Olisin kiinnostunut kuulemaan mitenkä skitsofeniaa diagnosoidut ovat pärjänneet elämässä, erityisesti taloudellisesti. Tarinoita joko omasta tai tuttavien elämästä. Onko mielenterveyshäiriöisille minkälaisia tukitoimia?
Lähden lähinnä kyselemään tätä, koska äidilläni on tosiaan ollut skitsofrenia jo ennen syntymääni (siis yli 20 vuotta). Hän on työkyvyttömyyseläkkeellä. Perheaikamme meni, noh joten kuten, kun meitä oli sentään isä, äiti ja kaksi lasta saman katon alla. Nyt vanhempamme kuitenkin ovat eronneet, ja äitini on nyt asunut yksin reilut kaksi vuotta. Tunnen sääliä äitiä kohtaan niin paljon, kun hän joutuu elää yksin pitkälti eristyksissä sosiaalisista kontakteista. Ensimmäisen erovuoden aikana emme olleetkaan äidin kanssa edes missään tekemisissä, mutta nyt kun suhteet äitiimme ovat palautuneet, on riesaksemme (siis minun ja siskoni) tullut äidin taloudelliset ongelmat. Äidin rahankäyttö on aina ollut vähän holtitonta, mikä on valitettavasti jatkunut hänen muuttaessa yksikseen. Ennen hänen (taloudellisena) turvanaan oli hänen kasvattiäitinsä, mutta tämän poisnukuttua äiti on joutunut pyytämään meiltä lapsiltaan useampaan kertaan rahaa. Ei siinä mitään, jos itse olisi miljonääri, mutta kun ollaan opiskelijoita, niin hyvä jos meidän tuet riittävät edes omaan toimeentuloon. Ei ole mahdollista lainata rahaa, ja haluaisi pitää tilillään edes satasen "hätävaraa", jos jotain sattuisikin itsellee. Tästä äiti tietenkin aina närkästyy ja alkaa syytellen osoitella "kyllähän minäkin hoidin sinua 18 vuotta". Itselle tulee aina paha omatunto ja mieli, kun ei haluaisi äidilleen mitään pahaa, mutta hänen surkea elämä muutenkin ja vielä taloudellinen ahdinko rasittavat omaa elämää.
Suhteellisen hyvin äitini on mielestäni selvinnyt tähän asti. Eikä se rahanpuutekaan ole paljosta kiinni, joskus kun hän soittaa rahaa tai ruokaa pyytääkseen tukipäivä olisi kolmen päivän tai korkeintaan viikon päästä. Hienosti hän on kyllä merkinnyt kalenteriinsa tukipäivät ja laskujen eräpäivät, mutta eihän se elämä aina tietenkään mene niinkuin suunnittelee. Äidillä toki ei ole ketään muita meidän lisäksemme, mutta emme jaksaisi aina olla murehtimassa sitä, kuinkakohan äiti on saanut syödäkseen. Emme toki myöskään halua, että hän menisi melko vierailta ihmisiltä lainaa rahaa, mitä hän ymmärtääkseni joskus on jopa tehnyt!
Vielä olen suhteellisen kiinni ollut entiseen kotipaikkaani, jossa äitini siis asuu. Jonain päivänä tiedän kuitenkin, että ei ole esimerkiksi työn ja oman perheen vuoksi mahdollista olla äitiä tukemassa edes tämän vertaa, niin sitä ajatellen olisin tosiaan kiinnostunut tietämään, millaisia tukitoimia mielenterveyshäiriöisille olisi tarjolla. Yksin hän ei tule nimittäin pärjäämään, enkä haluaisi häntä tietenkään yksin jättää. Omaan perheeseeni en häntä "mummoksi" uskalla ottaa holhottavakseni, sekä oman jaksamiseni että (mahdollisen tulevan) perheeni turvallisuuden vuoksi.
Lähden lähinnä kyselemään tätä, koska äidilläni on tosiaan ollut skitsofrenia jo ennen syntymääni (siis yli 20 vuotta). Hän on työkyvyttömyyseläkkeellä. Perheaikamme meni, noh joten kuten, kun meitä oli sentään isä, äiti ja kaksi lasta saman katon alla. Nyt vanhempamme kuitenkin ovat eronneet, ja äitini on nyt asunut yksin reilut kaksi vuotta. Tunnen sääliä äitiä kohtaan niin paljon, kun hän joutuu elää yksin pitkälti eristyksissä sosiaalisista kontakteista. Ensimmäisen erovuoden aikana emme olleetkaan äidin kanssa edes missään tekemisissä, mutta nyt kun suhteet äitiimme ovat palautuneet, on riesaksemme (siis minun ja siskoni) tullut äidin taloudelliset ongelmat. Äidin rahankäyttö on aina ollut vähän holtitonta, mikä on valitettavasti jatkunut hänen muuttaessa yksikseen. Ennen hänen (taloudellisena) turvanaan oli hänen kasvattiäitinsä, mutta tämän poisnukuttua äiti on joutunut pyytämään meiltä lapsiltaan useampaan kertaan rahaa. Ei siinä mitään, jos itse olisi miljonääri, mutta kun ollaan opiskelijoita, niin hyvä jos meidän tuet riittävät edes omaan toimeentuloon. Ei ole mahdollista lainata rahaa, ja haluaisi pitää tilillään edes satasen "hätävaraa", jos jotain sattuisikin itsellee. Tästä äiti tietenkin aina närkästyy ja alkaa syytellen osoitella "kyllähän minäkin hoidin sinua 18 vuotta". Itselle tulee aina paha omatunto ja mieli, kun ei haluaisi äidilleen mitään pahaa, mutta hänen surkea elämä muutenkin ja vielä taloudellinen ahdinko rasittavat omaa elämää.
Suhteellisen hyvin äitini on mielestäni selvinnyt tähän asti. Eikä se rahanpuutekaan ole paljosta kiinni, joskus kun hän soittaa rahaa tai ruokaa pyytääkseen tukipäivä olisi kolmen päivän tai korkeintaan viikon päästä. Hienosti hän on kyllä merkinnyt kalenteriinsa tukipäivät ja laskujen eräpäivät, mutta eihän se elämä aina tietenkään mene niinkuin suunnittelee. Äidillä toki ei ole ketään muita meidän lisäksemme, mutta emme jaksaisi aina olla murehtimassa sitä, kuinkakohan äiti on saanut syödäkseen. Emme toki myöskään halua, että hän menisi melko vierailta ihmisiltä lainaa rahaa, mitä hän ymmärtääkseni joskus on jopa tehnyt!
Vielä olen suhteellisen kiinni ollut entiseen kotipaikkaani, jossa äitini siis asuu. Jonain päivänä tiedän kuitenkin, että ei ole esimerkiksi työn ja oman perheen vuoksi mahdollista olla äitiä tukemassa edes tämän vertaa, niin sitä ajatellen olisin tosiaan kiinnostunut tietämään, millaisia tukitoimia mielenterveyshäiriöisille olisi tarjolla. Yksin hän ei tule nimittäin pärjäämään, enkä haluaisi häntä tietenkään yksin jättää. Omaan perheeseeni en häntä "mummoksi" uskalla ottaa holhottavakseni, sekä oman jaksamiseni että (mahdollisen tulevan) perheeni turvallisuuden vuoksi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos rahan käyttö on ongelma, voisi harkita edunvalvontaa ja välitystiliä. Silloin joko sossu tai edunvalvoja kontrolloi rahan käyttöä. Jos äidin edunvalvoja on vaikka hänen tyttärensä, voisi varmistaa rahan menon oikeaan kohteeseen, esim ruokaan. Muutenkin voisi olla hyvä, jos kauppaan perustettaisiin tili, josta saa aina tarvittavat ruokatarpeet. Ja sille tietenkin raja, kuinka paljon sitä saa käyttää. Kaupasta ei saa ostettua alkoholia tilille, mutta alkoholin käyttö ei sinun äitisi tapauksessa ilmeisesti ollut ongelma.
Kyllä äitisi varmasti rupeaa miettimään tarkemmin elämäänsä sitten kun sinun mahdollinen muuttosi kotiseudulta pois tulee ajankohtaiseksi. Luulen ainakin että kun rupeat hienovaraisesti muuton lähestyessä juttelemaan äidillesi asiasta niin hän kyllä ymmärtää asian ja ymmärtää myös konkreettisesti mitä se merkitsee. Älä turhaa stressaa. Rajansa on tietysti kaikella ja lainaaminen on ikävä homma. Tiedän itse asian vakavuuden kun itse sairastan skitsofreniaa ja äidilläni skitsoaffektiivinen häiriö ja meillä molemmilla on vähän ongelmia rahan käytössä toisinaan. Mutta kun asia tulee ajankohtaiseksi niin äitisi ymmärtää tilanteen silloin ja varmasti oppii tulemaan paremmin toimeen omillaan. Ja jos näin ei ole voisitte vaikka yhdessä käydä juttelemassa kaupungin sosiaalityöntekijöiden kanssa tai keksiä jotakin muuta. Minulle tuli vain ensin mieleen tuo sosiaalitoimen apu.
On niin pienet tulot että näistä paljon säästellä taikka valita ruokakaupassa mielekkäintä ruokaa. Loppujakin pennosia varten edunvalvoja....hei haloo! Sehän nostaa palkkiota saituudestaan. Onhan tämä nähty!