Ehdotuksia seuraavalle levylle

Heyasd

Olisiko ehdotuksia Katri Ylanderin seuraavelle levylle eli minkälaista musiikkia, pitäisi olla. Olisiko joitain tiettyjä säveltäjiä tuottajia joiden kanssa vain tuntuisi, että voisi syntyä se paras kokonaisuus ja se Katrin paras levy ikinä.

Oma ehdotukseni

Katrin aikaisemmilta levyiltä on poimittava ne parhaat kappaleet ne aivan parhaat ja kuunnella niitä ja niiden pohjalta, pitää vanhaa tyyliä yllä. Seuraavalla neljännellä albumilla tulisi myös uudistua selvästi, mutta ei liika. Läihinnä siten, että muutama ehkä 2 -3 biisiä voisivat olla jotain aivan uutta Katri Ylanderia.
Itse ainakin haluaisin kuulla jonkun menevän ja tanssittavan tanssi biisin (ei mitään liian konemaista).

Koska Katri Ylanderilla on todella hyvä ääni, niin levyn jokaiseen biisin pitäisi keskittyä paremmin, että ei tule niitä selvästi heikompia biisejä sinne väliin. Näin voitaisiin saada jotain suurtakin aikaan.

Levyn teko ryhmä:
En tiedä onko Katrilla jokin tietty bändi taustalla jonka kanssa on suunniteltu tehtävän seuraavaa levyä.
Olisi hieno kuitenkin nähdä mitä saataisiin aikaan jos levyn tekoon saataisiin Katri itse mukaan entistä enemmän ja Chisu tuottajaksi tai joku muu huippu jos Chisulla ei ole aikaa. Tärkeintä olisi läytää eräänlainen ydin porukka, joka työskentelee levyn kanssa yhdessä , jotta levystä saataisiin mahdollisimman yhtenäinen hyvä kokonaisuus.

Myös Juha Tapio yhtenä yhteistyökumppanina levylle sanoittajana ja säveltäjänä kuulostaisi mielenkiintoiselta. Levystä ei kuitenkaan tarvitse tehdä mitään perus iskelmää enkä sitä odota vaan vähintään sitä mihin on jo totuttu mutta kokonaisuuten parempaa.

Panostakaa levyyn tosissaan Katrissa on ainesta vaikka mihin.

2

1794

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jonnna...

      Samaa mieltä. Katrissa on ainesta, pitäis vaan löytyä se oikea suunta.
      Harmillista, kun tämä viimeisin levy ei saanut juuri lainkaan huomiota, vaikka siinä on hyviä biisejä kuitenkin. Esim. Valvojat on aivan ihana, siitä olis pitänyt tehdä sinkku. Tuliko Katrille muita sinkkuja tästä levystä kuin Maailman ihanin? Harmi, että Katri tauolla, koska Maailman ihanin olis ollut ihan täydellinen kesäfestaribiisi.
      Musta tuntuu, että Jukka Immonen on tällä hetkellä se mestari, joka taikoo kuumaa kamaa. On saanut niin Anna Puulle kuin Jenni Vartiaisellekin myyvät levyt. Mutta onko Jukalla aikaa ja intoa, on eri asia. Chisu vois olla toinen hyvä myös. Mariska ja Brunila ovat myös huippuja ja Brunilahan on ollut joskus Katrin levyillä mukana.
      Mun mielestä nyt pitäis repäistä kunnolla, koska tämä nykyinen tyyli ei nyt vaan saa huomiota. Kunnon bailubiisejä ainakin pari kappaletta ja sanotuksiin pitää kiinnittää paljon huomiota, että niissä oikeasti sanomaa ja tarinaa ja että ne herättää mediassa huomiota. Muutenkin tyyli vähemmän iskelmälliseksi.
      Sitten Katria pitäis saada mediaan enemmän. Katri on ihana persoona, mutta hänen pitäis tehdä jotain repäisevää, että mediakin kiinnostuu kunnolla. Mitä repäisevää, on sitten eri asia...
      Nyt kunnon tiimi tekeen levyä huolella ja rohkeudella. Ja uudenlaista ajatusta kehiin. Katrihan on matkustellut viime aikoina, löytyiskö matkoilta hyviä tarinoita kenties??

      • Haageli

        se niin on, että Katrissa on ainesta. Hänen kipaleensa "Välitunnilla" ja "Mansikkapaikka" kolahtavat meikäläiseenkin ihan hyvin. Ylander esiintyi Myyrmannissa Vantaalla viime lokakuussa ja sain häneltä nimikirjoituksen kämmenselkääni. Eli hän kosketti mua kädestä. Uskoisin, että useimmat meistä muistavat läpi elämän tilanteet, joissa joku julkisuuden henkilö on koskettanut. :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      74
      1360
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      930
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      862
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      89
      779
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      684
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      654
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      594
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      42
      583
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      132
      579
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      45
      547
    Aihe