Tunnistatko itsekeskeisen ihmisen?

Aina eivät aikuiset ole hyvätapaisia. Myös heitä voi vaivata pienille lapsille tyypillinen minä-minä tauti. Siihen sairastunut on kiinnostunut vain itsestään. Hän kertoo loputtomasti omista asioistaan olettaen, että NE ovat niin ravitsevaa kuultavaa, että kukaan muu ei halua kertoa mitään itsestään.

Toista ihmistä itsekeskeinen aikuinen kuuntelee Oman itsensä kautta. Hän ei eläydy toisen kertomukseen ja kokemukseen, vaan kuunnellessaan hän kaivaa muistilokeroistaan esiin omia vastaavia kokemuksiaan. Jos vaikka joku kertoo kalastusreissustaan, hänen mieleensä nousee muistikuva edesmenneestä isästään ja hänen pilkkivälineistään.

Jatkuva itsen esiin tuominen voi kertoa sisäisestä turvattomuuden tunteesta. Syvätasolla ihminen kokee olevansa olemassa vain silloin, kun hän itse puhuu tai hänestä puhutaan. Hänen puheensa on kuin lapsen itkua, joka kertoo äidille, tässä minä olen, hoida minua.

Tosiasia on, että vain itsestään kiinnostunut on tyhmä ja huonotapainen.

Ja säälittäväkin hän on, sillä hänellä ei voi olla todellisia ystäviä. Ystävyys nimittäin edellyttää vastavuoroisuutta.




http://www.karikuula.com/121
5147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Todella säälin tuollaista minä, minä henkilö koska sellainen ihminen on todellakin yksinäinen, kyvytön normaalliin vuorovaikutukseen, sehän on elinehto meille ihmisille toiset ihmiset lopulta.

Äänestä

umalehtinen Käyttäjän viestit 12.4.2010 16:08
Vastauksia: 66 Lukukertoja: 217 TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa: Onneksi osasit kumminkin lukea. Meillä ovat Lilli-Putti ja Rouva kesä loogissaan;))

Meillä ei asu hienostoa muuta kuin meittin Frouva. Frouvalla on fiini jalo sukutaulu vaikka Frouvan nimi kuulemma liittyykiin Sisilialaiseen tori matamiin. Frouvan tyttäristä Sissi kuuluu tavallisiin tallaajiin oikeastaan se on se suvun mustalammas. Onneksi Frouvan toinen tytär Lilli-Putti on niin ikään erittäin aatelinen ulkomuodoltaan ja tavoiltaan erittäin hienostunut. Sen kerjätessä herkkua siltä ei edes kuola valu. Se laulaakin tummalla mezzosopraanolla hyvin hienostuneesti ja artikuloi kuuluvasti. Lilli-Putin tytär Mimmi on taas sellainen tyypillinen tätinsä kaltainen suvun toinen mustalammas. Niillä on molemmilla sangen monipuolinen kirosana varasto. Vielä jäi Frouvan sisar Fanny käsittelemättä. Fanny on ehkä hieman hmm homssuinen tätyliini ja käyttäytyy kuin ennenvanhaan vanhat piiat käyttäytyivät. Se on yrittänyt ottaa kotiopettajattaren tehtävät ja aloitti uransa Sissistä hieman huonolla menenstyksellä. Vielä huonompi menestys opetuksen jalolla saralla sillä on Mimmiin. Vanhuus ehkä tekee sen mutta välillä se intoutuu Mimmin tasolle. . . .ja siitä on hienostelu silloin tosi kaukana:-DD

Äänestä

Lumihiutaleita
umalehtinen Käyttäjän viestit 21.2.2010 19:25
Vastauksia: 30 Lukukertoja: 87 TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa: satelee täälläkin ja pakkanen on kirpakka;)) Kaupassakin käytiin. Kävimme hivenen kauempaa kuin lähimarketissa;)) Siellä oli tarjouksessa possun sisäfilee ja kävimme ostamassa sitä lisää. Pakkasen punaamat posket saimme reissultamme.
Nyt on pakko kehaista hieman. Laitoin tänään sisäfilettä uunissa ja siitä tuli todellakin hyvää. Ruoka ei saisi maistua niin hyvältä koskaan, sillä silloin tulee syötyä enemmän kuin pitäisi:)
Viikonloppu oli ihan mukava. Tuo elämän arpajaisten päävoitto on tuijottanut telkkua kiitettävästi ja hieman enemmänkin. Tänään emme käyneet uimassa ystäväni kanssa, sillä hän on talvilomalla laskettelemassa. Rästihommia olen tehnyt ja juorunut puhelimessa kiitettävästi.

Äänestä

voisi toteuttaa keskustelupalstoilla ettei olisi niin itsekeskeinen???

Äänestä
  • Tila: Online
    Kirjautunut viimeksi:
    Tänään klo 09:18
    Liittynyt jäseneksi: 13-08-2005

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Essi-Inkeri kirjoitti:

Aina eivät aikuiset ole hyvätapaisia. Myös heitä voi vaivata pienille lapsille tyypillinen minä-minä tauti. Siihen sairastunut on kiinnostunut vain itsestään. Hän kertoo loputtomasti omista asioistaan olettaen, että NE ovat niin ravitsevaa kuultavaa, että kukaan muu ei halua kertoa mitään itsestään.

Toista ihmistä itsekeskeinen aikuinen kuuntelee Oman itsensä kautta. Hän ei eläydy toisen kertomukseen ja kokemukseen, vaan kuunnellessaan hän kaivaa muistilokeroistaan esiin omia vastaavia kokemuksiaan. Jos vaikka joku kertoo kalastusreissustaan, hänen mieleensä nousee muistikuva edesmenneestä isästään ja hänen pilkkivälineistään.

Jatkuva itsen esiin tuominen voi kertoa sisäisestä turvattomuuden tunteesta. Syvätasolla ihminen kokee olevansa olemassa vain silloin, kun hän itse puhuu tai hänestä puhutaan. Hänen puheensa on kuin lapsen itkua, joka kertoo äidille, tässä minä olen, hoida minua.

Tosiasia on, että vain itsestään kiinnostunut on tyhmä ja huonotapainen.

Ja säälittäväkin hän on, sillä hänellä ei voi olla todellisia ystäviä. Ystävyys nimittäin edellyttää vastavuoroisuutta.




http://www.karikuula.com/121

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu