenmäki Lipposen möhläilyistä informoi kansaa. Jäätteenmäki joutui valtakunnanoikeuteen ja konna eli Lipponen vain myhäili taustalla.

Hesari on ottanut itselleen oikeuden olla tuomari ja syyttäjä rikollisin keinoin. Surullista on, ettei kukaan uskalla mokomaa röyhkeyttä kritisoida, päinvastoin, kaikki ovat innoissaan Vanhasen kimppuun (taas) käymässä. Missä on moraali, missä on kohtuullisuus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu