YLELLE- tulee kiire

enää alta 10 viikkoa kun Jarmo Korhonen valitaan keskustan puoluesihteeriksi.eikä yle ole saanu mitään aikaseksi,samoja juttuja se kertaa niinkuin muutkin muistamattomat eduskunnas. tais jäädä nyt toimittajien palkkiot saamata.Korhosen kannattajat voisivat lahdessa kerätä ylen-toimittajille kolehdin.voisin käväistä sielä puhuja pöntössä pyytämässä sitä ylen-toimittajille.Olette te niin kovasti ydittäneet kammeta keskustaa,vaikkakin aivan turhaa.Paavo Väyrysestä tulee puheenjohtaja ja sihteeriksi Jarmo Korhonen. NÄIN olemme sopineet.
13195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

toinenkin kiire. Enää sama aika kerätä sulka toimittaja-hattuun ennen kuin vanhanen luopuu Puheenjohtajuudesta.

On aika noloa jos kolmen vuoden työllä ei saa kumpaakaan sulkaa. vanhanen ehtii erota vapaa ehtoisesti ja Korhonen jatkaa sihteerinä.

Hesari jaYlehän kilpailleet siitä kumpi sen sulan saa. Ei taida saada kumpikaan.

Äänestä

Pääsevät nauttimaan nelivuosisen herjausjuttujensa satoa:

PAAVO puheenjohtajaksi ylivoimaisella äänimäärällä!
Jarmo puoluesihteeriksi murskaluvuin!

Kerätään kolehti ja ostetaan molemmille koirapannat, joissa lukee:

" Olen torvi ja sen näkee ja kuulee"

Äänestä
  • kumpi ostaa ja lähettää

    Äänestä

  • yhteinen aate kirjoitti:

    kumpi ostaa ja lähettää

    laittoi Salumäen likan taas riekkumaan, on helppo höynäytettävä, tosi lapsellinen.

    Äänestä

iliman pyytämättä. samoja juttuja kerrataan kerrataan ja kerrataan. toimittaja vaihtuu,ja taas asiat kerrataan ja kerrataan.jotenki toi ylen. asian kerronta yksi keksii jonkun jutun muut kertaa saman jutun 1000 kertaa. ne unohtaa vain alussa sanoa tämä on uusinta.

Äänestä

Ei Ylellä tai kenelläkään ei-kepulaisella ole mitään kiirettä. Olisi jopa toivottavaa, että Herra Korhonen valitaan jälleen nykyiseen luottamustoimeensa.

Paniikkia on sen sijaan kepun sisällä. Eduskuntaryhmä ja puolueen varapuheenjohtajat käyvät kierroksilla, sillä Herra Korhosen uudelleenvalinta romuttaa kaikki mahdollisuudet mihinkään.

Äänestä
  • keskustan äänestäjät tekevät ison valinnan.joko city-keskustalaisten ryhmä jatkaa samaa mitä tähänkin asti.tai keskustalaiset korhosen johdolla,palaavat aatteensa juurilleen pitämään huolta joka kolkasta ihmisistä asuinpaikasta riippumatta.Mitä tulee vaalirahoihin sitähän pitää käytännössä yllä yle ja etelän media,rikospoliisin tutkimukset loppuu välittömästi kun puheenjohtaja ja sihteeri on keskustalle valittu.nythän vain puhutaan keskustasta vaikka tukia on saanut kaikki puolueet,olisihan se poliisilta outo juttu jos vain keskusta tuomittais ja muut puolueet jätettäis tuomitsematta.se olis poliisilta lian läpinäkyvää vaikka sitähän se on ollu tähänkin asti poliisin puolelta.

    Äänestä

  • yksikö saanut vaalir kirjoitti:

    keskustan äänestäjät tekevät ison valinnan.joko city-keskustalaisten ryhmä jatkaa samaa mitä tähänkin asti.tai keskustalaiset korhosen johdolla,palaavat aatteensa juurilleen pitämään huolta joka kolkasta ihmisistä asuinpaikasta riippumatta.Mitä tulee vaalirahoihin sitähän pitää käytännössä yllä yle ja etelän media,rikospoliisin tutkimukset loppuu välittömästi kun puheenjohtaja ja sihteeri on keskustalle valittu.nythän vain puhutaan keskustasta vaikka tukia on saanut kaikki puolueet,olisihan se poliisilta outo juttu jos vain keskusta tuomittais ja muut puolueet jätettäis tuomitsematta.se olis poliisilta lian läpinäkyvää vaikka sitähän se on ollu tähänkin asti poliisin puolelta.

    kyyyyyyyyyyyyylllllllllllllllllläääääääääääääää

    rahoittaakseen vaalimenot jos korhonen lähtee muihin tehtäviin,keskustan tuho jos lähtee.

    Äänestä

  • kirjat kaupan kirjoitti:

    rahoittaakseen vaalimenot jos korhonen lähtee muihin tehtäviin,keskustan tuho jos lähtee.

    siihen pystyy perseaukisekkin.

    Äänestä

  • yksikö saanut vaalir kirjoitti:

    keskustan äänestäjät tekevät ison valinnan.joko city-keskustalaisten ryhmä jatkaa samaa mitä tähänkin asti.tai keskustalaiset korhosen johdolla,palaavat aatteensa juurilleen pitämään huolta joka kolkasta ihmisistä asuinpaikasta riippumatta.Mitä tulee vaalirahoihin sitähän pitää käytännössä yllä yle ja etelän media,rikospoliisin tutkimukset loppuu välittömästi kun puheenjohtaja ja sihteeri on keskustalle valittu.nythän vain puhutaan keskustasta vaikka tukia on saanut kaikki puolueet,olisihan se poliisilta outo juttu jos vain keskusta tuomittais ja muut puolueet jätettäis tuomitsematta.se olis poliisilta lian läpinäkyvää vaikka sitähän se on ollu tähänkin asti poliisin puolelta.

    vasta eduskunta vaalien alla.sinnekin on politiikka pesiytynyt,oon aina luullu että se toimisto on siitä vapaa.Muttakun johtaja mies näin kertoo, ainahan voi ydittää vaikuttaa vaalituloksiin vaalien alla.

    Äänestä

  • joka paikas politiik kirjoitti:

    vasta eduskunta vaalien alla.sinnekin on politiikka pesiytynyt,oon aina luullu että se toimisto on siitä vapaa.Muttakun johtaja mies näin kertoo, ainahan voi ydittää vaikuttaa vaalituloksiin vaalien alla.

    pesiytynyt politiikka joka paikkaan

    Äänestä

  • jooooooooooo kirjoitti:

    kyyyyyyyyyyyyylllllllllllllllllläääääääääääääää

    kottarainen liekö varpushaukka.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

terveisiä YLELLE, kirjoitti:

enää alta 10 viikkoa kun Jarmo Korhonen valitaan keskustan puoluesihteeriksi.eikä yle ole saanu mitään aikaseksi,samoja juttuja se kertaa niinkuin muutkin muistamattomat eduskunnas. tais jäädä nyt toimittajien palkkiot saamata.Korhosen kannattajat voisivat lahdessa kerätä ylen-toimittajille kolehdin.voisin käväistä sielä puhuja pöntössä pyytämässä sitä ylen-toimittajille.Olette te niin kovasti ydittäneet kammeta keskustaa,vaikkakin aivan turhaa.Paavo Väyrysestä tulee puheenjohtaja ja sihteeriksi Jarmo Korhonen. NÄIN olemme sopineet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu