Kahdenkymmenen vuoden jälkeen saadaan valkokankaalle varsinainen uusi "Predator" elokuva heinäkuun 7.päivä.Alien V/S Predator elokuvia ei voi pitää muuna kuin hirviöitten toistensa jännitteen kuomoavina teoksina.Nimrod Antal on uuden Predators elokuvan ohjaaja.Nimestä päätellen niitä saalistajia on enemmän väijymässä kuin aiemmin on nähty.Trailerin nähtyään tämä asia selkenee entisestään,luvassa on useampi MÖRKÖ irvistelemässä petomaisia syöksyhampaitaan.Traileri ei kovin vakuuttanut ,mutta harvemmin elokuvan traileri osuu yhteen itse elokuvateoksen kanssa.
Aiemmin nähdyt kaksi Predator elokuvaa olivat toimintaelokuvien kulmakiviä,tiivistunnelmaisia,nopeatempoisia ja visuaalisia väkivallan viihdettä parhaimmillaan.Predator elokuva teki eräänlaisen Alienmaisen käsityksen maanulkopuolisten olioitten olevan kaikkea muuta kuin ystävällistä porukkaa.Elokuvissa oli myös joitakin ajatuksia vahvimman selviytymisvaistosta,sekä tuovan esiin ihmisen alkuperäisen saalistajavaiston esiin kivikautisista ajoista.Saa nähdä miten tämä uusi Predators elokuva käsittelee tematiikkaa selvitymisestä,vai räiskitäänkö siinä digitehosteiden turvin aivot narikkaan?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Varmaan on kauhea pettymys koko leffa...Toivoisin ettei olisi,mutta ei traileri ainakaan vakuuttanut.Saa nähdä sitten.