Omakotitalon arkkitehtuuri ja myymisen helppous

Pankista (jolla on myös kiinteistövälitystoimintaa) sanottiin, että ns. "perinnerakentaminen" on helpompaa myydä tulevaisuudessa kuin esimerkiksi 2000-luvun trendiä edustava moderni "kaupunkiarkkitehtuuri".

Esimerkiksi 70-luvun tyyliä edustava (homeinen) tasakattoinen "lättytiilitalo" on hankala saada kaupaksi nyt, vaikka vielä 70-luvulla se oli halutuinta mallia.
Sama ongelma tulee eteen nyt rakennettavilla ns. "kaupunkitaloilla".

Onko siis turvallisinta ostaa mansardikattoinen "kartanomalli", jos on tarkoitus saada se kaupaksi 20 vuoden päästä?

Kokemuksia?
25460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Sibeliusta kuunnellaan edelleen ja on kovassa kurssissa. Kukaan ei enää edes muista 10 vuoden takaisia yhden hitin ihmeitä saati tunnusta sellaisten levyjä omistavansa. Luonnollisesti kullakin aikakaudella syntyy kuitenkin oman aikansa ikivihreitä; Beatles on edelleen kova sana.

Eli jos haluaa pelata varman päälle niin perinteiselle mallille löytyy varmasti ostaja jatkossakin.

Jos haluaa tehdä "modernin" joka on ajaton ja haluttava vielä kymmenien vuosien jälkeenkin niin sen täytyy olla jotain parempaa kuin tusina muuta vastaavaa. Luonnollisesti täytyy varautua siihen että "moderni" saattaa olla "vanha" jo 10-20 vuoden kuluttua. Mitä enemmän seuraa muotia, sitä nopeammin muodikas muuttuu epämuodikkaaksi muodin muuttuessa.

60 ja 70-luvun "ökytaloista" löytyy kyllä tyylikkäitä ja haluttavia kohteita. Mutta tavallisen kansan, samaa arkkitehtonista suuntausta noudattavat laatikot, eivät innosta ketään.

Modernissa mallissa myös tekniikka vanhenee nopeammin. Vaikka kuinka olisi hienot ja ajanmukaiset materiaalit ja vempeleet niin 20 vuoden päästä teknisille härveleille naureskellaan ja aikanaan erinomaisina pidettyjä materiaaleja syrjitään. Kuka enää haluaa nerokasta asbestieristettä, nuhruisia lasikuituhuonekaluja tai neuvostoajan designia edustavaa elektroniikkaa. Retroilijat tietysti - mutta retrokin on muoti.

Jo 50-luvulta lähtien löytyy sen aikaisia moderneja rakennuksia joissa on paljon "puhdasta" pintaa, betonia, rappausta, laattaa... Ja sama toistuu joka vuosikymmen kun puhutaan modernista arkkitehtuurista. Nykyään on paljon lasia, jopa terästä. Kaikille "puhtaille" pinnoille on yhteistä yksi asia, oli kyse sitten omakotitalosta, kerrostalosta tai toimistotornista; jossain vaiheessa alkaa ns. paska valumaan; ruostetta, sammalta, likaa... Puhdas pinta muuttuu hyvin nopeasti jo pienestäkin laiminlyönnistä vanhan ja käytetyn näköiseksi. Esim. kerrostalojen laattakuviointi. Kaikki on hyvin kun rakennus on valmistunut, saumat suorassa, kaikki laatat ja saumat samaa väriä. Mutta annas olla kun johonkin saumaa vähän pesityy paskaa, yksi laatta halkeaa ja jostain takavasemmalta näkökenttään valuu sadeven katolta tuoma rantu - avot, instant CCCP-look!

Nykyisistä hohtavista teräsrakennelmista tulee aikanaan karsean näköisiä kun metalli alkaa saamaan patinaa pintaansa ja räystäältä alkaa valumaan ruostetta.

Sen sijaan 100 vuotta vanha jugend-kivitalo patinoituneella kuparitalolla on suorastaan sympaattinen.

Äänestä
  • Alvar Aaltokin on vielä melko suosittu, vaikka edusti aikanaan todella modernia suuntausta.

    Äänestä

  • aikanaan kirjoitti:

    Alvar Aaltokin on vielä melko suosittu, vaikka edusti aikanaan todella modernia suuntausta.

    Haluaako vain nimellä ratsastaa.
    Kotkan Sunila on yksi masentavimpia paikkoja, juuri Aallon suunnittelema.
    Siellä ei juuri kaunista taloa ole, mielestäni talosta ei tee kaunista se, että sen on suunnitellut Alvar Aalto.
    Vaan kun Aallosta puhutaan, niin puhutaan yksittäisistä taloista yleensä.

