Olen seurannut tässä viime vuosina. että vl-perheissä lapsien määrät ovat laskeneet suurissa määrin verrattuna esimerkiksi 90-lukuun. On hyvin yleistä, että lapsia on 1 - 3 vaikka naimisissa on saatettu olla jo kymmenenkin vuotta. Tottakai on näitäkin perheitä joilla tulee vielä lapsia vuoden parin välein, mutta sanotaanko 70-luvun lopun ja 80-luvulla syntyneillä pariskunnilla lapsimäärät ovat vähäisiä.
Tiedän jo etukäteen, että minua vastaan hyökätään täällä ja väitetään valehtelijaksi. Se ei minua hätkähdytä koska tiedän olevani oikeassa ja voin vaikka asian todistaakin. Olen myös keskustellut asiasta lukuisien vanhoillislestadiolaisten kanssa ja monet ovat myöntäneetkin harrastaneen perhesuunnittelua.
Nyt tietenkin väitätte, että nämä vanhoillislestadiolaiset eivät ole oikein uskomassa. No.. tähän väliin muutama muukin esimerkki mikä jakaa vanhoillislestadiolaiset moneen leiriin:
TV:n seuraaminen netin kautta, urheilun seuraaminen netistä/paikanpäällä, "maailmallisen" musiikin kuuntelu, konserteissa käynti, elokuvien katselu(niin lasten kuin aikuisten), yms. yms. Listaa voisi jatkaa ja jatkaa. Jos lasketaan ne vanhoillislestadiolaiset jotka harrastavat jotakin edellä mainittuja enemmän tai vähemmän, niin "oikein" uskovia jää vain hyvin pieni määrä jäljelle. Eli nyt ne jotka vetävät sitä tiukinta linjaa vanhoillislestadiolaisuudessa(mm. vanhat uskovaiset sekä SRK) jäävät määrällisesti hyvin altavastaajiksi. Kuitenkin he ovat niin hallitsevia, että nämä "nykyaikaiset" uskovaiset eivät uskalla tuoda juurikaan julki omaa mielipidettään oikeasta uskosta.
Muutamia esimerkkejä on esimerkiksi Espoon "puhuttelu" sekä kolmen Espoolaisen miehen "hoitomatka" Ouluun, muutaman nuoren hoitaminen kun ovat tuoneet julki omia ajatuksiaan vanhoillislestadiolaisuudesta. Nimiä en ala mainitsemaan, mutta niitä löytyy muutama kymmenen näin alkuunsa.
Miten voidaan puhua siitä, että seurakunta on yksimielinen ja erehtymätön? Jos suuri määrä vanhoillislestadiolaisia ei usko niin kuin SRK tai vanhimmat uskovat, tekevät sellaista mitä eivät uskalla seuroissa tai julkisissa tilaisuuksissa kertoa. Tämän päivän nuoriso viettää aikaa huoltoasemilla, kaupungilla, urheilutapahtumissa, tietävät uudet elokuvat ja biisit ulkoa, yms.
Käy sitten Oulussa tai Helsingissä seuraamassa yöelämää niin tapaa illan tai yön aikana kymmeniä vanhoillislestadiolaisia nuoria sekä vanhempia kaupungilla tai ravintoloissa. Sama juttu jääkiekko tai jalkapallo-otteluissa.
Osaako joku kertoa, että mistä tämä johtuu tai mitä tällaisesta seuraa tässä muutamien vuosien kuluessa?

Vastaukset 25
Vanhimmat
johtuu minusta siitä, kun ihmisen Jumalalalta saatu ymmärrys ja SRKn opetus ovat ristiriidassa keskenään.
Onhan uskoon liitetty SRKn toimesta jos jonkinmoista pakkokieltäytymistä/pakkotapoja. Sellaista, millä ei ole mitään tekemistä itse uskossa olemisen kanssa.
Että SRK:n yhteinen kondomi viimeinkin hajosi ja jokainen perhe sai lopultakin päättää ja ostaa itse omat kuminsa! Hallelujah!
"TV:n seuraaminen netin kautta, urheilun seuraaminen netistä/paikanpäällä, "maailmallisen" musiikin kuuntelu, konserteissa käynti, elokuvien katselu(niin lasten kuin aikuisten), yms. yms. Listaa voisi jatkaa ja jatkaa. Jos lasketaan ne vanhoillislestadiolaiset jotka harrastavat jotakin edellä mainittuja enemmän tai vähemmän, niin "oikein" uskovia jää vain hyvin pieni määrä jäljelle."
Mielestäni on vain hyvä jos mainitsemiasi "oikein" uskovia on hyvin pieni määrä jäljellä. Voidaan nimittäin ajatella, että luettelemiesi asioiden synniksi mieltäminen ei nähdäkseni ole raamatun mukaista. Tietenkään nämä noin ajattelevat eivät jää virheensä vuoksi pelastuksesta osattomiksi, mutta tarpeetonta toimintaa tuollainen on.
Mikä juttu tuo Espoon "puhuttelu" on? Kertoisitko tarkemmin. Ei tarvitse nimiä sanoa, mutta lähinnä kiinnostaisi mistä tuossa on pääpiirteittään kysymys?
"Osaako joku kertoa, että mistä tämä johtuu tai mitä tällaisesta seuraa tässä muutamien vuosien kuluessa?"
Johtunee ihan luonnollisesta kehityksestä ihmisten toiminnassa. Kaikki ihmisen toiminta pyrkii menemään eteenpäin. Vain harvat harhailijat ajavat ilman valoja pelkästään pakki päällä.
Vanhoillislestadiolaisuus lähenee kaikkia kristittyjä kohtaan ja kristityt lähentyvät vanhoillislestadiolaisia kohtaan. Yhä useampi lähtee seuraamaan opillisesti vanhoillislestadiolaisuutta, sen kristillisyyden keskeisimmän sanoman tärkeyden vuoksi, kun nämä tietyt tarpeettomat muodollisuudet lieventyvät siihen muotoon etteivät ne ehdottomina muodosta tai ole enää kynnyksenä parannukselle. Esim. ns. TV-synti tai vastaava jälkeen päin ihmisen toimesta ohjeistettuna synniksi muodostunut raamatun tulkinta.
Jumalan sanan mukainen toiminta säilyy viimeiseen päivään asti. Mitä nimeä se maan päällä kantaa ei ole ratkaisevaa.
>Jumalan sanan mukainen toiminta säilyy viimeiseen päivään asti. Mitä nimeä se maan päällä kantaa ei ole ratkaisevaa.
Mutta varma on ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen on se tieto, että nimi EI oli vanhoillislestadiolaisuus. Raamatunvastaiset harhat estävät.
Espoossa eräät vanhoillislestadiolaiset halusivat kokoontua toistensa luokse tutkimaan raamattua ja keskustelemaan siitä. Mukaan pyydettiin mm. yksi paikallinen pappi. Kun sana kiiri tästä Ouluun asti käskettiin nämä kokoontumiset lopettaa ja heille pidettiin selvittelykokous ts. hoitokokous. He joutuivat tekemään parannusta mm. eriseuran valmistelusta.
viestistä, että kolme hoituria olisi Espoosta tullut Ouluun päin ?! Oliko se niin ?
Tämä Espoon hoitokokous oli eri tapaus mitä nämä kolmen Espoolaisen miehen hoitaminen. Espoon hoitokokous oli Espoossa ja nämä kolme Espoolaista hoidettiin Oulussa. Eivät siis liity toisiinsa.
mutta aika erikoinen tapaus kyllä. Tiedätkö mistä asioista nämä Espoon uskovaiset halusivat käydä keskustelua ja mitä väärää tällaisessa oli Oulun miesten mielestä?
Ymmärrykseni on se, että he halusivat itsenäisesti lukea ja keskustella raamatusta ilman, että raamattua tulkitsisi vl-puhuja. Kyseessä oli keski-ikäisiä ihmisiä ja pariskuntia. EIhän tuossa mitään väärää pitäisi ollakaan vaan ihan tervettä uskomisen asioista keskustelua. SRK:n johtokunta todennäköisesti pelkäsi, että uskovaiset alkavat vierastamaan heidän tulkintojaan raamatusta ja huomaavat opetuksen eroavan raamatun sanasta.
Nämä ovat vain minun tulkintoja ja mitä olen parilta mukana olleelta kuullut. En halua tarkemmin asiaa käydä läpi ettei mukana olleitten tai oma henkilöllisyyteni tässä ilmene. Liian arka asia käsitellä julkisesti...
SRK:lle tuli kova kiire kun kuulivat alamaistensa tutkivan Raamattua (Bibliaa) ilman SRK:n lupaa. SRK lähetti kolme kovaa hoitomiestä lentokoneella ojentamaan alamaisiaan. Kaikki tekivät raamatuntutkimisparannuksen ja SRK on taas vallan kahvassa! Jumalan valtakunnassa kaikki hyvin?
1970-luvulla annettu ehdoton raamatunlukukielto on eräs vl-uskonnon peruspilareita edelleenkin.
Aikanaan kirkoissa saarnattiin latinaksi, ettei rahvas turhaan ymmärtäisi mitä puhutaan. SRK jatkaa samalla linjalla.
Kun alkaa lukemaan Raamattua ja Lutheria niin silloin ei voi olla huomaamatta, miten monessa kohtaa nykyinen opetus seuroissa poikkeaa Raamatusta.
En yhtään epäile, ettetkö olisi tehnyt oikeita huomioita nyky-vl-talostelijoista. Mutta ootahan kun alkaa seuraavat hoitokokoukset, ei riitä yksi ilta eikä yö nuitten asioitten seulomiseen!
Tekee mieli sanoa, että nythän siellä on oikeat ja puhtaat vl-uskovaiset, kun saatiin meidät kososlaiset heitettyä ulos. Meillä ei ollut ollenkaan tuon luokan synnit niskassa, vaan SRK:n itsekeksimät henget, millon mikäkin keksitty juttu. Mutta pääasia, että saatiin ihmisiä nöyryytettyä ja simputettua.
Sanon vielä että ihan oikein SRK:lle, kun on vielä tämä nettiaika, niin on vähän vaikea ruveta valtakunnallista seulontaa pitämään.
kaikkine, tavallisessa televisiossa kiellettyine herkkuineenkin. Mutta SRK:n mukaan netti on synnitöin ja television omistaminen kadottava synti.
Eikä mitään ristiriitaa huomata...
Tositapaus keskisestä Suomesta. Kävin tässä lääkärin ykstyisvastaanotolla, jonka odotushuoneessa oli avattu tv. Sieltä tuli joku saippuasarja. Odotushuoneessa istui lisäkseni vain tyttö, arvioltani ehkä 15 - 16 v. Hän oli niin innostunut ohjelmasta, että minua kiinnosti paljon enemmän hänen ilmeensä ja reaktionsa, kuin tuo mitäänsanomaton ohjelma. Ohjelma loppui ja samaan aikaan alkoi toisella kanavalla uutiset. Tytön ilme muuttui täysin, kun valitsin sen kanavan. Palattuani vastaanotolta kanava oli vaihdettu toiselle saippualle. Sitten sainkin tietää, että hän oli vl- lääkärin tytär. Ettäkö mitä moisesta kirjoitin? Viihde kiinnostaa yli ahtaiden rajojen. Meidän lapsiparvesta kukaan ei ole koskaan avannut televisiota noiden ohjelmien vuoksi.
kiinnostaa. VL-lapset olivat aikanaan niin peloteltuja, että kun heitä oli meillä kylässä ja televisio oli auki, kulkivat seinänvieriä pitkin huoneesta toiseen, etteivät olisi nähneet vilaustakaan olohuoneessa avoinna olevasta "joka kodin sontaluukusta"...
