Kysyisin yhtä asiaa, joka hieman vaivaa mieltäni. Selvitän ensin vähän mistä on kyse...
Olen raskaana oleva, esikoistani odottava tyttö. Olen tulevasta lapsesta erittäin onnellinen ja innoissani, puhun ja luen kaikesta raskauteen ja lapsiin liittyvästä todella mielelläni. Oikeastaan koko nykyinen ajatusmaailmani liittyy kyseisiin asioihin. Ja tietenkin kun tuttavia tulee vierailulle tms, he kyselevät vointiani sun muuta. Yleensä siinä sitten kertoilen innoissani viimeisistä hankinnoista vauvaa varten... Mutta on eräs pariskunta, joka on kokenut rankan keskenmenon ja lapsen saanti ei näytä toteutuvan (eivät koskaan ole minun kuullen puhuneet asiasta, mutta tiedän näin olevan). Ja kun tapaamme tai puhumme puhelimessa, en tiedä miten käyttäytyä. Jos en sanoisi mitään vauvaan liittyvää, tuntuu että he huomaavat "teeskentelyni" enkä kyllä keksisi mitään muuta kerrottavaakaan. Mutta myös mainitseminen vauvasta ja onnestani, tuntuu todella pahalta. Kuin laittaisin suolaa heidän haavoihin. Se on todella kiusallista.
Miten siis on? Tiedän kyllä, että sen täytyy tuntua pahalta kun toiset saa vauvoja mutta itse ei. Miten te keskenmenon saaneet suhtaudutte juttuihin, joita saatte kuulla muilta odottajilta? En ikinä tahtoisi aiheuttaa pahaa mieltä, kertomalla kaikesta ihanasta, mitä minulle tapahtuu, eli onko parempi pitää suu kiinni??? Toivottavasti ymmärsitte mitä kysyn, voi olla että tuli vähän epäselvästi... Ja kiitos vastanneille.
Olen raskaana oleva, esikoistani odottava tyttö. Olen tulevasta lapsesta erittäin onnellinen ja innoissani, puhun ja luen kaikesta raskauteen ja lapsiin liittyvästä todella mielelläni. Oikeastaan koko nykyinen ajatusmaailmani liittyy kyseisiin asioihin. Ja tietenkin kun tuttavia tulee vierailulle tms, he kyselevät vointiani sun muuta. Yleensä siinä sitten kertoilen innoissani viimeisistä hankinnoista vauvaa varten... Mutta on eräs pariskunta, joka on kokenut rankan keskenmenon ja lapsen saanti ei näytä toteutuvan (eivät koskaan ole minun kuullen puhuneet asiasta, mutta tiedän näin olevan). Ja kun tapaamme tai puhumme puhelimessa, en tiedä miten käyttäytyä. Jos en sanoisi mitään vauvaan liittyvää, tuntuu että he huomaavat "teeskentelyni" enkä kyllä keksisi mitään muuta kerrottavaakaan. Mutta myös mainitseminen vauvasta ja onnestani, tuntuu todella pahalta. Kuin laittaisin suolaa heidän haavoihin. Se on todella kiusallista.
Miten siis on? Tiedän kyllä, että sen täytyy tuntua pahalta kun toiset saa vauvoja mutta itse ei. Miten te keskenmenon saaneet suhtaudutte juttuihin, joita saatte kuulla muilta odottajilta? En ikinä tahtoisi aiheuttaa pahaa mieltä, kertomalla kaikesta ihanasta, mitä minulle tapahtuu, eli onko parempi pitää suu kiinni??? Toivottavasti ymmärsitte mitä kysyn, voi olla että tuli vähän epäselvästi... Ja kiitos vastanneille.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jokaisesta keskenmenon saaneesta tuntuu tosi pahalta,mutta kannattaa kuunnella häntä ja jättää ehkä omat asiat kertomatta, ennen kuin hän niitä itse kyselee..Eikä kannata ikinä mennä km:n saaneelle sanomaan,että tiedän miltä tuntuu..
Todella hienotunteista ajatella asiaa tältä kannalta. Jo lähtökohtaisesti tuntuu
siltä, ettet voi tällä asenteella loukata ystäviäsi.
Keskenmenon saanut kyllä varmasti ymmärtää hankalan tilanteesi ja tietää,
että kaikkien lapsiperheiden kuulumisista ne tärkeimmät liittyvät juuri lapsiin.
Lisäksi itsestäni ainakin on tuntunut siltä, että myllerryksen kourissa oleva
tunnemaailmani kestää paremmin läheisten ihmisten vauvaonnen, mutta
ventovieraiden vatsojen ja vauvojen näkeminen tekee kipeämpää. Ystäväsi siis
varmasti aidosti ainakin haluavat olla iloisia puolestasi, mikä on pääasia. Ja
ystävinäsi he varmasti tietävät, ettet tarkoituksella halua loukata heitä.
Itse toivoisin vastaavassa tilanteessa, että pienten vauvojen äidit ja isät
odottaisivat omaa aloitettani ja vastailisivat vauva-asioihin samassa
suhteessa kun itse kysyn siihen liittyviä asioita. Näin pystyn itse
säätelemään sitä määrää vauva-tietoa, jonka koen kestäväni. Aivan
väistämättä omat kokemukset ovat jatkuvasti taustalla ja niiden pitäminen
siellä vaatii välillä todellista työtä. Ja jos "vauva-annos" on kerralla liian suuri,
saattaa tilanne mennä itkuksi.
Olen itse pyrkinyt ajattelemaan tilanteet haasteina. Vauvathan ovat ihania,
joten keskittymällä siihen tunteeseen pystyy välillä aivan helposti
unohtamaan omat tuskalliset kokemukset. Ei siis pidä ajatella, että vauvan
suloisuutta ylistävä ja vauvoja näkemään pyrkivä keskenmenon saanut
teeskentelisi. Ainakin minulle tilanteiden kohtaaminen on ollut yksi
keinoistani päästä asiasta yli.
Oikeastaan kirjoitin tekstin lapsettomuus palstalle, mutta laitan saman tähän, koska osaltaan vastaa kymykseesi miltä muiden vauva onni tuntuu...
Ongelmani on varsin syvällinen. Olen kahden ison lapsen äiti, poika on jo kuolussa, ja tyttö menee syksyllä kouluun. Olin ns. teiniäiti, kun poikani syntyi, eli itsellä on ikää vasta 28.
Tässä vaiheessa ystäväpiirissäni aletaan suunnitella ja perustaa perheitä, on muutama pikkuinen vauveli jo siunaantunutkin, mikä sinäänsä on todella ihana asia, kun joillain se käy niin helposti. =)
Itse olen lasten teon jälkeen sairastanut kohdunkaulan syövän ja samalla kohdusta leikattiin kiinnikkeitä ja 2 kystaa pois. Pari vuotta sitten kolmas raskauteni oli kohdunulkoinen. Se pääsi niin pitkälle, että oli oma henkikultakin lähteä verenhukan takia. Munajohdin sekä munsarjat piti poistaa toiselta puolelta, joten raskaaksi tulemisesta ei ole mitään takuita, ja vaikka se onnistuisikin, on syöpäleikkauksen takia keskenmeno riski yli 70%.
Tuore kihlattuni on aikaisemmasta liitostaan yhden koululaisen isä, ja tahtoisi kovasti vauvaa...
Minulla on huono omatunto, kun tunnen itseni niin epätäydeksi... Rikkinäiseksi... =( Olen jopa kateellinen ystävilleni, vaikka pitäisi olla onnellinen heidän perheenlisäyksistään... Jotenkin tuntuu vaan niin rankalta hymyillä, ja pitää pikkuista sylissä, kun sisälle sattuu niin lujaa...
-Cleo-
Mielestani olet jo aivan ihana ystava kun vaivaudut ottamaan selvaa tasta asiasta ja minun mielestani olisi ehka hyva etta ehka mainitsisit huolesi ystavallesi. Kylla se sattuu kun itselle kaynyt keskenmeno ja ymparilla muut saavat vauvoja ja ovat onnellisia mutta aika parantaa ja helpottaa. Minulla juuri viikko sitten oli ektooppinen raskaus ja leikkaus ja ystamme saivat terveen vauvan kun olin sairaalassa he lahettivat minulle isoimman kukkakimpun minka olen ikina nahnyt. Ensin olin katkera ja kateellinen nyt ajattelen etta todella kivaa kun he ajattelivat minua ja minun mielesta aina hyvat uutiset voittavat huonot. Mutta varovasti, jos heilla olisi avoin haava niin ethan menisi pistamaan tikkuja siihen...??
Haluaisin lisätä tähän asian, jota muutkin kyllä vähän sivuavat..kannaattaa varoa antamasta käsitystä että kuvittelet lapsen saannin itsestään selvyydeksi ja asiaksi joka vain tapahtuu jos vanhemmat haluavat ja päättävät sen tehdä tai pyöräyttää.
itse ainakin mielellään kuuntelen juttuja lapsista vaikka kuinka paljon, mutta sitä en kestä että joku puhuu lapsen tekemisestä tai antaa vinkkiä siihen malliin että yritätte vaan niin kyll sitä raskaus onnistuu. sillä keskenmenon jälkeen ei tosin minulle sitä aikaisemminkaan raskaus ja lapsi ole ollut itsestäänselvyys vaan suuri ihme ja lahja.