MTT:ssä missä käyn, vaihtuvat lääkärit melko tiuhaan tahtiin. Kaikkeien vanssa olen tullut jonkun verran juttuun, mutta tämä viimeisin, joka on tuntunut viihtyvän virassaan melko pitkään onkin sitten hankalampi tapaus.
Viisi edellistä hoitavaa lääkäriani, myös sairaalassa ovat suoitelleet minulle ensisijaisesti kognitiivista terapiaa masennukseni hoitoon. Tämä uusi kuitenkin oli todella tylynoloinen, ajatukset eivät vaihtuneet melkein lainkaan ja kun hän sitten vastahakoisesti lupasi kirjoittaa minulle lausunnon kelan hakemusta varten, kaikki mitä olin hänelle kertonut haastattelussa oli jotenkin ihmeellisellä tavalla ilmaistuna, esimerkiksi, että olen pääasiallisesti toiminut siivoojana vaikka olen ollut monta vuotta matkatoimiston tehtävissä ja muutakin tämäntyyppistä. Yritin saada häntä korjaamaan lausuntoa, mutta hanellä ei okkut aikaa tähän ollenkaan ja ikmoitti, että on hyvin epätodennäköistä , että pääsen terapiaan ja oli todella epäkannustava kaikin puolin.
Onkohan mitenkään mahdollista yrittää vaihtaa lääkäriä yleisellä sektorilla, koska tähän henkilöön en luota tippaakaan ja kemiamme eivät yksinkertaisesti toimi ollenkaan?
Viisi edellistä hoitavaa lääkäriani, myös sairaalassa ovat suoitelleet minulle ensisijaisesti kognitiivista terapiaa masennukseni hoitoon. Tämä uusi kuitenkin oli todella tylynoloinen, ajatukset eivät vaihtuneet melkein lainkaan ja kun hän sitten vastahakoisesti lupasi kirjoittaa minulle lausunnon kelan hakemusta varten, kaikki mitä olin hänelle kertonut haastattelussa oli jotenkin ihmeellisellä tavalla ilmaistuna, esimerkiksi, että olen pääasiallisesti toiminut siivoojana vaikka olen ollut monta vuotta matkatoimiston tehtävissä ja muutakin tämäntyyppistä. Yritin saada häntä korjaamaan lausuntoa, mutta hanellä ei okkut aikaa tähän ollenkaan ja ikmoitti, että on hyvin epätodennäköistä , että pääsen terapiaan ja oli todella epäkannustava kaikin puolin.
Onkohan mitenkään mahdollista yrittää vaihtaa lääkäriä yleisellä sektorilla, koska tähän henkilöön en luota tippaakaan ja kemiamme eivät yksinkertaisesti toimi ollenkaan?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Lääkärisi voi olla oikeassa siinä että terapiaan pääsy on epätodennäköistä. Tämän vuoden alusta Kela on vähentänyt aloituspaikkoja neljännekseen aiemmasta ja vain kaikkein vaikeimmat tapaukset, nuoremmat ja aktiivisesti työelämään suuntaavat saavat Kelan tuen.
Tuo ammatti ei ole oleellinen asia lausunnon kannalta. Tärkeintä on sopivuus terapiaan ja muut yllä olevat seikat.
Nykyään Klea edellyttää että lausunnon tehnyt psykiatri myös seuraa terapiaa ja siksi yksityinen voi olla huonokin ratkaisu. Jos kuitenkin yksityiselle menet, ota kaikki mahdolliset lausunnot mukaasi jo ensimmäiselle käynnille. Äärimmäisen harvoin papereita on liikaa mukana. Aivan liian usein potilas luulee että ilman aiempia papereita tuleminen olisi muka etu.
Tmä tapahtui vuosi sitten ennenkuin kelan rahat loppuivat ja olin jo aloittanut terapian tämän terapeutin kanssa. Siitä oli ollut valtavasti hyötyä, niin jaa lääkkeetkään eivät minulle sovi...
"Tuo ammatti ei ole oleellinen asia lausunnon kannalta. Tärkeintä on sopivuus terapiaan ja muut yllä olevat seikat."
Hra/Rva Psykiatri voi olla asiassa oikeassa lausunnon senhetkisen tarkoitetun käytön suhteen. Ehkä kuitenkin olisi parempi, niin lääkärikunnan itsensä kuin potilaidenkin oikeusturvan kannalta, pyrkiä mahdollisimman suureen tarkkuuteen lausuntoihin kirjattujen seikkojen osalta.
Kuvitellaan vaikkapa kaksi puhtaan spekulatiivista skenaariota: myöhemmmin tulee epäselvyttää hoidosta ja on kyse vaikkapa väitetystä hoitovirheestä. Tällöin voidaan esimerkkinä hoitavan lääkärin toiminnasta käyttää lausuntoihin sisältyviä virheellisyyksiä, olivatpa nämä lopullta relevantteja itse asiakysymyksen suhteen tahi eivät.
Tai oletetaan, että potilas todetaan joko kuntoutusta vaativaksi tai lopullisesti työkyvyttömäksi. Tällöin on ensiarvoisen tärkeää potilaan oikeusturvan kannalta, huomioiden sosiaalivakuutusasioiden muutoksenhakuelinten valitettavan alhaisen tason (minkä hyvänsä kriteerin mukaan arvioituna, oikeudellisen tai lääketieteellisen), että kaikissa mahdollisissa lausunnoissa "kehdosta hautaan" on asiat virheettömästi kirjattu.
Nimittäin, ei olisi edes kaukaa haettua että (nimimerkin "potilas" esimerkkiä vapaasti muokaten ja hyväksikäyttäen) vakuutuslaitos epäisi korvauksen koska siivoustyö ei ole voinut aiheuttaa sairastumista (vaikka hektinen matkatoimistotyö ja ilmapiiri olisi helpommin hyväksyttävissä esim. työperäisen, työpaikkaan ja -olosuhteisiin syy-yhteydessä olevan sairastumisen syyksi). Yleensä vakuutusyhtiön kannalla on taipumus muodostua myös muutoksenhakuelinten, so. tapaturmalautakunnan ja vakuutusoikeuden kannaksi (tähän on omat syynsä mutta ei niistä tässä).
Edelliset luonnollisesti vain kuvitteellisina esimerkkeinä, korostan vielä tätä, mutta toivottavasti selventävinä siitä, kuinka ehdottoman tärkeää on pienimpienkin yksityiskohtien kirjaantuminen oikein epikriiseihin saati muihin lausuntoihin. Toisekseen potilaalla lienee oikeus korjata/korjauttaa virheelliset, itseään koskevat tiedot.
On tietenkin hyvä pyrkiä lausuntojen suureen tarkkuuteen. Ja sillä voi olla merkitystä jatkon kannalta.
Käytännössä tilanne on kuitenkin jotain aivan muuta. Lääkärillä saattaa olla samaan aikaan jopa 2000 eri potilasta. Asiakirjoihin tekevät merkintöjä sairaanhoitajat, sosiaalityöntekijät, psykologit, toimintaterapeutit ym ym. Ei juuri kenelläkään lääkärillä ole käytännössä mahdollisuutta varmistua jokaisesta yksittäisestä tiedosta, mitä lausuntoon kirjaa. Tämä asia on otettu ihan asiallisesti huomioon Kelassa eikä siellä takerruta merkityksettömiin virheisiin, koska niitä löytyy arviolta 99%:sta lausunnoista.
Aivan toinen juttu ovat virheet oleellisissa asioissa. Niitäkin esiintyy, mutta kohtalaisen harvoin.
Ja aivan toinen juttu on sekin, että juristeilla tuntuu olevan outo käsitys lääkäreiden mahdollisuuksista. Käytännössä lääkärillä voi olla aikaa jonkin asian selvittämiseen todellakin vain 10 sekuntia. Oikeuden päätöksistä saa sen kuvan että lääkäreillä ei muuta olekaan kun aikaa ja senkin asian olisi hyvin voinut selvittää ja käyttää siihen puoli tuntia (ja jättää tarkastamatta, vuotaako naapurihuoneessa joku kuiviin). Ja kun lääkärillä muka oli aikaa, annetaan tuomiot sen mukaan.
Valittelen yleistävää, ellei jopa vähättelevää, käsitystänne juristeista ja oikeuden päätöksistä. Kyse lienee yleisen tuomioistuimen l. käräjä/ hovioikeuden päätöksistä? Eli niistä päätöksistä, joissa esitetty näyttö ratkaisee. Eikä, kuten mainitsemissani sosiaalivakuutuksen muutoksenhakuasioissa, vakuutusyhtiön lääkärin lausunto.
Mikäli rohkenen vielä vetää tarkempia johtopäätöksiä, ilmeisesti kritisoitte yhtä nimenomaista, tiettyä päätöstä verenvuototapauksesta.
Yksittäistapauksen, jonka yksityiskohtia en toki tunne, perusteella vetämänne johtopäätökset ovat hämmentävän subjektiivisia. Toki on myönnettävä, että yksittäistä ihmistä tai yksittäistapausta koskevat oikeuden päätökset voivat olla sangen tunteisiin vetoavia, ja tunneperäisiä reaktioita synnyttäviä. Toisaalta on hämmentävää, että kaiketi tieteellisen koulutuksen (vaikka lääketiede ihmistieteenä, ja psykiatria ainakin toistaiseksi enempi kuvailevana tieteenhaarana, ovat varsin kaukana eksaktieista tieteistä) saanut hlö arvostelee koko ammattikuntaa, saati oikeuslaitosta, yksittäistapauksen perusteella.
Jos minä, tahi muut tuntemani juristit jotka ovat tietoisia mm. useista lääkärien allekirjoittamista lausunnoista ja niiden yksilölle aiheuttamista lopputulemista, päätyisimme moisin perustein arvostelemaan koko ammattikuntaa ei yhdelläkään valkotakilla olisi enää lupaa harjoittaa ammattia :)
"Ei juuri kenelläkään lääkärillä ole käytännössä mahdollisuutta varmistua jokaisesta yksittäisestä tiedosta, mitä lausuntoon kirjaa." Eikös ne tiedot kuitenkin kirjaa, tai sanele, juuri lääkäri? Ei sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä, psykologi, toimintaterapeutti ym ym". Eli julkisella puolella lääkäri on virkavastuussa siitä, mitä tietoja lausuntoihinsa kirjaa. Yksityispuolella sitten muuten vaan vastuussa, kuten vahingonkorvaus- tai rikosvastuussa. Vai onko tyyli se, että vastuuvakuutus korvaa; vähät siitä mitä tietoja lausuntoihini kirjaan?
Arvoisa psykiatri, tietty demonstroimanne Sturm und Drang ei toki vähennä arvoanne ammattinne harjoitajana, mutta luottoa arvostelukykyynne se valitettavasti ainakin allekirjoittaneen osalta vähentää.
Taisit ottaa herneen nenään ja ilmeisesti sen vuoksi, että et arvannut kuinka laajaan kokonaisuuteen viittaan. Lääkäreiden suljetulla keskustelupalstalla on käyty läpi ainakin tusinan verran tapauksia, joissa oikeudenpäätöksen mukaan lääkärillä olisi pitänyt olla jokin yliluonnollinen kyky arvata asioita.
Otetaan yksi selkeä esimerkki. Lääkäri tekee käytännössä kahden tai kolmen lääkärin työt ja hoitaa kuukauden aikana noin 300 potilaan asioita. Hän määrää potilaasta otettavaksi verikokeen, jonka vastauksen saapuminen kestää 3-4 viikkoa. Sihteeri töppää ja laittaa vastauksen väärään laatikkoon. Koska vastauksella olisi ollut merkitystä hoidon kannalta, asianmukainen hoito viivästyy ja potilaan tauti pahenee. Oikeuden päätös on tällaisessa tilanteessase, että lääkärin olisi pitänyt muistaa tuo yksi verikoe tuhansien joukosta ja muistaa pyytää sitä viimeistään 4 viikon kuluttua sen ottamisesta. Outoa kyllä, oikeudenpäätöksistä ei löydy (ainakaan itse en ole koskaan löytänyt) tällaisissa tapauksissa kohtuullistamista.
Suoraan sanottuna lääkärit odottavat kauhulla uutta velvollisuutta ilmoittaa pysyvästä ajokyvyn heikentymisestä. Sellaisen huomaaminen flunssapolilla on lainsäätäjän käsityksen mukaan helppo juttu ja vain tahdosta kiinni. Voi vain kuvitella miten tällainen laki lisää lääkäreiden intoa lähteä julkisen puolen urakkatöihin.
Ja yleisellä tasolla yhteistyö juristien kanssa on sujunut erittäin hyvin. Keskustellen pääsemme varmasti lähemmäs toistemme käsityksiä.
Arvoisa psykiatri
En ottanut hernettä nenään. Pelkästään analysoin kirjoitettua: "Ja aivan toinen juttu on sekin, että juristeilla tuntuu olevan outo käsitys lääkäreiden mahdollisuuksista. Käytännössä lääkärillä voi olla aikaa jonkin asian selvittämiseen todellakin vain 10 sekuntia. Oikeuden päätöksistä saa sen kuvan että lääkäreillä ei muuta olekaan kun aikaa ja senkin asian olisi hyvin voinut selvittää ja käyttää siihen puoli tuntia (ja jättää tarkastamatta, vuotaako naapurihuoneessa joku kuiviin). Ja kun lääkärillä muka oli aikaa, annetaan tuomiot sen mukaan."
Viittaan eritoten "juristeihin" (mon.) sekä "Oikeuden päätöksistä" alkaen ja suluissa jatketusti kirjoitettuun. Alku viittaa yleiseen ja loppu yksittäistapaukseen (käsittääkseni tunnettuun).
Näiden sijaan alkuperäinen kirjoitukseni kritisoi LAUSUNTOIHIN kirjattuja seikkoja, ei akuutissa hoitotilanteessa mahdollisesti tapahtunutta. Selitykset (sekä I että II koskivat nähdäkseni lähinnä yksittäistapauksia).
Allekirjoittanut ei edelleenkään ole sekoittanut tunteitaan (tai yrittänyt sekoittaa lukijoiden tunteita) itse asiakysymykseen, vaikka nimim. psykiatri näin on edelleenkin tehnyt yrittämällä sekoittaa asiakysymyksen -eli lausuntojen paikkaansapitävyyden ja todistusvoiman- lääkärien sekä muun terveydenhuoltohenkilökunnan potilasfrekvenssiin.
Mitä tulee akuutteja hoitotilanteita koskeviin tuomioihin, ilmeisesti nimim. psykiatrilta jäi myös huomaamatta, että viittasin aiemmin nimenomaan NÄYTTÖÖN perustuviin tuomioihin, mitä KäO ja HO tuomiot lähtökohtaisesti ovat. Eli jos suomennetaan tämä lääkärillekin ymmärrettäväksi, en ainakaan ottanut kantaa, onko yksittäistapauksessa päädytty "oikeaan" ratkaisuun. Oikeustieteilijä voi jopa myöntää, että näin ei välttämättä ole.
Mitä tulee nimim. psykiatrin kirjoituksen toiseen kappaleeseen, nimimerkki ottaa edelleen yhden konkreettisen esimerkin esimerkiksi siitä, kuinka koko ammattikuntaa on mahdollisesti kohdeltu, taikka tullaan kohtelemaan väärin jonkun muun, suorittavaan henkilöstöön kuuluvan virheen takia. Yksittäistapaus on tietysti tunteisiin vetoava mutta ei sinällään kumoa mitään, eikä edes tee muuta krmh, toistoa sen uskottavammaksi.
Aiemmissa kirjoituksissani puhuin lausunnoista, joista lääkäri on vastuussa. Tätä ennen nimim. psykiatri väitti, että asiakirjoihin "tekevät merkintöjä sairaanhoitajat, sosiaalityöntekijät, psykologit, toimintaterapeutit ym ym".
Onko lääkäri vastuussa lausunnoistaan vaiko ei?
Mitä tulee heittoon Tieliikennelain muutoksesta olen monesta hyvästä syystä sitä mieltä, että sekä velvollisuus että edes oikeus ilmoittaa nk. ajokyvyn heikentymisestä ovat lähinnä anuksesta. Täten yhdyn lääkärikunnan mielipiteeseen tässä kysymyksessä.
Mitä tulee "laajoihin kokonaisuuksiin" etpä arvaa kuinka yleistä v*ttuuntuneisuutta puutteellisten ja virheellisten (ellei jopa suorastaan valheellisten vakuutusyhtiöiden lääkäreiden) lääkärilausuntojen tiimoilta asiansa sosiaalivakuutusasioiden muutoksenhakuelimissä hävinneet tuntevat. Näitä menee muuten rikosprosessiin virheellisten tietojen vuoksi aika monta, mitä tiedän.
Eikä ole mitenkään poikkeuksellista, etteikö lakimiehellä olisi satoja, tai tuhansia asiakkaita. Ei tietenkään kaikilla, mutta eivät asiatkaan yleensä ole niin triviaaleja kuin lääkäreillä. Virheitä vaan ei sallita käytännössä ollenkaan. Eikä niitä ymmärretä edes siinä mittakaavassa, kuin lääkäreille.
ystävällisin terveisin
Kelalla on 3000 uutta terapiapaikkaa tällä hetkellä; alku vuonna säästettyjen varojen ja loppuneiden terapioiden ansioista. Jos olette jo ollut terapiassa, kirjoittaa myös terapeutti oman lausuntonsa kuntoutuksen tarpeellisuudesta. Hakemukseen tulee myös liittää oma arvio kuntoutuksen tarpeellisuudesta. Yleisesti ottaen on turhaa tuhlata aikaa henkilöiden kanssa, jotka eivät yllä samalle aaltopituudelle.
ongelma on vain siinä, että kela ei silloin rahoittanut terapiaani, eli silti olin ns. uusi tapaus...
Mä olen ollut puolitoista vuotta Kelan korvaamassa terapiassa ja sinne hakiessani onneksi tukena loistava työterveyslääkäri ja Yths:n psykiatri. Yleensä lääkärillä on toive saada potilaalle apua, ja muunlaisen lääkärin hoitoon ei pitäisi suostua. Voisitko ehkä pyytää uuden lausunnon ulkopuoliselta psykiatrilta? Jos olet pystynyt kustantamaan terapiaa itse, ehkä voisit kustantaa omasta pussista myös pari käyntiä psykiatrilla lausuntoa varten? Luulisi, että terapeuttisi voi suositella hyvää psykiatria. Myös oma selvitys tarpeesta on hyvä tehdä mahdollisimman kattavaksi ja selkeäksi.