Neon -00 moottoritilasta kuuluva nakutus

Otsikon mukainen eli Neon -00, ajettu noin 148tkm. Oikealta, eli hansikaslokerikon puolelta, moottoritilasta kuuluu outoa nakutusta tai kolinaa, pärinää, millä nimellä tuota nyt haluaa kutsua. Nakutuksen tempo menee omasta mielestäni auton kierrosluvun mukaan, eli esim. n. 100 km/h ajettaessa pärinä on jo todella nopeaa. Kyseessä ei ole siis epämääräinen kolahtelu silloin tällöin, vaan ihan jatkuvassa ajossa tapahtuva pärinä. Olen myöskin koittanut kääntää tuulettimen nolliin, joten sekään ei ole syynä. Kyseessä on eri "nakutus", kuin se perinteinen neonien nakutus kylmänä, tähän vikaa ei kannata sotkea, tämä häviää kyllä kun auto on lämmennyt.

Katselin auton huoltokirjaa, 97tkm kohdalla on merkintä "jakopään hihna, ja kiristin vaihdettu". Huollot on tehty huoltokaavion mukaisesti, ei löytynyt poikkeavuuksia. Oma visioni olisi että vesipumppu vetelee viimeisiään, onko mahdollista että se pitäisi noinkin ihmeellisestä ääntä? Tosin vuotoja ei auton alta ole löytynyt. Kaivataan viisaampien apuja, kiitos.
4834
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No ompas typerää jos pelkkä hihnan ja kiristin on vaihdettu...näissä kun vaihtovälit on vielä pitkät 168tkm/7vuotta. Vesipumppu pitäis vaihtaa aina hihnan vaihdon yhteydessä ja mieluiten myös kaikki hammaspyörien laakerit. Vika voisi olla esimerkiksi lämppärikenno tai sitten jos jakohihnan kotelo on jäänyt huonosti niin joku siinä ahdistaisi mutta aika ihme jos noin pitkään olisi ajettu silleen. Aika mahdotonta sanoa ellei itse kuule ääntä.

Äänestä

Moi, joko oot löytänyt mulla sama vika omassa ja 00 neoni ja nakutus kovenee sitä mukaa kun vauhtikin...niin selviskö mikä on?

Äänestä

Ei sattuis olemaan laakerivikaa koneessa? Itsellä vaihdettiin juuri kiertokangen laakereita 2001 Avo-Sebringiin (2,7 kone) ja tuli yhteensä 3800 euron remontti (josta tosin 1/3 itse maksettavaa). Ehkä kaukaa haettua, mutta joskus voi olla ikävämpikin vika, kone irti ja auki yms.

Äänestä

Ongelma löytynyt joku aika sitten, apulaitehihnan kiristimen laakerit heikossa hapessa, apulaitehihna irroitettu ja sormella rullaa pyöritettäessä huomaa selvästi saman kolinan. Eli ei ollut mikään akuutti vika, uusi kiristin maksaa autokeskuksessa reilu 200e, joten korjaan kun/jos jaksaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohta entinen nönnön kirjoitti:

Otsikon mukainen eli Neon -00, ajettu noin 148tkm. Oikealta, eli hansikaslokerikon puolelta, moottoritilasta kuuluu outoa nakutusta tai kolinaa, pärinää, millä nimellä tuota nyt haluaa kutsua. Nakutuksen tempo menee omasta mielestäni auton kierrosluvun mukaan, eli esim. n. 100 km/h ajettaessa pärinä on jo todella nopeaa. Kyseessä ei ole siis epämääräinen kolahtelu silloin tällöin, vaan ihan jatkuvassa ajossa tapahtuva pärinä. Olen myöskin koittanut kääntää tuulettimen nolliin, joten sekään ei ole syynä. Kyseessä on eri "nakutus", kuin se perinteinen neonien nakutus kylmänä, tähän vikaa ei kannata sotkea, tämä häviää kyllä kun auto on lämmennyt.

Katselin auton huoltokirjaa, 97tkm kohdalla on merkintä "jakopään hihna, ja kiristin vaihdettu". Huollot on tehty huoltokaavion mukaisesti, ei löytynyt poikkeavuuksia. Oma visioni olisi että vesipumppu vetelee viimeisiään, onko mahdollista että se pitäisi noinkin ihmeellisestä ääntä? Tosin vuotoja ei auton alta ole löytynyt. Kaivataan viisaampien apuja, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu