Olen alkanut jännittää suoriutumistani ihan arkipäiväisistä tilanteista, jotka jännittämisen myötä muuttuvat jäykiksi ja kömpelöiksi, jotka ilman jännittämistä olisivat täysin helppoja. Keskityn itse asian sijaan liikkeisiini ja eleisiini sen sijaan että vain tekisin asian päämäärätietoisesti.
Vaikea selittää... Esim. kävellessäni keskityn kävelytyyliini ja kuvittelen että kaikki katsovat. Kaupan kassalla rahoja käsitellessäni päähäni tulee ajatus, etten välttämättä saa suoristettua seteliä mukavasti ojennettaessa, ja sitten en tosiaan saa ja ojennan sen ryppyisenä. Perunoita kuoriessani kaverin kanssa päähän tulee taas "paniikki" että kuoriminen on hidasta ja kömpelöä, jonka jälkeen pudottelen perunoita ja hidastelen ja toinen naurahtaa että olenko koskaan tehnyt ruokaa. Puhuessani jännitän että osaanko sanoa asian oikealla painolla ja takeltelematta. Kun juttelen jonkun kanssa ja hän esittää pitkän kysymyksen, päähän tulee paniikki siitä etten ymmärrä helppoa kysymystä ja annan tyhmän kuvan. Ja silloin en ymmärräkään. Suggestion siis itseni kömpelöksi ja tyhmäksi.
Ehkä joku ymmärtää tämän jos on samanlaisia kokemuksia?
Vaikea selittää... Esim. kävellessäni keskityn kävelytyyliini ja kuvittelen että kaikki katsovat. Kaupan kassalla rahoja käsitellessäni päähäni tulee ajatus, etten välttämättä saa suoristettua seteliä mukavasti ojennettaessa, ja sitten en tosiaan saa ja ojennan sen ryppyisenä. Perunoita kuoriessani kaverin kanssa päähän tulee taas "paniikki" että kuoriminen on hidasta ja kömpelöä, jonka jälkeen pudottelen perunoita ja hidastelen ja toinen naurahtaa että olenko koskaan tehnyt ruokaa. Puhuessani jännitän että osaanko sanoa asian oikealla painolla ja takeltelematta. Kun juttelen jonkun kanssa ja hän esittää pitkän kysymyksen, päähän tulee paniikki siitä etten ymmärrä helppoa kysymystä ja annan tyhmän kuvan. Ja silloin en ymmärräkään. Suggestion siis itseni kömpelöksi ja tyhmäksi.
Ehkä joku ymmärtää tämän jos on samanlaisia kokemuksia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla saman aiheutti huono itsetunto jo n12vuotiaana aloin ajattelemaan likaa mitä teen miten liikun ja puhun, kun jotkut tutut oli pitäny mua ujona,(mitä en ollu) niin sitä alko pikkuhiljaa tavallaan käyttäytymään ujosti ja kömpelösti,lopulta puhekkin meni araks ja en uskaltanu kattoa edes silmiin puhuessa.. Nytten koitan tarkotuksella ajatella että olen rohkee ja käyttäydyn sen mukasesti,mutta vanha opittu kaava on niin muistissa että iskee väkisin ajatuksiin aina huomaamatta :/
taitaa moinen käyttäytyminen saada alkunsa vanhempien soimaamisesta. on arvosteltu jos ei ole oltu kunnollisia jne heidän mielensä mukaisia.
lakatkaa ajattelemasta ja paskat välittäkää siitä mitä muut fundaa.
Juurikin samanlaisia kokemuksia itselläni, aika pitkälti samoissa yhteyksissä. Ja sitä vielä kun esiintyy melkein missä tilanteessa tahansa. Vaikkapa tätä kirjoittaessa.
Kiva kuitenkin huomata ettei ole yksin. Se on vaan välillä niin vaikeaa hallita ajatuksiaan, tai olla ajattelematta liikaa.