Olisiko Liikuntahalli ja jäähalli toiminnot yhdistettävä ?

Olisiko joiltakin osin jäähallin ja tulevaisuuden tarveseen myöskin urheiluhallin toimintoja yhdistettävä?
Jäähallia ollaan uusimisen osalta nyt esittämässä hankkeena joka on jo toistamiseen ajamassa ohi muiden hankkeiden.
Mutta olisiko tarpeen ajatella tulevaisuutta liikuntahllin monitoimitilan osalta aikanaa oli jo piirustukset uimahallin yhteyteen mutta laajennus toteutettiin toisin ja myöskään muita toimintoja siellä ei enää ole mutta suurempien kulttuuritapahtumien vuoksi olisi monitoimitila tarpeen koska tänne varsinkin talviaikaan ei suuret orkesterit oikein tule koska lipputulot jää pieneksi. koska kulttuurikeskuksen tilat on turselo suurelle porukalle.
Mutta mitä saa aikaan sitten uusi yhdistys onko vetovoimaa ja toteutukseen.MK
13343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Eikö riittäne se, että uimahallin yhteydessä on golfsimulaattori ja sen takana oleva galleria.
Ei kaikkien aktiviteettien tarvii olla saman katon alla, koska liikunta paikasta toiseen tekee hyvää. Eihän puolukoita ja lakkoja kerätä samoilta kakainlta.

Ole!
Kuotta, KAEAT kaikkienalojenerikoisasiantuntija

Äänestä
  • Liekkö oikkee Kuotta. Jos näin, niin täytyy etsinnät keskeyttää. Kansa oli huolissaan ett olisit muuttunut fossiiliksi johonkin galleriaan. Kuulin tuossa sen jotta gallerian fossiileista olisi otettu dna:t ja lähetetty syynättäväksi sillä jos Kuotta ois sinne joutunut.

    Äänestä

  • Dr Gr Gras kirjoitti:

    Liekkö oikkee Kuotta. Jos näin, niin täytyy etsinnät keskeyttää. Kansa oli huolissaan ett olisit muuttunut fossiiliksi johonkin galleriaan. Kuulin tuossa sen jotta gallerian fossiileista olisi otettu dna:t ja lähetetty syynättäväksi sillä jos Kuotta ois sinne joutunut.

    http://www.youtube.com/watch?v=ynjIoymWHvU&feature=related

    Siinäpä takaisitulon kunniaksi pieni karalaulu. Sehän tuo dna täytyy istuttaa Kuottaan niin saahan tännekin oma yön Timo.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tarviiko sitten kirjoittaa lieksan lehteen noiden pienten koululaiten asioista miten joutuu paikasta toiseen kulkemaaan ruoka suussa.?
    Aivan paikaaan niitä puheita olisi ennen noita päätöksentekoja tullut puhua MK

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Lieksassa on koulutoimen asiat hoidettu huomattavasti paremmin kuin muualla. Asiasta tietämättömät horisee joutavaa paskaa.

    Äänestä

  • Kun ne tuon Pielisentien remontoi niin samaan syssyyn perustetaan fossilimuseo tien varteen. Samaan paikkaan voisi laittaa kirjoita oikein opaspisteen.

    Äänestä

koko jäähalli kokeilu.

Äänestä
  • Ennen kelpas mies ja palli haitari ja reipas ralli!

    Äänestä

  • Aloittaja

    manitpois kirjoitti:

    Ennen kelpas mies ja palli haitari ja reipas ralli!

    Kyllä varmaan on niin vieläkin esim Ilomantsilainen tienaa leipänsä yksin soittelemalla mutta kyllä eri puolilla maakuntaa kaivataan ja varsinkin täällä ilmaisia työntekijöitä jotka toisivat virikettä ja onneksi joitakin on vielä,
    Harrastustoiminta voinee siksi olla monipuolista esim kädentaitojen osalta vaikka kävisi raappanan puistossa kävelemässä niin näkee jo että luovuutta on opastauluissa ,mutta vähäistä ei ole myöskään muu toiminta ja yksi esimerkki on siivoaminen roskat pois
    Mutta yksi osoitus oli eilen radiossa rajamiesten osalta levynteko
    Mutta kuitenkin hyvin tärkeä on kuitenkin pitää kunnosta huolta ja monessa pitäjässä on liikuntahalli joten aloitin keskustelun siitä ja joitakin kannanottoja on joka menee jopa ihmisten pilkaamiseksi ja nälvimiseksi jolla ei seinät nouse pystyyn mitenkään mihinkään.MK

    Äänestä

ei tarvitse laitetaan jään päälle kumimatto, siinä voimistellessä ei hiki helepolla tule pintaan, sitten annetaan iltapäivällä jään sulaa ja loppu ilta käytetään uimahallina

tero, osaamisen erikoistaitaja
pankakoski / city

Äänestä
  • Aloittaja

    Kovasti noita osaajia tuntuu puheissa olla tuolla valtuustossa nuo akat varsinkin ovat nostaneet monta kattoa ja aika korkealle heh heh eli kunhan puhuvat ja ukot esittelijät myhäilevät partaansa.

    Ole hieman ikävä ihminen mutta näin se asia vaan etenee toivottavasti saadaan jotakin äntiin.MK

    Eikös se vielä kaupungin pitäis hommata vielä se lauttayhteys Vuonislahdesta Kolille, että saatais Lieksa Koli autolautta sitten lakkautettua? Siihenkin pitää muutama miljoona varata?
    Lieksa - Nurmes lentokentän laajennus myös ja Vuonislahteen mielellään oma kenttä? Mistä siihen miljoonat? Ihnmiset jo nyt kentällä valittaa ruuhkaa!
    Hiihtokeskuksen ladulle kesää varten kylmälaitteet? Mistä siihen rahaa? Kyllä kaupungilla menoja riittää, ja kun tuloja ei enää ole kuin metsänmyynnistä ja maahanmuuttajista! Verotulot vähenee kun porukka muuttaa pois, tai ikääntyy!

    Äänestä

  • Aloittaja

    rahat riittää kirjoitti:

    Suunnitelmia ja puhetta riitää ja jälleen Lieksalaiset ja Nurmeslaiset kahvittelevat yhdessä sitä toisalla sanotaan neuvotteluksi kuntien asioista.
    Mutta nyt on jäätie ja saattaapi olla vielä lautta koska venäläiset tulevat mökilleen ja kylpyläänsä sitten Kolille nyt myydään maata ja kustaan housuihin näillä pakkasilla hieman lämmittää.
    Lentokenttä on aikanaan hankittu ja maa-alueet.

    Mutta lumitykistä oli perussuomalaisten edustaja tehnyt aloitteen hiihtoladulle urheilupuistoon mutta nyt tuo aloite on muuttunut kilpaurheilijoita palvelevan pärnän alueelle.

    Valtakunnan politiikassa veroja olisi nostamassa vasemmistoliitto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

markkukorpinen kirjoitti:

Olisiko joiltakin osin jäähallin ja tulevaisuuden tarveseen myöskin urheiluhallin toimintoja yhdistettävä?
Jäähallia ollaan uusimisen osalta nyt esittämässä hankkeena joka on jo toistamiseen ajamassa ohi muiden hankkeiden.
Mutta olisiko tarpeen ajatella tulevaisuutta liikuntahllin monitoimitilan osalta aikanaa oli jo piirustukset uimahallin yhteyteen mutta laajennus toteutettiin toisin ja myöskään muita toimintoja siellä ei enää ole mutta suurempien kulttuuritapahtumien vuoksi olisi monitoimitila tarpeen koska tänne varsinkin talviaikaan ei suuret orkesterit oikein tule koska lipputulot jää pieneksi. koska kulttuurikeskuksen tilat on turselo suurelle porukalle.
Mutta mitä saa aikaan sitten uusi yhdistys onko vetovoimaa ja toteutukseen.MK

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu