Olen harvoin tarttunut kynään (siis näppikseen) siinä mielessä että kirjoittaisin julkisesti, mutta voihan tätäkin kokeilla. Tämä keskustelu on varsin kiinnostava, sehän näyttää kiehtovan koko maata aina vaan.
Olen myöskin vähemmistön edustaja, eli suomenruotsalainen, "svedu", "sveko" (...rakkaalla lapsella...).
En ole aktiivisesti seuranut näitä keskusteluja, mutta aina silloin tällöin siellä täällä lukenut ja ihmetellyt. Väitellään siitä kuka mahtoi olla ensimmäinen Suomessa, suomenkieliset vaiko ruotsinkieliset, väitellään siitä ketkä nyt oikein mahtoi osallistua sotiimme, sortiko ruotsalaiset suomalaisia satoja vuosia sitten, oikeuksista, pakkoruotsista... Lista on pitkä, ja mitä enemmän lukee niin sitä enemmän hämmästyy.
Esim. keskustelut maamme asuttamisesta. Jos oikein ajatellaan niin onko sillä väliä tuliko suomenkieliset tänne 5000 ekr ja ruotsinkieliset 1000 ekr, mitä saattoi tapahtua 5000 vuotta tuskin enää tänä päivänä anna sen enempää oikeutta kenellekään, vielä kun on vaikea todistaa asiat vedenpitävästi suuntaan tai toiseen. Lienee mun mielestä selvää että sekä suomen- että ruotsinkieliset ovat asuneet rinnakkain tässä maassa vuosisatoja, eikä sen enempää, piste siihen.
Jotkut peräänkuuluttavat suomenruotsalaisten puuttuvaa kulttuuria. Mikäs ihmeen kulttuuri meiltä puuttu ? Minulle riittää vallan mainiosti suomalainen kulttuuri, nimittäin eikös tämä vuosisatoja kestänyt yhdessäolo ole muovannut sitä juuri meitä suomalaisia varten ? Tässä on hassu piirre se että, monet jotenkin sekoittavat Ruotsia ja ruotsalaiset meihin suomenruotsalaisiin. Kieli on yhteinen, mutta ei sen enempää. Veikkaisin että maastamme löytyy todella vähän Ruotsista viimeisen 50 vuoden aikana muuttaneita (paitsi suomalaiset Volvon työntekijät). Tarkoittaa siis että Suomessa asuvat ruotsinkieliset ovat suomalaisia, ihmeellistä eikö ?? Itse koen syntyneeni suomalaisena ja meinaan myös kuolla suomalaisena. Mitä lahden toisella puolella tapahtuu on heidän asianasa.
Olen kauan ihmetellyt ja nyt haluaisin kysyä; mikäs meissä on kun näin pieni vähemmistö (runsas 5%) saa aikaan näin valtavaa kuohuntaa, väittelyjä, vihaa...??? Miten se on mahdollista ? Ainoastaanko pakkoruotsiko on tähän vienyt ? Vai onko maassamme meneillä jonkinlainen identiteetin hakeminen ?
RKP:tä väitetään ajavan vain ruotsinkielen asemaa. Varmaan osittain totta, mutta ei kokonaa. Ellei RKP ajaisi ruotsinkielisten asiaa, niin meillä ei olisi poliittisia vaikutusmahdollisuuksia ollenkaan. Toinen asia on tietysti olemassa olo, jos RKP hylkäisi tai vähentäisi kielen tärkeyttä niin katoaisi 3/4 äänestäjistä. Eli vähän niin kuin pakkoraossa. RKP:tä tarvitaan, puolueen pitää ajaa muitakin asioita yhtä lailla kun vain ruotsinkieli, mutta puolueen tulee kuitenkin olla kiltisti jotta saa pitää ruotsinkielten äänet.
"Pakkoruotsi" on mun mielestäni kyllä puolustettavissa mutta varsin ikävää että olemme ajautuneet tähän tulenarkaan tilanteeseen jossa noustaan jo barrikaadeille. Heikki Tala on kyllä oikeassa kirjoittaessaan "Motivaation puuttuminen on luonnollinen seuraus siitä, että ruotsin kieltä ei enää koeta tarpeelliseksi eikä tärkeäksi. Pakon lisääminen ei motivoi, vaan lisää vain aggressioita ruotsia kohtaan."
Näin se varmaan on.
Tala peräänkuuluttaa että kielipolitiikkamme olisi saatettava samalle tasolle kuin muissa Pohjoismaissa, eli "yksikieliseksi". Tietääkseni (en ole tutkinut historiaa niin tarkkaan, joten korjatkaa jos olen väärässä) yhdessäkään muussa pohjoismaassa ei ole koskaan ollut 2- tai useampaa virallista kieltä, eli mikään muu maa ei ole ollut kaksikielinen. Mutta Suomi on, ja tietääkseni koko itsenäisyytemme aikana. Tässä suhteessa ei oikein voi verrata meitä muihin (pohjois)maihin, koska meillä on aina ollut useampi virallinen kieli, muilla mailla vain yksi. Halutaan siis mennä muuttamaan ne perusasetuksen jonka päälle itsenäinen Suomi perustettiin 1917 (joka ei todellakaan ole kovin kauan sitten).
Ikävä jos näin on.
En voi puhua muiden puolesta, mutta pahoittelen kuitenkin eräiden ruotsinkielisten käyttäytymistä, joka minusta aikaansaa vaan enemmän vihaa. Joku kirjoitti tässä blogissa aiemmin kuinka aina vaan vaaditaan ja vaaditaan mitä tahansa ja kovalla äänellä. Pahinta taitaa kuitenkin olla se että monelle (ruotsinkieliselle) kaksikielisyys tarkoittaa sitä että itse pitää pystyä pärjäämään yhdellä (omalla) kielellä, kun taas vastapuolen on hallittava molempia kieliä. Kaksikielisyys on siis monelle yksikielisyys, mutta väärässä mielessä. Tämä on todella ikävä juttu, koska voin veikata kuinka tämä pännii suomenkielisiä kun se pännii muakin ruotsinkielisenä. Eli tarvitsemme ilman muuta eräänlaista tapakasvatusta ruotsinkielisten joukossa myös.
Toivon kuitenkin että Suomi jatkossakin olisi kaksikielinen maa, kävi sitten "pakkoruotsin" kanssa kuinka käy.
Frej Salmela, Kokkola
Olen myöskin vähemmistön edustaja, eli suomenruotsalainen, "svedu", "sveko" (...rakkaalla lapsella...).
En ole aktiivisesti seuranut näitä keskusteluja, mutta aina silloin tällöin siellä täällä lukenut ja ihmetellyt. Väitellään siitä kuka mahtoi olla ensimmäinen Suomessa, suomenkieliset vaiko ruotsinkieliset, väitellään siitä ketkä nyt oikein mahtoi osallistua sotiimme, sortiko ruotsalaiset suomalaisia satoja vuosia sitten, oikeuksista, pakkoruotsista... Lista on pitkä, ja mitä enemmän lukee niin sitä enemmän hämmästyy.
Esim. keskustelut maamme asuttamisesta. Jos oikein ajatellaan niin onko sillä väliä tuliko suomenkieliset tänne 5000 ekr ja ruotsinkieliset 1000 ekr, mitä saattoi tapahtua 5000 vuotta tuskin enää tänä päivänä anna sen enempää oikeutta kenellekään, vielä kun on vaikea todistaa asiat vedenpitävästi suuntaan tai toiseen. Lienee mun mielestä selvää että sekä suomen- että ruotsinkieliset ovat asuneet rinnakkain tässä maassa vuosisatoja, eikä sen enempää, piste siihen.
Jotkut peräänkuuluttavat suomenruotsalaisten puuttuvaa kulttuuria. Mikäs ihmeen kulttuuri meiltä puuttu ? Minulle riittää vallan mainiosti suomalainen kulttuuri, nimittäin eikös tämä vuosisatoja kestänyt yhdessäolo ole muovannut sitä juuri meitä suomalaisia varten ? Tässä on hassu piirre se että, monet jotenkin sekoittavat Ruotsia ja ruotsalaiset meihin suomenruotsalaisiin. Kieli on yhteinen, mutta ei sen enempää. Veikkaisin että maastamme löytyy todella vähän Ruotsista viimeisen 50 vuoden aikana muuttaneita (paitsi suomalaiset Volvon työntekijät). Tarkoittaa siis että Suomessa asuvat ruotsinkieliset ovat suomalaisia, ihmeellistä eikö ?? Itse koen syntyneeni suomalaisena ja meinaan myös kuolla suomalaisena. Mitä lahden toisella puolella tapahtuu on heidän asianasa.
Olen kauan ihmetellyt ja nyt haluaisin kysyä; mikäs meissä on kun näin pieni vähemmistö (runsas 5%) saa aikaan näin valtavaa kuohuntaa, väittelyjä, vihaa...??? Miten se on mahdollista ? Ainoastaanko pakkoruotsiko on tähän vienyt ? Vai onko maassamme meneillä jonkinlainen identiteetin hakeminen ?
RKP:tä väitetään ajavan vain ruotsinkielen asemaa. Varmaan osittain totta, mutta ei kokonaa. Ellei RKP ajaisi ruotsinkielisten asiaa, niin meillä ei olisi poliittisia vaikutusmahdollisuuksia ollenkaan. Toinen asia on tietysti olemassa olo, jos RKP hylkäisi tai vähentäisi kielen tärkeyttä niin katoaisi 3/4 äänestäjistä. Eli vähän niin kuin pakkoraossa. RKP:tä tarvitaan, puolueen pitää ajaa muitakin asioita yhtä lailla kun vain ruotsinkieli, mutta puolueen tulee kuitenkin olla kiltisti jotta saa pitää ruotsinkielten äänet.
"Pakkoruotsi" on mun mielestäni kyllä puolustettavissa mutta varsin ikävää että olemme ajautuneet tähän tulenarkaan tilanteeseen jossa noustaan jo barrikaadeille. Heikki Tala on kyllä oikeassa kirjoittaessaan "Motivaation puuttuminen on luonnollinen seuraus siitä, että ruotsin kieltä ei enää koeta tarpeelliseksi eikä tärkeäksi. Pakon lisääminen ei motivoi, vaan lisää vain aggressioita ruotsia kohtaan."
Näin se varmaan on.
Tala peräänkuuluttaa että kielipolitiikkamme olisi saatettava samalle tasolle kuin muissa Pohjoismaissa, eli "yksikieliseksi". Tietääkseni (en ole tutkinut historiaa niin tarkkaan, joten korjatkaa jos olen väärässä) yhdessäkään muussa pohjoismaassa ei ole koskaan ollut 2- tai useampaa virallista kieltä, eli mikään muu maa ei ole ollut kaksikielinen. Mutta Suomi on, ja tietääkseni koko itsenäisyytemme aikana. Tässä suhteessa ei oikein voi verrata meitä muihin (pohjois)maihin, koska meillä on aina ollut useampi virallinen kieli, muilla mailla vain yksi. Halutaan siis mennä muuttamaan ne perusasetuksen jonka päälle itsenäinen Suomi perustettiin 1917 (joka ei todellakaan ole kovin kauan sitten).
Ikävä jos näin on.
En voi puhua muiden puolesta, mutta pahoittelen kuitenkin eräiden ruotsinkielisten käyttäytymistä, joka minusta aikaansaa vaan enemmän vihaa. Joku kirjoitti tässä blogissa aiemmin kuinka aina vaan vaaditaan ja vaaditaan mitä tahansa ja kovalla äänellä. Pahinta taitaa kuitenkin olla se että monelle (ruotsinkieliselle) kaksikielisyys tarkoittaa sitä että itse pitää pystyä pärjäämään yhdellä (omalla) kielellä, kun taas vastapuolen on hallittava molempia kieliä. Kaksikielisyys on siis monelle yksikielisyys, mutta väärässä mielessä. Tämä on todella ikävä juttu, koska voin veikata kuinka tämä pännii suomenkielisiä kun se pännii muakin ruotsinkielisenä. Eli tarvitsemme ilman muuta eräänlaista tapakasvatusta ruotsinkielisten joukossa myös.
Toivon kuitenkin että Suomi jatkossakin olisi kaksikielinen maa, kävi sitten "pakkoruotsin" kanssa kuinka käy.
Frej Salmela, Kokkola
Vastaukset 45
Vanhimmat
"Olen kauan ihmetellyt ja nyt haluaisin kysyä; mikäs meissä on kun näin pieni vähemmistö (runsas 5%) saa aikaan näin valtavaa kuohuntaa, väittelyjä, vihaa...???"
Eiköhän johtune siitä, että pienellä vähemmistöllä koetaan olevan kokoonsa nähden kohtuuttoman vahva asema maassa ja että se aiheuttaa liikaa rasitusta (taloudellista ja mm. kielenopiskelua) enemmistölle.
Mutta aina tällaisissa yhteyksissä esiintyy sellainen ilmiö, että jyrkimmät ainekset alkavat kaikkia mahdollisia seikkoja tahdolla pahalla korostaen kiihottaa muitakin. Samaa joukkotunnetta huomataan väkivaltaisissa mielenosoituksissa.
Taidat olla oikeassa "muuan fenno" mitä näihin ilmiöihin tulee. Joka metelöi tarpeksi pääse otsikkoihin, ja liian monesti ne metelöijät ovat ne ääri-ihmiset.
Ja eiköhän ruotsinkielisillä ole jonkinlainen asema maassamme. Mutta, onko se kokoomme nähden vahva vai ei on toinen asia. Nimittäin vahvuudesta ei mielestäni kannata puhua niin kauan kun Suomi on kaksikielinen maa, sillä eihän määrällä ole silloin väliä. Kun virallinen Suomi joskus (toivottavasti ei) muuttuu virallisesti yksikieliseksi maaksi, niin silloin voi ruveta ruotimaan kenellä muilla kieliryhmillä on vahva tai heikko asema.
F Salmela
(tuli tästäkin mieleen että kaikkea uskaltaa kirjoittaa muttei nimensä)
Kyse on oikeudenmukaisuudesta , demokratiasta ,lastemme edusta ja terveestä järjestä!
Kaikkea tätä vastaan sotii pakkoruotsi,reliikki jäänne 70 luvulta 2010 luvun EU- Suomessa!
Ongelma on se, että kaksikielisyysideologiaa yritetään toteuttaa maanlaajuisesti. Kukaan ei kiistä ruotsinkielisten merkitystä, mutta olisi aika jo myöntää, että kyseessä on alueellinen kielivähemmistö. Samalla tavalla kuin on saamelaisuus. Näiden alueiden ulkopuolella ei pitäisi olla minkäänlaisisa vaatimuksia ruotsin (tai saamen) kielen osaamiselle tai opiskelulle. Valtionhallintokin pystytytään hoitamaan niin, että siellä on riittävä määrä ruotsin taitoisia eikä niin, että joka ainoan on osattava ruotsia.
Ongelma on myös se, että ruotsinkieliset tahot (kuten RKP ja Folktinget) olettavat olevansa sellaisessa asemassa, että he voivat ottaa kantaa suomenkielisten kieliopintoihin tai määrittää, mitä suomalaiseen identiteettiin kuuluu. Tämä ei kuulu ruotsinkielisille järjestöillä millään tavalla. Muun olettaminen kuvastaa melkoista röyhkeyttä ja ylimielisyyttä. Järjestöt voivat toki olla huolissaan ruotsinkielisestä palvelusta tms. mutta se on ihan eri asia kuin oppilaiden kieliopinnot tai suomalaisten identiteetti.
tarkoittaa sitä että itse pitää pystyä pärjäämään yhdellä (omalla) kielellä, kun taas vastapuolen on hallittava molempia kieliä. Kaksikielisyys on siis monelle yksikielisyys, mutta väärässä mielessä. Tämä on todella ikävä juttu, koska voin veikata kuinka tämä pännii suomenkielisiä kun se pännii muakin ......TERVE hyvä kirjoitus oli olen vaasalainen se olen huomannut ei ole mitään yritysta monella ruotsinkieliselllä kuten jos puhun suomea sanoo.. va ...ja puhuu ruotsia ... hienosti voi sanoa ettei synny katkeruutta ..jag inte bratta finska .. tai minä ei puhu suomi tuntuu hyvälle yrittää OK KYLLÄ suomalainen kanssa voi yritää jos puhuu heikkoa ruotsia .!
"Olen kauan ihmetellyt ja nyt haluaisin kysyä; mikäs meissä on kun näin pieni vähemmistö (runsas 5%) saa aikaan näin valtavaa kuohuntaa, väittelyjä, vihaa...??? Miten se on mahdollista ? Ainoastaanko pakkoruotsiko on tähän vienyt ? Vai onko maassamme meneillä jonkinlainen identiteetin hakeminen ?"
Kyseessä on hyvinvointiyhteiskunnan tuotos. Kun mitään ei tarvitse tehdä, eikä osata, vaan pärjää siitä huolimatta jotenkin aikuisuuteen asti, niin heikoin aines menee omaan laiskuuteensa. Kun sama porukka saa vähän lisää ikää ja syrjäytyy, niiden on löydettävä syntipukki ja hengenheimolaisia. Netti fennoiksi kutsuttu pohjasakan alin kerrostuma on löytänyt kaiken ruotsiin viittaavan syyksi epäonnistumiseensa maailmassa, sekä Talan Heikin gurukseen.
Huomattavasti suurempi epäonnistujien lauma vannoo Jussi Halla-ahon ja Timo Soinin nimeen. Nämä ovat ottaneet maahanmuuttajat syntipukeikseen.
Ajat paranevat, eikä kukaan jaksa kuulla luusereiden jollotusta - joten se siitä.
Osuvasti sanottu, tosin luusereita ovat nämä rkp:n pakkoruotsin myötä poistuvat reliikit... fitit ja tanta, joista aika ajoi jo ohitse.
Onko joku nähnyt alle 50 vuotiasta pakkoruotsin puolustajaa?
Ei kukaan..
Suomen nuorisossa on tulevaisuus, ja se on globaali EU -Suomi ,jossa suomi on äidinkieli ,ja englanti toinen kotimainen ,kuten jo nyt de facto nuorison keskuudessa on.
Vittis kehiin. Ei mitään tukirekkalörtsykikkari juttua löytyisi tähän väliin?
"Netti fennoiksi kutsuttu pohjasakan alin kerrostuma on löytänyt kaiken ruotsiin viittaavan syyksi epäonnistumiseensa maailmassa"
Minulla on kaksi akateemista tutkintoa (luonnontieteelinen ja käyttäytymistieteelinen), elän omillani ja nautin elämästä - ja toivon pakollisen ruotsin katoavan mahdollisimman nopeasti.
Voisit yllättyä siitä, miten hyvinkoulutettua ja asiallista porukkaa nämä sinun "nettifennosi" ovat ;)
"Esim. keskustelut maamme asuttamisesta. Jos oikein ajatellaan niin onko sillä väliä tuliko suomenkieliset tänne 5000 ekr ja ruotsinkieliset 1000 ekr, mitä saattoi tapahtua 5000 vuotta tuskin enää tänä päivänä anna sen enempää oikeutta kenellekään, vielä kun on vaikea todistaa asiat vedenpitävästi suuntaan tai toiseen. Lienee mun mielestä selvää että sekä suomen- että ruotsinkieliset ovat asuneet rinnakkain tässä maassa vuosisatoja, eikä sen enempää, piste siihen."
Tästä olen samaa mieltä enkä jaa palstalla esiintyvää näkemystä, että ruotsi olisi Suomeen kuulumaton kieli. Kuitenkin olen sitä mieltä, että kieliratkaisuja ei pidä perustella traditiolla tai historialla, kumminkaan puolin. Sillä ei ole ruotsinkielisten palveluiden järjestämisen kanssa mitään tekemistä sortiko Ruotsi suomen kieltä tai kuinka suuri osa sotilaskarkureista oli ruotsinkielisiä. Vastavasti ei ole myöskään järkevää perustella pakkoruotsia sillä, että Sibelius ja Mannerheim puhuivat ruotsia äidinkielenään.
"Olen kauan ihmetellyt ja nyt haluaisin kysyä; mikäs meissä on kun näin pieni vähemmistö (runsas 5%) saa aikaan näin valtavaa kuohuntaa, väittelyjä, vihaa...??? Miten se on mahdollista ? Ainoastaanko pakkoruotsiko on tähän vienyt ? Vai onko maassamme meneillä jonkinlainen identiteetin hakeminen ?"
Hiukan kliseisesti sanoen veikkaan, että suurin syy tähän kaikkeen on vapaan ihmisen luonnollinen tarve vastustaa pakkokoneistoja. Jokaisenhan on toki noudatettava lakia ja asetuksia, mutta kun mennään niin yksityiselle alueelle, että valtio tai jotkut valtion edustajat katsovat, että heillä on oikeus puuttua ihmisen identiteettiin ja määritellä ruotsin kieli osaksi sellaisen suomalaisen identiteettiä johon se ei kuulu, ollaan sellaisella alueella, josta meillä on liikaa huonoja kokemuksia viime vuosisadalta. Uskon, että pakkoruotsi on kaikkein suurin ongelma. Se katsotaan poliittiseksi oppiaineeksi, jonka tarkoitus on levittää kaksikielisyysideologiaa.
ja järkeviä !
Tuosta pakkoruotsista vielä vähän, sehän taitaa olla se pahin ongelma tässä.
Se on totta että ruostinkieliset ovat pienen pieni vähemmistö, jolloin tietysti syntyy mielikuva että näin olemattomana ryhmänä pystymme pakottamaan valtaväestön pakosta lukemaan ruotsia kouluissa. Ja näin se varmaan onkin, siinä mielessä ymmärrän että jotkut ns. kiehuu yli.
Tässähän taustalla on kuitenkin se että Suomi on viralliesti 2-kielinen maa. Eli eihän tässä auta huutaa ja mollata, vaan maan virallisten kielten opiskelu kouluissa on kiinni nimenomaan juuri siitä mitkä (tai mikä) ne viralliset kielet ovat. Eli pakkoruotsi poistetaan tietysti muuttamalla Suomi yksikieliseksi maaksi, siis virallisesti.
Silloin taas veikkaan että on seuraava ongelma edessä. Ruotsinkielisellä puolella aletaan kyseenalaistamaan suomenkielinen pakollinen opsiskelu (pakko opiskella kun virallinen kieli), millä luokalla pakko aloittaa, kuinka paljon tunteja jne jne. Tosin tämä ongelmahan koskisi vain pieni ryhmä yhteiskunnassamme joten ei varmaan heilauttaisi suuntaan eikä toiseen.
Lisäisin vähän identeetistäkin. Kun heitin tuota kysymystä identiteetistä niin se ei ollut ihan sellainen senhetken heitto, vaan päinvastoin jotain mitä olen miettinyt jo jonkun aikaa. Vaikuttasi siltä että maassamme on jonkin aikaa vallinnut jonkinlainen fennomaania-aalto. Kun seuraa niitä kaikkia kirjoituksia mitä ihmiset kirjoittaa siitä kuka asutti tän maan ensin, ruotsalaisten sortopolitiikasta Ruotsin vallan aikana, kenen puolella ruotsinkieliset sotivat sodissamme, pysäyttikö JR 61 suurhyökköyksen Kannaksella vai päästikö ne nimenomaan venäläiset läpi, pakkoruotsista, suomenruotsalaisten heittämisestä takaisin mereen...ym ym, niin pakostakin tulee mieleen että koitetaanko jotenkin nyt suomenkielisten puolella puhdistaa veren ja historian. Haetaan sitä ainoata yhtä oikeata suomalaisuutta johon ei kuulu muut Pohjoismaat tai muita kieliä. Olen jopa lukenut juttuja Mannerheimista ruotsinkielisenä petturina, Ahtisaaresta joka muuttunut täysin dilleksi.... Eli vaikka pakkoruotsi on tavallaan otsikoissa koko ajan niin samaan soppaan mahtuu muutakin ja sitä oiken rupee miettimään mitä kaikkea tämän noitajahdin takana on.
Olen kauan pitänyt hassuna sitä ilmiötä että Ruotsia pidetään suurena perkeleenä ja mieluiten poistettaisi historiakirjoistamme kaiken Ruotsin vallan ajoista. Siinä mielessä hassua ettei Suomella ole omaa historia kuin 93 vuotta, mutta suurin osa meidän tunnetusta historiasta (=josta löytyy kirjoituksia, rakennuksia tms) on Ruotsin vallan ajoilta. Fennosuomalaisena tää taitaa olla kipee kohta. Kuten jo aiemmin mainitsin niin minä en tunne sen enempää yhteenkuuluvuutta svenskien kanssa, mutta ymmärrän sen sijaan ne siteet mitä Suomen ja Ruotsin välillä on ollut joitakin 100 vuosia.
FS
Maan kaksikielisyys ei automaattisesti johda pakkoruotsiin kouluissa. Ennen peruskoulua ei ollut jokaista oppilasta koskevaa pakkoruotsia. Pakkoruotsi voidaan poistaa kouluista, vaikka maa pysyisi kaksikielisenä. Itse toki kannatan ruotsille virallisen vähemmistökielen asemaa, koska se vastaa paremmin vallitsevaa todellisuutta. Kun kartta ja maasto eivät vastaa toisiaan, on yleensä järkevää korjata se kartta oikeaksi...
Ruotsinkielisten olisi aika sulattaa se fakta, että suomi on Suomen pääkieli ja sitä on syytä osata. Ei saamelaisilla ole mitään epäselvää tämän suhteen, silti he ylläpitävät ja ovat ylpeitä omasta kielestään. Miksi tämä ei toimisi ruotsinkielisten suhteen, heitä on sentään paljon enemmän, eli kielen ylläpitäminen hoituisi varmasti. Suomenkieliset pitävät yllä suomen kieltä, vaikka asuvat esim. USA:ssa... ei siellä ole pakkosuomea! Eli tarkoitan tässä sitä, että ruotsin kielen säilyminen lähtee ruotsinkielisistä itsestään. Se ei voi perustua siihen, että suomenkieliset velvoitetaan ruotsin opintoihin. Näin ei tehdä missään muuallakaan maailmassa. Paitsi Irlannissa, jossa iiri on maan alkuperäiskieli, joka on katoamassa koko maailmasta. Eli tätä ei voi verrata pakkoruotsiin Suomessa.
"Tässähän taustalla on kuitenkin se että Suomi on viralliesti 2-kielinen maa. Eli eihän tässä auta huutaa ja mollata, vaan maan virallisten kielten opiskelu kouluissa on kiinni nimenomaan juuri siitä mitkä (tai mikä) ne viralliset kielet ovat. Eli pakkoruotsi poistetaan tietysti muuttamalla Suomi yksikieliseksi maaksi, siis virallisesti."
En näe asiaa noin RKP:läisen jyrkkänä. Pakkoruotsi ja virallinen kaksikielisyys eivät mielestäni ole riippuvaisia toisistaan. Mallia voidaan ottaa muualta. Esimerkiksi Kanada on kaksikielinen, mutta sielä ei käsittääkseni ole pakkoenglantia eikä pakkoranskaa. Sielä kaksikielisyys on rakennettu korkeimman valtiollisen tason lisäksi alueelliselle tasolle eikä koko maata kattavaksi niinkuin Suomessa(Ahvenanmaata lukuunottamatta). Mielestäni pitäisi siirtyä askel askeleelta kohti alueellista kaksikielisyyttä, toki myös varmistaen ruotsinkielisten oikeudet myös korkeammalla valtiollisella tasolla. Ahvenanmaan kieliratkaisut voisi ulottaa ainakin jollakin tavalla myös manner-Suomeen. Lähtökohta voisi olla Suomessa hieman Kanadan tapaan se, että maakunta on joko yksikielinen tai kaksikielinen. Uusimaa,Varsinais-Suomi ja Pohjanmaa olisivat virallisesti kaksikielisiä maakuntia ja loput virallisesti yksikielisiä. Koko maan alueella taattaisii Ahvenanmaan tapaan oikeus käyttää tuomioistuimissa kumpaa tahansa kieltä, mahdollisesti tulkkipalveluiden avulla. Pakkoruotsin poistuttuakin ruotsin kieli säilyttäisi merkittävän aseman kielten opiskelussa ennenmuuta resurssikysymyksen takia.
"Olen kauan pitänyt hassuna sitä ilmiötä että Ruotsia pidetään suurena perkeleenä ja mieluiten poistettaisi historiakirjoistamme kaiken Ruotsin vallan ajoista. Siinä mielessä hassua ettei Suomella ole omaa historia kuin 93 vuotta, mutta suurin osa meidän tunnetusta historiasta (=josta löytyy kirjoituksia, rakennuksia tms) on Ruotsin vallan ajoilta. Fennosuomalaisena tää taitaa olla kipee kohta. Kuten jo aiemmin mainitsin niin minä en tunne sen enempää yhteenkuuluvuutta svenskien kanssa, mutta ymmärrän sen sijaan ne siteet mitä Suomen ja Ruotsin välillä on ollut joitakin 100 vuosia. "
Mielestäni suomalaisten olisi korkea aika kypsyä ja ottaa Ruotsia kohtaan neutraali näkökulma. Ruotsi ei ole isoveli eikä mikään suuri perkele vaan Suomen naapurimaa siinä missä Virokin. On luontevaa, että jokaisella maalla on erikoissuhteet naapurimaihinsa, mutta liioitteluihin ei pidä mennä.
On omituista väittää etteivät Ruotsin vallan aika ja autonomian aika olisi Suomen "omaa" historiaa. Yhtä hyvin voidaan väittää, ettei Kalmarin unionin aika ollut Ruotsin omaa historiaa, koska sillon valta oli Tanskassa. Suomen historia käsittää sen, mitä tällä alueella on tapahtunut. Historiaa ei pidä tutkia mitenkään ideologisista tai poliittisista näkökulmista vaan on pyrittävä mahdollisimman neutraaliin tutkimukseen. Yhteinen historiamme Ruotsin kanssa on toki merkittävä, mutta sekin on vain historiaa eikä siitä voida hakea perusteluja 2010-luvun kielipoliittisille ratkaisuille.
Gallian kukko esittää ihan järkeviä ajatuksia. Ei Suomi ole ainoa monikielinen maa maailmassa, niitä on aika lailla. Kun vielä ajattelee itsenäisyytemme lyhyttä aika niin hyvinkin voisi ottaa oppia muualta, ja tuo Kanadan malli voisi olla oikein oivallinen meillä. Meillähän todellakin on yksikielisiä ja kaksikielisiä alueita.
Käytännössä heti ja ensi tilassa tulisi Lappi, Itä-Suomi ja Kymenlaakso, sekä keski-suomi Tampereen sisällyttäen vapauttaa pakkoruotsista. Etelässä raja kulkisi Hämeenlinnan korkeudella.
Tämän jälkeen tulisi kunta kerrallaan tehdä kunnan sisäinen päätös säilytetäänkö pakkoruotsi opinto-ohjelmassa vai ei . Rannikkokunnissa tämä olisi selviö, mutta kaksikielisissä kunnissa täytyy kunnioittaa myös enemmistö-demokratiaa.
Ja jos muuttaisi kaksikieliselle paikkakunnalle tulisi määräaikaan mennessä suorittaa jonkun asteinen ruotsinkielen tutkinto (siis jos ei ole opiskellut/suoriutunut aikanaan pakkoruotsin peruskouluopinnoista - tämä koskee siis tulevia sukupolvia) - esim. kolmen vuoden kuluessa muuttamisesta - tai muuten seuraisi jokin sanktio- esim. symboolinen kielivero - asumaan saisi kyllä edelleen jäädä ummikkonakin...
Sama toisin päin, jos ruotsinkielinen muuttaisi yksikieliselle alueelle - tämän pitäisi osoittaa kielitaitonsa muutaman vuoden kuluessa - kyseessä olisi siis pienimuotoinen kielitesti, johon voi käydä opiskelemassa kansalaisopistossa, aikuiskoulutuskeskuksessa, netissä - ihan missä vaan. Siis edelleen; jos ei ole peruskoulussa aikoinaan opiskellut/suoriutunut ko. kielen tutkinnoista.
Tämä olisi mielestäni perusteltua ja toimivaa kielipolitiikkaa joka takaisi toimintamahdollisuudet eri kielisille ihimisille ja antaisi edellytykset ruotsinkielen säilymiselle kaksikielisillä alueilla!
"Ahvenanmaan kieliratkaisut voisi ulottaa ainakin jollakin tavalla myös manner-Suomeen."
Toivon että tätä "jollakin tavalla"-ulottamista eivät ole määrittelemässä nykyinen hallitus. Suomalaisena minulla ei ole oikein luottoa että asia menisi enemmistön tahdon mukaan ja ilman lahjontaa. Olen aika varma että se menisi juuri päinvastoin.
"enkä jaa palstalla esiintyvää näkemystä, että ruotsi olisi Suomeen kuulumaton kieli"
Aika monelle meistä ruotsi kuuluu Suomeen samaan tapaan kuin saamekin - ei kuitenkaan sellaisena kielenä, jota jokaisen suomalaisen tulisi osata jatkossakin.
Älä hassuja puhu. Täällä pääkaupunkiseudulla on monessa koulussa lähes puolet oppilaista mamuja eikä heitä ole vapautettu ruotsista, vaikka usein annetaan ymmärtää, että maahanmuuttajilta ei ruotsia vaadittaisi. Me täällä nimenomaan tarvitsemme sen vapautuksen.
että kaikkialla maailmassa ei ole oppivelvollisuutta, ei edes mahdollisuutta käydä koula. Meillähän on ilmainen peruskoulu, joka hoidetaan kansan yhteisillä varoilla. Silloin on myös oltava opetussuunnitelma, joka on kaikkien lasten edunmukainen. Jos aletaan jaottelemaan lapsia kielen ja vanhempien varallisuuden mukaan, voi käydä niin, että olemme vanhanaikaisessa asemassa. Ruotsinkielisemme maksavat itse lastensa koulut ja "fennolapset" köyhinä ilman opetusta.
miehenä. "Harvoin tartun kynään jne." voi voi. On pakkoruotsittajilla keinot vähissä, vaikka Lankiselle onkin hoidettu jotain pikku voitelua.
Siis miten muka ruotsinkieliset olisivat tulleet Suomeen jo 1000 ekr?! Ei heitä ollut Suomessa vielä edes 1000jkr. Ahvenanmaakin oli täysin suomenkielinen keskiajan alussa.
Ruotsalaissiirtolaisia alkoi tulla 1200-luvulla ja vasta 1500-luvulla suuremmassa määrin.
Nuo vuosiluvut paljastavat Sinut piintyneeksi svekomaaniksi, vaikka lapiomaisesti yrität esittää maltillista.
Homman nimi oli se että en välitä ollenkaan siitä kuka täällä vaelsi joitain tuhansia vuosia sitten, sillä ei nimittäin ole mitään merkitystä enää. Eli se että tuodaan tällaisiakin asioita mukaan tähän kielikskusteluun on kyllä enemmän kuin hassua.
Tietämättä ollenkaan asiasta uskaltaisin veikata että ne ihmiset täällä nykyisen Suomen alueella joskus tuhat vuotta sitten taisivat olla enemmän sukua siperian aasialaisiin kuin meihin nyakajan suomalaisiin,joten nää asiat ei oikein nyt kuulu kieli- tai rkp-keskusteluun.
"yhdessäkään muussa pohjoismaassa ei ole koskaan ollut 2- tai useampaa virallista kieltä, eli mikään muu maa ei ole ollut kaksikielinen"
Katsos tässä näkemyksemme eroavat.
Suomalaiset eivät ole olleet koskaan kaksikielisiä vaan tiukan yksikielisiä. Suomalaiset on tajuttu jo varhain omaksi kansakseen, jo ennen kuin kansallisvaltioista oli puhettakaan.
Suomi on kuulunut valtioon, jossa on ollut toinen pääkieli ja se on saanut tuosta valtiosta itselleen kielivähemmistön, jolla oli aikanaan lähes kaikki maan kansallisomaisuus.
Ei olisi tullut Suomesta virallisesti kaksikielistä, jos tuo vähemmistö olisi ollut pelkkiä kalastajia ja maanviljelijöitä.
Muissa maissa on ollut laajoja suomalaisyhdyskuntia, joiden oma kieli on tiukasti hävitetty.
Nyt ruotsinkieliset katsovat, että koska he onnistuivat Ruotsin vallan aikana kohoamaan niin merkittäväksi ryhmäksi, heidän tulee olla jatkossakin ikään kuin puolet kansasta, ikään kuin olisi olemassa kaksikielinen kansa. Tämä ei vastaa todellisuutta.
Vain suomenruotsalainen identiteetti on kaksikielinen, meillä suomenkielisillä on yksikielinen identiteetti ellei meillä sitten ole maahanmuuttajataustaa tai saamelaistaustaa tai romanitaustaa...
Ruotsinkieliset ovat 5% (tai oikeammin alle sen) kielivähemmistö, joka saa jatkossakin kukoistaa - kielivähemmistönä.
Kaksikielisyys voi olla alueellista, ei koskea koko kansaa.
Niin eroavat. Kirjoitat että "Suomalaiset eivät ole olleet koskaan kaksikielisiä vaan tiukan yksikielisiä. Suomalaiset on tajuttu jo varhain omaksi kansakseen, jo ennen kuin kansallisvaltioista oli puhettakaan". Ketä oikein tarkoitat ? Olen itse aina ollut suomalainen, kuten sukuni joka on taivaltunut täällä jokunen 100 vuotta. Eli tässä jotenkin palataan alkuasetelmiin, ketkä oikein ovat nämä suomalaiset.
Jos maassamme on asunut vuosisatoja erikielisiä ihmisiä, niin ovatko jotkut niistä suomalaisia ja jotkut toiset sitten muun-maalaisia ?
Mun mielestä vaikuttaa kyllä historian valossa siltä että tässä maassa on puhuttu ainakin kahta kieltä hyvin kauan, joten ei kait me sitten ollaan oltu tiukasti yksikielisiä ?
"Nyt ruotsinkieliset katsovat, että koska he onnistuivat Ruotsin vallan aikana kohoamaan niin merkittäväksi ryhmäksi, heidän tulee olla jatkossakin ikään kuin puolet kansasta, ikään kuin olisi olemassa kaksikielinen kansa."
Tätä nyt en allekirjoita ollenkaan. Tiedän hyvinkin että liian moni ruotsinkielinen on liian äänekäs ja tiedän myöskin että välillä vaaditaan vaikka mitä, mutta nää ihmiset eivät nyt onneksi edusta koko kieliryhmää. Se että 5% vähemmistön takia on pakkoruotsia kouluissa saattaa olla iso myönnytys, kyllä mä sen uskon. Joka tapauksessa "pakkoruotsi" tuskin häviää ellei maamme todella muuteta virallisesti yksikieliseksi.
"Vain suomenruotsalainen identiteetti on kaksikielinen, meillä suomenkielisillä on yksikielinen identiteetti "
Tässä taas taidat olla ihan oikeassa. Minä koen olevani kaksikielinen ja koen myös Suomen olevan kaksikielinen maa. Moni suomenkielinen varmaan on toista mieltä.
No esim HS mittauksen mukaan noin 70% kansasta kokeen maan olevan yksikielinen.
Ja jos mitataan maakunnissa, esim Savossa, tulos on se että Suomi on 100%:sti yksikielinen.
Tätä on ilmiselvästi rannikolta käsin vaikea hahmottaa ja myöntää, joka on iso virhe suomenruotsalaisille.
Savo ym. sisämaan maakunnat eivät ole aivan sataprosenttisesti yksikielisiä. Ruotsinkielisiä on n. 0,1 %, venäjän-, viron- ym. kielisistä en tiedä, mutta heitäkin on jo melkoinen määrä.
Käytetään sanaa suomalaiset ruotsin finnar sanan vastineena ja käytetään sanaa suomenruotsalaiset, jos tarkoitetaan niitä finländereitä, jotka puhuvat äidinkielenään ruotsia.
Suomen alueella on puhuttu useampaa kuin kahta kieltä kauan, mutta kaksikielisiä ovat olleet vain harvat, ne joiden perheet ovat eläneet kahden kieliryhmän rajalla, jossa vanhemmat ovat tulleet eri ryhmistä tai jossa ammatit ovat vaatineet osaamaan asiakkaiden kieltä.
Tämä ei tee "kansaa" kaksikieliseksi, ei mitään kansaa. Dna-tulosten valossa suomalaiset ja suomenruotsalaiset ovat eläneet aika lailla erillään.
Kansallisvaltioista alettiin puhua vasta 1700-luvun lopulla, mutta Pohjolassa oli jo 1600-luvulla selvästi nation-ajattelu, jossa kansallisuus määriteltiin kielen avulla. Suomalaisesta tuli ruotsalainen, kun hän opiskeli ruotsin kielen.
"pakkoruotsia kouluissa saattaa olla iso myönnytys, kyllä mä sen uskon. Joka tapauksessa "pakkoruotsi" tuskin häviää ellei maamme todella muuteta virallisesti yksikieliseksi. "
Jos kaltaiseni keski-ikäinen, akateeminen ja yhteiskunnallisesti valveutunut yksilö on lakannut kannattamasta pakollista ruotsia, se katoaa nopeammin. Suomalaisten joukossa pakollisen ruotsin vastustus on niin suurta, että tästä ei ole mitään epäilystä. Tästä ei ole koskaan puhuttu näin avoimesti ja näin monelta taholta. Nuoret eivät ole koskaan pakollisuuden päälle mitään ymmärtäneetkään.
Pahoittelen sitä, että suomenruotsalaiset ovat ilmeisesti itse jääneet oman propagandansa vangeiksi eivätkä ymmärrä, mitä on tapahtumassa.
Ei ollenkaan vaikeata hahmottaa. Olet varmaan ihan oikeassa, eihän rannikolta tarttee lähteä kun 100km sisämaahan niin ollaan jo puhtaasti yksikielisellä alueella. Ei tulisi pieneen mielenkään koittaa Kuopion torilla ostaa kalakukkoa ruotsiksi...
Saatat kuitenkin olla hiukkasen oikeassa mitä hamottamiseen tulee, nimittäin tässä pienssä 5%ssa mahtuu kyllä liaaksikin niitä jotka näkevät asiat vallan toisin mikä on harmillista koko porukalle.
Niin pahoittelen minäkin !
Suomalaisena, mutta ruotsinkielisenä, näen asiat hiukan toisin kuin ehkä monet. Onhan tätä nähty jo tulevan vuosia, ja varmaan on niin että vastustus pakkoruotsia vastaan vaan kasvaa.
Eli voin hyvinkin kuvitella sen päivän tulevan että pakkoruotsi häviää. Totesin vain aiemmin että onkos siihen muuta konstia kun muuttaa maa yksikieliseksi.
Jos Suomi jatkossakin edelleen on 2-kielinen maa mutta pakkoruotsi poistetaan,joudutaan eriarvoiseen asemaan. Sittenhän halutaan ruotsinkielisistä kouluista poistaa pakkosuomen. Sellainenhan kusee tietysti omalle kintulle mutta siitä saattaa saada hyvän poliittisen vääntökapulan.
Minusta kaikin mokomin voi poistaa ruotsinkielisistä kouluista pakkosuomen !
Todellakin, meillä suomalaisilla ei ole mitään sitä vastaan!
Voitte tehdä sen jopa etukenossa, ihan vapaasti !
Sallikaa myös meille tämä sama, eli pakkoruotsin poistaminen!
Ollaan mielellämme samanarvoisessa asemassa, eli kaikilla oikeus ja pakollisuus oman äidinkielen opetukseen, oli se sitten suomi tai ruotsi, ja muut kielet vapaaehtoisesti!
Mielellämme kärsimme ne kauheudet jotka seuraavat, jos emme valitse pakkoruotsia, suorastaan odotamme että pääsemme kärsimään siitä !!
"voin hyvinkin kuvitella sen päivän tulevan että pakkoruotsi häviää. Totesin vain aiemmin että onkos siihen muuta konstia kun muuttaa maa yksikieliseksi."
Siihen riittää ihan pieni tekstimuutos, pakollinen ruotsi ei ole perustuslaissa, ei edes virkamiesruotsi.
"Jos Suomi jatkossakin edelleen on 2-kielinen maa mutta pakkoruotsi poistetaan,joudutaan eriarvoiseen asemaan. Sittenhän halutaan ruotsinkielisistä kouluista poistaa pakkosuomen. Sellainenhan kusee tietysti omalle kintulle mutta siitä saattaa saada hyvän poliittisen vääntökapulan."
Jo nykyisen pakkosuomen aikana osa esim. Österbotenin ruotsinkielisistä ei omaksu minkäänlaista kielitaitoa, jota suostuisivat käyttämään.
Jos ruotsinkieliset haluavat, ettei heillä ole pakkosuomea, niin he tietysti pyrkivät poistamaan sen. Käytännössä mitään tasa-arvoa ei voi olla olemassa kielienemmistön ja kielivähemmistön välillä siinä mielessä, että vähemmistölle ei saisi aiheutua ongelmia siitä, etteivät he osaa maan pääkieltä, ongelmiahan siitä tulee, jollei sitten suunnittele vaihtavansa maata.
Suomi on jatkossa monikielinen maa, kuten on jo nyt. Ja entistä kirjavammaksi menee kielikartta.
Mutta vasta 1919 siitä tuli virallisesti kaksikielinen, koska ruotsinkielisellä vähemmistöllä oli taloudellinen ja koulutuksellinen ylivalta. Kaarlo Juho Ståhlberg kirjoitti valtiomuodon kolmeen ensimmäiseen luonnokseen suomen ainoaksi viralliseksi kieleksi, mutta ruotsinkielinen vähemmistö kykeni runnomaan ruotsin toiseksi viralliseksi kieleksi. Nyt on aika saattaa tämä asia kuntoon - 100 vuotta myöhemmin - ja säätää Suomi kaikkien muiden Pohjoismaiden malliin virallisesti yksikieliseksi, niin että suuren enemmistön kieli on ainoa virallinen kieli.
Kuinka suuri autuus se sitten on kun joskus pääsette virallisesta ruotsinkieliestä eroon ? Kun seuraa tätä keskustelua eri medioissa niin syntyy vääjämättä sellainen kuva että suomalaisten (suomenkielisten) onnen, kehityksen ja mahdollisuudet estää nimenomaan vain ja ainoastaan ruotsinkieli. Kun tätä ajattelee niin sitä tuntee itsensä tosi tärkeäksi, 5% vähemmistö aikaansaa mediamellakoita ja syvää vihaa kansan riveissä.
(tuohon ei tarvitse vastata)
Mitä se sitten tuo meille/teille ?
Jonkun verran rahaa säästyy koska kaksikielisyys maksaa enemmän, kuinka monta miljoona tai miljardia se on ja mitä kaikkea hyvää me sillä rahalla voimme saada on eri asia (ja vaikeata ehkä määritellä). Lapset kouluissa saavat ruotsinkielen sijasta valita jonkun toisen kielen tai aineen. Siinäkö se on ? Onnen ja menestymisen avaimet ?
Jos haetaan taloudellisia säästöjä niin pitäisköhän samalla sitten korjata muut vääryydet, onhan se väärin että 5 miljoonan kansasta 99,9999% syö näkkileipää ja Mikael Lilius nostaa enemmän eläkettä kuin moni tienaa 5:ssä vuodessa...valtion Sonera kävi UMTS ostoksilla ja hukkasi matkalla nipun miljardeja...
Lapset kärsivät ruotsinkielestä. Vai vanhemmatko kärsivät lasten sijaan ? Sanotaan että kielistä on vain hyötyä, mitä enemmän kieliä osaa sen paremmin pärjää. Voihan sitä tosiaan valita väärinkin jos lukee venäjää ja löytää itsensä aikuisena Brysselistä jossa olisi enemmän hyötyä ranskasta ja saksasta. Valitsemisen vaikeus...
Valitsemisen vaikeus on kuitenkin vapautta, demokratiaa, ja on paljon kivempi löytää itsensä Brysselistä osaten venäjää, kuin pakkoruotsia, jolla todellakaan ei ole mitään käyttöä.
Ja totta, me koulutetut vanhemmat emme todellakaan halua että lapsemme kärsivät tästä samasta turhuudesta josta itse olemme kärsineet!
Englanti riittäisi, sillä muista kielistä on hyötyä vain erityistilanteissa eli niiden opettelu emnee yleisesti ottaen suureksi osaksi hukkaan. Sen energian voisi käyttää paremminkin. Kyllä tarvitsemaansa kieltä oppii tarpeeksi hyvin vielä vanhemmallakin iällä. Se on motivaatiosta ja menetelmistä kiinni.
suomalainen niinkuin on tilanne monen muunkin ns. surun tai svekon kohdalla.
Katoppas ! Mitäköhän Myntti sitten ?
(harvinaista nähdä että joku uskaltaa käyttää nimensä tässä!)
Taitaa kuule jostain aivan käsittämättömästä syystä olla niin että nimi Salmela (mun tapauksessa) tulee Kangasalalta joka vissin taitaa olla suomenkielinen seutu. Vielä hullumpi on se ettei äitini sieltäpäin tuu, vaan ihan rannikolta. Jotenka tässä on nyt käynyt niin ikävästi että veret ovat sekoittuneet. Kansa pelastuu kyllä, ei hätiä, veikkaan että olen ainoa lajissani.
Pakkoruotsi on saatava pois kaikkialta yhteiskunnasta!
Puhukoon ja opetelkoon ruotsia ken haluaa, mutta vain vapaaehtoisuuden pohjalta.
Ruotsalaisten kautta on kuljettava kaikki edistys jotta Ruotsalaiset voivat hyötyä siitä ensin ja
kuoria kermat päältä!
Eihän siitä mitään tulisi jos suomalaiset kommunikoisivat suoraan muiden valtioiden kautta,
sen on tapahduttava ruotsin kielellä ja siten että ruotsalaiset ovat välikätenä.
Näin he voivat pistää lisähintaa kaikelle mikä tulee Suomeen, toimivat vähän niin kuin
vähittäiskauppias joka pistää omat kulunsa ja voittonsa Suomeen tulevan tuotteen päälle.
JA SE SONERA - Eiköhän se ollut se Ruotsalainen pääjohtaja joka ryssi ne UMTS kaupat!
joku Pär Mulkvist
Just det. Jag håller med.
189. Frej Salmela ny SFP 25 117,826 icke vald
http://yle.fi/val2008/resultat/kommuner/kandidater_konr272.html