monta kertaa päivässä. eiköhän päähän tule jo jotain? pehomosuoja ei pysy päässä. tyttö on nopeasti lähtenyt käveleen tukia myötenn mutta istumaasentoa ei hallitse eisiis osaa kellahtaa sivuun tms. vaan aina täysillä taaksepäin. mikä avuksi, onko muilla vastaavaa
9kk kaatuu istualtaan selälleen
kehitystäkö
3656
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Heitin aina vaan sohvatyynyjä selän taa ja loppui se holtiton kaatuilu kestettyään pari kuukautta :) Tuntui että muksu eleli kuin untuvamaailmassa kaatuili niin mahdottomasti ja sama kun seisomaan nousi ja kävelemään opetteli, ei mitään tolkkua! Mutta kyllä tuo nyt osaa. On vuoden ja 1kk.
Meillä tuota oli joskus 5 kk iässä mutta en antanut silloin istuskella vartioimatta kovalla alustalla. Varmistin aina selustan. Totta kai hän jonkun kerran onnistui siitä huolimatta kaatumaan tai ei varsinaisesti kaatunut vaan heittäytyi itse selälleen koska se oli nopein tapa päästä taas lattiatasolle. Aika äkkiä hän kuitenkin huomasi että selälleen kannattaa heittäytyä vain pehmoisen patjan päällä. Siinä hän sitten heittäytyi selälleen sitäkin innokkaammin kun päähän ei kerran sattunut. Ei tuo vaihe kestä kuin ihan hetkisen kun hän varmasti äkkiä oppii parempia keinoja. Siihen saakka turvaa aina selusta vaikka kädelläsi tai istu vieressä (ellei hän tosiaan ole jossian pehmoisessa paikassa).
ei voi koko ajan olla silmänalla että voisheittää tyynyjä. pantaei pysy 2 sek enempää.