Matoja kakassa?

Tepuu80

Minkä näköisiä on kihomadot kakassa? Mistä tietää mikä on sulamatonta ruokaa ja mikä on mato? Meillä oli viime vuonna matoja. Hoidimme koko perheen madotuksen ja siivosin hullun lailla. Madot hävisivät ja oireita ei ole sen jälkeen kellään ollut. Olen kuitenkin varmuuden vuoksi edelleen tutkinut meidän 1,5 vuotiaan pojan kakkoja. Koskaan niissä ei ole mikään ainakaan liikkunut. Ja ne sulamattomat ruuat/madot? joita olen kakassa nähnyt ovat olleet sellaisia n. 1 cm pituisia vaaleanruskeita. Ne eivät kuitenkaan näyttäneet miltään langoilta yms ja ne eivät olleet valkoisia ja eivät liikkuneet. Onko siis kyseessä ihan vaan jotain ruoka juttuja? Lapsi ei ole muuten vaikuttanut oireilevan ja yötkin nukkuu aamuyöhön asti tosi hyvin.
Olenko itse nyt vaan hysteerinen tämän asian kanssa? Madot olivat niin inhottava vaiva etten niitä koskaan enää haluais takasi. Jotenkin omaa mielenrauhaa helpottaa kun kakkoja tutkii ja niissä ei ainakaan eläviä matoja ole näkynyt.

12

7364

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hgnfbhnmy

      valkoisia matoja jotka yleensä kiemurtelevat, eli elossa. Parin millin pituisia. Yleinen syy jos pieni lapsi syö kynsiään....

      • n gghbgbfb

        oireilu on jatkuva kutiaminen lapsen peräsuolessa.


    • Lapset ja eläimet

      Jos teillä viimevuonna kerta oli matoja, miten et sitten tiedä miltä ne näyttävät? Etkö silloin uskatanut kurkistaa, vai onko muisti sittenmin pettänyt?

      Ei pojallasi ole matoja. Madot kyllä todellakin näkee kun ne kiemurtelee. Kaksikymmentä vuotiaalla kissallamme olen nähnyt joskus, eikä sitä muuten unohda hevillä. Vaikka siitä on ainakin 6 vuotta. Madotuksen jälkeen eivät ole uusiutuneet.

      • Tepuu80

        sulle joka kyselit että enkö silloin aiemmin matoja nähnyt kun niitä oli niin näin kyllä. Mutta vain eläviä omassa ja lapsen pepussa. Hyi olkoon ja totta on ettei sitä hevillä unohda! Silloin en vaan "uskaltanut" kakkoja tutkia joten en tiedä miltä ne kakan seassa näyttävät..


    • lkjhklkj

      mitäs jos nyt kuitenkin neuvolan kautta varmistaisit ton matojuttus! meidän lapsella joka vuosi kihomatoja ja aina sen jälkeen tulevat, kun ollut eri hoitopaikassa kuin normaalisti.eli leviävät.kaikille kun ei niitä siisteyssääntöjä opeteta.saatikka että vanhemmat opettaisivat pesemään kädet ennen ruokailua.matokuurilla ollaan päästy eroon madoista mutta kesäkuussa vakkarihoitopaikka kiinni ja lapsi vietävä eri paikkaan hoitoon eli pyrviniä taas hommattava...

      • Mato mammaksi

        Mites neuvolasta tarkistetaan matojuttu? Kyllä se tarkistetaan niin, että kurkataan yöllä lapsen pyllyyn tai sitten katsotaan omaan pyllyyn peilillä jos siellä kutittaa. Ja kun nähdään eläviä matoja, sitten ostetaan Pyrviniä ja tehdään siivous. Neuvola ei voi auttaa, koska tervhoitaja tuskin tulee yöllä pyllyyn kurkkimaan :) Vaiva on lähinnä ajatuksena inhottava ja tietysti haitallinen jos lapsi kovasti vaikkapa heräilee siihen. Muuten mielestäni ihan liikaa ylivouhotettu. Itse pidän sitä lapsiperheiden sairautena siinä kuin nuha, mahatauti, korvatulehdus.

        Ja eniten minua harmittaa sormella osoittelu. "Meidän lapsi sai matoja sieltä ja sieltä". Minnekäs se lapsi itse niitä on jaellut. Tai minne se sormellaosottelijaäiti on ehtinyt niitä matoja jaella. Niitähän voi ehtiä kantaa kuukausitolkulla ennenkuin ne huomataan. Ja sitten alkaa peijakkaanmoinen syyttely että kun NAAPURI ei huolehdi käsienpesusta niin nyt meillä on sitten matoja. Tämä taas aiheuttaa sen, ettei kukaan halua kertoa että matoja on, koska sitten aletaan heti syyttelemään ja karttamaan.

        Saa kommentoida!


      • 20+11
        Mato mammaksi kirjoitti:

        Mites neuvolasta tarkistetaan matojuttu? Kyllä se tarkistetaan niin, että kurkataan yöllä lapsen pyllyyn tai sitten katsotaan omaan pyllyyn peilillä jos siellä kutittaa. Ja kun nähdään eläviä matoja, sitten ostetaan Pyrviniä ja tehdään siivous. Neuvola ei voi auttaa, koska tervhoitaja tuskin tulee yöllä pyllyyn kurkkimaan :) Vaiva on lähinnä ajatuksena inhottava ja tietysti haitallinen jos lapsi kovasti vaikkapa heräilee siihen. Muuten mielestäni ihan liikaa ylivouhotettu. Itse pidän sitä lapsiperheiden sairautena siinä kuin nuha, mahatauti, korvatulehdus.

        Ja eniten minua harmittaa sormella osoittelu. "Meidän lapsi sai matoja sieltä ja sieltä". Minnekäs se lapsi itse niitä on jaellut. Tai minne se sormellaosottelijaäiti on ehtinyt niitä matoja jaella. Niitähän voi ehtiä kantaa kuukausitolkulla ennenkuin ne huomataan. Ja sitten alkaa peijakkaanmoinen syyttely että kun NAAPURI ei huolehdi käsienpesusta niin nyt meillä on sitten matoja. Tämä taas aiheuttaa sen, ettei kukaan halua kertoa että matoja on, koska sitten aletaan heti syyttelemään ja karttamaan.

        Saa kommentoida!

        sitä vaan,että kaikilla perheillä se siivouskasvatus ei toimi ! sen kyllä näkee ja haistaa.joskus jo vaatetuksesta! eikä neuvola voi tietenkään auttaa takamuksen tonkimisessa vaan jos ulosteessa jotain muuta outoa niin neuvolasta lähete lääkärille !!! kas näin.


    • mato mammaksi

      siis onko pakko käydä lääkärissä?

    • epätoivoinen

      Mitä teen kun en uskalla kertoa äitilleni että minulla on matoja? Pystyykö salassa hoitamaan olen 12.v tyttö

      • epätoivoinen

        Auttakaa olkaa kilttejä:/


      • epätoivoisempi

        Mulla on sama ongelma!!! Mäki oon 12v ja en tiiä miten kerron. Sillä meillä oli juuri täutä niin taas jouduttaisiin siicoamaan minun takia koska syön niitä hiton kynsiä :(


    • heij

      Sinun täytyy kertoa äidillesi, sillä madot voivat levitä sinusta koko perheeseesi.
      Mutta jos on mahdottomuus kertoa äidille, kerro pikimmiten esim. koulussa terveydenhoitajalle! Rohkeutta sinulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      1070
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      994
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      51
      982
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      874
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      89
      816
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      4
      684
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      637
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      190
      633
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      607
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      603
    Aihe