Mistä nää dynastia horinat sai alkunsa. Oliko tosiaan seuran johdon juttuja niinkuin on väitetty. Enää ei varmaan tarvii huudella dynastioista. Ainakaan vähään aikaan.
Dynastia
Jypi hyvä
6433
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Nostetaan tällainen viime kevään otsikko esille. Nyt on näytön paikka. Dynastia-puheet on syytä haudata lopullisesti, ellei Dynastia etene pronssikamppailua pidemmälle.
Dynastialla on huonot kannattajat. Radiossa ei kuulu pihahdustakaan kannustusta. Väkeä on 4600 paikalla (mikä on todella surkean vähän).
Surkealta vaikuttaa koko Jybäköiden touhu.
Ei niitten hallin mahdu enempää. Ihme kun saavat vuodesta toiseen vaan liigaa pelata. Käsittääkseni liiga joukkueella kuitenkin pitäisi olla 5000 katsojaa vetävä halli.
Eipä onneksi tarvii olla paikalla katsomassa moista mahalaskua
Hassuinta on se, että pudotaan Bluesille kotijäällä 4600 tuppisuun nokan alla. Hävettää.
JYP on menestynyt hyvin viimeisten kahden vuoden aikana, yhden mestaruudenkin saivat.
Viime kaudella tuli Pronssia tietääkseni tai en ihan varma en muista katsokaas muistissani on vikaa.
JYP ei pärjää oikein pudotuspeleissä koska ne luottaa liikaa pystysuunnan jääkiekkoon.
Niitten tarvis kontrolloida kiekkoa enemmän sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa.
Toki tänään ihan hyviä ratkaisuja tuli aika-ajoin mut tehottomuus vaivasi ja lopulta Blues oli selvästi parempi joukkue, AMEN.