Ja tämä on totta vielä noin 10 vuotta sitten.
Tämä TV-/netti-asia on yksi mielenkiintoisimmista. Jokainen meistä tietää, että netti on paljon pahempi kuin TV. Netistä löytyy kaikkea sellaista pahaa mitä televisiosta ei koskaan saisi lähettää. TV:ssähän on hyvin tarkat kriteerit, että mitä milloinkin saa näyttää ja ohjelmille ikärajat. Netissä pääsee kolmevuotias lapisin sellaisille sivuille jonne ei ole aikuisillakaan asiaa.
On siis täysin väärin väittää, että TV on kaiken pahan tuoja siellä olohuoneessa kun nyt alkaa joka perheessä olla tietokoneita joka toisessa huoneessa. SIellä pelataan K-18 pelejä ja seurataan TV-sarjoja, elokuvia, musiikkia ja ikävä kyllä vielä jotain oikeastikin sopimatonta...
nauraa tälle tilanteelle.... Netti on hyväksytty "hyvä tiedonsaanti väline". televisiota ei muka ole hyväksytty, vieläkään.
mediamoguli-vaikuttajalle on siunaantunut lapsia neljä, ja nekin tasaisesti neljän-viiden vuoden välein. Jos koko ajan aktiivisesti yrittää, väli ei ole tasaisesti 4-5 vuotta...
Jokainen aikuinen sen tietää.
Viisipä. M. P:llä on 5 lasta, sanottiin kun häntä esiteltiin uuden nimityksen yhteydessä.
Vai tullut "sopiva" väliaika täyteen?
Kerrotko, veli tämän, kiitos!
Nyt tietenkin väitätte, että nämä vanhoillislestadiolaiset eivät ole oikein uskomassa. No.. tähän väliin muutama muukin esimerkki mikä jakaa vanhoillislestadiolaiset moneen leiriin:
TV:n seuraaminen netin kautta, urheilun seuraaminen netistä/paikanpäällä, "maailmallisen" musiikin kuuntelu, konserteissa käynti, elokuvien katselu(niin lasten kuin aikuisten), yms. yms. Listaa voisi jatkaa ja jatkaa. Jos lasketaan ne vanhoillislestadiolaiset jotka harrastavat jotakin edellä mainittuja enemmän tai vähemmän, niin "oikein" uskovia jää vain hyvin pieni määrä jäljelle. Eli nyt ne jotka vetävät sitä tiukinta linjaa
Syntiluettelosta uupui pedofilia?
Ai niin, eihän se olekaan syntiä!
Lasten vikahan se on kun houkuttelevat kilttiä setiä ja iskoja.
"Syntiluettelosta uupui pedofilia?
Ai niin, eihän se olekaan syntiä!
Lasten vikahan se on kun houkuttelevat kilttiä setiä ja iskoja."
Olet ihan selvästi huumorimiehiä, vaikkei näin vakavalla asialla sopisi pelleillä.
Onpa tervettä kehitystä. Raamatussa sanotaan, mitkä asiat ovat syntiä. Sen sijaan musiikin kuuntelu, television katselu, meikkaus tai korut eivät ole syntiä, myöskään ehkäisy ei ole syntiä. Hienoa, että palataan Raamatun mukaiseen elämään, jossa syntiä ovat 10 käskyä kerrotut jutut.
Meikkauksesta, alla on osoite, jossa on hyvä kirjoitus meikkaamattomuuskiellosta. En osaa sitä tänne linkittää ehkä oikein, mutta saahan tuon osoitteen tuosta ainakin kopioitua ja sitten aukaistua uudella välilehdellä. Lukaiskaapa, jos kiinnostaa!
http://freepathways.wordpress.com/2012/06/05/meikkaamiskielto/