Hei!
Miten teillä lapset ovat ottaneet hautajaiset?
Oma pappani pääsi tuskistaan maattuaan tämän vuoden sairaana vuodepotilaana.
Olin kertonut lapselle jo että kun aika on niin pappa pääsee taivaaseen kun on niin sairaana.
Kun sitten menetimme papan niin kerroin 5-vuotiaalle että isopappa on nyt kuollut ja
päässyt taivaaseen.
Otti tiedon ihan rauhallisesti vastaan ja on sanonut pari kertaa että on ikävä.
Tulossa olevat hautajaiset kuitenkin mietityttää,
kun tietää että kaikki surevat kovasti.Kerroin että nämä juhlat ovat tulossa papan muistoksi
ja ettei ole mitään hätää vaikka itketään,että läheiset vaan kaipaavat ja surevat sillon kovasti.
Kyllä se ottaa koville kun kenestäkään ei luopuisi,ei edes vanhoista..
omat vanhemmat kuusikymppisiä ja en voi ajatellakaan miten kamalaa se on kun heistä joutuu luopumaan!
t:äiti-76
Miten teillä lapset ovat ottaneet hautajaiset?
Oma pappani pääsi tuskistaan maattuaan tämän vuoden sairaana vuodepotilaana.
Olin kertonut lapselle jo että kun aika on niin pappa pääsee taivaaseen kun on niin sairaana.
Kun sitten menetimme papan niin kerroin 5-vuotiaalle että isopappa on nyt kuollut ja
päässyt taivaaseen.
Otti tiedon ihan rauhallisesti vastaan ja on sanonut pari kertaa että on ikävä.
Tulossa olevat hautajaiset kuitenkin mietityttää,
kun tietää että kaikki surevat kovasti.Kerroin että nämä juhlat ovat tulossa papan muistoksi
ja ettei ole mitään hätää vaikka itketään,että läheiset vaan kaipaavat ja surevat sillon kovasti.
Kyllä se ottaa koville kun kenestäkään ei luopuisi,ei edes vanhoista..
omat vanhemmat kuusikymppisiä ja en voi ajatellakaan miten kamalaa se on kun heistä joutuu luopumaan!
t:äiti-76
Vastaukset 10
Vanhimmat
lapset ottavat kuoleman ja hautajaiset tosi luonnollisesti, vaikka silloin onkin surua ja itkua. Vasta n. 7-vuotias ymmärtää kuoleman lopullisena ja n. 12-vuotias ymmärtää asian suunnilleen samalla tavalla kuin aikuinen eli esim. että kuolema koskee kaikkia jne.
Lapselle voi kertoa, että ihmiset itkevät ja surevat, koska vainajaa on ikävä, mutta että lapsella ei ole mitään hätää. Mielestäni liikaa ei kannata asiasta puhua, ellei lapsi nimenomaan itse kysele ja ole kiinnostunut. Itse olen ollut monissa hautajaisissa lapsena ja mieleen on jääneet lähinnä pistelevät itikat, eikä mikään pelko tilanteesta. Muistan, etten ollut millään tavalla järkyttynyt edes n. 7-vuotiaana mummoni hautajaisissa. Vasta varhaisteininä aloin itsekin ahdistua hautajaista ja itkeä kuollutta sukulaista.
edellistä. Olin 7-vuotiaana ylirakkaan vaarini hautajaisissa joka oikeastaan oli kuin isä minulle koska asuin mummun ja vaarin luona koko lapsuuteni vanhempien hummaillessa ympäri maailmaa. Silloin 7-vuotiaana en kokenut asiaa mitenkään kauheana ja järkyttävänä vaikka jotenkin ymmärsinkin että vaari ei ole tulossa takaisin. Hautajaisista jäi ihan hyvä muisto mieleeni. Myöhemmin olen vaariani surrut kun asian olen ymmärtänyt mutta jälkeenpäin ajateltuna olen hyvin tyytyväinen siihen että sain olla hautajaisissa ja kaikessa mukana.
Teininä asia sitten on ihan tosiaan toinen, silloin jos jouduin puolivieraankin ihmisen hautajaisiin itkin silmät päästäni vain sen takia että näin muiden ihmisten surun. Teininä ihminen on jo paljon empaattisempi ja kykenee myötäelämään asioita eri tavalla kuin pieni lapsi.
Lapsille voi kertoa elämän luonnollisuuksista ihan normaalisti. Muuten hyvin kerroit lapsellesi hautajaisista ja kuolemasta, mutta ei tarvitse valehdella mistään taivaaseen menemisistä, pikkulapset kun mielikuvituksissaan kehittelevät vaikka mitä lisäharhoja päähänsä. Tulee nimittäin vain ahdistuksia ja pelkoja, kun luulevat, että joku kuikuilee taivaasta. Kuollut mikä kuollut, asiat tosiasioina.
mielestä taivaasta voi puhua, mikäli itse siihen uskoo. Toisaalta kannattaa käyttää myös ihan oikeita sanoja, kuten että pappa on kuollut. Kannattaa välttää käyttämästä termiö "nukkui pois", koska lapsi voi alkaa pelätä, että hänellekin voi käydä niin, että nukkuessa kuolisi.
Niinpä niin.. lapset kyllä ottavat asiat ihailtavan luonnollisena vastaan.
Uskon että hautajaiset menevät hyvin,onhan hänellä siellä paljon rakkaita ihmisiä mukana.
Varmasti myös hymyä ja iloista juttelua riittää kahvitellessa!:)
Ei ole lapsi mitään kysynyt nyt kuolemasta.Joten eipä olla juteltu siitä.
Isopappa oli niin kauan jo poissa kotoa ja emme lasta vieneet enää osastolle että
kai lapsi jo tavallaan tottuikin siihen että mamma yksikseen asusteli.
Tuo "nukkui pois" ei todellakaan ole hyvä termi käyttää lapsen kanssa,
koska voisi tosiaan alkaa pelätä nukkumaanmenoa.
En valehdellut lapselle koska uskon itse taivaaseen.Meillä ei koeta sen tuovan ahdistusta ja pelkoja,
vaan päinvastoin turvaa,lohtua ja rakkautta.
Mutta nämä asiat onkin sitten niin makuasioita:)
Otan asaa kaikille jotka ovat rakkaitaan menettäneet!
mieltä... äitini eli siis lasteni mummo siirtyi ajasta ikuisuuteen n. kk sitten ja oli todella rakas lapsille... vanhin 6v. ymmärsi kun sanoin että mummo meni taivaaseen... tuli muutamat kysymykset ja nyt on ikävä!! yllätyin oikeastaan kommentista lapselle valehtelusta.. en itsekään kokenut valehtelevani lapsille kertoessani taivaasta, enemmän ehkä lapsetkin järkyttyis jos sanoisin et kuollut mikä kuollut...
hautajaiset sujui ihan hyvin..oli vaan aika pitkä matka saattaa arkkua ja keskimmäinen "kyllästy" kävelyyn ja kysyi matkalla et "mihi tota laatikkoo oikee viiää..." lapsetkii käsittelee tavallaan asiat!! Voimia Teille!!
Yllättäväähän se on, kun joku kertoo, että satu taivaasta ei olekaan totta, eli teillekkin siihen uskoville on aikanaan valehdeltu.
Ihmisen henki kuolee, mutta kaikki materiahan jatkaa luonnossa kulkuaan, eli ennemminkin lohdutusta tuo ajatus, että kuolleet läheisemme jatkavat "elämäänsä" kaikkialla ympärillämme. Lapset, joille kerrotaan kuolleiden menevän taivaaseen, todella luulevat, että joku katselee heitä sieltä, ja se on pelottavaa ja ahdistavaa.
Lapsista pitäisi aikuistenkin ottaa mallia, eli otetaan asiat asioina turhaan niitä paisuttelematta ja vääristelemättä.
uskonasioista voi puhua valehtelemisena? Harhana?
Enhän minäkään väitä että se että sinä et usko taivaaseen olisi valetta.
Tai että olet harhainen.Se on vaan sinun uskosi.
Jos joku saa hyvän mielen kun uskoo taivaaseen pääsyyn niin mitä se sinua haittaa?
Ei mua ainakaan haittaa tippaakaan ne jotka eivät usko.Se on jokaisen oma henk.koht asia.
Ja ihanko meinaat että sinä nyt
herätit ja YLLÄTIT minut kertomalla että satu taivaasta ei ole totta,heh!:) Voi kuule kiitti..;)
Meinasitko että oon niin naivi etten olisi ymmärtänyt sitä että meitä ihmisiä on
maailmassa aika erilaisia ja eri tavalla ajattelevia?
Kevennys loppuun:
Eräs aamu lapsi kysyi että "eikös vaan joulupukin sisällä ookin ihminen"?
Sanoin että joo,on kyllä mutta mistäs sitä tietää vaikka se ihan oikea joulupukkikin jossain
olisi olemassa?
Ja että ymmärrät jo ettei se oikea joulupukki ehtisi talosta taloon kiertää aattona.
Siksi käytetään näitä "joiden sisällä on ihminen":)
Ja hei,me saadaan uskoa vaikka joulupukkiin!!
Minä ajattelen niin, että lapselle kerrotaan asioista siten kuin hänen ikänsä edellyttää. Lapsen pitää antaa kysellä. Nuo taivassadut menee lapsena ihan yhtä täydestä kuin joulupukki ja peikot. Pääasia että lapsi saa jonkun vastauksen ja tuntee olonsa turvalliseksi. Myöhemmin, kun muksut alkavat kysenalaistamaan asioita, ei keijut ja jumalat enää mene läpi. Kuten ei joulupukkijututkaan. Itse pidin lapsena kuolemaa vain pois nukkumisena ilman sen kummempaa dramatiikkaa, eikä mitään traumoja ole jäänyt. En tiedä kuinka olisi, jos kodissa kaikki olisi selitetty uskonnollisesti.
Itse muistan ekoilla luokilla koulussa tykkäsin uskonnosta. Lähi-idän jutut oli eksoottisia ja taulut seinällä hienoja. En tykännyt kuitenkaan sen takia että olisin pitänyt niin ristiriitaisia ja todellisuudenvastaisia juttuja ja outoja taikatemppuja totena, vaan otin uskonnonopetuksen ihan kevyenä satutuntina ja tarinoina kaukomailta, semmoisena lepohetkenä oikeiden ja tarpeellisten asioiden opiskelun lomassa. Se oli mielestäni vain outoa, että opettaja näytti itse uskovan juttuihinsa. Pidin opettaajaa hieman tyhmänä ja samalla alentuvana, koska hän näytti pitävän meitä lapsia jotenkin vielä itseäänkin tyhmempänä.
Niin, uskominen satuihin on henkilökohtainen asia, mutta vasta kun ikä antaa myöden realistisesti tajuta, että uskonnot ovat ihmisten keksimiä satuja, voi niistä alkaa kertomaan lapsille. Tai sitten ihan rehellisesti lapsille voi sanoa, että uskonnot ovat aikuisten satuja, eivät totta. Aikuiset ovat kyvykkäämpiä valitsemaan mitä mielessä liikkuu, mutta lapsia pitää suojella uskonnolliselta pakkosyötöltä, koska ovat niin herkkäuskoisia ja kyvyttömiä erottelemaan satuja todesta.
Uskominen siihen, mikä ei ole totta, on harhaista ajattelua. Yhtäkään todistetta ei ole jumalien olemassaolosta.
Kuule, kyllä se tiedetään ettei ns. oikeaa joulupukkia ole olemassa. Ei nyt ihan torvelo tarvitse olla, että kaiken uskoo, mitä joku totena syöttää..