    Vanhemmat talot taas eivät ole koskaan olleet moderneja, ne ovat olleet funktionaalisia, ja sellaisia taloja joita on ollut mahdollisuus rakentaa.
    1800-luvulla ei arkkitehtejä pientalot juuri työllistäneet.

    Äänestä

Jos talo on nykyajan gyprokkihelvetti nykyajan pellonmontussa olevassa gyprokkigetoss, niin ei ole väliä mikä on katon malli ja kuinka perinnettä on.
20 vuoden kuluttua kukaan ei sitä halua ostaa.
Perinteisellä tarkoitetaan hirsirunkoa, puuta, pinkopahvia, lankkua, rosipohjaa, punamultaa...
Ei kipsilevyä, muovia, laminaattia...

Tämän päivän uudisalueet ovat tulevien arkeologien kaivauksissa omituinen 5 cm kipsikerrostuma maa-aineksissa, ikävä muisto ihmisen kalleimmasta virheestä.

Äänestä
  • "Perinteisellä tarkoitetaan hirsirunkoa, puuta, pinkopahvia, lankkua, rosipohjaa, punamultaa...
    Ei kipsilevyä, muovia, laminaattia..."

    ...ja 400 euron sähkölaskua.

    Äänestä

  • Rakennusmestari... kirjoitti:

    "Perinteisellä tarkoitetaan hirsirunkoa, puuta, pinkopahvia, lankkua, rosipohjaa, punamultaa...
    Ei kipsilevyä, muovia, laminaattia..."

    ...ja 400 euron sähkölaskua.

    Huomaa että ei ole kokemusta laaturakentamisesta.

    Mutta köyhän ei kannatakkaan miettiä laatua ja arvoa, keskittykää vaan kipsiin, muoviin, laminaattiin ja kivi/lasi -villaan.

    Äänestä

  • Autoissakin ollaan vaan menty takapakkia!! Mulla on vuoden -85 Fiat Regata joka vie bensaa alle 5 litraa satasella! Nykyään pitää olla Tojota Prius että pääsee samaan kulutukseen! Mitä järkee ostaa uus kallis auto kun ne on ali kehittyneitä verrattuna vanhoihin autoihin!!

    Äänestä

  • näin!! kirjoitti:

    Autoissakin ollaan vaan menty takapakkia!! Mulla on vuoden -85 Fiat Regata joka vie bensaa alle 5 litraa satasella! Nykyään pitää olla Tojota Prius että pääsee samaan kulutukseen! Mitä järkee ostaa uus kallis auto kun ne on ali kehittyneitä verrattuna vanhoihin autoihin!!

    Se uusi Prius lähtee käytiin avaimesta kääntämällä. Se sinun Fiat lähtee käyntiin, kun otat akkulaturin irti seinästä, ryyppy on käsipelin optimoitu, pari kymmentä sekuntia olet sahannut, ja huonoa joutokäyntiä seuraava kymmenen minuuttia. Nyt moottori on siinä toimintakunnossa, että varovaisesti sitä voi lähteä herkistelemään kytkimellä kusettamalla. Ryyppy pois päältä, ja kaasulla pidät auton käynnissä. Muutaman nikoittelun jälkeen olet saanut auton liikkeelle, ja matka alkaa turvallisesti rikkaalla käymisen hajun pikku hiljaa haihtuessa. Näin siis kesällä, talvella kannattaa Fiat pitää vaan puolipeitteen alla liiterin takana odottamassa suotuisampia kruisailukelejä.

    Lyhyesti siis, Fiat varmaan kiva harrasteauto, mutta perheen ajot ja Fiatin varaosien hakureissut suoritetaan Priuksella.

    Äänestä

  • Täältätähän kirjoitti:

    Mun Prius lähtee käyntiin, kun istun avaimet taskussa autoon ja painan Power-nappia. Ei tartte laittaa avainta yhtään minnekään saati kääntää sitä. Entisvanhisissa autoissa avaimien kanssa pelataan. Puhumattakaan tietysti siitä, että Fiatissa vatkataan vaihdekeppiä alvariinsa kun taas Priusissa laitetaan vaihdekeppi D:lle ja ja painetaan kaasua. Nollasta sataan portaattomista.

    Nimimerkillä tänään 80 kilometriä takana keskikulutuksella 4.2 l/100km. Että mä tykkään tuosta kulkupelistä.

    Äänestä

  • Priussisti kirjoitti:

    Käytkö myös gay-baareissa?

    Asiaa priuksesta.
    http://www.youtube.com/watch?v=qP-tyvBGla4&feature=related

    Äänestä

  • sdfg kirjoitti:

    Käytkö myös gay-baareissa?

    Asiaa priuksesta.
    http://www.youtube.com/watch?v=qP-tyvBGla4&feature=related

    Eikö sinulla pitäisi olla koulua yhdeksän aikaan vai alkaako vasta kymmeneltä? Hophop kouluun siitä häiritsemästä aikuisia ihmisiä.

    Äänestä

  • Priussisti kirjoitti:

    Eikö sinulla pitäisi olla koulua yhdeksän aikaan vai alkaako vasta kymmeneltä? Hophop kouluun siitä häiritsemästä aikuisia ihmisiä.

    Tais osua pahasti, sori.

    Äänestä

  • Priussisti kirjoitti:

    Mun Prius lähtee käyntiin, kun istun avaimet taskussa autoon ja painan Power-nappia. Ei tartte laittaa avainta yhtään minnekään saati kääntää sitä. Entisvanhisissa autoissa avaimien kanssa pelataan. Puhumattakaan tietysti siitä, että Fiatissa vatkataan vaihdekeppiä alvariinsa kun taas Priusissa laitetaan vaihdekeppi D:lle ja ja painetaan kaasua. Nollasta sataan portaattomista.

    Nimimerkillä tänään 80 kilometriä takana keskikulutuksella 4.2 l/100km. Että mä tykkään tuosta kulkupelistä.

    Hyvä, että olet tyytyväinen. Et taida tarvita peräkärryä tai venetraileria. Itselläni on ainakin niin paljon remontti- ja mökkiprojektia sekä veneentrailerin kanssa pelaamista, että Prius ei valitettavasti ole vaihtoehto vetokoukun ja nelivedon puutteen takia.

    Omakotiasujilla on omakotiasujien tarpeet.

    Äänestä

  • okt-asuja kirjoitti:

    Sehän on selvä, ettei Prius sovi kaikkien tarpeisiin erityisesti jos se on ainut auto. Itselläni on isobensamoottorinen yli 10 vuotta vanha kakkosauto kärrynvetoa ja satunnaista kahden auton yhtäaikaista tarvetta varten. Vuotuisissa ajokilometreissä on lähes dekadin ero.

    Mutta kukin tyylillään, itse olen erittäin tyytyväinen.

    Äänestä

Itse pidän enemmän vanhasta arkkitehtuurista sekä pien- että kerrostalojen osalta. Mielestäni 50-luku on viimeinen *kivan arkkitehtuurin' vuosikymmen, jolloin talot vielä näyttivät taloila. 60-luvulta lähtien on sitten rakennettu neukkukuutiota erilaisine variaatioineen. Nykyinen lasi ja teräs ovat tämänpäivän betoni, ja näyttävät 20-vuoden kuluttua yhtä kauheilta kuin 70-luvun neukkuhelvetit nyt.

Toisaalta vierastan retrorakentamista, uusvanhat pientalot tai esim. Kartanonkosken retroalue vaikuttavat jotenkin valheellisilta. Kyllä toisaalta 60-70 luvullakin mielenkiintoista tehtiin varsinkin pientalojen osalta, mutta nuo arkkitehtien suunnittelemat uniikkikohteet ovat poikkeuksia ankeaan massatuotantoon.

Jos tekisin itse omakotitalon niin suosisin eleetöntä puu-arkkitehtuuria joka näyttää aina raikkaalta. Tyylin rintsikka päivitetty nykypäivään. Ei mitään äklöä mukavanhanaikaista kartanokloonia.

Äänestä

Kyllä nykyisin rakennetaan melko hyviä taloja.

Äänestä
  • Paskaa nykyään rakennetaan, samoja kipsihelvettejä.
    Koitappas selvittää mistä kuluttajavirasto saa suurimman osan töistään, "näistä" laatutalojen asioiden hoitamisista.

    Äänestä

  • sdfg kirjoitti:

    Paskaa nykyään rakennetaan, samoja kipsihelvettejä.
    Koitappas selvittää mistä kuluttajavirasto saa suurimman osan töistään, "näistä" laatutalojen asioiden hoitamisista.

    Rakentaminen eli raksarepejen ammattitaito on perseestä.

    Ei rakenteissa, ratkasuissa tai materiaaleissa ole mitään vikaa.

    Äänestä

  • höpö höpö kirjoitti:

    Rakentaminen eli raksarepejen ammattitaito on perseestä.

    Ei rakenteissa, ratkasuissa tai materiaaleissa ole mitään vikaa.

    Niin se ihminen tottuu kaikkeen paitsi jääpuikkoon perseessä.
    Onhan se kun on kauan jotain tuputettu, niin siitä tulee normaalia ja hyvää.
    Melkoinen lammas pitää olla jos kipsilevyillä pinnoitetu muoviin kääritty elementtipullotalo on hyvä.
    No onhan kaikki muukin tavara nykyään kertakäyttökrääsää.

    ..onhan kaikenhengittävässä ja hiiriä yms. vilisevässä hirsitalossa ihan mukavaa, vaikka se 400 euron sähkölasku vähän laskeekin tunnelmia.

    Äänestä

  • Reikäjuusto... kirjoitti:

    ..onhan kaikenhengittävässä ja hiiriä yms. vilisevässä hirsitalossa ihan mukavaa, vaikka se 400 euron sähkölasku vähän laskeekin tunnelmia.

    Hiiriä on muuten erittäinmonessa uusille pelloille rakannettujen asuinalueiden kipsilevytaloissa.
    Ei hiiri tajua kuin lämmön ja ruoan päälle.
    Ja jos haluaa hyvän passiivitalon, rakennetaan se olkipaaleista.
    Hirsitalon hengittävyys ja laatu ei heikkene kun käyttää lisäeristeenä pellavaa ja puukuitulevyä.

    ...älä sitten valita, jos naapurin pojan mopon ääni kantautuu sisälle. Vanhat talot ovat ongelma asutusalueilla, kun niissä liikenne kuuluu sisälle.

    Äänestä

  • Äänieristys... kirjoitti:

    ...älä sitten valita, jos naapurin pojan mopon ääni kantautuu sisälle. Vanhat talot ovat ongelma asutusalueilla, kun niissä liikenne kuuluu sisälle.

    Ihan oikeasti sulla ei taida olla kokemusta juuri vanhoista taloista?

    Ennen asuimme talossa jossa oli 150 mm. sahanpurua seinissä eristeenä, ja kun oli esim. myrsky , piti oikein avat aikkuna jotta tiesi jatkuuko myrsky edelleen. Samaa ongelmaa ei ollut kaverien 250 mm. villa-kipsi-elementtitaloissa, myrskyn melu kuului sisälle ja lisäksi koko talo narisi puuskissa.

    Laadukas hirsitalokaan ei päästä ääntä läheskään läpi kuten villa, se vaan on niin.
    Koitappas vaikka vuokrata joskus tuollainen 6 tuuman hirrestä vuoltu mökki lapista, niin näet...kuulet....tai siis et kuule:) miten nyt haluaa sanoa.

    Toisaalta taloa valitessa on asiat laitettava itselleen tärkeysjärjestykseen.
    Melu, terveys, mukavuus, viihtyvyys, kestävyys, jälleenmyyntiarvo, laatu, tunnelma....
    Senhän mukaan talot valitaan.

    Äänestä

Esimerkiksi se 70-luvun tyyliä edustava lättytiilitalo on hankala saada kaupaksi juuri siksi, että se on homeinen, tai ainakin kovasti sellaiselle altis. Kaiken lisäksi se tiili ei ole välttämättä muuta kun verhous, puurakenteen päällä. Harva haluaa ostaa talon, josta on todennäköisesti enemmän harmia kuin hyötyä.

Ylipäätään puurakenteista ei kannata. Kivitalo kestää ajan hammasta paremmin kuin mikään puutalo. Puutaloista uudet ovat aina vanhoja parempia, vaikka rintamamiestalot ovatkin nyt romanttinen trendi. Se ei muuta sitä, että ne ovat noin 60 vuotta vanhoja taloja, ja se ikä alkaa olemaan jo puutalolle paljon. Energiankulutus, eikä oikeastaan mikään muukaan niissä ole nykyisellä tasolla.

Äänestä
  • Täällä puhutaan kivitaloista, ja sitten rakennetaan jostain siporexista jossa pitää varoa ettei huonekalut koske seiniin ettei tule seinään reikää. Kiveä nähnytkään, mutta hintaa on enemmän ku marmoritalolla.

    Puu on meidän olosuhteisiin ideaali rakennusmateriaali.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tulevaisuudessa.. kirjoitti:

Pankista (jolla on myös kiinteistövälitystoimintaa) sanottiin, että ns. "perinnerakentaminen" on helpompaa myydä tulevaisuudessa kuin esimerkiksi 2000-luvun trendiä edustava moderni "kaupunkiarkkitehtuuri".

Esimerkiksi 70-luvun tyyliä edustava (homeinen) tasakattoinen "lättytiilitalo" on hankala saada kaupaksi nyt, vaikka vielä 70-luvulla se oli halutuinta mallia.
Sama ongelma tulee eteen nyt rakennettavilla ns. "kaupunkitaloilla".

Onko siis turvallisinta ostaa mansardikattoinen "kartanomalli", jos on tarkoitus saada se kaupaksi 20 vuoden päästä?

Kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu