Hieman uskomaton juttu mutta 6 perheen 538 m2 rivitalossa vm 1977 laitoin routaeristeet 25 % seinäpituudelle viime keväänä ja lämmön kulutus edellisvuonna 94,7 MWh putosi 12, 5 % MWh laskettuna eli tuntuva pudotus. Hommaan liittyi, että samalla uusitiin myös 6 kpl ulko-ovien lämpöeristykset. Samalla korotin seinän vierustoilla olleen laskeneet (30 cm) maanpinnan normaalikorkeuteen.
Tämä tarkeasti osoittaisi, että taloyhtiössäämme on tuhlattu lämpöä noin 40 - 50 % verran karkeasti laskettuna, mutta uskoisiko tähän alkuunkaan kun kyseessä oli ajallisesti vain noin puoli vuotta.
Tarkistin isännöitsijältä oliko muissa yhtiöissä tapahtunut viime vuonna vastaavaa pudotusta, mutta ei löytänyt yhtään vastaavaa vertailukohdetta kun energian kulutus oli muilla ollut lievässä nousussa, kylmä loppuvuosi huomioiden. Tarkistimme myös kulutuksen euroina, mutta siinäkin oli selvää laskua 8,7 % verran.
Kertokaa nyt tietävämmät, että oliko tuo entinen kulutusmäärä neliömäärään nähden poikkeavaa ja onko tosiaan mahdollista, että kulutuslukemat tällä tavoin vain laskee, vielä huippupakkasillakin.
Totean vielä, että kyllä lattiamme oli tosissaan kylmät kun muutimme puolitoista vuotta sitten tähän rivitaloon ja routaeristeet auttoivat tähänkin asiaan merkittävällä tavalla. Maanpinta oli ja on painunut ympäri talon.
Tämä tarkeasti osoittaisi, että taloyhtiössäämme on tuhlattu lämpöä noin 40 - 50 % verran karkeasti laskettuna, mutta uskoisiko tähän alkuunkaan kun kyseessä oli ajallisesti vain noin puoli vuotta.
Tarkistin isännöitsijältä oliko muissa yhtiöissä tapahtunut viime vuonna vastaavaa pudotusta, mutta ei löytänyt yhtään vastaavaa vertailukohdetta kun energian kulutus oli muilla ollut lievässä nousussa, kylmä loppuvuosi huomioiden. Tarkistimme myös kulutuksen euroina, mutta siinäkin oli selvää laskua 8,7 % verran.
Kertokaa nyt tietävämmät, että oliko tuo entinen kulutusmäärä neliömäärään nähden poikkeavaa ja onko tosiaan mahdollista, että kulutuslukemat tällä tavoin vain laskee, vielä huippupakkasillakin.
Totean vielä, että kyllä lattiamme oli tosissaan kylmät kun muutimme puolitoista vuotta sitten tähän rivitaloon ja routaeristeet auttoivat tähänkin asiaan merkittävällä tavalla. Maanpinta oli ja on painunut ympäri talon.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kyllä teillä edelleen menee hurja määrä energiaa jos me pärjätään 200m2 kohden 12,5mwh.
Suosittelen hankkimaan ison maalämpöpumpun koko kiinteistöön!
Tuota minä nyt hieman epäilinkin, että paljon tuhlataan mutta kun nuo toiset asukkaat eivät oikein tunnu ymmärtävän. Eli meinaatko tosissaan, että meidän kulutus on kolminkertainen tuohon Sinun lukemaasi nähden. Näin minunkin laskutikkuni sanoisi, mutta en oikein kehtaa sanoa, etteivät sekopääksi ala joku moittimaan.
Minä nyt ajattelisin, että laitetaan ensin koko taloon nuo routaeristeet ja katsotaan sitten lisää. Tällä laskulla kun tuo lämpöpumppukin pitäisi ottaa kolminkertaisena teholtaan, eli ei vielä. Ajettele vielä, että nuo 25 % routaeristeet yms tarvikkeet maksoivat vain alle 400 euroa kun itse kärräsin ja lapioittin työt.
Tässä ei muuten auta kiroileminenkaan kun talon on rakentanut seurakunta .......!
Missä päin maata olette. Olennaista teitää jos Kemijärveltä kirjoitatte ja täällä verrataan Kemiön vastaaviin lukuihin energiankulutusta.
Harjavallassa asutaan, eli keskimääräisesti lämpimämpää seutua tällä suunnalla ja rivitalo suhteellisen hyvin tehty. Kaksinkertainen tiili ja villaakin välissä tuon aikaisten sääntöjen mukaan tehtynä, eli ei ole mitään "hätähousujen" hommaa, mutta, mutta "jotain tarttis tehrä"
6 perheen talossa ei taida olla energiatodistus pakollinen. Mutta se kannattaisi silti tehdä. Se kertoo paljon.
Mutta en tiedä mihin tuon energuatodistksen teettäminen sitten menikään, tai oliko liian karmeaa luettavaa jollekkin. Onko noita todistuksista sitten ollut jotakin apua vai hyötyä, kun tuntuu, että aina löytyy selityksiä, milloin on ollut jotakin lämmintä aikaa ja milloin taas poikkeuksellisen kylmää aikaa.
Tässä asunnossa on kolme asukasta valittanut kylmää lattiaa, mutta toiset kehuu villasukkiaan eikä huomaa mitään poikkeavaa. Toiset kehuvat niiden viisautta kun päädyttiin kaukolämpöön öljyn asemasta jne.
Tässä vain alkaa jo etukäteen itkettämään kun tuntuu, että energiaa tuhlataan yli puolet pienekin laskutoimituksen perusteella.
ET-lukunne voisi olla 180 luokkaa riippuen paikkakunnasta. Hyvän energiatalouden talossa tuo luku on esimerkiksi 120.
Kannattaisi tehdä oikea energiatutkimus. Ja tarkoituksena selvittää mihin voisi eristettä parantaa. Usein yläpohjat ovat realistinen kohde ja vaikutus merkittävä.
Kuka noita energiatutkimuksia tekee ja mitä se sunnilleen kustantaa/ joku yksikkö. Taitaa kyllä isännöitsijä tietää kun porukalla on noin 40 taloyhtiötä.
Tarkoittaako tuo ET-luku 120 sitä, että ET-luku 180 tuhlaisi karkeasti ottaen energiaa noin 33 % verran enemmän vai onko tällä yhteyttä suoranaisesti tähän asiaan. Meillä kun näyttäisi menevän puolet liikaa.
Tässä ehkä tyhmiä kyselen, mutta haluan mielipitetä.
Tuo tuhlaus on juuri noin. Isännöitsijäkin voi tehdä energiatodistuksen. Kaksisivuisen (toimenpide-ehdotuksista vajaan) energiatodistuksen tekee isännöitsijä noin 5 minuutissa alan ohjelmalla. Pääosa pakollisista energiatodistuksista on tehty isännöintiohjelmilla.
Energiatutkimukset vaativat raakaa työtä. Tuollaiseen yhtiöön esimerkiksi 15-20 tuntia riippuen siitä miten perusteellinen halutaan. Tarkoitus on, että lopputuloksena on oikeita toimenpiteitä, jotka tuovat säästöjä riittävästi. Yläpohjan voitte selvittää itsekin. 77-vuoden talossa voi olla aika kehno yläpohjaeristys. Puhallusvillan asennus on edullinen ja kustannusvastaava toimenpide. Tilaa pitää tietenkin olla eikä tuuletusta saa tärvellä.
Minulla on mielikuva, että energiainvestointiin saa nyt avustusta. Ilman avustustakin ovat investoinnit kannattavia kuten perusteltu yläpohjan parantaminen. Toinen isohko juttu ovat lämmitysjärjestelmään tehtävissä olevat toimenpiteet. Mikä lämmityslaite?
Katsokaa itse tervettä harkintaa käyttäen sinne yläpohjaan. Jos siellä on vain 15-25 cm villaa, niin kannattaa laittaa heti kättelyssä lisää. Kunnolliset tutkimukset maksaa 50-100 euroa / tunti, joten saatte tutkimuksen hinnalla heti tavaraa hyötykäyttöön! Ei se asia tutkimalla parane. Jos seinät ovat 2-kertainen tiili, niin niille on vaikea tehdä mitään. Sitten on se routaeristys, jota on jo tehty. Ei sekään itse tehden mitään kallista ole. Jäljelle jää ikkunat ja ilmanvaihto. Kannattaa käyttää harkintaa esim. ikkunoissa, ettei homma mene liiallisuuksiin. Maksuaika voi tulla pitkäksi. Vanhoja ikkunoita kannattaa maalata ja tiivistää, jos on taitoa ja intoa.
Kerrankin oikeaa keskustelua, eli oikeaa tietoa tulee eläkeläiselle. Ensinnäkin taloyhtiöstämme on vasta 25 % seinäosuus routaeristetty+ etuovet eristetty ja siitäkin saatiin säästöä lämpökuluihin noin 12 % kun olivat olleet paikoillaan vasta noin 7 kk, eli tuntuva pudotus. Meillä kun nuo maanpinnat ovat ajan saatossa pudonneet pahimmillaan noin 30 cm, eli tasoon jossa sokkelin lämpöeristys loppuu kokonaan. Pakkanen pääsee talon alle kun vielä nuo pintamaan kallistukset ovat ilman räystäitä olevassa talossa väärään suuntaan. Joku viisas sanoi, että pakkanen ulottuu tässä tapauksessa 1,5 -2 metriä seinän alle.
Nuo välikaton eristeet lienevät tuossa 15-25 haarukassa mutta ongelmana on tasakatto 10-15 metrin leveydellä. Alle pääseen talon toiselta puolelta, mutta onko laitteita jolla pääsee puhaltelemaan näin syvään, tilaa olisi parikymmentä senttiä laittaa lisää. Ikkunat ovat 3 kertainen lämpöerietelasi ja tuuletusta käytetään käsikäytöllä huonekohtaisesti jotenka nämä ovat mielestäni kyllä priima kunnossa.
Yritin ymmärtää tuota ET-lukua ja kun jaan käytetyn lämmitysenerguan määrän talon asunpinta-alalla niin sain vuoden 2008 luvuksi 176 ja vuoden 2009 155, eli ymmärsinkö taas oikein, näin se pitää mennä, lämmitettävät neliöt suhteessa.
Tuolla alkukeskustelussa esitetyssä 200 m2 asunnossa pääsin laskutavallani lukuun 062 johon näyttäisi olevan reippaasti matkaa. Jos pääsisimme vaikka tasoon ET-100 - 120 niin säästömme olisi pelkillä routaeristeillä ja ovien kunnostuksella n. 40 % luokkaa joka olisi vanhaan taloon huippusaavutus. Jos vielä saisimme välipohjaan hieman lisää villaa niin säästömme olisi kenties noin puolet ja kaukolämmöllä "Hallelujaa" mikä saavutus.
Ongelmana lienee kuitenkin miten saan nämä "muut eläkeläiset" ymmärtämään tilanteen kun itse olen asunut tässä talossa vasta puoli vuotta.
Oikaiskaa nyt "saituria eläkeläistä" jos olen ymmätänyt jotakin väärin ajatuksissani, mutta eikö 40 % säästö lämmityksessä olisi aika paljon ilman mitään kompressoreitakin.
Elämä on valintoja. Varsinkin asuminen. Kannattaa varmasti viimeiseen asti vältellä asiantuntijoitten käyttämistä, koska niille joutuu maksamaan. Kannattaa käyttää siis halvempia "asiantuntijoita" eli markan suutareita. Myös kannattaa kokeilla kaikkea ilman tutkimuksia ja suunnittelua. Kun kaikkea kokeilee ja itse tekee kaiken vapaa-ajan niin asiat menevät johonkin suuntaan. Joko huonompaan tai parempaan suuntaan.
Tasakattojen kanssa ei ole muuta järkevää vaihtoehtoa kuin muuttaa se harjakatoksi. Tasakattojen alle on paha lisätä puhallusvillaa ja tuuletuksen kanssa tulee ongelma.
Ja kun harjakatto tehdään, on huoneistokohtainen LTO-ilmanvaihto luonnollinen seuraus. Nämä jutut ovat tällaisia
Näinhän tämä menee mutta olen tottunut järjen käyttämiseen ja tekemään oppii kun vain alkaa tekmään. Tuossa joku viisas on lausunut "se tekee joka osaa ja joka ei osaa se opettaa", menikö oikein.
Pienessä eläkeläisten rivitalossa vain pitää ottaa nuo muutkin huomioon, ettei nyt aivan hölmöjä aloittele tekemään. Sain tuossa jo "naurut ja haukut" itselleni kun tein tuon 25 % routaeristeosuuden omaan asuntooni, eli 130 m2 asunto on 24 % koko talon pinta-alasta. Kukaan ei kuuleman mukaan ole koskaan valittaneet kylmistä lattioista (patsi parit edelliset asukkaat).
Minulla on kyllä terassin tekemiseen pätevä ulkopuolinen rakennusvalvoja, sekä tietysti voin kysyä myös kunnan viranomaislta asioita käytännön tasolla.
Routaeriste ei todellakaan vaikuta energiankulutukseen yhtään mitään. Siis onko tämä kirjoituksesi pelkkä provo vai luuletko todellakin energian kulutuksen laskeneen routasuojauksen vuoksi.
Maavaraisen alapohjan kautta lämmitysenergiasta karkaa luokkaa 10 % koko kulutuksesta. Perusmuurin ja alapohjan lämmöneristys ovat tämän suhteen merkittävässä osassa.
Jos maaperä on routimatonta materiaalia, routaeristettä ei asenneta lainkaan.
Keskellä huoneistoa lattiassa ei lämmönkulutuksellisesti tarvita eristettä lainkaan.
Voithan sitä kulutusmittaria harrastuksen vuoksi seurailla, mutta säästöt syntyvät aivan muualta kuin routaeristeestä.
Mitähän varten nuo uudisasukkaat noita eristeitään sitten laittaa kun Sinun tietosi mukaan mitään ei tarvita. Ja on tuon maankin lämpötila ja pohjavesi + 5 asteen tasossa niin miten sitä sitten talon alla lämmittäisit. Sitten tuo ulkopakkanenkin ulottuu suoraan talon alle 1,5 - 2 metrin matkalle ja ylimääräisi nurkkia on paljon koko talossa, kaksi - kolme parhaissa asunnoissa.
Millä sitten tuon selität, että jalat on lattiat oli kylmät ja routaeristeet auttoi. Ja millä sitten selität tuon 12 % kulutuksen laskemisen kun kaikilla muilla kulutus hieman nousi. Ja mitä itse tekisit rakennukselle joka näyttäisi tuhlaavan lämpöä suunnilleen kolmanneksen, et tietysti mitään kun tuollaisia hulluja väität.
Taidat itse olla "PROVO"