Missä

Mihin on kadonneet keskustelijat palstalta? Ovatko joutuneet kettu kepulaisen kynsiin vai ministereiksi kaikki? Käsittääkseni viime aikoina ei ole tapahtunut ministerin vaihdoksia. Horo,Teppo,Talollonen ja moni muu on jättänyt meidät pulaan. Emme pärjää ilman keskustelua. Tilanne on nyt lähes toivoton. Maailmalla on asiat menneet puihin yksi toisensa jälkeen,aivan kuten me ipulaiset olemme varoittaneet. Tässäkö syy hiljaisuuteen? Onko tuhkapilvi pakottanut vastustajamme jo perunan kylvöön,vai ovatko he rakentamassa Obaman ja Lipposen kanssa avaruusalusta marsiin muuttoa varten?
Niin tai näin. Pelinne on Keskustapuolueen kanssa pelattu loppuun. Mitäänn toivoa ei ole.
498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen huomioinut saman asian, johtuu kylläkin siitä että ipu ei ole mitenkään kiinnostava saatika tunnettu puolue, täällä ns. keskustelee vain joku yksittäinen ipulainen joten kiinnostuksen puute puoluetta kohtaan on vähäinen.

Äänestä
  • ala kirjoittaa jostain muusta, kun valittamisesta. Asioita on, mistä keskustella: maahanmuutto, pakkoruotsi, maatalous, uudet piirit, korruptio, eri henkilöitä, rasismia, ja vaikka mistä. Joten ala kirjoitella, äläkä vikise turhaa löysää. Kyllä kaikki odottavat vastauksia ja kirjoituksia mielenkiintoisiin otsikkoihin.

    Äänestä

Olen lopettanut keskustelun täällä.

Itsenäisyyspuolue ei siedä kritiikkiä ja keskustelu teidän kanssanne ei johda mihinkään. Pitäkää oma "todellisuutenne" salaliittoineen, kaappauksineen ja petoksineen. Ei kiinnosta minua enää. Luotan siihen, että kannatuksenne jää taaskin nollaan. Te itse pidätte siitä parhaiten huolta. Minun ei tarvitse.

Äänestä
  • Olet ilmeisesti saanut Kepulta uuden pestin? Alivaltiosihteeri vai ministeri? Eikös se yks eukko mennyt puolueen johonkin suojatyöpaikkaan hampaitaan rassaamaan.Siinähän sulle oiva työpaikka. Saat ilmaisen terveydenhoidonkin ja kansa maksaa ja kärsii. Kepu hoitaa vain omansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


keskustelijat? kirjoitti:

Mihin on kadonneet keskustelijat palstalta? Ovatko joutuneet kettu kepulaisen kynsiin vai ministereiksi kaikki? Käsittääkseni viime aikoina ei ole tapahtunut ministerin vaihdoksia. Horo,Teppo,Talollonen ja moni muu on jättänyt meidät pulaan. Emme pärjää ilman keskustelua. Tilanne on nyt lähes toivoton. Maailmalla on asiat menneet puihin yksi toisensa jälkeen,aivan kuten me ipulaiset olemme varoittaneet. Tässäkö syy hiljaisuuteen? Onko tuhkapilvi pakottanut vastustajamme jo perunan kylvöön,vai ovatko he rakentamassa Obaman ja Lipposen kanssa avaruusalusta marsiin muuttoa varten?
Niin tai näin. Pelinne on Keskustapuolueen kanssa pelattu loppuun. Mitäänn toivoa ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu