Kaverit hylkäsi

Näinhän se menee,mutta olet varmaan saanut enemmän tilalle.
Minä ainakin kadehdin ennen kavereitani ,joilla oli lapsia.
Nyt minäkin saan nauttia lasteni ja vaimoni seurasta.
Tietysti kalaan on joskus päästävä sehän on selvä!

Ne ei vaan tiedä mitä sun kanssa puhuis.
Ihmettelen kysymystä: mihin tarvitset kavereita??
Eikö ihminen ole sosiaalinen olento, joka tarvitsee ympärilleen erilaisia verkostoja. Puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä. Itselleni on käynyt niin, että kun tapasin mieheni, oltiin kuin paita ja peppu. Ei tarvittu ketään muita. Vuodet kuluivat, oltiin vaan lasten kanssa ja lasten kavereiden. Nyt olemme kahden, mutta vielä nuoria, ei ole ystäviä. Itseaiheutettua, mikä harmittaa vielä enemmän. En syytä sinua enkä kavereita, mutta oletko itse muuttunut ??
Yritän tässä vaan sanoa, että yritä saada puolisosi ymmärtämään ystävien merkitys ja yritä sinäkin patistaa puolisosi tyttöjen iltaan, antakaa kummallekin mahdollisuus nauttia ystävistä ja olkaa onnellisia toistenne ystävistä.
Eikä se tarkoita missään nimessä, etteikö rakastaisi lapsiaan ja nauttisi heistä, miksi niiden pitäisi poissulkea toisensa.

Nyt sulla pitäisi olla perhe kaikkein tärkein mutta kyllä sun pitää joskus päästä myös kalaan, ei kuitenkaan joka viikonloppu eikä baarireissuja. Et tarvitse niitä, sullahan on perhe ja siitä kateeliset kaverit. Monet miehet ihmettellee miksi heidät jätetään lapsien elämän ulkopuolelle, sulla on jo alku siihen. En ihmettelis vaikka avokki häipyisi lapsen kanssa kun et ole sitoutunut perheeseen vaan kaverit on noin tärkeitä.

Ihan normaalia on että lasten saaminen hiljentää muuta toimintaa, usein myös lapsettomat antavat samansuuntaisia lausuntoja lapsellisista(eli siis vanhemmista), että heitä kiinnostavat vain lapset ja lapsi sitä lapsi tätä. Menee tuo homma vähän milloin mitenkin päin, mutta normaalia on että menee. Se on kanssa aika tiukkaa faktaa, että puoliso ja lapset tuovat ihan kivasti sisältöä elämään. Ei siinä riitä enää niin aikaakaan sitten kavereille, samalla tavalla kuin ennen. Sen kyllä ymmärrän että sinulla voi olla rankkaa, sekin on aika normaali tunne tilanteeseen liittyen.

http://mattiviikate.newsvine.com/

Tuskin se hylkääminen johtuu lapsesta ? Tai osittain voi kaverit ajatella että ei se kuitenkaan lähde kun haluaa olla kotona perheen kanssa ja siksi ei viitsi edes kysyä, mutta jos teillä homma menee niin että avokki ei päästä niin sehän se syy on eikä lapsi. Tiedän nämä vaimot jotka vaativat miestä kyhnäämään sohvalla illasta toiseen koska nyt ollaan perhe ja miehellä ei saisi olla muuta elämää enää, mutta omat likka kaverit käyvät kaakattamassa joka viikko kahvi pöydän äärelllä...miehet kun eivät harrasta tätä vaan haluavat tehdä miesten juttuja ja sinullako ei ole oikeutta siihen koska olet isä ? Meillä ei vielä ole lapsia juurikin siitä syystä että mieheni on minua 4 vuotta nuorempi ja haluaa vielä menne menojaan ja tehdä spontaaneja juttuja ja se käy minulle...vielä hetken. Tosin olen kyllä itsekkin vielä kova menemään, mutta kun aika on kypsä ja lapsia tehdään en koskaan tule vaatimaan mieheltäni että hän ei saa mennä poikien kanssa, koska aion mysö itse mennä omien ystävieni kanssa. Molemmat tarvitsevat omaa aikaa tai suhde loppuu hyvinkin pian ! Mieti nyt elämääsi ja sitä jos olet jo menettänyt kaikki kaverisi vaimokkeesi tahdosta niin mitä sinulle jää jos ero tulee ? Ihminen on ihminen, mutta oma tahto pitää olla ja oma elämä !!

Yleensä meille lapsettomille kavereille käy silleen että perheelliset hylkäävät meidät. :)

Miten sun kaverit on sut hylänneet? Itse et lähde heidän mukaansa, joten sinä se olet heidät hylännyt ja istut kotona kun avokki määrää mitä saat tehdä ja mitä et. Mitä sun kavereiden sitten pitäisi tehdä? Istua teillä kaiket illat, sekö tuolle avokillekin kävisi?

Kaverin näkökulmasta on varmaan mennyt about näin:
Sinä tapaat naiset -> näet kavereita vähemmän, kaverit pyytävät sinua mukaan, lähdet joskus, usein raahaat naisen mukaan (rakastuneena sitä meinaa viedä naisen mukaan poikien saunailtaankin)
Sinun suhde vakiintuu -> näet kavereita jonkun verran, kaverit pyytävät sinua mukaan, lähdet vielä harvemmin (koska avokki ei päästä tai vaatii tulla mukaan, koska on aiemminkin pääsyt tai ei luota sinuun)
Sinulle tulee lapsi -> Et näe enää kaverita, koska lapsi vie paljon aikaa, muutaman kerran kaverit yrittävät pyytää mukaan, et pääse, pyytäminen loppuu, kaverit luulevat, ettei sinua kiinnosta tai avokkosi on hirviö joka ei päätä minnekään.

Tuo mukaan pyytäminen voi olla ihan mihin vaan (baariin, pelaamaan, kalaan, lenkille, viettämään iltaa, yms.).

Eli kaverit haluavat olla tekemisissä kanssasi, mutta eivät aina sinun avokkisi ja lapsesi. Minua ainakin kyllästyttää yksi ystävä, jonka avovaimo tunkee aina mukaan, esim. mennään töiden jälkeen kaljalle, niin eikö hetken päästä tuo nainen ilmaannu sinne baariin, vaikka oli tarkoitus vaan työporukalla olla. Jos ei tule paikalle tekstaa ja soittaa minuutin välein. Ikinä en ole tuon työkaverin mitään sopimatonta nähnyt tekevän.

Itse huomasin lapsia saatuani, että vain ne todelliset ystävät jäivät eli muutama harva. Moni vain lakkasi pitämästä yhteyttä, eikä vastannut vaikka yritinkin tavoittaa. Jotkut myös alkoivat olla hyvin tylyjä ja kommentoimaan kaikkea negatiiviseen sävyyn. Tuntui myös, että lapsista puhuminen oli "punainen vaate", asia joka suututti ja/tai muistutti omasta tilasta (yksinäisyys tms.) En aluksi ymmärtänyt mistä on kyse varsinkin, kun jotkut olivat aikoinaan kommentoineet, että toivovat yhteydenpidon aina säilyvän vaikka tulisikin lapsia. Minä ajattelin, että yleensä perheelliset lakkaavat pitämästä yhteyttä muuttuneen elämäntilanteen ja kiireiden vuoksi, eikä toisinpäin. Näin ainakin on aina annettu ymmärtää siellä sun täällä. Itselläni on kumppani, joka kyllä päästää minut jos tahdon johonkin mennä, mutta hänkin on nyt saanut sivusta seurata ja kokea myös omakohtaisesti, että olemme hyvin pitkälti omillamme, ilman muita. Olemme nuoria vielä (25 ja 31v.)

Toivon, että pystyt hyväksymään sen tosiasian, että sinunkin tilanteessasi voi olla kyse siitä, että tietyt ihmiset vain ovat olleet alunperinkin sellaisia, jotka eivät ole pysyviä elämässäsi. Mihin sinä tarvitset sellaisia, joiden kanssa yhteydenpito on yksipuolista ja joiden kanssa yhteisymmärrys ei riitä? Nauti lastesi ja avokkisi kanssa olosta. Kaikkein arvokkainta on teidän yhteinen aikanne. Ihmiset näkevät rajoitukset eri tavoin, mutta todennäköistä on, että kumppanisi rakastaa sinua hyvin paljon.

ei hätiä, ne saattaa olla hiukka kateellisia kun sulla on mukuloi, kyllä se siitä tasaantuu..

No sen perheen ainakin pitäisi olla tärkein nyt. Avokkisi haulaa tietysti sinunkin osallistuvan lastenhoitoon, eikä viettävän sen sijaan aikaasi kalareissuilla. Ne "kalareissut" ovat nyt toissijaisia. Ymmärsitkö? Myöhemminkin ehtii. Pienten lasten hoito vaatii työtä lähes 24h vuorokaudessa. On kohtuullista että mies jakaa sen vaimonsa tai avovaimonsa kanssa.

Kaverisikin ovat tästä tietoisia ja siksi pitäytyvät etäämmällä. Ei sinun kokonaan tarvitse välejä kavereihisi kuitenkaan lopettaa. Soittelet tai käyt morjestamassa silloin tällöin vaikka koko perheen kanssa.

Kaverit voi kadota mutta ystävät pysyy =). Ja tiedän kyllä millainen tilanteesi on..itselläni on pojat 4v ja 2v. Ihania poikia, joiden seurassa olen onnellinen, mutta tosi on että kyllä joskus on kiva päästä myös kavereiden seuraan. Nykyään vain harvoin pääsee, joten kaverit kunnioittavat sitä, ja eivät jatkuvasti ole mukaansa pyytelemässäkään. Silloin kun pääsee jonnekkin lähtemään, voi aina itse soittaa kaverit ja ystävät läpi, ja aina saa seuraa =) pitää vain itse olla aktiivinen. Kaikki ystäväni eivät tosin viihdy lasten seurassa joten heitä ei meillä kotona näy, mutta mitä sitten, voin heitä tavata jossain muuallakin. Lapsillani on omia, ja minulla omia ystäviä, ja sukulaiset vaan jaetaan tasan =) niin ja vaimollakin on omia ystäviä ja kavereita =) Ja mitä tohon avokkiin tulee, niin kyllä mielestäni molempien pitää päästä tekemään omia harrastuksiaan ihan yhtä lailla. Ei lapsen saanti ole muun elämän kuolema. Lapsi vaatii, ja tarvitsee paljon aikaa, ja sitä lapsilleen vanhempien täytyy antaakkin, mutta henkisen hyvinvoinnin kannalta on hyvä että on myös muita juttuja.....vaikka pieniäkin. Kalareissu tai muu ei vie lapseltasi mitään pois, olethan luultavammin sen jälkeen paljon enemmän lapsesi kanssa läsnä =) (henkisesti)

KRITISOIJILLE:
En ole psykologi, lääkäri, terapeutti, perheneuvoja enkä edes kovin lukenut, mutta olen tavallinen kolmekymppinen putkimies. Mielipiteeni ei ole oikea mutta se on omani, se jos sinä olet eri mieltä on se sinun asiasi, ja sen sinulle suon =)
Mitä tulee tuohon ylikansoittamiseen. Hyvä jos joku MUU jättää lapsensa tekemättä, minä en niin aio tehdä.

Ekanakin..lapset on ihania ja elämään tulee ihan uusi tarkoitus jos saa lapsen.
Mutta..jokainen tarvii myös sitä omaa aikaa ja tilaa,vaikka lapsia olisikin.
Siks ihmettelen täällä tuon erään kommenttia,että mihinkäs sinä kavereita tarviit...
Jokainen tarvii myös muita ihmissuhteita kuin vaan miehensä/vaimonsa ja lapsensa.
Kyllä ne sun kaverit alkaa taas pitämään yhteyttä jos käyt heidän kanssaan jossain ja puhut muustakin kuin perheestäsi.Välttämättä lapseton ei halua kuulla kaiken aikaa vaan juttua toisen lapsesta yms.

Eli niin sinä kuin avokkisi tarviitte sen omankin ajan ja tilan..ja ihan ulkopuolella kotiakin.
Kun hän haluaa mennä jonnekkin niin sinä hoidat lapsen ja ttas kun asia on tostepäin niin hän hoitaa lapsen.Muistakaa myös yhteinen aika kodin ulkopuolellakin!
Kyllä asiat ajan kanssa järjestyy.

Jospa ne sun kaverit ovat kyllästyneet siihen turhaan kyselyyn "pääsetkö messiin kalalle ... "
Mites oletko sinä jutellut avoimesti kys. asiasta puolisosi kanssa?

Kyllä parisuhteessa pitää antaa ns. hengitystilaa , pieniä irtiottoja harrastusten pariin... aikaa ystävyys suhteille.

Tämä tietysti on vain minun mielipiteeni, kummallekin puolisolle tekisi hyvä välillä ottaa yksin / kavereiden kanssa ns. irtiotto arjen koukeroista , toki silleen että sitten vapaa-aikaa ja energiaa riittäisi myös yhteisen kodinhommeleille , perhe-elämälle.

Vuoronperään vaan kaitsette omia pienokaisianne , toki mummot ja ukit, kummit sekä vinkkinä toiset tuttava perheen vanhemmat voisivat myös auttaa ... vaihto viikonloppuina / arkiiltoina, näin ollen vapaata olisi tiedossa toisillekin pienten lasten vanhemmille. =)

Puhumattakaan siitä että parisudetta / liittoa voi parantaa myös ne pienet pariskunnan kahdenkeskeiset yhteiset hetket, retket... ilman lapsia. ;)

Täällä samoin alkuun. Kuitenkin vaimo päästää aina, kun haluan mennä ja välillä oikein yllyttää lähtemään, jos kaverini kysyy mutten viitsisi. Niinpä joitakin kaverisuhteita jäänyt ja vähän aikaa sitten sai entinen kaveri lapsen ja alkoi taas pitää yhteyttä.

Mikset pääse kalareissuille ? Pääseekö vaimosi väliin yksin esim. kampaajalle/ kosmetologille/shoppaileen, jos ei niin ymmärrän ettet sinäkään pääse kalareissuille, muuten en. Itse olen nainen, enkä ymmärrä miksi harrastusten pitää loppua lapsen syntymään. Jos silloin tällöin on omia menoja, niin ei siitä vahinkoa kenellekkään tule, päinvastoin siitä tulee jos ollaan koko ajan kiinni kotona.

Onko ne edes kavereita, kun tästä syystä kaikkoavat?

Se voi olla niin että kaverisi eivät enää koe että tarvitset heitä kun sinulla on muuta mihin kiinnittää huomiosi! eli kaverit feidautuvat hissukseen pois. ja varsinkin jos et saa varattua aikaa kavereillesi niin se vaan vahvistaa kaverien aatoksia siitä että et "tarvitse" enää heitä! Ystävyyttä pitää huoltaa ja vaalia ihan samalla tavalla kuin omaa perhettään! Kaverisi eivät ehkä tohdi enää käydä vierailulla sinun luonasi koska "pelkäävät" olevansa vaan teidän tiellä!

No minnekkäs sit nää perheelliset miehet/naiset menee valittaa ku avio/avo elämään tulee kuprui??? tai vaikka avio/avoero??? niillekkö ystäville joille ei löytynyt aikaa kun avio/avoelämä viel kukoisti!? kyll niit ystävii tarvitaan!!! voin totaalisen tyhmä henkilö unohtaa ystävänsä! oli perhettä tai ei!

Ja se että ystävät ei enää käy katsomassa kun lapsi on tullu perheeseen EI TODELLAKAAN ole kateutta ystävien suunnalta...perheelliset haluavat vaan ajatella niin. Ystävät eivät käy koska tuntevat olevansa vaan tiellä! ja vahvistusta tulee asialle kun ystävällä jolla on perhe ei ole aikaa sinkkuystäville?

ystäviin käytetty aika on suoraan verrannollinen ystävyyden laatuun!

no itteppä olet ties valinnut.. syy voi löytyä myös siitä, että sinä ja puolisosi ette osaa muusta puhuakaan kuin kuolaavista palleroistanne ja niiden kakkan koostumuksesta.. ei kovin mielenkiintoisia puheenaiheita, ottakaa ny itteänne niskasta kii ja tajutkaa, et ihmisten kans voi puhuu muustakin kuin niistä mukuloista!

Huh huh joidenkin vastauksia, eivät selvästi voi ymmärtää toisia. Minua alkaa pelkkä kotielämä ainakin masentamaan, jos en näe ketään muuta kuin mieheni ja lapseni. Mieskin yrittää saada minua tarpeeksi usein tekemään jotain kivaa yksikseni tai kaverin kanssa, jotta piristyisin ja jaksaisin taas olla kotona. Tarvitsen muutakin elämää, ystäviä ja yksin oloa, niinkuin varmasti joka ikinen. Kyllä äiditkin saa tehdä muutakin kuin olla 24 h lapsensa kanssa.

Mulla on siis sama juttu. Kun tulin raskaaksi, ja kerroin siitä ystävilleni, he lopettivat siihen yhteydenpidon. Olin aina se, joka soitti ja yritti sopia tapaamista, mutta yhtäkkiä kavereilla oli kaikenmaailman tekosyitä. Jos näin kavereitani joskus harvoin, emme puhuneet lapsista, ellei kaverini ottanut sitä puheeksi. Eli vauvoista puhuminen ei voinut olla syy yhteydenpidon lopettamiseen. Kun lapsi syntyi, meni puolitoista vuotta ilman ystävää. Kukaan ei halunnut nähdä minua. Vasta kun lopetin imettämisen vuoden ja 9 kuukauden iässä, ja pystyin myös juomaan alkoholia, alkoi paras ystäväni taas viihtyä seurassa. Eli kelpasin ainoastaan baariseuraksi, mutta en selvin päin. :( Nyt lapsi on reilu 2 vuotta ja olen alkanut nähdä useammin myös kahta muuta ystävääni, joihin pidin yhteyttä yksipuolisesti kahden vuoden ajan. Heidän kanssaan en edelleenkään puhu lapsista, koska tiedän etteivät he halua puhua niistä.

Onneksi pari ystävääni ovat saaneet myös lapsen nyt, ja viihtyvät seurassani paremmin. He puhuvat aivan samasta asiasta, siitä että lapsettomat ystävät hylkäävät kun tulee raskaaksi. Se on todella outoa. Rakastan hurttia huumoria, ja kun minulla oli synttärit, kaverini kertoi että meinasi ostaa minulle lahjaksi Kumman Kaa-dvd:t, mutta ei sitten ostanutkaan, koska olen perheellinen. :O
Ajatteleeko lapsettomat ihmiset, että naisen huumorintajukin muuttuu lapsen myötä, että enää ei nauraisi samoille asioille? Alkaa ärsyttää tällainen.
Tunnen niin paljon vihaa ja katkeruutta yksinäisyyttä kohtaan, haluaisin jutella yhä samoista asioista kuin ennenkin, mutta yksinpuheluksi se monesti jää. :(

Pari pikku huomiota. Ystävät ovat yleensä erittäin onnellisia toisen onnesta, mutta jos puheenaiheet pysyvät kavereille tuntemattomilla poluilla, seuraava kutsu lounaalle voi jäädä saamatta.

En tunne Sinua aloittaja, joten voin olla väärässä, mutta omassa kaveripiirissä lapsen saaneet ovat jääneet ulos seuraavista syistä:

- Lapsi on elämän napa. Siis oikeasti napa. Puheet ovat pelkkää vauvaa ja kakkaa ja miten paljon mikäkin maksoi.

- Isä ja äiti nyhjäävät kotona vauvan kanssa ja itse unohtavat osallistua. Mies jättää jalkapallotreenit lapsen takia -> jalkapallokaverit kaikkoavat. Nainen shoppailee vauvanvaatteita -> salilta tutut naiset jäävät pois.

- Ylimielinen asenne. "Hankkisit sinäkin lapsen.." "Ei voi ymmärtää, jos ei ole omaa lasta.." "Tiedät sitten, kun sinulla on omia lapsia..." Olen jokaisen noista kuullut joko itselleni tai jollekin toiselle suunnattuna ja vielä useamman kerran. Yleensä olen vastannut tuohon, että ulkopuolisella on yleensä parempi kuva kokonaisuudesta kuin sillä, joka näkee vain vauvan kinan.

- Ajatusmaailman sisäänpäinkääntyminen. Kyllä, moni nainen keskittyy vauvan jälkeen vauvaan ja itseensä ja omiin mielikuviinsa eivätkä enää näe tai kuule muita. Myös äideille tulee minäitte -vaihe.

- Vauvan omiminen. Ystävät yleensä tahtovat pitää vauvaa sylissä, jutella tälle ja vaikka vaihtaa vaipat. Äiti, joka ei anna kenenkään koskea vauvaansa ovat pidemmän päälle rasittavia. Tämä on varmaan joku suojeluvaistollinen tekijä, mutta kyllä jokainen nainen osaa lasta pitää oikein.

- Miesten vangitseminen. Olen juuri siinä iässä, että kaverit alkavat tehdä ensimmäisiään ja rakentaa omakotitaloja. Kun nainen on raskaana, mies on koko ajan puhelimen vieressä miettimässä että onko sillä kaikki hyvin ja että mitähän se tänään tarttee. Kun raskaana oleva nainen saa mieliteon, niin sitten mies ui siinä samassa virrassa mukana. Mieheni kavereista yksi tippui kaveripiirin ulkopuolelle, kun oli koko ajan kiinni raskaana olevassa vaimossaan, joka oli pahimpia preggozilloja, joita olen ikinä nähnyt. Saattoi kesken päivän soittaa töihin ja vaatia tulemaan kotiin jäätelöpaketin kanssa tms. Samalla katosivat miehen kavereiden mukana myös näiden vaimot ja tyttöystävät. Kukaan ei jaksa hirviötä loputtomiin.

- Lapset eivät ole heidän juttunsa. Vauvakammoa, inhoa, pelkoa.. Jos raahat pilttisi joka paikkaan mukana ja seurueessa on joku tai joitakin, jota se häiritsee, niin ehkä sinut jätetään kutsumatta. Meidän tyttöporukassa oli yksi, joka raahasi nuppunsa joka paikkaan mukana ja aiheutti niin paljon hässäkkää, että katsottiin parhaaksi odottaa, että vauva on isompi ja sen raskii jättää muiden hoiviin.

- En minä ainakaan -tyypit. Yksi tuttava väitti silmät kirkkaina, että en minä ainakaan puhu lapsesta tai ole tuollainen. Hämmästyi aika tavalla, kun oltiin kuvattu lounaalla videota, jossa sama tyyppi otti uhrikseen yhden seurueesta ja pajatti tälle koko ajan vauvastaan tai joistain ratastesteistä, joita oli lehdistä lukenut. Kyse oli kuitenkin porukasta, josta kaikki olivat lapsettomia ja jutut kulkivat enemmänkin työn ja harrastusten välissä yleensäkin.


Aloittajalle neuvon katsomaan peiliin. Se syy nimittäin löytyy sieltä.

Noinhan sitä käy kun jää mulkusta kiinni. Naiset ovat kieroja ja huijaavat miehiä seksiin ja tottahan se on että miehet pitävät siitä. Sitten vain käy niin että nainen tuleekin raskaaksi eikä miehellä ole siihen juuri mitään sanomista. Naiset kun hankkiutuvat mielellään raskaaksi jotta saa tuen ja turvan sekä elättäjän itselleen. Näin se on pahimmillaan. Toisaalta myönnettäköön että tietenkin tekeehän se miehellekin hyvää kun joutuu vastuuseen ja perustaa siten perheen. Toisille miehille tuo käy muttaei suinkaan kaikille.

Minulle on käynyt juuri noin ja en ole vieläkään varma että kumpaan ryhmään miehiä oikein kuulun. Toisaalta se on ihan kiva että on nainen seuralaisena ja siinä ohessa lapsi joten siitä syntyy perhe mutta sitten toisaalta kyllä tuntuu että eipä oikein mitään perhettä haluaisikaan. Kumpi on siis parempi tai pahempi: on nainen kotona joka laittaa ruokaa ja pesee pyykit sekä huolehtii kotiaskareet ja on vakinaisessa suhteessa tai sitten on vaihtoehtona sinkkuna oleminen joka tarkoittaa että joudut tekemään kaikki kotityöt itse ja koet olevasi yksinäinen?

Tämä on siis koettu ja olen jo vuosia tiennyt että yksin en pärjää. En kerta kaikkiaan kestä olla kovin kauaa yksinkään ja tottahan mies seksiä kaipaa aina välillä. Minullakin on siis jo aikuinen tytär ja ikää hänellä päälle 30 vuotta. Erosin naisestani jo aikaa sitten ja sen jälkeen olen totisesti huomannut kuinka naiset kerta toisensa jälkeen koettavat käyttää minua hyväksi kun lirkuttelevat vaikka minkälaisiin suhteisiin. Nyt siis yli 50 vuotiaana pelkään naisia jotka ehdottelevat että tulisitko seuraksi. Uusioperhettä en halua mutta en haluaisi olla oikein yksinkään.

Mikä siis neuvoksi kun on tällainen olla vai eikö olla tilanne? Onko teillä muilla vastaavia kokemuksia?

Luulen että he eivät ymmärrä sitä miten ihanaa se on saada lapsi, he ehkä näkevät sua isänä lapselles nyt eikä "kännikaverina". Jotkut eivät halua lapsia edes joten täytyy vain ehkä saada niitä ymmärtämään että olet sama ihminen vaikka sait lapsen...

Vaimo/avovaimosi pitäisi myös antaa sun mennä vähän reissulle välillä, ja joskus hänkin voi sitten mennä ystäviensä kanssa ulos. Elämä muuttuu kyllä mutta ei ystäviä tarvis jättää sen takia että he ovat sinkkuja ja näin.

(naisen mielipide)

Kusipäät tekee lapsia ja se on väärin! Mitä niiden mulskujen kanssa kiirehtii, etenkään miespuolisena henkilönä, kun aikaa on. Kivempi elää elämää nuorena täysillä ja harrastella ja sitten joskus nelikymppisenä ne lapset samaan pakettiin kuin muukin vanheneminen alkaa. Omaa tyhmyyttä kun teette pentuja!!

Nojuu. kyllähän siinä illanvietto kaveriporukassa kokee pikkaisenlaisen inflaation ja tunnelman latistumisen, kun joukossa on yksikin perheellinen. Omassa lähipiirissäni perheellinen kaveri jaksaa jauhaa tunnista toiseen kuinka älykäs voikaan 2-vuotias lapsi olla, mitä se teki eilen, viime viikolla, jouluna, juhannuksena, kissanristiäisissä ja potalla. Mitä se sanoikaan viimeviikon keskiviikkona, vaippaihottumaa, hampaita, tuttia ja vieroitusta... herramunjee. Täytyykö tollasta kenenkään kuunnella?? Oikeasti!!
Sen verran on tälle perheelliselle annettu periksi, että illanvietoissa se saa kertoa 15 minuutissa KAIKEN mikä liittyy perheeseen/vaimoon/lapsiin/yösyöttöihin ja kakkavaippoihin. Sitten vaihdetaan aihetta.
Jos ei onnistu, voi voi. Paska nakki.

Jos kaverit hylkää lapsen saamisen vuoksi, ei ne silloin mitään kavereita olleetkaan, tai ei ainakaan ystäviä. Miksi avokkisi ei sitten päästä sinua esim. kalareissulle? Eiköpä kannattaisi sopia ennen lasten tekemistä, mitkä molempien menot muksun tultua maailmaan? Baareissa ramppaamiset ilman muuta täytyy vähentyä, mutta mikseipä edes kalareissulle voisi lähteä... Ei kuulosta terveeltä.

Jos ei 2-4 kertaa kesässä pääse kalaretkelle niin otappa otetta elämään ja teet selväksi naisellesi että kyllä kalaretkelle pitää päästä eikä kokoajan olla puolison kanssa kotona ja pitää olla sitä omaakin elämää.

päättää hankkia, täytyy ymmärtää mitä vastuu tarkoittaa ja myös täytyy haluta sitä 100%. Elämä muuttuu lapsen myötä radikaalisti, siihen on sidoksissa koko loppuelämän ja pitkällä tähtäimellä se on paras juttu ikinä jos sitoo hyvän ja tiiviin kontaktin lapseensa. Lapset EIVÄT OLE KIVOJA JA SÖPÖJÄ NUKKEJA. Miehet varsinkin, älkää hankkiko lapsia jos ette ole siihen valmiita vaikka kuinka tyttöystävä/vaimo sitä vaatisi. Keskustelkaa lapsista ennen avioliittoa ettei käy lapselle ikävästi. Kukaan kun ei pyydä syntyä tänne muutenkin tarpeeksi kylmään ja rakkaudettomaan paikkaan. Jos haluaa vielä mennä viilettää kavereiden kanssa tiiviisti, ei yksinkertaisesti ole valmis vanhemmaksi.

Miksi,ette koita sellaista järjestelyä vaimonne kanssa,että teillä molemmilla olisi vapaapäivä kerran viikossa.

Silloin toinen vanhemmista hoitaa lasta,joka on varmaan ihana pieni lapsonen!
Se ei ole kummallekaan hyväksi,että jäädään ikään kuin neljän seinän sisälle lapsen kanssa,ja ne tosiystävät,jotka jäivät,niin otahan heihin yhteyttä.

Mietitte jotain mukavaa sinun vapaapäivänä.
Maailmassa on rajaton määrä tekemistä ja ystävä porukan kanssa hauskutteluja,että kannattaa kokeilla tätä versiota.
Kumpikin Vanhemmista kokee tasapuolisuutta,joten toimikaapa jo ensi viikolla.Kerrohan minulle miten alkoi toimimaan teillä,sillä ei kannata jättää yrittämättä.Tsempit siis!

onhan sulle tapahtunnu tärkein asia elämässäsi joten älä hyvä ihminen kaipaa kavereitesi perään vai keskity viettään aikaa sen pikku miehen/naisen kanssa joka tulee olemaan tärkeä osa LOPPU eläämääsi.

Oletko kenties itse ollut siihen syypää?

Tuli vaan mieleen muutama omassa tuttavapiirissä oleva kaveri....
Kun alkoivat seukkaamaan, ei seura enää kelvannut, paitsi kun siipalla oli jotain poikien iltoja ja muita menoja, mihin eivät vaimot tai tyttöystävät päässeet mukaan.

Sen jälkeen viettivät vauva-aikaa, johon me lapsettomat emme olleet tervetulleita, koska meiltä katosi vauvan tulon myötä ymmärrys kaikkeen :)

Nyt kun kavereiden lapset alkaa olla kouluiässä tai vähän alle, 4-8v, kovasti seuramme taas kiinnostaisi, miksi nyt?
Ai joo, nyt tarvitaan kipeästi lastenvahtia :)
Mummot ja papat alkaa olla vanhoja ja sairaita tai osa jo kuollut, ei ole enää ilmaisia lapsenvahteja.

Joo...että sellasta... löytyiskö noista jotain joka kolahti, osui ja upposi?

Lisäksi, jos et puhu mistään muusta kun lapsistasi, heidän korvasäryistään ja vaippahousuistaan, kuka jaksaa kuunnella aina samaa?

Eikä kavereiden kanssa tarvitse olla naimisissa, kuten perheen ja lasten, mutta et voi vetää heitä vaan ulos kaapista, silloin kun SINÄ heitä tarvitset.
Ystävyys on aina molemminpuolista, sen lapsiperheet niin helposti unohtavat.

Sinkkuystäviä ei kutsuta kylään, sinne kutsutaan vain ne toiset pariskunnat ja lapsiperheet.
Joten älä sen jälkeen enää ihmettele, miksi ne kaverit eivät enää vuosien päästä soita sulle tai pyydä kalaan :)))

Tiet vaan joskus eroavat, jos elämäntilanteet muuttuu ja ihminen muuttuu. Ei siinä sen kummempaa. Ei ole oikein mitään yhteistä. Oikeat ystävät tosin pysyvät aina, se kannattaa muistaa. Ja lapsivastaisten kavereiden ajatukset voi kiertää, on vaan sellainen kuin ennenkin ja näyttää että osaa olla muutakin kuin isä ja puhua jostain muustakin. Ei kannata ihmetellä vaan tehdä aloite itse, ota kavereihisi yhteyttä. Lapsettomilla voi olla kaikenlaisia ennakkoluuloja ja se on sun tehtävä purkaa ne jos haluat vielä pitää yhteyttä. Tuo ettet pääse edes kalareissuun, saati sitten muualle, on huono merkki teidän suhteesta. Sitä tulee sitten tekemään 180 asteen käännöksiä ajan mittaa ja alkaa vihaamaan kahlitsijaa.

Jos "kaverit" tuollaisen asian takia vetäytyy pois, eihän ne enää kavereita ole, eikä myöskään minkään arvoisia.., sun pitäisi löytää vaimostas ja lapsestas ilon ja ylpeyden, eihän heitä loppujen lopuksi kukaan voi korvata :)

sillee se menee minulle kävi samallalailla

Kyse ei välttämättä ole siitä etteivät he haluaisi olla tekemisissä kanssasi vaan siitä etteivät he yksinkertaisesti osaa. Jos heillä ei ole kerran omia lapsia eikä muutenkaan ehkä kokemusta pienemmistä tai isommista lapsista. Eräällä ystävälläni on pieni lapsi enkä oikein osaa olla hänen kanssaan, koska en tiedä miten minun pitäisi toimia hänen lapsensa kanssa, mutta tapaamme toisiamme silti säännöllisesti. Ehkä hän ymmärtää jollain tapaa minun tunteitani ja käyttäytymistäni.

Olisko teillä ketään hoitamaan pientä joskus.Meillä käy lapsenlapsi usein yökylässä kaikkien osapuolien iloksi ja mielenvirkistykseksi. Vanhemmat viettävät aikansa joskus yhdessä kahdestaan tai kavereiden kanssa, joskus taas poikien/tyttöjen iltaa.Mummu,ukki ja tyyttärentytär nauttivat kovasti yhdessäolosta.RS

ikävä kyllä olen itse huomannut saman ilmiön varsinkin niiden kavereiden kohdalla joilla ei ole lapsia. Onneksi on myös niitä ystäviä joita lapsi ei haittaa vaan ollaan tekemisissä vielä enemmän kuin ennen.

kalareissulta ja sekä vauva että koira on huushollissa. Kavereita on , lapsettomia ja "lapsellisiakin". Menemään pääsemme vapaasti, kiitos isovanhempien, jotka hyysäävät sekä vauvaa ett koiraa.
Elämään on tullut uusia ulottuvuuksia ja kavereita on tullut lisää.
Minulla tosin ei ole lapsia vaan ainoastaan yksi lapsi. Mutta eiköhän lapsia vielä siunaannu useampiakin...

ihan normaalii että kaverit lähtee siin vaihees kun tulee niit saatanan kakroita tähän maailmaan.. ette osaa enää puhua mistään muusta kuin teidän lapsistanne ja niiden kasvatuksesta...blaa blaa kuka lapseton ihminen jaksaa semmosta paskaa kuunnella kun on paljon kiinnostavampiakin aiheita kuin ne kakarat!

No minä olen yli kolmekymppinen ja lapseton mutta ei tarkoituksella , toivon niitä todellakin. Minulla taas on niin että ystäväni jotka on saaneet lapsia ovat taas unohtaneet minut. Käyn heidän luonaan ja soittelen useasti ja saankin kiitosta moisesta . Ja sitten ne sanoo että kun tätä nykyä on nuo lapset niin ei taho ehtiä enää soittaa ja käydä. Ei sen pitäis kaveruutta koskaan särkeä oli lapsia tai ei. Mutta toivon rinnallesi ystäviä jotka välittää

Olipa sitten lapsen ensisijainen hoitaja isä tai äiti on kyllä ihan neuvolaohjeidenkin mukaan siinä tilanteessa, ettei ole mitään syytä olla yön yli poissa. Se hieno ohjehan menee 1vuorokausi per 1vuosi. Eli yön yli vasta kun lapsi on vuoden. Ja siis toinenhan niistä vanhemmista on joka tapauksessa se ensisijainen ainakin sen ensimmäiset 2-3vuotta. Olkoonkin, että toinen tulee sitten tärkeänä kakkosena nämäkin vuodet ja myöhemmin kouluikäisenä eroa ei enää tarvitse olla.

Se sitten mitä on tapahtunut aloittajan kavereiden kanssa on varmaankin aika monelle tapahtunut siis puolin tai toisin. Yksi kaveriporukassa perustaa perheen ja muut eivät enää kutsu mukaan tai osaa ajatella sitä perheellistä tai sitten toisinpäin se joku jolla ei vielä ole perhettä jää kutsumatta ja keskusteluissa vauvapuheiden ulkopuolelle. Varmasti niiden läheisimpien kanssa on täysin mahdollista ylläpitää kaverisuhteita, vaikka elämäntilanteet olisivatkin erilaiset, mutta toisaalta on ihan luonnollista, että jos ei oikein enää ole yhteisiä asioita voi olla ettei keveämpi kaverisuhde enää pysy tiiviinä.

Voisitko itse pyytää kavereita käymään tai kysellä lähtisivätkö pariksi tunniksi johonkin? Pitää ehkä vain löytää jokin uusi tapa olla kavereita, vaikka maailmasi onkin nyt muuttunut vanhemmaksi tulemisen johdosta.

Tuohonhan voi olla joku syy jota emme voi tietää koska emme ole ystäviäsi. Vaihtoehtoja on mm: ystäväsi eivät jaksa kuunnella jos puhut koko ajan lapsestasi (eikä se liity välttämättä mitenkään siihen että he olisivat kateellisia. Kaikki eivät edes halua lapsia). Mutta onhan se ymmärrettävää että jos olet jonkun seurassa joka puhuu vain ja ainostaan yhdestä aiheesta, niin kyllä sellainen käy vanhaksi jota ei jaksa aina kuunnella.

(Joskus aikoinaan tutustuin mieheen joka puhui vain autoista. Hän ei millään tavalla huomannut äänensävyssäni tylsyyttä ettei minua kiinnostanut kuunnella mitä hän oli aina autoilleen tehnyt. Hän ei koskaan kysynyt minulta mitään, vaan autoista puhuminen tuli kuin apteekin hyllyltä. Voit arvata että en sen koommin häneen ottanut yhteyttä, eikä kyse ollut siitä että olisin kateellinen siitä että hänellä on autoja joita rassata).

Toinen vaihtoehto on se, että ystäväsi luulevat ettei sinulla ole nyt aikaa tai kiinnostusta olla heidän kanssaan koska sinulla on perhe. Jos et itse aktiivisesti soitattele tai pidä yhteyttä, niin ymmärrän sen että he kuvittelevat niin. Ja etenkin jos et ole päässyt lähtemään avokkisi takia (jota et ole heille välttämättä sanonut suoraan), niin he voivat kuvitella ettei sinua enää kiinnosta.

Jos et voi/saa/halua pitää ystäviisi yhteyttä, niin onko se ihme että välit etääntyvät? Antaako avokkisi ystävillesi lupaa tulle teille kylään? Jos et saa lähteä minnekään, niin mikä heitä estäisi tulemasta teille? Pidä sitten vaikka kaveri-ilta kotonasi, ja avokkisi voi mennä lapsen kanssa vaikka omille vanhemmilleen siksi aikaa jolleivät halua olla myös kotona.

Se on sinulle ihan oikein, koska et osannut huolehtia ehkäisystä. Koeta ensi kerralla oll viisaampi!

ai että sä oot jätkä! kyllä osaat olla tosi idiootti! vedä vittu päähäs!
ja tää on semmonen niinku suositus.

Maailmassa on todellaikin muuta maiilmaa kun kakarat. En ymmärrä niitä jotka nussii jotain kakaroita maailmaan ja ovat siitä niin ylpeitä että huh, ihan ku mitään muuta ei enää oliskaan. Mene kalaan ja baarin! Helvetti kai sitä nyt muutakin elämää pitää olla.

Kolme mukulaa on ja ikäero heillä 11v, joten on kokemusta. Muutama kaveri jotka eivät voineet enää käydä tai soittaa. Jos niin lyhkäsesti vaan "ettei vaan häiritse" tai "onko jo myöhä?" Takana kateutta, lapsivihaa ja lapsien pelkoakin. Yksi tyyppiryhmä on sellainen joilla on omia lapsia mutta pelkäävät että lapsemme alkaisivat jollain lailla kaveerata.. :) menis kontrolli, liian monta asiaa hoidettavana yhdelle pienelle päälle.. tulis lapsille jotain uusia kavereita muitakin kuin luokkakavereita tai naapureita..

akka ja lapset hankeen ja kalalle :D ei vaan.. en ymmärrä miks kaverit tommosesta hylkäis.. lapsethan kuuluu elämään ja mukavahan niille on lässyttää ja leikkiä niitten kanssa.. ehkä pääset sitte joskus lastesi kanssa kalalle?

Mä olen yhden tytön äiti ja avovaimo miehelleni. Meillä on 8kk tyttö, ei minullakaan ole kavereita joiden kanssa näkisi ja pitäis yhteyttä koska minulla on lapsi, puolet ns. kavereil on omia lapsiakin ja toisilla ei. Mä oon myös miettiny ett mikä täs hommas on ett eihän ystävyys/kaveruuden pitäis harventua pitkäksi aikaa vaikka on lapsi. Tulee vähän ns. pettyny olo kun näkee kadulla tai kuulee toisilta ett miten kivaa niillä on ollut viime aikoina kun toiset on nähny ja mun entiset koulukaverit joidenkans vaan nykyään netin kautta kuulumisia vaihtelen harvoin niin niillä on myös lapsia ja asuvat kuitenki lähellä, olen kyselly ett oisko mahista nähä nii ne on vaa sanonu ett joo mut sit se on jääny puheeks vaan, tuli sellainen olo ett okei mä en kysele niiltä kavereilta enään tapaamisia. Eilen olin Lapsi messuilla kahen tutun kanssa joilla niillä oli lapset mukanaan, tunsin jotenki olevan ylimääräinen siitä ku ne höpisi omista asioista ja ei huomionu ett olin niiden kanssa. Yks niistä nii alko nauraa mun tytön tutille ku se oli sen mielest pieni tutti vaikka sen kuukausi haara oli 6kk - 12kk. En hirveesti tykänny siitä nii sanoin että en rupee turhaa kuukauden välein ostelee tutteja ku on kerta kuukausi haara ja menee toi tutti todella hyvin, eikä ees huomaa ett ois pieni vaan sopiva, meidän tyttö ei tykkää isoista tuteista yhtää ja pitää kuunnella mitä tyttöni haluaa.

En jaksa kavereiden lapsia, jotka pelkästään rajoittavat aikuisten elämää. Sen takia en ole enää yhteydessä kavereihin, joilla on lapsia.

Itsellä yksi lapsi, joka on sen verran nuori, etten välitä ottaa riesakseni. Siis, en viitsi tavata.

sanompa tyttöystävällesi,että hylkää sinut mahdollisman pian.Kaverisi ovat ilmeisesti sinua paljon viisaampia.Kai olet kertonut asiasta Äidillesi.Hän ehkä ymmärtää lyödä sinulle tissin suuhun ja lohduttaa omaa pikku paviaaniparkaansa.

Minkä olen itse huomannut, niin "lapsellisten" kavereiden kanssa on ihan oikeasti vaikeampi olla ja tavata. Puhelimessa puhuminenkin on välillä työn ja tuskan takana, kun lapsi hössöttää ja kiljuu taustalla ja kaveri puhuu sekaisin sekä minulle että lapselle. Aivan äärimmäisen rasittavaa.

Samoin lapsellisten kotona kyläileminen on välillä raskasta, kun lapset vievät niin paljon huomiota, ettei ystävän kanssa voi rauhassa puhua, kun lapsi keskeyttää koko ajan ja vanhempi keskittyy vain puoliksi vieraisiin. Nämähän ovat tietysti kastuksellisia kysymyksiä ja syyttävä sormi pitää osoittaa vanhempiin, koska tämän sallivat. Rasittavaa se on silti, oli syynä kuka tahansa.

Aloittajalle sanoisin, että olisi vähintään kohtuullista, että molemmat vanhemmat saavat myös sitä omaa aikaansa. Ne ovat vain neuvottelukysymyksiä, eikä ikinä ole parisuhteessa hyvä juttum jos toinen yksipuolisesti sanelee miten yhteistä elämää eletään.

Kuinka moni teistä kitisijöistä
on tähän mennessä,
ottanut jokaisen rokotteen kiltisti,
syö jtn,masennuslääkkeitä,
ei ole kuullutkaan uusista ruokalain säädöksistä,
kuluttaa viihdettä,pelaa ym,
uskoo lähes kaiken paskan jonka lehdestä lukee,
kuvittelee politiikoilla olevan jtn,valtaa jne jne.

Jos vastasit yhteenkään kyllä olet menetetty sielu!

Aamu alkaa vauhdikkaasti:
http://www.youtube.com/watch?v=Oyn0cmyKa3Q

Ja loppuu lyhyesti,mutta ytimekkäästi:
http://www.youtube.com/watch?v=Ft7R5qp_NCE&feature=related

Aitoa uutisvirtaa:
http://nwohavaintoja.blogspot.com/

Simmoista se on tulla isäksi. Kasvaa siis aikuiseksi. Hanki uusia kaverita, joilla on samat intressit kuin sinulla. Itsenäistyminen ei ole helppoa kummallekkaan. Mutta kaikkein tärkein kuitenkin on se lapsi, joka tarvitsee ehjät vanhemmat. Siis Äidin JA Isän. Kaikkea hyvää teille

Kaverit tulee khyl takaisin kun tottuvat tilanteeseen, ainakin meillä näin. Moni antaa tilaa "tuoreelle" perheelle, toiset taas kuvittelee etteivät /isät/äidit voi tehdä mitään "kivaa"/osaa puhua muusta kuin lapsista/ tee mitään ilman lapsia yms...
Avokille peli selväksi, kalareissulle lähdetään ja piste, anna itse avokillesi samanlaisia tilaisuuksia, niin ehkä ymmärtää. Jos et itse anna aikaa kavereillesi, miksi he antaisivat sitä sinulle?

Sulla on sentää kaverit hengissä ja voit heille varmaan soitella. Minulta on kaverit kuolleet ja joku jonka olettaisi olevan hengissä ei vastaa. hankkikaa yhteinen harrastus jonka kautta yhteisiä kavereita.

http://www.youtube.com/watch?v=tAWQ4q-dBLE

Kavereita tarvii aina! Selvittäkääpäs vaimonne kanssa asioita mm. että kalassa voi käydä silloin tällöin ja taas vaimosi saisi käydä vastaavasti omissa harrastuksissaan ja sitä olisit sen ajan lasten kanssa. Meillä toimii ainakin tällainen käytäntö, vaikka miestä saa välillä jo kotiin huudellakin! Minun mieheni myös sanoi minulle joskus että kun kaveritkin on lähtenyt kun lapsi tuli, mutta onhan nuo kylässä käyneet ja mieheni käy myös niillä lapsi mukana, esim. silloin kun olen harrastuksissani. Mieheni kavereita otimme myös kummeiksi ja toki ne käyvät sitten tulevaisuudessa synttäreilläkin. Metsästys ja kalastus reissuilla myös mieheni käy kavereitten kanssa ja joskus ollaan sitten myös hänen mukana kalassa.

Terv. Yhden pienen lapsen äiti

kävi niin että ns. kaverit hylkäsivät kun eivät osanneet suhtautua vammaiseen lapseen. Vierailut kun ovat ylivilkkaan vammaisen kanssa yhtä kaaosta. Heidänpä on häpeä, eivät opi tuntee tätä mahtavaa pikkumiestä. Meillä annetaan molemminpuolin vapaata, jos iskä haluaa kalaan,taikka ravintolaan tms. hän saaa mennä, tai jospa äiti haluaa ulos tuulettumaan OK. Mutta harvonpa halutaan kun me ollaan hyvä tiimi. Viimeisen kahden vuoden sisään kumpainenkin ollaan kerran käyty ravintolassa. Mutta muita harrastuksia löytyy, yhteisiä, koko perheen kanssa. Päästätkö sinä avokkiasi tuulettumaan vai ajatteletko vain itseäsi, niin kuin usein miehet ajattelevat?Pääseekö avokkisi kaverieden kanssa? Puhukaa asioista, jos välitätte toisistanne aidosti pitäs sovun tilaa antaa. Toivon teille kaikkea hyvää! Puhukaa avoimesti toisianne kuunnellen

mitään tule. Kalareissuun hop hop ni et jää porukan ulkopuolelle. Muijalle kanssa jotain tekemistä ni ei tartte kitistä sun menemisistä. Eiks joo?

Jos sulla olis ollu elämää, et olis alkanu pentuja tekeen, ellei sitten ne muutama kaverisi tehnyt pentuja ja sinä apinoit niitä ettet erottuisi porukoista. Oman järjen käyttö on sallittua!

... täynnä uusavuttoman pullamössösukupolven kirjoituksia. Elämä on ollut niin h*lvetin helppoa, kun suurin piirtein 30-ikävuoteen saakka vanhemmat ovat häärineet ympärillä ja lakaisseet tietä puhtaaksi. Sitten luetaan netistä miten koti ja perhe perustetaan ja kun toisten vastaavien ohjeilla mennään metsään, niin kitinä jatkuu ja vanhempia pyydetään taas avuksi!
Koettakaa nyt oppia, että elämään ei ole ohjekirjaa tai nettisivua, josta löytyy yleispätevä ohje miten tätä eletään. Jokaisen pitäisi ihan vaan aikuistua ja tajuta se, että elämä ei ole oman navan ympärillä pyörimistä. Tämä koskee sekä äitejä ja isiä. Elämän perusarvot on saatava selville. On mietittävä, että miksi täällä pallolla ihmiskunta yleensä on. Jokaisen perustehtävä on periaatteessa varmistaa suvun jatkuminen eli on katsottava miten se homma luonnossakin menee. Tähän liittyy se vastuunotto siitä omasta pesueesta ja se on se tärkein juttu. Sen voi hoitaa vaikka kävisi välillä kalassakin. Ja näihin ei tarvita mitään perheen sisäisiä sääntöjä tyyliin "mulle yks kalareissu, sulle tyttöjen kanssa terassi-ilta tms.", vaan yksinkertainen sanaton tunne siitä, että kumpikin tekevät oikein. Tämä on merkki siitä, että ollaan kasvettu AIKUISIKSI ja ymmärretään se, että ollaan tätä juttua yhdessä tekemässä. Käyttäkää siis ihmiset omaa järkeänne. Nähkää elämä kokonaisuutena. Meillä kaikilla on lapsuutemme, nuoruutemme, aikuisikä ja vanhuus. Jos nuoruus jäi jotenkin "elämättä", unohda se ja katso, että teet seuraavista vaiheista arvokkaat perheellesi, mikä takaa sen, että se aika on arvokasta myös itsellesi.

Kuka nyt haluaisi sellaista kaveria riesakseen joka on koko ajan avokin talutusnuorassa ja koko ajan joutuu lupia kyselemään kaikkeen avokilta, vissiin puheetkin aika avokki-aiheisia. Taas kerran nainen haluaa omistaa miehen yläpään ja on mustasukkainen jos joku edes hetkeksi "uhkaa" hänen valta-asemaa, narsisti ei siedä kilpailua hetkeksikään.
Tossa tulee käymään klassinen tapaus. Avokkisi tulee antamaan sulle lopputilin päivänä X ja siihen mennessä olet karkoittanut kaikki kaverit läheltäsi. Kaikki merkit on ilmassa eli haluaa kaikesta kaiken ja muille ei mitään, olet tiettyä tehtävää varten olemassa ja kun olet tehtäväsi suorittanut, otetaan seuraava täyttämään uusi vaadittu tehtävä ... tuollaisia nykynaiset on, niin monta kertaa tuon vierestä nähnyt.

Ota järki päähän ja mieti kokonaisuutta, et sentään mikään palveluskoira ole ?