Isänä olemisen vaikeus

Pystyisittekö järjestämään jonkin viikonlopun siten, että olisitte kahdestaan. Onko lapselle kaitsijaa siksi aikaa ? On hienoa, että äiti on jaksanut, mutta jossain vaiheessa hänenkin jaksaminen saattaa loppua. Yrittäkää löytää myös kahdn keskeistä aikaa.

Olin itsekin vuorotyössä ensimmäisen lapsen tultua. Ongelmana oli myös silloin se, että yövuorosta tultua piti päästä nukkumaan, niin jos lapsi oli kiukkuisella tuulella, niin nukkumisesta ei meinannut tulla mitään. lapsen äiti yritti kuitenkin aina jaksaessaan järjestää siten, että olivat sitten jonkin aikaa ulkona tai kyläilemässä tms. jotta talossa olisi rauhallista.
Siirryin puolen vuoden jälkeen normaaliin päivätyöhön. Pyysin työnantajalta tätä siirtoa. Helpotti kyllä kummasti elämäämme.


Kiljumiset kaupassa. Jos liittyy johonkin, mitä lapsi ns. haluaa.. meillä on tehty kylmästi siten, että toinen vanhemmista ottaa lapsen mukaansa ja menee autoon odottamaan (tai ulos). Jos olen ollut yksin kaupassa, niin kylmästi jää kauppaostokset siihen (pyydän myyjältä anteeksi, että joutuu laittamaan ne takaisin hyllylle) lähdemme pois. Pikkuhiljaa jatkossa voi sitten uusia kauppareissuja kokeilla lapsen kanssa, kertoen myös, että pääsee mukaan seuraavallakin kerralla, jos ei huuda ja kiukuttele.

Tuohon sinun jaksamiseen. Älä jätä harrastuksia kokonaan. Pidä joku sellainen itselläsi, jota pystyt kuitenkin ajoittain harrastamaan, nähdä kavereitasi yms. Yrittäkää tehdä homma niin, että sallit sen myös lapsen äidille. Se pieni hetki auttaa jaksamaan paremmin sitten siinä arjen pyörityksessä.

MUISTA !!! tuo aika on kuitenkin rajallinen. Jossain vaiheessa huomaat, että lapsen itkut, kiukut vähenevät ja elämä rauhoittuu... ellette sitten tee jo lisää lapsia..

Ihan selvä provo miehiä vastaan.

noh sun vaan nyt täytyy kestää sitä uutta elämänvaihettasi !niin mekin vaan tarvottiin unen ja väsymyksen suolla,kunnes tyttö täytti neljä vuotta ja alkoi nukkumaan pitkiä yöunia eli n 8 tuntia.ei meillä ollut lapsenvahtina mummoa joka olisi pelastanut univajettamme.kaksin vaan kahlattiin.se kasvattaa sisua :) viikonloppuisin vaan ihmisten ilmoille niin ei keljutus kasva siellä neljän seinän sisällä.

Miehille niin vaikeaa tuo perhe-elämä. Naiset jaksavata pakertaa aamusta iltaan, mutta miehien pitäisi saada juosta kavereiden kanssa ja katsella leffoja kaiket päivät.

Mä olen huomannut ihan saman. Elämä muuttuu aika lailla, kun lapsi tulee taloon. Ennen oli vain vaimo ja minä. Nyt on vaimo, minä ja lapsi, joka tarvitsee huomiota ja jolla on omat tarpeensa. Välillä huomaa, että kaipaa niitä aikoja, kun saattoi tehdä kahden kesken mitä halusi ja milloin halusi. Nyt on elettävä enemmän kaikkien kolmen ehdoilla. Kyllä kaikelle löytyy aikaa, kun ei ota liikaa stressiä. Vaikuttaa vähän, että olet asettanut itsesi uhrin asemaan, joka ajattelee että ei voi tehdä asioille mitään vaan ajelehdit tilanteen ehdoilla ja yrität sopeutua tilanteeseen. Itse olen oppinut sanomaan vaimolle ja pojalle, että isäkin tarvitsee omaa aikaansa ja hengähdystaukoja. Kukaan ei jaksaa elää pelkästään muiden ehdoilla loputtomasti vaan isälläkin kuten äidilläkin on omat tarpeensa ja toiveensa. En edes yritä olla mikään täydellinen isä tai heittäytyä perhe-elämään "täysillä". Ei sellaista kukaan jaksa kovin pitkään.

Meillä mennään niin, että vaimolla on omat menonsa ja harrastuksensa. Silloin minä hoidan poikaa. Eikä sekään ole mitään pakkopullaa. Voin ihan hyvin tehdä kotona omia asioita siinä kun poika leikkii omia leikkejään. Katson telkkaa, surffailen netissä tai muuten vain oleilen. Lapselle riittää ihan hyvin, kunhan on läsnä ja saatavilla. Ei sen yhdessä olemisen tarvitse olla mitään jatkuvaa suorittamista, yhdessä tekemistä ja harrastamista. Välillä teemme asioita yhdessä ja leikimme hänen leikkejään. Tietysti kun on väsynyt työpäivän jälkeen ei aina jaksa sitä, että poika haluaa isän huomiota. Mutta kyllä poikakin tuntuu ymmärtävän, jos sanon että isiä väsyttää. Silloin hän kaivaa esille omia lelujaan ja puuhailee omia leikkejään. Leikkipuistoon vieminen on itse asiassa hyvä tapa ottaa omaa aikaa. Poika juoksee ympäri puistoa, kiipeilee leikkitelineissä, laskee liukumäkeä ja jaksaa puuhailla samoja juttuja vaikka kuinka montaa kertaa ihan omillaan. Itse voi olla omissa oloissaan ja vain oleilla. Molemmat saavat raitista ilmaa. Usein lähden parin tunnin lenkille tai punttisalille illalla ja joskus kavereiden kanssa ulos tuulettumaan.

Joskus pistämme pojan hoitoon ja vietämme viikonlopun, päivän tai illan vain kahdestaan. Ajan myötä on oppinut nauttimaan näistä hetkistä aivan eri tavalla. Nämä hetket tuntuvat paljon erityisemmiltä, koska ne eivät ole jokapäiväisiä. Kun oli kahdestaan, niin näitä pystyi järjestämään kunhan vain yhdessä päätettiin.

Älä jää uhrin asemaan vaan kerro naisellesi ja pojallesi, millaista omaa aikaa kaipaat ja sovi vaimosi kanssa nämä asiat. Silloin pidät terveellä tavalla kiinni omasta reviiristäsi ja tarpeistasi. Jos teillä on suhde kunnossa, niin hän kyllä varmasti ymmärtää ja näistä voi sopia. Hän on ihan samassa tilanteessa ja kaipaa samalla tavalla omaa aikaa.

Kyllä se siitä, kun et ajattele itseäsi passiivisena sopeutujana vaan ryhdyt miettimään miten voit järjestää asioita itsellesi paremmin sopivalla tavalla. Itse jaksat paremmin, vaimosi ja tyttäresi jaksavat paremmin, kun he huomaavat ja tuntevat että isälläkin on hyvä olla.

Jospa kuula kalloon, on ratkaisusi niin jääkö edes kaunis leski??. Eiköhän sille ajan oloon lohduttaja löydy.
No leikki leikkinä. Kun vuosia kertyy ja lapset lentää pesästä, tai tulee pesä-eroja. Mun lapset kärsi pesäerosta, nyt varhainen aikuisuus onkin tuonut ilmi ikäviä asioita, kuten erikoisen tupakin käryt!!!
Arvannet mitä tarkoitan. Olen toki ottanut viinaa lasten nähden, ollen huonona esimerkkinä.
Enimmäkseen luonani asuin toisen lapset, eli uuden vaimoni lapset, omat jäi parin viikon välein tapaamisiin.
Ex emännän kanssa ei mikään sujunut, olimme tehneet täysin virheellisen valinnan kumpikin. Alkuihastus sokaisi kuvittelemaan suurempaa. Syyllisyyden tunto omien huonosta hoidosta ajaa taas kohti vaikeuksia.
Nyt tulee soiteltua liikaa, holhottua hössötettyä, jotta kaiffarit käy kuumina.Tottakai pitäs osata antaa tilaa.
Mutta sama pää suvet talvet. Ne on kuitenkin minun kultakimpaleeni. Mun mielestä en osaa ketään neuvoa, mutta Mies ottaa vastuun, ensimmäisestä silmäniskusta alkaen, kun tietää minne se voi toivottavasti johtaa, eli vällyjen alle. Lapsen äiti kaipaa huomiota, ehkä enemmän, hän haluaa edelleen olla intohimojen kohde. Eikä lapsi aina huuda, tee kuperkeikka tai kerro vitsi saahan lapsen nauravaiseksi. Kyllä sitä lepoaikaa aina jotenkin järjestyy.. Itse keksit tietty oman tapasi hoitaa asian

Kyllä se siitä, moni käy läpi saman kuin sinä. Etukäteen sitä ajattelee että perhe-elämä on yhtä hymyä kuin Nordean mainoksessa ja kun se ei olekaan, niin tulee kriisi. Minusta on upeaa että näinkin aikaisin otat ongelman tosissaan. Ilmaisut joita käytät tytöstäsi ja tunnustus jota annat kumppanillesi kertovat että he ovat sinulle tärkeitä. Et sorru tekemään heistä syntipukkeja vaan tiedostat että tämä on sinun ongelmasi ja yrität ottaa siitä vastuun.

Itse nimenomaan halusin panostaa perhe-elämään, ongelmia tuli siinä vaiheessa kun toinen lapsemme osoittautui lievästi autistiseksi. Olin asennoitunut siihen että omat tarpeeni ovat toissijaisia muutaman vuoden ajan, en siihen että näin olisi ainakin parikymmentä vuotta. Vaikeinta on se, ettei lapsi kykene osoittamaan kiitollisuutta ja vastarakkautta samalla tavalla kuin normaalit lapset.

Ongelmista huolimatta, tai ehkä juuri niiden takia, rakkauteni aviopuolisooni on koko ajan syventynyt. Se ei ole tapahtunut ilman kipuiluja, mutta kaikki tämä on - kuullostipa kliseiseltä tai ei - kasvattanut minua henkisesti.

Vaikka oma ongelmani on hiukan toisenlainen, ymmärrän että käyt läpi samantapaisia tunteita. Älä tuomitse itseäsi tunteistasi. Ne kuuluvat elämäntilanteeseesi ja pystyt elämään niiden kanssa, usko tai älä.

Muutama käytännön neuvo:
- Puhu tunteistasi kumppanisi kanssa. Kuuntele häntä ja hänen ajatuksiaan ja tunteitaan. Näin suhteenne pysyy yllä ja ennen pitkää "varastat" hänet takaisin.
- Vietä aikaa lapsesi kanssa kahdestaan, niin tutustutte toisiine. Se palkitsee myöhemmin.
- Jos elämä on jatkuvasti stressaavaa, harkitkaa vakavasti jommankumman jäämistä osa-aikaiseksi, vuorotteluvapaalle, hoitovapaalle tms. Pienelle lapselle kiireettömät hetket kotona vanhemman kanssa ovat henkisen kehityksen kannalta arvokkaampia kuin moni ymmärtääkään, ja niillä on suuri merkitys myös vanhemmille.
- Varaa jossain vaiheessa aikaa myös omiin harrastuksiin, mutta älä missään nimessä täytä koko vapaa-aikaasi niillä. Varaa myös aikaa "olla tekemättä mitään". Sitäkin tarvitaan.
- Lähtekää vuoden-parin välein viikonloppureissulle kahdestaan, jos suinkin lastenhoito järjestyy. Käykää välillä ulkona kahdestaan esim. hääpäivänä. Jos sukulaiset eivät pysty hoitamaan lasta sillä välin, kyselkää Mannerheimin lastensuojeluliiton lastenhoitajia tai vaikka seurakunnan vapaaehtoisia (www.suurellasydamella.fi).
- Kun lapsi tulee kouluikään, älkää täyttäkö hänen kalenteriaan lukuisilla harrastuksilla, vaan olkaa rauhassa kotona ja pelatkaa vaikka Unoa. Harrastaa ehtii myöhemminkin jos lapsi itse haluaa. Meidänkin poika aloitti futiksen vasta yhdenksänvuotiaana, ja toinen nyt kymmenvuotias ei vieläkään harrasta mitään, mutta on ihan onnellinen ja tasapainoinen.
- Älkää haudatko ajatusta toisesta lapsesta liian helposti. Sisarussuhteet ovat hyvin arvokkaita.
- Aloita päiväsi ajattelemalla mistä kaikesta olet kiitollinen. Tartu arjen pieniin iloihin. Niistä onni rakentuu.