Perussuomalaisuus

Suurellä älämölöllä medioissa mainostettu peräkammarinpoikain PeruSS-kiimaviikonloppu on ohi.
Perjantaina Savolaisella metodilla lavatansseja elvyytteli pikkulavojen pikkutähti,joka oli nuori kun Elvis kuoli.


Lauantaina piti oleman koko Savonmaata järisyttävä piirikokous.

Järjestäjien etukäteisarvioissa pääteltiin kokouspaikan käyvän ahtaaksi ja uumoiltiin osan kokousväestä joutuvan istuma ja seisomapaikkojen loputtua jo penkkien alle ja akkunalaudoille,kuin SMP:n Joensuun kokouksessa konsanaan.

Mutta mitä kummaa? Kokouspaikalla ei näkynyt Veikko Vennamon haamua,ei edes tuoreempaa Smp:n haamujengiä ,siis Leppäsen Urpoa ja myös media loisti poissaolollaan.
Taisipas saman tempun tehdä myös korkein puoluejohto,johonkin kaikkia kulkuyhteyksiä haittaavaan tuhkauhkaan vedoten...

Kokouksen asiasisältö oli kuin likilaskuinen pettuleipä. Sisältö oli suurta silkkoa ja tankerosanoja ilman ymmärrystä,vaan kun edes puolueelta ei löydy tietä sanoista tekoihin niin se siitä.

Se on jo tässä vaiheessa täysin selvää,että seuraaviin vaaleihin mennään rasistiteemalla.Tai siis koska tämä on niin pahalta kalskahtava sana,korjaamme hetimiten puoluejohdon hyväksymään viralliseen muotoon: Me menemme vaaleihin maahanmuuttokriittisellä teemalla.

Mutta on se hyvä että puolueen toimesta ollaan edes tässä vaaliteeman asiassa rehellisiä.
Muutoinhan sitä tällainen sivistymätön ,siis ilman masiteris- tohtorisarvoja voisi luulla tulleensa suoranaisesti kusetetuksi.

No,no lukioiden ei kannata vielä hermostua,sillä kyllä minä aion persuja äänestää.Tai siis heti kun saan naapurista naista.Siis sitä,mistä on poikain kanssa kirkonkylän baarissa ollut paljon puhetta ja ainainen paha puute.
Onhan se toki tosihyvä,ettei kaikenmaailman ulkomaanelävät tule ihanheti tänne Löysänperälle asti meidän naisasioitamme sotkemaan.

Minä ainaski äänestän Timo Soinia.
093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Petkuhuiputusta kirjoitti:

Suurellä älämölöllä medioissa mainostettu peräkammarinpoikain PeruSS-kiimaviikonloppu on ohi.
Perjantaina Savolaisella metodilla lavatansseja elvyytteli pikkulavojen pikkutähti,joka oli nuori kun Elvis kuoli.


Lauantaina piti oleman koko Savonmaata järisyttävä piirikokous.

Järjestäjien etukäteisarvioissa pääteltiin kokouspaikan käyvän ahtaaksi ja uumoiltiin osan kokousväestä joutuvan istuma ja seisomapaikkojen loputtua jo penkkien alle ja akkunalaudoille,kuin SMP:n Joensuun kokouksessa konsanaan.

Mutta mitä kummaa? Kokouspaikalla ei näkynyt Veikko Vennamon haamua,ei edes tuoreempaa Smp:n haamujengiä ,siis Leppäsen Urpoa ja myös media loisti poissaolollaan.
Taisipas saman tempun tehdä myös korkein puoluejohto,johonkin kaikkia kulkuyhteyksiä haittaavaan tuhkauhkaan vedoten...

Kokouksen asiasisältö oli kuin likilaskuinen pettuleipä. Sisältö oli suurta silkkoa ja tankerosanoja ilman ymmärrystä,vaan kun edes puolueelta ei löydy tietä sanoista tekoihin niin se siitä.

Se on jo tässä vaiheessa täysin selvää,että seuraaviin vaaleihin mennään rasistiteemalla.Tai siis koska tämä on niin pahalta kalskahtava sana,korjaamme hetimiten puoluejohdon hyväksymään viralliseen muotoon: Me menemme vaaleihin maahanmuuttokriittisellä teemalla.

Mutta on se hyvä että puolueen toimesta ollaan edes tässä vaaliteeman asiassa rehellisiä.
Muutoinhan sitä tällainen sivistymätön ,siis ilman masiteris- tohtorisarvoja voisi luulla tulleensa suoranaisesti kusetetuksi.

No,no lukioiden ei kannata vielä hermostua,sillä kyllä minä aion persuja äänestää.Tai siis heti kun saan naapurista naista.Siis sitä,mistä on poikain kanssa kirkonkylän baarissa ollut paljon puhetta ja ainainen paha puute.
Onhan se toki tosihyvä,ettei kaikenmaailman ulkomaanelävät tule ihanheti tänne Löysänperälle asti meidän naisasioitamme sotkemaan.

Minä ainaski äänestän Timo Soinia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu