Mikäli lähdemme mukaan vaaliliittoon jonkun puolueen kanssa,niin samaistumme korruptiopuolueisiin. Paras valttimme on seuraavissa vaaleissa rehellisyytemme. Sitä pitää nyt vaalia kaikin tavoin. Meidän on myös selvitettävä äänestäjille mitä rikolliset puolueet ovat tuhenneet maassamme.Suomalaisten tulevaisuus on tuhottu kauttaaltaan tämän vallitsevan korruption seurauksena. IPUn perustajat tiesivät tämän ongelman jo 1994 ja sitä ennen. Siksi puolue perustettiin ja siihen liittyivät monet rehelliset kansalaiset. Meidän työtämme on vaikeuttaneet suurrikolliset kaikin keinoin,siksi emme ole menestyneet. Nyt tilanne näyttää paremmalta koska osa rikoksista on paljastunut ja rikollisuus valtapuolueissa on johtanut talousongelmiin toistamiseen. 2010 vaaleissa kannatuksemme kasvaa,miten paljon,sitä vielä ei tiedä kukaan.
Ei vaaliliittoja
IPUlle
15157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
mutta esimerkiksi kristilliset ovat osoittautuneet ryhdikkääksi puolueeksi, jolla on hyveet ja ihmisläheiset aatteet mukana poliittisessa agendassaan.
Siksi ei kannata yleistää vaaliliitosta, siis mahdollisen ja tietyissä vaalipiireissaluopumista. KD voidsi olla erittäinkin sopiva vaaliliitto-kumppani.
Kerropa mikä hyve on valehdella ihmisille luomiskertomuksilla? Mikä hyve on pelotella ihmisiä kadotuksella? Mikä hyve on ottaa vaalirahaa keinottelijoilta? Mikä hyve on pelata itse kasinopeliä muita köyhdyttäen? Mikä hyve on olla yhteistyössä puolueen kanssa joka tekee syntiä ja rukoilemalla tekee itsensä puhtaaksi?
Mikäli IPUsta edes aiotaan saada oikea puolue,niin sen pitää varoa itsensä munaamista näiden vanhojen korruptiopuolueiden seurassa. Perussuomalaisista sen näette. Takki kääntyy tuulen mukaan ja puhureita riittää.
IPU ei tarvitse apupuolueita vaan rehellistä työtä ja rahaa vaalityöhön. Edelliset vaalit ovat olleet oleellisesti erilaiset. silloin korruptiorahat koettiin hyveeksi patologisen median valehtelun takia,nyt ei.
Avauksessa on hyviä näkökulmia, mutta en pidä viisaana noin jyrkkää linjaa. Tuloksiinkin on päästävä joskus. Liian jyrkkä linja voi estää IPUn nousun eduskuntaan ja onko se sitten Suomen etu? Estämme siis itse oman nousumme, jos vedämme liian tiukkaa linjaa ja torjumme yhteistyön. Maailma ei vain ole niin idealistinen paikka, että täydellinen 'puhdasoppisuus' veisi lopulta päämäärään. Vaaliliitossa olisi kysymys teknisestä, kumpaakin osapuolta hyödyttävästä järjestelystä. Vaaliliittoja on tehty maailman sivu, kyllä siihen on totuttu että puolueilla on omat linjansa liitosta huolimatta.
Meidänkin pitää pystyä tekemään yhteistyötä, ja pystymmekin, mutta yhteistyökyky on myös jotenkin osoitettava. Mikä on parempi tapa osoittaa tällaista kykyä kuin tekninen vaaliliitto joissakin piireissä? Itsenäisyyspuolueen julkisuuskuvaongelmassa yksi tärkeimpiä osatekijöitä on se, että äänestäjät arvuuttelevat kykyämme tehdä muiden kanssa korrektia yhteistyötä läpimurron jälkeen. IPUn poliittinen linja on niin tinkimätön, totuus ja valhe sekä korruptoitumattomuus ja korruptoituneisuus erotetaan toisistaan niin selkeästi, että ihmisten alitajunnassa herää kysymyksiä siitä, arvostammeko muita osapuolia politiikassa lainkaan ja kykenemmekö yhteistyöhön rakentavalla tavalla jos tulemme valituiksi. Arvostamme tietysti kaikkia rehellisiä yhteistyötahoja ja olemme pyrkimässä eduskuntaan nimenomaan tehdäksemme yhteistyötä muiden kanssa. Nämä kysymykset ovat kuitenkin erittäin perusteltuja äänestäjän näkökulmasta. Äänestäjän rooli ei ole yksinkertainen, kun on kysymys sellaisen puolueen arvioinnista, joka ei ole mediajulkisuuden kautta esillä eikä ole ollut aiemmin tekemässä päätöksiä. Ihmiset ovat älykkäitä ja miettivät oikeita asioita. Heidän kysymyksensä ovat oikeita, mutta meidän tehtävämme on osoittaa, ettei tuollaisiin epäilyksiin ole mitään aihetta. Miettisimme itse samoja asioita, jos emme olisi jo tähän mennessä kuka mistäkin syystä päätyneet IPUn jäseniksi tai kannattajiksi.
IPUn aktiivijäsenistön piirissä tätä problematiikkaa ei ehkä tunnisteta riittävästi. Meilläkin on mahdollisuus sortua poliittiseen kotisokeuteen. Jatkuvasti pitäisi muistaa tarkkailla omaa toimintaa ikäänkuin ulkoapäin. Mielikuvaharjoituksia on syytä tehdä. Samalla kun linja pidetään, sovittelevia äänenpainoja voisi lisätä, jottei meitä suotta mielletä liian kantikkaaksi joukoksi.
Lisäksi on niin, että ylivoimainen enemmistö väestöstä ei näe poliittisessa tilanteessa sellaista kahtiajakoa, että "tuolla rehellisten puolella on IPU ja sitten toisella puolella kaikki muut ovat läpeensä korruptoituneita." Ei tilanne sentään noin yksiselitteinen ole. Kaikki eivät näe tiettyjä käsitteellisiä asioita yhtä tarkkarajaisina kuin me IPUssa, mutta silti tällaiset ihmiset voivat olla tunnollisia yksilöitä niin politiikassa kuin äänestäjinä. Heidän työpanoksensa ja äänensä vain kuluu hukkaan niissä puolueissa, joiden parissa he toimivat. Ja toisaalta, kyllä ipulaisetkin tekevät arkielämässään virheitä, vaikka haluammekin tehdä suursiivouksen poliittisen järjestelmän puolella. Myös politiikassa tulemme tekemään virheitä pienemmissä asioissa kuten kaikki ihmiset, emme kuitenkaan kansallisesti tärkeissä kysymyksissä. Meidän tulee olla hyvin tarkkoja siinä, ettemme nosta itseämme ihmisinä muiden yläpuolelle, siitä huolimatta että IPUssa totuuden ja valheen raja tunnistetaan selvemmin kuin muissa puolueissa.
Käytännön osoituksia yhteistyökyvystä sekä ulkopuolisten ihmisten että muiden puolueiden kanssa siis tarvitaan. Näkisin, että vaaliliittojen kautta IPUlla on mahdollisuus korjata ihmisillä olevia vääriä mielikuvia monellakin osa-alueella. Poliittinen linja tietysti pidetään oli liittoja tai ei, se on täysin selvää.
Kuten ylläoleva kirjoittaja kertoi, tulee Ipu: n näyttää yhteystyö-kyvykkyytensä toisten puolueiden kanssa, ja vaaliliitto on siinä hyvä koetin. Siksi kannatan mahdollista vaaliliittoa, joka suunnitellaan tietyissä vaalipiireissä vaaliliittoneuvotteluin. Toivonkin puolueen johdon ja piirien johtohenkilöiden harkitsevan mahdollisuuksia vaaliliittoihin. Vaikka aika hassulta kuulostaakin, voi vaaliliitto tuoda positiivisen urheilujuhlan tuntua vaalityöhön ja lisätä aktiivisuutta äänestykseen.
..se on tuokin, että ei lähdetä vaaliliittoihin. Sanokaa suoraan, että kukaan ei ole huolinut, vaikka olette kosineet useita.....
kolme puoluetta on kosinut, mutta päätöstä ei ole tehty. Yllä oleva perus persu halusi totuuden, joten siinä se on.
Syksyllä katsotaan millaisin ehdoin ja kenen kanssa.
Näyttää pahasti siltä että useimmat ipulaiset ovat kepulaisia. Näinpä puolueesta tehdään turhake. Jotkut ovatkin esittäneet kepuun liittymistä.
Mielestäni näin ei pidä ajatella. On niitä vaaliliittoja ollut ennen ja mitään ne eivät ole auttaneet. 0,2% ei riitä mihinkään. Puuhastelu vaaliliittojen kanssa ja ihmiset karkottava EU-höpinä pitää äänestäjät loitolla. Pitää puhua suomalaisten asioista ja luvat parempaa aikaa kaikille. Se vaan on niin että äänestäjät eivät ymmärrä teorioita.
liittäneet Ipu: n Kokoomukseen, demareihin, persuihin, vasemmistoliittoon, kommunistiseen puolueeseen, natsipuolueeseen, Liettuan kansallispuolueeseen, vatiakaanin henkivartiokaartiin, eläinten vapautusliittoon, merimiesunioniin, lentäjälakkoon, matkatavaroihin ja Suomen kennel-liittoon.
Hyvä, että Ipu liitetään moneen ja moneksi ja turhaketta ei ole muu, kuin persuilu. Sen nimittäin tuo 0,2 luku todisti.
Ipu toimii taktisen näkemyksensä mukaan ja jossain tapauksissa vaaliliitto on todella hyödyllinen. persut esimerkiksi pelkäävät tosissaan Ipu: n ja jonkun tekemää vaaliliittoa ja näin pitääkin. Jännitystä ja sitten taktista pelisilmää. Ei ole kaukana eduskuntapaikka ja todella oleellinen näkyvyyden ja uskottavuuden lisäys.
Edellä oleva kirjoituksesi sen vahvistaa. Kun mitään ei muuteta niin mitään ei tapahdu. Omiin kykyihin pitää luottaa ja välttää muiden puolueiden mainosten kopiointia. Niin erotutaan joukosta.
eduskuntapuolueeksi ja siksi on tehtävä yhteistyötä muiden puolueiden kanssa, ainakin vaaliliitto-asiassa. on kuitenkin muistettava, että mahdollisuus on siis valita vaaliliittoa hakeva puolue.
Olisi parempi ensin tutustua asiaan. IPUnkin kohdalla on käyty jo neljät vaalit vaaliliittoineen. Ja mitä ihmettä on tämä puhe yhteistyökelpoisuudesta? Kuin suoraan Kepun arkistosta. Älähän sotke tätä IPUn mollaamista keskusteluun. Se on vain vastustajien konsti vähätellä meitä. Ennen vaaleja ei ole mitään syytä vesittää asioita tällä humpuukilla. Vaalien jälkeen sitten katsotaan tämä puoli.
tehköön oman tärkeän ratkaisunsa ja niin edetään.
mitä sanotaan -
http://siikala.blogit.uusisuomi.fi/2010/04/24/pekka-siikala-perussuomalaisten-riveihin/
ei hevin luovuta. Kaik on mennyt mutta aate jännyt selkäytimeen. IPU ei todellakaan kaipaisi riveihinsä tällaisia tyyppejä. IPU keskittyy asioiden hyvään hoitoon eikä dokmeihin.
Pekka Siikasen kirjoitus ja sen saa googlettamalla: pekka siikanen perussuomalaiset. Mainio juttu ja kyllä persuja viedään.