Mieheni jäi työttömäksi marraskuussa yrittäjänä kaupungin hommista ja nyt taloudellinen tilanteemme on todella pahassa jamassa. Nyt on huhtikuu ja hän on edelleen työtön, vain viikon hän on ollut tässä välissä töissä toisella toimeksiantajalla. Minä olen töissä mutta palkkani ei riitä mitenkään kaikkiin maksuihin. Mieheni yritti saada töitä työvoimatoimiston kautta mutta mitään ei sieltä kautta tullut. Lisäksi työvoimatoimisto antoi KELAlle lausunnon, että kun mieheni on ollut sen viikon töissä tässä välissä, me emme myöskään ole oikeutettuja asumistukeen koska kuulemma mieheni työllistyy omassa yrityksessään! Sosiaalitoimisto on auttanut vähän, mutta sekin on ollut minimaalista ja kovan työn takana kun on pitänyt antaa kaiken maailman selonteot heille jotka kuitenkaan eivät ole edistäneet asiaa juuri ollenkaan. Nyt tilanne on se, että minä en kohta pääse enää omiin töihini kun ei ole rahaa polttoaineeseen ja mieheni autosta pitäisi maksaa dieselvero johon ei myöskään ole rahaa. Meillä on iso perhe ja ruokaakin pitäisi saada. Onneksi meillä on kellarissa perunoita ja pakastimessakin on ruokaa mutta kauanko ne riittävät? Tänään mieheni kävi taas sossussa josta saimme peräti 100 euroa rahaa. Muutimme tälle paikkakunnalle yli 2 v sitten, ja ostimme silloin talon jonka lainalyhennykset ovat nyt katkolla, viime kerralla emme saaneet enää korkojakaan maksettua sinne. Onneksi on kesä tulossa ja sen mukana miehellenikin töitä, mutta ennenkö mitään rahaa alkaa tulla, siihen menee vielä aikaa. Eikö ole mitään tahoa josta saisi rahaa näin ikävään tilanteeseen, muuta kuin lainarahaa? Varmaan moni suomalainen ajattelee että suomessa on aina sosiaaliturva joka auttaa viime hädässä mutta nyt on sekin mielikuva romuttunut ainakin meidän kohdalla.
APUVA!
Ottaa-aivoon
461331
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Myykää miehesi auto pois. Sillä tulee talouteen rahaa ja säästyy dieselverot.
Joo kannattaakin myydä miehen auto, se on työauto, eli missä hän sitten kuljettaa kaikki työkoneensa/työkalunsa ym.ym. mitä rakennushommissa tarvitaan? Tunkeeko henkilöautoon? Ja milläs minä sitten ajan töihin kun yleisten kulkuneuvojen aikataulut eivät sovi työaikaani?
Jep, auto myyntiin. Ei sillä sinun miehelläsi ole töitä ja kuten kerroit, rahat eivät riitä vakuutusmaksuihin. Kyllä niitä autoja saa myöhemmin ostettua, jos tarvetta ilmenee.
Lienee selvää, että tämänhetkinen taloudellinen tilanteenne ei kestä kahden auton ylläpitoa. Ja jos tilanne on se, että jotain muuta rahaa kuin lainarahaa on saatava, niin toisesta autosta on luovuttava.
Teidän harkittavaksenne jääkin, kumman laitatte myyntiin.
Eli tuolla menolla siis toisen työt on lopetettava josta lisää rahahuolia tiedossa. Molemmat autot kun tarvitaan työmatkoihin ja mieheni tarvitsee myös tarvikkeitten kuljetukseen firmansa autoa.
Eli kela oli aivan oikeassa, miehesi ei ole työtön. Koska molemmat ovat siis töissä ei taloutenne tulot ole laskenut.
Olette yhtä paljon harhateillä kuin työkkäri ja sossukin. Nekin väittävät että miehelläni on töitä, mutta syötyjä rahoja ja ruokia kun ei voi käyttää/syödä useaan kertaan! Tarkoitin tietysti että KUN miehelläni on töitä, hän tarvitsee autoaan! Ei tämäkään tila lopullinen ole tietenkään.
Oikeassa ovat. Miehesi on yrittäjä, se on hänen "työsuhteensa". Jos tämä "työsuhde" ei tuota tuloja, niin yritystoiminta on syytä lakkauttaa pikaisesti. Samaan aikaan ei voi olla yrittäjä ja työtön.
Tällä hetkellä tarvitsette vain toista autoa työmatkoihin.
Lienet joskus kuullut puhuttavan lusikasta ja kauniista kädestä?
Jos sosiaalitoimistolle heille kuuluvien selvitysten antaminen tuntuu liian työläältä ette ole vielä pulassa. Selvittäkää itse mihin olette oikeutettuja ja vaatikaa sitä. Voi olla myös niin että tulonne pitäisi riittää elämiseen, mutta elätte liian leveästi. Jos yhden työssäkäyvän tulot eivät riitä edes korkojen maksuun niin asuntonne on liian kallis teille. Myykää se. Yleensä ihmiset säästävät hyvinä aikoina edes pienen perämunan tuollaisia huonoja hetkiä varten.
Todellakaan emme elä liian leveästi, meillä ei ole mitään ylellisyyksiä, ei hienoa luksustaloa, vaan asumme entisessä vanhassa kyläkoulussa. Emme käy shoppailemassa juuri koskaan, ainoastaan ruokaa ostamme ja vaatetta silloin kun on välttämätöntä. Meillä on 6 lasta eli menoja pakostakin siksi. Palkkani pitää riittää kaikkiin menoihin, ei siis yksin korkoihin. Enkä saa mitään lääkärin palkkaa joka tunnetusti on suuri. Pesämunaa ei ole kertynyt koska iso perhe. Yleensä ihmiset ostavat kaupasta kassin tai kaksi ja lisäksi vielä kaljaa. Me ostamme pääasiassa leipää ja maitoa. Alkoholia emme käytä ollenkaan, ei edes kaljaa emmekä tupakoi. Miehen auto saatiin juuri maksetuksi eli nytkö se sitten pitäisi heti myydä pois kun saimme sen omaksi?
Eli yksinkertaisesti menonne ovat tuloihinne nähden liian suuret. Jos menoihin ei ole varaa ja karsia ei enää voi niin silloin pitää realisoida omaisuutta. Esim. myymällä talo ja muuttamalla vuokralle. Saatte silloin asumistukea. Ja luulisi sossusta irtoavan yuolla lapsimäärällä hieman enemmän, jos tulot eivät oikeasti riitä. joko elätte liian leveästi tai ette osaa hakea tukia.
eikö ukko voisi leipoa kun on toimeettomana kotona?
Kyllä elätte liian leveästi. Myös liiallinen pentutehtailu yli varojen on liian leveästi elämistä.
Kiitti vaan kommentista!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Älä sitten itse hanki yhtään lasta. Lapset kun ovat myöskin rikkaus!!!!!! Vanhana tietysti mukavaa kun ei ole lapsia jotka kävisivät katsomassa vanhainkodissa.
Nälkään kuolleet eivät vieraile vanhainkodissa. Tuskin lastensuojelun hoivaan ottamatkaan.
Kirjotin edellisessä väärin, meillä on siis 4 lasta eli siis 6 henkinen perhe. Edellä mainitsin väärin että lapsia olisi 6. Vanhin ei enää saa lapsilisää.
Juuri huomasin että olin laittanut väärin kirjoitukseeni. Meillä on 6 henkinen perhe ja lapsia 4 joista vain 3 saa enää lapsilisää.
Ahaa, yksinäisyydenpelkoon siis tehtailet pentuja? No peruste sekin. Rohkenen silti epäillä, että kahdesta hyvän lapsuuden saaneesta lapsesta useampi tulee moikkaamaan sinua vanhainkotiin kuin neljästä tai kuudesta lapsena nälkää nähneestä lapsesta.
Niin voisittehan te ruveta vaikka tehtailemaan A-vitamiinia. Sille luulis kysyntää aina löytyvän ja apureita hommaankin kuulostaisi löytyvän.
voi olla yrittäjä ja samalla kaupungin hommissa ""yrittäjänä kaupungin hommista "" Joko on kaupungin hommissa tai ei. Kaupungit on kyllä ulkoistaneet monet työntekijänsä houkuttelemalla omiksi yrittäjiksi ja siten säästävät ostamalla palveluita juuri silloin kuin tarvitsevat. Toisekseen yrittäjä ei ole ""työtön" vaan liiketoiminta ei suju. Eli parempi palvelujen markkinointi ja myynti. Kolmanneks ""itöitä työvoimatoimiston kautta mutta mitään ei sieltä kautta tullut"". Työvoimatoimisto ei palkkaa ketään eikä anna töitä.Ainoastaan osoittaa vapaaita työpaikkoja ja järjestää kursseja etc.., Työt pitää kyllä hakea itse. Myös miehesi.Niitä kun ei anneta vaan haetaan. Neljänneks "iSosiaalitoimisto on auttanut vähän, mutta sekin on ollut minimaalista ja kovan työn takana kun on pitänyt antaa kaiken maailman " sossu auttaa juuri sen verran että takaa toimeentuloanne kuten ruuat etc. ja asumisen kohtuudella. Ei autoja, muita kuluja ja velkoja...Viidenneksi, "viime kerralla emme saaneet enää korkojakaan maksettua sinne"" tuossa vaiheessa pankki pistää stopin lainallenne ja odotettavissa on talon myyntikehoitus tai he hoitavat sen >(kallista).
Kuudenneksi. Sossu maksaa kyllä asuntovelan korot, sähkjöt,vedet etc..mikäli vaan haette sitä ja olette tulojen puolesta siihen oikeutettuja..
on että jos ei omat riitä, täytyy lainata. Toki voi yrittää sos.toimesta yms., mutta hehän tekevät omat kartoituksensa kunkin akuutista tarpeesta. Ei tosiaan tule muuta mieleen kuin laina-raha. Tässä maassa on tuhansia ja tuhansia perheitä samassa jamassa, on jopa niitäkin joissa on yli vuoden kestänyttä työttömyyttä. Asuntolainat voi työttömyyden ajaksi laittaa lyhennysvapaiksi, eli maksaa pelkät korot, jotka ovat tällä hetkellä todella alhaalla.
Onpas perheen talous laskettu lainaa otettaessa tiukoille, kun yhden työssäkäyvän palkalla ei saada edes korkoja maksettua. Vaikuttaisi siltä, että asuntolaina on aivan liian suuri perheen tuloihin nähden, kun alle puolen vuoden työttömyys johtaa noin pahaan tilanteeseen. Ilmeisesti mitään "pahanpäivänvaralle" jemmattua vararahastoa ei ollut.
Onko neuvoteltu pankin kanssa lyhennysvapaasta niin, että maksaisitte vain korot?
Asutte vanhassa kyläkoulussa ja teillä on kaksi autoa... ehkä pitäisi ottaa hiukka realistisempi taso tuohon elämäntyyliin, jos rahat ei kerran riitä.
"Ai nytkö pitäisi heti miehen auto myydä, kun juuri saimme sen maksettua?"
No muidenko pitäisi teidän eläminen maksaa, että te saatte pitää kaiken hankkimanne omaisuuden???? Hemmetin pöljä! Jos teillä ei ole varaa ylläpitää elämäänne, niin KYLLÄ, JOTAIN PITÄÄ MYYDÄ!
Sinulla ei näytä olevan mitään käsitystä rahan käytöstä ja menojen/tulojen suhteuttamisesta. HOHHOIJAA...
valtakunnassa, ensinnäkin lapsimäärä,asutaan kyläkoulussa,mitähän ylläpito maksaa kohta saatte kyläkoulun elvytettyä lisää lapsia,myytte koulun takaisin kunnalle,onhan niitä ylivarojensa eläviä vailla minkäänlaista elämän hallintaa täälläpäinkin,sitten haukutaan yhteiskuntaa kun ei ole sitä eikä tätä.
Olispa kiva kullla että kuinka porvareita, verojen vihaajia ja köyhien elättäjiä olitte mielestänne silloin kun meni hyvin.
Yrittämisessä on riskinsä ja teille se ilmeisesti selvisi vasta nyt.
Ensinnäkin pelkästään lapsilisiä saatte 877e. Toiseksi toimeentulotuen perusosat ovat sinulta ja mieheltä 350 euroa, lapsilta noin 250= 2200e.
Mitä jätät kertomatta?
lapsilisistä pitäis tulla sen verran että varmasti riittää perheen ruokiin ja kirppisvaatteisiin ja tarvikkeisiin. Sinun palkkasiko ei sitten riitä asuntolainan korkojen maksuun ja noiden autojen ylläpitoon. Laittakaa miehen auto seisontavakuutukseen vaikka jos sitä ei voi myydä. Yrittäjän ei kannata olla yrittäjänä jos toimeksiantoja ei löydy, siispä olisi kannattanut tehdä lopetusilmoituksen silloin kun hommat loppuivat ja jos olisi kuulunut kassaan olisi teillä nyt työttömyyskorvauksista lisätuloa. Mulla eikö kätevä raksamies? löydä jotain pikkuremppaa näinä aikoina kun rakennetaan ja rempataan hullun lailla. Kannattaa vaikka ottaa toimeksiantoja vähän kauempaa vastaan ja hintoja kannattaa laskea sopivasti. Lisäksi on ollut erittäin runsasluminen talvi on tarvittu reippaita miehiä luomaan lunta vanhuksille ym. Yrittäjän ei koskaan kannata olla lian ylpeä, jos omia hommia ei löydy voi ihan hvin toimia vaikka kylätlkkarina tai siivota . Se ettei asuntolainan korkoa saa maksettua pitäisi olla todellinen hälytyserkki, jos se jatkuu on yleensä lähdettävä asunnostaan puolen vuoden sisällä.
kerro, mutta jos miehesi saa kesällä töitä n2 1/2 kk;ta, netissä on halpoja kulutusluottoja, mutta niihin voi jäädä koukkuun jaa sitten on vielä paskempaa. jos jää koukkuun, silloin menee talo molemmat autot ja eiku vuokralle kunnan asuntoon, jossa asuu naapurissa pelkkiä meluavia alkoholisteja. ne kulutusluotot on pienellä kk- maksulla, että pärjäis siihen kesään asti. ja nimenomaan vaan pärjätäkseen.
vaikk on tyhmää hoitaa velkaa velalla, joskus on pakko.
ja autot, joita ei käytetä ne laitetaan seisontaan.
Vaikeaa tietysti saada täältä mitään järkevää kannanottoa. Ei olis kannattanut edes kirjoittaa tänne koska kellään ei voi olla kaikenkattavaa tietoa tilanteemme tutkailemiseen. Kiitos kommenteista. Ei enempää kiitos!
Ihan fiksusti päätelty, että ehkä sinun kannattaa olla kirjoittamatta tuollaista soopaa tänne.
Minä haluan pitää kaiken omaisuuden, vaikkei siihen ole varaa ja muiden pitää maksaa meidän eläminen... HOHHOH!!! :oD)) Jospa yrittäisit kasvaa aikuiseksi.
Ho huh huh. onpas täällä palstalla KATEELLISTA väkeä, se loistaa edellä olevista kommenteista joissa on vastattu alkuperäiselle kirjoittajalle!
Tässä on kaikenkattavaa tietoa sinulle: talous saadaan kuntoon kun menot ja tulot tasapainotetaan. Jos teillä ei ole varaa pitää kahta autoa, niin myytte toisen pois. Jos teillä ei ole varaa maksaa asuntolainalyhennyksiä, niin myytte talon pois. Niin se vaan menee.
Mitä miehesi tilanteeseen tulee, niin yrittäminen on kunnioitettavaa, mutta realiteetit on syytä hyväksyä. Jos marraskuussa on loppunut työt ja kesällä on jotain pientä vasta tiedossa, niin ei kai vaadi kovinkaan suurta ymmärrystä käsittää että yritystoiminta ei ole kestävällä pohjalla. Siis yritys nurin ja muualta töitä etsimään.
Mitä alkuperäiskirjoittajan tilanteessa on kahdedittavaa? Ei hänellä ole mitään saavutuksia tai etuja, joita pitäisi kahdehtia. Sitten voisi kateuteen syytä ollakin, jos sossu maksaisi kämppälyhennykset ja parit autot, kuten avaaja selvästi toivoisi tapahtuvan. Onneksi veroeuroja ei sentään näin törsätä, vaikka kaikkia typeriä rahareikiä tässä maassa onkin.
Tämä ei ole oikea formaatti tilanteesi selvittämiseen. Meillä myös on se tilanne. Mies yrittäjä ja vaimo palkkatyössä. Käytännössä elämme minun ansaitsemilla tuloilla. Mies tienaa yrittäjänä jonkin verran, mutta yrittäjällä on kaikenlaisia maksuja, vaikka töitä ei olisikaan. Pakolliset yrittäjävakuutukset ja ennakkoverot, jos ne jää maksamatta niin konkurssi seuraa. Autoa tarvitsee, jos töitä mielii tehdä ja jonnekin päästä. Tarvikkeita ja työvälineitä on uusittava ym. Yrittämisessäkin kulut olisi saatava minimiin. Te tarvitsisitte jonkun yrittäjäneuvonnan palveluita, jotta isäntä työllistyisi. Meilläpäin niitä saa ilmaiseksikin. Yrittäjillekin on tarjolla oppisopimuskoulutusta, jolla voi kouluttautua sellaiseen ammattiin, josta työllistyisi paremmin. Siitä saa päivärahan ja matkakulut. Ei se perhettä elätä, mutta jos toinen työ työllistää paremmin. Meidän mies vaihtoi ammattia ja koulutti itsensä oppisopimuksella oman työnsä ohessa. Uuden koulutuksen turvin on voinut tehdä lisäansioita laajemmalla alueella. Puusepänverstaan liikevaihto on kaksikertaistunut. Työvoimatoimiston ja sossun luukkuja ei ole kopisteltu. Ruoassa säästetään ja muussa elämisessä.
Yrittäjä elää oikeasti erilaisessa yhteiskunnassa kuin palkkatyötä tekevä. Tämä yhteiskunta on lähinnä jenkkilä. Kenkkua että aina yritetään houkutella työntekijöitä ryhtymään itsenäisiksi yrittäjiksi. Silloin ei oikeastaan mitkään yhteiskunnan tukiverkot ole voimassa ennenkuin pakkaa yrityksen naftaliiniin. Olen osllistunut työttömille tarkoitettuun yrittäjäkoulutukseen ja siellä kyllä puhuttiin jotain yrityksen riskeistä, mutta nimenomaan yrityksen kannalta ei sen yrittäjäpoloisen.Asuntotukea perheenne pitäis voida saada jos sinun tulosi ovat liian pienet ja miehellä todistettavaksti ei tuloja. Pätkätyöläisen kannattaa mieluummin liittyä työosuuskuntaan jos sopiva sellainen on. Silloin voi ottaa vastaan kaikkia keikkoja osuuskunnan nimissä ja siinä välillä nostaa työttömyyskorvausta.
Kiitos asiallisesta viestistä. Meillä on niin että miehellenikin suositeltiin yrityksen lopettamista mutta hän on jo 57 vuotias, eli kuka palkkaa sen ikäisen? Ainoa vaihtoehto on olla yrittäjä. Ja tämä tilahan on vain väliaikainen, kesäksi on jo tiedossa töitä taas. Mutta kyse on siitä, miten selviää tästä vaiheesta kun töitä ei ole. Työvoimatoimistossakin virkailijat pyörittelivät peukaloitaan ja silmiään kun eivät edes osanneet toimia mitenkään kun kyse oli yrittäjästä. Yrittivät soveltaa samoja toimintatapoja kuin palkansaajaan.
Miksi pitäisi hävittää kaikki omaisuus väliaikaisen työttömyyden takia? Tekisitkö itse niin?
Mitä työvoimatoimistossa mielestäsi olisi pitänyt tehdä? Ei miehesi ole työtön työnhakija, jos hänellä on yritys pystyssä.
Kertomasi perusteella nyt koettava työttömyysjakso ei todellakaan ole väliaikaista, vaan kesän työllisyysjakso on väliaikaista. Sitten ilmeisesti paluu taas entiseen?
jotta selviäisit veloistasi. Jos rahaa ei ole velkoihin ja ruokaan niin jostain sitä pitää saada. Myy omaisuutta tai itseäsi. Kumpaa teet mielummin?
myös ttöouuskunnan kautta. Silloin tekee omia duunejaan mutta osuuskunta laskuttaa ja maksaa sitten palkkaa sinulle. Tietty työosuuskunnan pitää vetää jotain välistä, mutta jps pn kehnosti keikkoja voi nostaa työttömyyskorvausta keikkpjen välissä. Eli ei tarvii miettiä kuka tyllistää 57 vuotiasta. kun itsehän keikat hankkii
Kuule en välitä vittuakaan !!!
ei saa mistään mitään sosiaali apua ainoastaan maksuja.
kiva olla vapaa yrittäjä asua maalla hatarassa vanhassa kansakoulussa ,tarvitaan kaks autoo kun joka paikkaan
niin pitkä matka.
Muuttakaa kirkolle kunnan vuokrataloon myykää autot jos sitten rahat riittäis.
Maalla asumista en suosittele köyhille.
Ps olen maalta kotoisin ja nähnyt kaupunkilaisten maalle muuton läheltä!!!
Yrittäjän pitää tehdä se, mitä itse asiassa jokaisen palkansaajankin pitäisi tehdä: pitää pientä pahanpäivänvararahastoa. Se suojaa jo paljolta.
Vararahaston lisäksi hyvä apu on opiskella perusasioita liittyen yrittäjyyteen. Jossain ylemmässä kommentissa esimerkiksi valitettiin kuinka ennakkoverot ja eläkevakuutukset juoksee, vaikka tuloja ei ole. Todellako niin avuttomia on yrittäjäkunnassa, että eivät osaa täyttää ennakkoveron muutoshakemusta tai hakea joustoa YEL-maksuihin.
Tässä haiskahtaa siltä, että on jotain ojia kaiveltu yrittäjänä kunnalle ja sitten kun kunta on alkanut säästämään ja kaverityöt lopetettu niin on jäänyt luu käteen.
Yrittäjyydessä houkuttelee laskutettava euromäärä suhteessa palkkatyöläisen palkkaan. Yrittäjä voi myös yrityksen piikkiin hommata kaiken päivittäiselektroniikan, auton yms, joista saa alvivähennykset. Mutta syy miksi näitä yrittäjäkonkursseja tulee, on se että todellakaan ei ymmärretä sitä että kun yrittäjältä loppuu työ, ei hän ole suoraan oikeutettu kunnon tukiin, koska yrittäjällä on oma riskinsä ja riskin tuoma parempi tuotto työlleen.
Hyvä vaan että näitä hyväveli-tilauksia on taas yhdellä karsittu
Miehesi on käyttänyt aikaansa väärin. Sen sijaan että hän on käyttänyt puoli vuotta työkkärikäynteihin, hän olisi voinut käyttää sen uusien asiakkaiden hankkimiseen. Miehesi on ilmeisesti kunnan sopimusyrittäjä, joka on tottunut siihen, että munat on turvallisesti yhdessä korissa?
Laittakaa kyläkoulu vuokralle ja muuttakaa keskustaan kunnan vuokra-asuntoon, joka on plkupyörämatkan päässä työpaikastasi, ja myykää sinun auto pois.