"Lainaus"

Jälllleen yksi tutkimus lisää, jossa todetaan: katsastuksella on vaikutusta.

Eiköhän ruveta tekemään katsastustöitä!

Laittoman pieneen urasyvyyteen kuluneet kesärenkaat, jotka usein katsastuksessa havaitaan, yhdistyvät kuolonkolareissa usein myös muuhun riskiottoon, kuten päihteisiin ja suuriin ylinopeuksiin.

Kuolonkolareissa, joiden syntyyn tai seurauksiin vaikutti renkaisiin liittyvä
riskitekijä, vaikutti aina joukko muitakin riskitekijöitä. Rengasriskionnettomuuksista
40 %:ssa oli muuna riskitekijänä alkoholi, huumeet, lääkkeet, itsetuhoisuus
tai yli 20 km/h ylinopeus

Katsastuksella näyttää siis tarkastellun aineiston perusteella olevan vaikutusta
renkaiden kuntoon.

Katsastuksen avulla voidaan merkittävästi vähentää lisää vakavia liikenneonnettomuuksia Suomessa, koska teknisten vikojen osuus onnettomuuksissa on jo nykyiselläänkin erittäin alhaisella tasolla johtuen katsastuksesta. Kansainvälisten tutkimusten perusteella katsastuksen yhteiskuntataloudellinen kustannushyöty on kyseenalaista, joskin eri tutkimusten tulokset ovat keskenään ristiriitaisia. Tähän päädyttiin Ajoneuvohallintokeskus AKEn tilaamassa katsastuksen liikenneturvallisuusvaikutuksia selvittäneessä tutkimuksessa.

Katsastuksen liikenneturvallisuusvaikutuksia on tarkasteltu lukuisissa eri puolilla maailmaa tehdyissä tutkimuksissa. Tulokset ovat olleet kriittisiä. Katsastuksella on saavutettu erinomainen hyöty onnettomuuksien vähentämisessä.
2340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos verrataan katsastusta viimeisen 7 vuoden aikana ei ole kohtuullista sulkea pois, sitä tosiasiaa, että nykyautot ovat turvallisuutensa suhteen aivan eri luokkaa, kuin 70- luvun autot.kyseisenä, aiempana ajankohtana turvallisin auto oli suuri auto, Nykyisin pienetkin autot saavat erinomaisia tuloksia törmäystesteissä, mikä on hyvä asia, mutta ajoneuvon turvallisuuden takaia ajoneuvoissa tänäpäivänä on muitalkin turvallisuuteen vaikuttavia seikkoja, kuin turvakori.

Äänestä
  • Jos luotamme turvakoriin kovin paljon, niin katsastusta huomattavasti enemmän maksamme kohonneina vakuutusmaksuina. Vakuutusyhtiöt ja kolarikorjaamot voisivat vielä nykyistäkin paksummin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jotta näin kirjoitti:

Jälllleen yksi tutkimus lisää, jossa todetaan: katsastuksella on vaikutusta.

Eiköhän ruveta tekemään katsastustöitä!

Laittoman pieneen urasyvyyteen kuluneet kesärenkaat, jotka usein katsastuksessa havaitaan, yhdistyvät kuolonkolareissa usein myös muuhun riskiottoon, kuten päihteisiin ja suuriin ylinopeuksiin.

Kuolonkolareissa, joiden syntyyn tai seurauksiin vaikutti renkaisiin liittyvä
riskitekijä, vaikutti aina joukko muitakin riskitekijöitä. Rengasriskionnettomuuksista
40 %:ssa oli muuna riskitekijänä alkoholi, huumeet, lääkkeet, itsetuhoisuus
tai yli 20 km/h ylinopeus

Katsastuksella näyttää siis tarkastellun aineiston perusteella olevan vaikutusta
renkaiden kuntoon.

Katsastuksen avulla voidaan merkittävästi vähentää lisää vakavia liikenneonnettomuuksia Suomessa, koska teknisten vikojen osuus onnettomuuksissa on jo nykyiselläänkin erittäin alhaisella tasolla johtuen katsastuksesta. Kansainvälisten tutkimusten perusteella katsastuksen yhteiskuntataloudellinen kustannushyöty on kyseenalaista, joskin eri tutkimusten tulokset ovat keskenään ristiriitaisia. Tähän päädyttiin Ajoneuvohallintokeskus AKEn tilaamassa katsastuksen liikenneturvallisuusvaikutuksia selvittäneessä tutkimuksessa.

Katsastuksen liikenneturvallisuusvaikutuksia on tarkasteltu lukuisissa eri puolilla maailmaa tehdyissä tutkimuksissa. Tulokset ovat olleet kriittisiä. Katsastuksella on saavutettu erinomainen hyöty onnettomuuksien vähentämisessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu