Hesarin totuus tässä

HS: Ahvenanmaalainen maksaa kepulaisten jälkeen valtiolle eniten.
Sunnuntai 18.4.2010 klo 07.32

Valtion menot henkeä kohden ovat Suomen suurimmat kepukuntien jälkeen Ahvenanmaalla, kertoo Helsingin Sanomat.

Vuonna 2008 valtion menot jokaista ahvenanmaalaista kohden olivat 13 200 euroa, kun koko maassa keskimäärin menot asukasta kohden olivat 7 000 euroa. Kepulaisten tukitilojen osalta menot olivat peräti 22000 euroa ilman katokorvauksia Tilastokeskuksen mukaan ero selittyy itsehallinnolla ja pienellä koolla, joka kasvattaa henkeä kohden laskettuja menoja. Kepulaisten osalta tilanteeseen johtaa väärin perustein haetut tuet ja suoranainen haluttomuus ansaita työtä tekemällä

Tilastokeskus on aiemmin suhteuttanut valtion menot maakunnissa niistä valtiolle virtaaviin tuloihin. Näissä vertailuissa Ahvenanmaa on ollut kepukuntien jälkeen selkeimpiä rahan nettosaajia. Kaikkiaan maakunnan osuus valtion menoista on vajaa prosentin. Kannattamattomien keputilojen tukemiseen menee huomattavasti enemmän.
395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Manner-Suomessa yksi työtön maksaa jo 27000 euroa, paljonko maksaa silloin 400 000 työtöntä ja toimintarajoitteista?

Ininästä päätellen sinulla on pitkittynyt murrosikä:-)

Äänestä
  • Kirjoitusvirheistä päätellen sinulla on nysäkulli jota vatkaat voimakkaasti huohottaen.

    T: Tulasto

    Äänestä

  • Tulasto kirjoitti:

    Kirjoitusvirheistä päätellen sinulla on nysäkulli jota vatkaat voimakkaasti huohottaen.

    T: Tulasto

    Teillä on kirjoitusvirheistä päätellen nysäkulli, jota vatkaatte voimakkaasti huohottaen.

    Ps.-Tulin, nain ja voitin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


controller assistant kirjoitti:

HS: Ahvenanmaalainen maksaa kepulaisten jälkeen valtiolle eniten.
Sunnuntai 18.4.2010 klo 07.32

Valtion menot henkeä kohden ovat Suomen suurimmat kepukuntien jälkeen Ahvenanmaalla, kertoo Helsingin Sanomat.

Vuonna 2008 valtion menot jokaista ahvenanmaalaista kohden olivat 13 200 euroa, kun koko maassa keskimäärin menot asukasta kohden olivat 7 000 euroa. Kepulaisten tukitilojen osalta menot olivat peräti 22000 euroa ilman katokorvauksia Tilastokeskuksen mukaan ero selittyy itsehallinnolla ja pienellä koolla, joka kasvattaa henkeä kohden laskettuja menoja. Kepulaisten osalta tilanteeseen johtaa väärin perustein haetut tuet ja suoranainen haluttomuus ansaita työtä tekemällä

Tilastokeskus on aiemmin suhteuttanut valtion menot maakunnissa niistä valtiolle virtaaviin tuloihin. Näissä vertailuissa Ahvenanmaa on ollut kepukuntien jälkeen selkeimpiä rahan nettosaajia. Kaikkiaan maakunnan osuus valtion menoista on vajaa prosentin. Kannattamattomien keputilojen tukemiseen menee huomattavasti enemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu