Haaga-Helia myyntityönkoulutusohjelma

Eli kokemuksia kellään ko. koulutusohjelmasta?
Lähinnä kiinnostaa mitä opintoihin sisältyy ja mihin sitä valmistuu?
Tuo myyntityö kun on laaja asia. Itseäni kiinnostaa kovasti, mutta jos sillä myyntityöllä tarkoitetaan huonekalukauppiasta, ei asia minua kiinnosta.

Kiitos jo etukäteen.
61308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Myyntityön koulutusohjelma kouluttaa enimmäkseen b2b ympäristöön esim. ratkaisumyynnin pariin. Koulutusohjelma on todella käytännönläheinen, joka tekeekin siitä erittäin mielenkiintoisen. Koulutukseen kuuluu paljon esiintymistä yleisölle, puheiden pitämistä ja myyntitilanteiden harjoituksia. Sen lisäksi opiskellaan esim. Laskentatoimea ja rahoitusta, kansainvälistä myynnin osaamista (englanniksi) ja erilaisia myynnin kehittämismahdollisuuksia laadullisessa ja määrällisessä muodossa. Koulutusohjelman pääopettaja onkin entinen kansainvälisen myynnin huippuosaaja, joka näkyy koulutuksen laadussa. Ko on siis liiketalouden koulutusohjelma, joka painottuu kaikessa henkilökohtaisen myynnin tehostamiseen. Suosittelen lämpimästi. Myyntityön koulutusohjelman opsikelijoilla on mahdollisuus osallistua tänä vuonna pilottina Suomessa järjestettyyn Best Seller Competitioniin, joka järestetään jatkossa joka vuosi. Lisää aiheesta esim. http://www.salesforum.fi/?5&cmsshow=7;news

Äänestä

Hei,

Itse opiskelen kyseisellä linjalla ja ajaittelin hieman valoittaa pulmaasi. Koulutuohjelmasta valmistuu B-to-B myynnin alalle ja myynnin johtaviin tehtäviin. Koulutus antaa perustiedot ja taidot kaikkeen myynnin saralla tarvittavaan. Lisäksi tänä vuonna järjestettiin ensimmäin Best seller competition Haaga-helian myynnin opiskielijoilla ja Turun AMK opiskelijoille. Kisassa myytiin Canonin dokumentinhallintajärjestelmää. Tapahtumana aivan loistava ja kisan tarkoitus pohjimmiltaan on sama, kuin myyntilinjankin; nostaa myynnin arvostusta Suomessa.

Jos myynti kiinnostaa, niin loistava valinta jatkoasi ajatellen.

Äänestä
  • Kiitos, tämä valotti ja paljon. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta, tulikin ennakkomateriaalit eilen nettiin, joten ei kun lukemaan!

    Ei kukaan valmistunut opiskelija osaa sanoa palkkauksesta yhtään? Riittääkö töitä?

    Äänestä

  • r kirjoitti:

    Kiitos, tämä valotti ja paljon. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta, tulikin ennakkomateriaalit eilen nettiin, joten ei kun lukemaan!

    Ei kukaan valmistunut opiskelija osaa sanoa palkkauksesta yhtään? Riittääkö töitä?

    Kukaan ei vielä ole valmistunut kyseisestä ko. Ensimmäiset aloittivat 1/07, joten eiköhän kohta ensimmäiset ala valmistua:) Koulutusohjelmalla on todella paljon yheistyökumppaneita, joten hyville tyypeille löytyy aina töitä. Palkkaus on tällä alalla (myynnin) niin yksilökohtaista, että vaikea mennä arvaamaan. Googlettamalla löytyy kyllä normaali "tradenomien palkkaus -lista" , josta näkee mitä voi alusi lähteä pyytämään.

    Äänestä

Täyttä shaibaa, voin kertoa kokemuksesta... 4/10 =(

Äänestä

Täysin shaibaa.. Eihän HH:n laadusta voi edes antaa takeita, kun edes opettajat ole kaikki käynneet yliopistoa tms. ja käytännön työkokemuksesta puhumattakaan. Hirveetä vedätystä tällaisesta yksityislaitokselta, johon kuitenkin saa tukia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


r kirjoitti:

Eli kokemuksia kellään ko. koulutusohjelmasta?
Lähinnä kiinnostaa mitä opintoihin sisältyy ja mihin sitä valmistuu?
Tuo myyntityö kun on laaja asia. Itseäni kiinnostaa kovasti, mutta jos sillä myyntityöllä tarkoitetaan huonekalukauppiasta, ei asia minua kiinnosta.

Kiitos jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu