Nyt ei ole kyse "siitä" vaan päin keltaisia ajamisesta liieknteessä.
Mikä porilaisia oikein vaivaa liikenteessä? Miksi "vanhoista vihreistä" eli keltaisista ja vieläpä punaisista hujautetaan vielä vauhdilla läpi? Miksi vauhtia lisätään ennen risteystä, eikä ennemmin vähennetä vauhtia?
Pahimpia paikkoja ovat Isolinnankatu, Mikonkatu ja Itsenäisyydenkatu. Fetissin lailla porilaiset sujauttavat "MINÄ EHDIN VIELÄ" -asenteella päin niin keltaisa kuin punaisiakin. Miksi? Miksi ajaa päin punaisia, kun ehtisi ihan hyvin pysähtyä valoihin. Tieliikennelakihan on aika selvä päin punaisia ajosta! Mitä säännöt sanovatkaan asiasta:
"Vihreän vaihtuessa keltaiseksi ajoneuvo ei periaatteessa saa sivuuttaa pääopastinta tahi pysäytysviivaa. Jos ajoneuvo kuitenkin valon vaihtuessa vihreästä keltaiseksi on ehtinyt niin pitkälle, ettei sitä nopeuden, kelin ja liikennetilanteen huomioon ottaen voida vaaratta pysäyttää, saa se jatkaa matkaansa. Muussa tapauksessa ajoneuvo on ehdottomasti pysäytettävä. Säännöstä piittaamatonta voidaan rangaista joko rikesakolla tai päiväsakoilla.
Risteystä lähestyvä ei kuitenkaan saa milloinkaan kiihdyttää nopeuttaan ehtiäkseen risteykseen ennen punaisen syttymistä."
Niin, onkohan nämä asiat porilaisilla hyvin tiedossa?!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Porin poliisn fetissi tuntuu olevan ylinopeuksien valvominen. Tällaista punaisia päin ajamista ei käytännössä valvota ollenkaan. Miksiköhän? Olisihan se kai "epäseksikästä" ja pienestä ylinopeudesta tyhjällä tiellä on mukava kirjoittaa sakkorangaistus. Antaa ihmisten ajaa päin punaisia, vai mitä?
Samalla tavalla ne ajaa esim. Tampereella, vähän vain lujempaa. Talla pohjaan.
Tampereella on valvontalamerat risteyksissä valvomassa päin punaista ajoa. Räps-salama välähtää, jos ajat päin punaista Tampereella. Ajonopeuksia ei Tampereella niinkään valvota, koska vauhdilla ei väliä. Kaikki ajavat lujaa ja liikenne sujuu, mutta ei Tamperella kyllä päin punaisia ajeta! Ei ollenkaan!
Kyllä Pori on taas omassa luokassaan!
Yritän aina ehtiä vihreistä valoista ennen valojen vaihtumista punaisesksi. Miksi? Koska auton pysäyttäminen ja uudelleen kaasuttaminen vie bensaa, rahojani ja luonnon varoja. Lisäksi olen kiireinen ja keltaisia valoja "päin ajaminen" ei ole mikään maailman suurin rikos. Keltaisen valon palaessa ehtii tien yli ilma, että ajaa kenenkään päälle tai ketään päin. En kylläkään kaasuta ennen risteystä, mutta jos keltuainen palaan niin annan mennä!!
keltaisia päin ajan vielä. sapettaa vaan sellaiset jotka ajaa edellä ennen liikennevaloja ja hidastavat vauhtia, kuin 'pelätäkseen' että kohta se punainen kumminkin tulee ja hidastetaan vauhtia jo valmiiksi.