Suomen siiliyhdistyksen hallitus haluaa varoitta villistä kasvattajasta, jonka toimintaa ei voi rehelliseksi sanoa missään mielessä.
Kyseinen kasvattaja käyttää useampaakin eri nimeä ja näin esiintyy eri henkilöinä. Ko. kasvattaja on onnistunut pettämään toiminnallaan useaa virallistakin kasvattajaa ja nyt on hallituksen korviin kuulunut muiltakin suunnilta valituksia. Tämä toiminta ei pelkästään ole siilien hyvinvoinnin vastaista, vaan aiheuttaa myös rahallista haittaa sekä suurta mielipahaa.
Yhdistys ei voi puuttua tämän kasvattajan tekemisiin, hän ei ole meidän hyväksymämme kasvattaja eikä edes jäsen.
Olkaa siis varovaisia asioidessanne muiden kuin yhdistyksen hyväksymien kasvattajien kanssa. Jos kuitenkin päätätte asioida villin kasvattajan kanssa, pitäkää sähköpostikeskustelut tallessa, jotta tarpeen tullen on todistusaineistoa. Varausmaksun takaisin saaminen voi olla vaikeaa, jos sellaisen menee maksamaan ihmiselle, jota yhdistys ei valvo. Käykää katsomassa poikasia ja niiden elinoloja jo ennen luovutusta, älkää ostako siiliä säkissä!
Varoitus!! Villi kasvattaja huijaa ostajia
ssy siili
4
947
Vastaukset
- ??
Olikohan tämä Porin keskustasta ostettu siili kotoisin myös tältä kyseiseltä kasvattajalta?
- ssiilisti
Porin juttu on ihan pilaviesti. Ei liity asiaan.
- Eläin ekspertti
ssiilisti kirjoitti:
Porin juttu on ihan pilaviesti. Ei liity asiaan.
Mistä voit tietää?ROISTO!!!!!!!!!
- Eläin ekspertti
Myyt niitä ite!ROITO!!!!!!!!!!!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla
"älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen242655Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta
Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään402312Ei tule uni
Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.621298Miksi juuri Venezuela?
Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp2991221- 41976
- 42957
- 75862
Jos mies olet oikeasti...?
Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh73833Nautitko riidan haastamisesta?
Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin175793Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin
"-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup93772