Perusopetusta!

Opetushallitus on löytänyt uuden termin puolustamaan pakkoruotsia. Ruotsin kielen opetus on kuulemma "perusopetusta". Huomatkaa!

Taas on luotu uusi termi "kansalliskielen" ja "toisen kotimaisen " rinnalle. Sen tarkoitus, kuten muidenkin, on esittää pakkoruotsi itsestäänselvyytenä. Itsestäänselvyyksiä ei näet tarvitse perustella.

Pakkoruotsittajilla on kova hätä ja siten keinot ovat monet. Orwellilainen sanojen merkitysten muuttaminen kuuluu manipulointivalikoimaan, kuten totalitaarisissa maissa ikään.

Onneksi suomalainen kansa on lukenutta ja sivistynyttä väkeä. Ehkä maailman sivistyneintä, jos uskoo kansainvälisiä tutkimuksia. Ainakin suomalaiset lukevat kirjoja maailman eniten. Ja koko kansa, ei vain pieni "sivistynyt porvaristo".

Niinpä tuollaiset helpot ja halvat yritykset vaikuttaa kansalaistemme mielipiteeseen ovat ennakolta tuhoon tuomittuja. Ne kääntyvät vain itseään vastaan.

Eläköön lopullisesti vapaa ja itsenäinen Suomi eli eläköön kielivapaus!
5107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vain Ruotsisssa ja Suomessa ruotsin kieli kuuluu perusopetukseen.

Onko Suomi vielä Ruotsin alaisuudessa? Kuka kertoisi minulle?

Eihän muuten asiaa voi selittää.

Äänestä

Minkä perusteella joku oppiaine on ns. perusopetusta, mutta toinen ei? Laskemisen, lukemisen ja kirjoittamisen ymmärrän perusopetukseksi, mutta kaikki muut aineet ovat mielipidekysymyksiä.

Äänestä

Ensin väität, että RKP on "pakkoruotsittaja". Nyt opetushallitus on vihollisesi, kun sanoo ruotsinkielenopetusta itsestäänselvyydeksi ja toiseksi kotimaiseksi (tosiasioita molemmat). Koita nyt lopultakin ymmärtää, miksi muutaman netti fennon ruotsivastaisuus ei millään saa kansanenemmistön, eikä edes eduskunnan, kannatusta.

Äänestä
  • eduskunnankin enemmistö kannattaa mutta ainoastaan puolueiden "kellokkaat" vielä toistaiseksi vastustavat. Kysymys onkin, että kuinka kauan?

    "Koita nyt lopultakin ymmärtää, miksi muutaman netti fennon ruotsivastaisuus ei millään saa kansanenemmistön, eikä edes eduskunnan, kannatusta."

    Äänestä

  • vihdoinkin uskoa, että kansan enemmistö on pakkoruotsia vastaan. Monen monituiset mittaukset ovat sen vuosien varrella osoittaneet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väinämöinen. kirjoitti:

Opetushallitus on löytänyt uuden termin puolustamaan pakkoruotsia. Ruotsin kielen opetus on kuulemma "perusopetusta". Huomatkaa!

Taas on luotu uusi termi "kansalliskielen" ja "toisen kotimaisen " rinnalle. Sen tarkoitus, kuten muidenkin, on esittää pakkoruotsi itsestäänselvyytenä. Itsestäänselvyyksiä ei näet tarvitse perustella.

Pakkoruotsittajilla on kova hätä ja siten keinot ovat monet. Orwellilainen sanojen merkitysten muuttaminen kuuluu manipulointivalikoimaan, kuten totalitaarisissa maissa ikään.

Onneksi suomalainen kansa on lukenutta ja sivistynyttä väkeä. Ehkä maailman sivistyneintä, jos uskoo kansainvälisiä tutkimuksia. Ainakin suomalaiset lukevat kirjoja maailman eniten. Ja koko kansa, ei vain pieni "sivistynyt porvaristo".

Niinpä tuollaiset helpot ja halvat yritykset vaikuttaa kansalaistemme mielipiteeseen ovat ennakolta tuhoon tuomittuja. Ne kääntyvät vain itseään vastaan.

Eläköön lopullisesti vapaa ja itsenäinen Suomi eli eläköön kielivapaus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu