Olen kai koko ikäni ollut masentunut. No, naimisiin mentyäni olin vajaan vuoden onnellinen. Muistan, kuinka ihmettelin sitä tunnetta, mitä en koskaan aikaisemmin ollut kokenut. Se tunne kuitenkin oli ja meni ja kaikki palasi ennalleen. Nyt kun ikää on jo yli 30 vuotta, alan olla entistäkin vakuuttuneempi siitä, että minä en voi olla onnellinen. En edes haaveile enää siitä. En haaveile enää siitäkään, että minulla olisi joskus hyvä olo. Nyt vain toivon, että tämä jatkuva paha olo unohtuisi edes hetkeksi. Eikä se unohdu.
Minulla ei ole ketään. Ei ole koskaan ollut. Lapsena asuin väkivaltaisen ja huutavan isän kanssa samassa taloudessa ja äitini hyväksyi hänen käytöksen. Nyt järkeilen, että koska vanhempanikaan eivät välittäneet minusta, ei kukaan muukaan koskaan voi. Varmasti näin onkin. Mieheni ei koskaan osoita välittämistä millään tavalla. Hän vain vaatii ja vaatii, mutta ei tee mitään antaakseen minulle voimaa jaksaa vaatimustensa keskellä. Työelämä ei onnistu. Aloitin yrittäjyyden, koska työpaikka meni alta, eikä yrittäjänä rahaa tule käytännössä yhtään. Eikä yrittäjällä ole sosiaaliturvaa, eli elämme lainarahalla niin kauan kuin voimme ja sitten kai menee luottotiedot ja talo alta ja kaikki.
Nyt uskon, ettei minun elämästäni koskaan tule siedettävää. Olen päättänyt, että kun nuorimmaiseni täyttää kaksikymmentä, minä voin tappaa itseni. Tähän asti olen pysytellyt hengissä vain velvollisuudentunnosta, mutta se on taas yksi vaatimus, mihin en pysty vastaamaan. En vain jaksa enää. Jos tähän ikään mennessä ei koskaan ole elämä ollut elämisen arvoista, niin mihin se tästä enää voi muuttua? Mistä saisin voimaa jaksaa nämä viimeiset vuodet, jotka on lasten takia pakko pysytellä hengissä?
Minulla ei ole ketään. Ei ole koskaan ollut. Lapsena asuin väkivaltaisen ja huutavan isän kanssa samassa taloudessa ja äitini hyväksyi hänen käytöksen. Nyt järkeilen, että koska vanhempanikaan eivät välittäneet minusta, ei kukaan muukaan koskaan voi. Varmasti näin onkin. Mieheni ei koskaan osoita välittämistä millään tavalla. Hän vain vaatii ja vaatii, mutta ei tee mitään antaakseen minulle voimaa jaksaa vaatimustensa keskellä. Työelämä ei onnistu. Aloitin yrittäjyyden, koska työpaikka meni alta, eikä yrittäjänä rahaa tule käytännössä yhtään. Eikä yrittäjällä ole sosiaaliturvaa, eli elämme lainarahalla niin kauan kuin voimme ja sitten kai menee luottotiedot ja talo alta ja kaikki.
Nyt uskon, ettei minun elämästäni koskaan tule siedettävää. Olen päättänyt, että kun nuorimmaiseni täyttää kaksikymmentä, minä voin tappaa itseni. Tähän asti olen pysytellyt hengissä vain velvollisuudentunnosta, mutta se on taas yksi vaatimus, mihin en pysty vastaamaan. En vain jaksa enää. Jos tähän ikään mennessä ei koskaan ole elämä ollut elämisen arvoista, niin mihin se tästä enää voi muuttua? Mistä saisin voimaa jaksaa nämä viimeiset vuodet, jotka on lasten takia pakko pysytellä hengissä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
jollakin tavalla kun lapset lähtevät kotoa. Jää niin paljon aikaa muuhun, ainakin lepäämiseen jopa harrastuksiin, joista voi saada uutta potkua. Jaksamista vaan.
Sinun pitäisi nyt alkaa hoitaa itseäsi. Masentunut äiti ei ole kovin mukava lapsillekaan.
Mitä muuten miehesi vaatii? Suostuisiko hän perheterapiaan, pariterapiaan tai seurakunnan avioliittoneuvontaan?
Hae apua itsellesi. Sekä psyykkistä että taloudellista. Kyllä yrittäjä saa sairauspäivärahaa, edes minimirahaa.
Jos firma on ihan kanttuvei, niin kannattaa pyrkia ajamaan se alas hallitusti. Voit saada apua myös velkaneuvonnasta.
Mutta hae apua terveyskeskuksesta , yksityisseltä psykiatrilta, velkaneuvonnasta jne.
En ole saanut mitään hoitoa tai apua. Joskus yritin, mutta silloin minut ja avuntarpeeni tyrmättiin täysin ja se masensi entisestään. Ei mieheni kai mitään mahdottomia vaadi, mutta kun en pysty edes normaaliin elämään tai tekemään osaani missään. Mieheni on lomautettu ja on kotona, joten hän hoitaa suurimman osan kotitöistä ja on sitä mieltä, että minä en tee mitään ja tekee sen selväksi usein. En kotona paljoa teekään, en vain jaksa, kun töistä selviäminenkin tekee niin tiukkaa, mutta se on ihan pakko, kun perheen pitäisi elää. En saa sairauslomaa, koska en ole sairas, eikä se yrittäjän minimisairauspäiväraha millään riitä, joten varaa ei ole sairaaksi tullakaan. Miehen päiväraha riittää hikisesti ehkä puoliin kuukausittaisista laskuista. Firmaa ei vain voi ajaa alas, jos ei jostain saa muita töitä tilalle! Pakko on jotenkin yrittää elää.
Velkaneuvontaan nimenomaan en halua, sillä en koskaan halua joutua niin pahoihin velkoihin. Eikä meillä ole mitenkään kohtuuttomasti lainaa, jos toimeentulo olisi edes perinteisten toimeentukien verran, mutta kun ei ole. Kateellisena luen noista toimeentulotukiasiakkaista, joille jää rahaa jopa ruokaan. Meidän pitäisi myydä talo ja maksaa sen jälkeen vuokraa enemmän kuin nyt maksamme lainaa, että pääsisimme toimeentulotukiasiakkaaksi ja silloin tietysti minun pitäisi lopettaa yrittäminen (mikä sinänsä sopisi ihan hyvin). En vain millään haluaisi pahentaa tilannetta enää sillä, että muuttaisimme jonnekin onnettomaan kerrostaloon omasta kodistamme ja sitten jos talous joskus paranisi, olisi oma koti mennyttä. Eikä se edes ole niin helppoa saada taloa myytyä.
Enkä usko, että lasten kotoa lähteminen auttaa yhtään mitään. Olisi aikaa nytkin harrastaa, jos vain jaksaisi. Ja lepoakin saan ihan kohtuuttomasti, kun en jaksa tehdä yhtään mitään. Ei elämän tarkoitus voi olla vain lepääminenkään.
Kun ihminen väsyy, voi enemmän nukkumalla päästä takaisin tolpilleen. Kun ihminen uupuu, nukkuminen ei auta. Ihmisen täytyy hakea apua. Jännää etteivät ihmiset osaa soitella mihinkään, kun homma ei toimi. Luulen että moni soittaa, kun hissi ei toimi, kun vettä ei tule, tai auto jää jumiin. Mutta kun tarvitsee itse apua, jäädään kiertämään kehää, tai vaan suosiolla ollaan jumissa.
Alappas katselemaan paikkakunnaltasi kokenutta terapeuttia tai psykologia. Menkää vaikka kahdestaan, aina parempi. Ette te jätä autoakaan, kun bensa loppuu, vaan järjestätte asian, ja jatkatte matkaa.
saadakseen toimeentulotukea, jos se toimeentulotukitilanne ei jatku kauaa.
Ja myös omaan asuntoon voi saada asumistukea.
Jos se firma ei tuota, niin miksi sitä pyörittää-. On parempia ajaa hallitusti alas kuin joutua pakkokonkkaan.
Eikä velkaneuvonta ole vain ihan toivottomia tapauksia varten, vaikka jonot ovat pitkät.
Miehesi on aika kohtuuton, jos hän vaatia sinua tekemään kotitöitä, vaikka on itse kotona ja sinä yrität pelastaa firmaa.