Kekkonen

Kapi, muistaakseni olet joskus sanonut olevasi Kekkostutkija.. en ole varma muistanko oikein? Taidat kuitenkin olla vain copy-kapo, eli kopionut kaiken! Onko sulla mitään omaa tutkimustulosta? Eipä taida olla, koska se vaatisi kuitenkin esim. Mikkelin maakunta-arkistossa käymistä ja lukemassa sen ajan sanomalehtiä yms! Taisit vain kopioida muiden kirjoituksia! Olenko oikeassa? Tässä vähän uutta tietoa sinulle, ilta-sanomista:

Tuore historiikki valottaa suomalaisten outoa vaalihistoriaa
24.04.2010 10:16


Vuoden 1956 presidentinvaali ratkaisi Suomen tulevaisuuden pitkäksi aikaa. Vaalista käynnistyi Urho Kekkosen pitkään jatkunut valtakausi, mutta toisinkin olisi voinut käydä, kuten Mikko Majander kirjassaan Paasikivi, Kekkonen ja avaruuskoira (Siltala) kertoo.

Kun 300 valitsijamiestä 15. helmikuuta kokoontui eduskuntataloon suorittamaan valtion päämiehen valintaa, kisaan starttasivat ennakkosuosikkeina maalaisliiton Urho Kekkonen ja sosiaalidemokraattien K. A. Fagerholm.

Tilanteeseen oli tultu monen mutkan kautta. Suuri ja mahtava Neuvostoliitto toi varjonsa vaaliasetelmien päälle. Tämä teki mahdottomaksi monen sosiaalidemokraatin unelman Väinö Tannerin ehdokkuudesta. Tanner oli Neuvostoliiton silmissä - sotien jäljiltä - toivoton tapaus.

Neuvostoliitossa puolestaan suomalaisten silmissä toivoton tapaus Otto Wille Kuusinen oli hurjimmissa unelmissaan saattanut visioida palaavansa Suomeen ja nousevansa vielä ties kuinka korkeaan asemaan. "Rautainen perämies" ei kuitenkaan saanut Neuvostoliiton tukea pyrkimyksilleen.

Kaiken takana kummitteli vielä istuvan presidentin J. K. Paasikiven haamu. Hän ei ollut vaalissa mukana, mutta mikäpä estäisi valitsijamiesten enemmistöä lopulta hyppäämästä J. K. "musta hevonen" Paasikiven tuttuun ja turvalliseen kelkkaan.

Paasikiven haamu astui esiin

Ensimmäisellä kierroksella kaikki valitsijamiehet äänestivät omaa ehdokastaan. Urho Kekkonen sai siten taakseen 88 ääntä, K. A. Fagerholm 72, kokoomuksen ja vapaamielisten Sakari Tuomioja 57 ja SKDL:n Eino Kilpi 56. Kansanpuolueiden ehdokkaat jäivät jo tässä vaiheessa jalkoihin.

Eduskuntatalossa käynnistyi hillitön show, jossa riitti juonittelua ja kaupankäyntiä vaikka muille jakaa. Ja kuten jotkut toivoivat ja toiset pelkäsivät, Paasikiven haamu kaivettiin komerostaan.

Vaalipäivän vastaisena yönä oli kuitenkin ehtinyt tapahtua. KGB:n miehet näyttivät SKP:n johdolle Neuvostoliiton ulkoministerin Vjatheslav Molotovin lähettämän sähkeen, jossa käskettiin pudottaa lopulta vain kokoomuksen ja kansanpuolueiden äänet saanut Paasikivi pelistä. Näin SKDL:n valitsijamiehet jakoivat toisella kierroksella äänensä Kekkosen ja Fagerholmin kesken.

Taktikointi toi kaivatun tuloksen: kolmannella ja ratkaisevalla kierroksella olivat vastakkain Kekkonen ja Fagerholm.

Kuka antoi ratkaisevan äänen?

Finaalitaiston alkaessa taustalla häilyi muuan merkillinen ja kaiken lisäksi vakavasti otettava mahdollisuus. Kolmas äänestys voisi päättyä tasapeliin 150-150, jolloin presidentti valittaisiin arvalla. Arvalla valitun presidentin kuuleman vinoilun määrää voi vain arvailla. Kaiken lisäksi ryhmien ennen kolmatta kierrosta tekemän ilmoituksen mukaan tilanne todellakin oli 150-150.

Arpaa ei kuitenkaan tarvittu. Kekkoselle kaivettiin säkin pohjalta maalaisliiton ja SKDL:n valitsijamiesten lisäksi sen verran ääniä, että niitä kertyi riittävät 151 kappaletta.

"Ratkaisevan äänen" mysteeriä ei vieläkään ole ratkaistu. Eräs epäillyistä oli sosiaalidemokraatti Penna Tervo.

- Vai olisiko niin, että tässäkin tapauksessa yllättävä, ennenaikainen kuolema on salaliittoteorioiden äiti. Tervo sai surmansa sunnuntaina 26. helmikuuta eli 11 päivää presidentin valinnan jälkeen... Vaikka kuolonkolari sattui suoralla tiellä, se oli yksiselitteisesti tapaturma, jos kohta villeimmissä tulkinnoissa sitä on yritetty vääntää suunnitelluksi murhaksi, Majander kirjoittaa.
8117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

juuri näin!

Äänestä

tutkimukset ovat luokkaa latva b2, eli apukoulun alasteen tasoa olevia muiden teoksista demariksi vääristeltyjä ainekirjoituksia. Korkeintaan niitä voi verrata ala-koulussa pidettyihin esitelmiin jostain henkilöstä.
Eli tokihan me olemme noita esitelmiä joutuneet väsäämään yks ja toinenkin. Ainakin ne, jotka ovat kouluja käyneet. Eli samalla perusteella voimme sanoa itse kukin olevamme ko. henkilön tutkija.
Mutta emmehän me nyt toki itseämme wikipediaan änkeä sitä mainostamaan, jos olemme omasta perheestämme, ja elämästämme jonkun ainekirjoituksen tapaisen sattuneet väsäämään johonkin "pitsinnypläyskerhon" tapaiseen puljuun.
Kapuli-reppanalle kaikki oma itsensä on niin suurta.

maailma on niin avara Jorma jorma pieni......
( sävel: pillu on niin suuri, jorma jorma pieni...)


Tuo aloitus olikin ilmeisenä AASINSILTANA kapulille päästä palstalle esittelemään suuruuttaan.
Estradi on avoin, joten olehan hyvä ja vaivu narsismin tuoksuusi !!!!!!

Äänestä
  • Kylläpä Kapista osuvan luonneanalyysin sanoit! Hahaa! Nauroin itseni kuoliaaksi!!!

    Äänestä

  • wikikapo kirjoitti:

    Kylläpä Kapista osuvan luonneanalyysin sanoit! Hahaa! Nauroin itseni kuoliaaksi!!!

    Tutkinut Kempeleen ukin peräsuolen, näin on näreet???

    Äänestä

  • 25 kirjoitti:

    Tutkinut Kempeleen ukin peräsuolen, näin on näreet???

    Kyllä Kapin tutkielmat ovat kaukana tutkielmista! Osaa kopioida Hesarista, siinä on kaikki mitä tämä narsisti pystyy tekemään!

    Äänestä

  • Näreet! kirjoitti:

    Kyllä Kapin tutkielmat ovat kaukana tutkielmista! Osaa kopioida Hesarista, siinä on kaikki mitä tämä narsisti pystyy tekemään!

    Sillä äijällä ei ole yhtään omaa ajatusta! Ruskea kieli!

    Äänestä

Tähän mennessä lähes kaikki avaukseen tulleet vastaukset käsittelevät Kapia, avaus on saanut vain vähän kommentteja. Mahtavaa on keppuli-ressukan elämän sisältö.

Äänestä
  • Mutta Jomppe minun kulta for ever.Näin on näreet, herra paratkoon???

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kekkostutkija kirjoitti:

Kapi, muistaakseni olet joskus sanonut olevasi Kekkostutkija.. en ole varma muistanko oikein? Taidat kuitenkin olla vain copy-kapo, eli kopionut kaiken! Onko sulla mitään omaa tutkimustulosta? Eipä taida olla, koska se vaatisi kuitenkin esim. Mikkelin maakunta-arkistossa käymistä ja lukemassa sen ajan sanomalehtiä yms! Taisit vain kopioida muiden kirjoituksia! Olenko oikeassa? Tässä vähän uutta tietoa sinulle, ilta-sanomista:

Tuore historiikki valottaa suomalaisten outoa vaalihistoriaa
24.04.2010 10:16


Vuoden 1956 presidentinvaali ratkaisi Suomen tulevaisuuden pitkäksi aikaa. Vaalista käynnistyi Urho Kekkosen pitkään jatkunut valtakausi, mutta toisinkin olisi voinut käydä, kuten Mikko Majander kirjassaan Paasikivi, Kekkonen ja avaruuskoira (Siltala) kertoo.

Kun 300 valitsijamiestä 15. helmikuuta kokoontui eduskuntataloon suorittamaan valtion päämiehen valintaa, kisaan starttasivat ennakkosuosikkeina maalaisliiton Urho Kekkonen ja sosiaalidemokraattien K. A. Fagerholm.

Tilanteeseen oli tultu monen mutkan kautta. Suuri ja mahtava Neuvostoliitto toi varjonsa vaaliasetelmien päälle. Tämä teki mahdottomaksi monen sosiaalidemokraatin unelman Väinö Tannerin ehdokkuudesta. Tanner oli Neuvostoliiton silmissä - sotien jäljiltä - toivoton tapaus.

Neuvostoliitossa puolestaan suomalaisten silmissä toivoton tapaus Otto Wille Kuusinen oli hurjimmissa unelmissaan saattanut visioida palaavansa Suomeen ja nousevansa vielä ties kuinka korkeaan asemaan. "Rautainen perämies" ei kuitenkaan saanut Neuvostoliiton tukea pyrkimyksilleen.

Kaiken takana kummitteli vielä istuvan presidentin J. K. Paasikiven haamu. Hän ei ollut vaalissa mukana, mutta mikäpä estäisi valitsijamiesten enemmistöä lopulta hyppäämästä J. K. "musta hevonen" Paasikiven tuttuun ja turvalliseen kelkkaan.

Paasikiven haamu astui esiin

Ensimmäisellä kierroksella kaikki valitsijamiehet äänestivät omaa ehdokastaan. Urho Kekkonen sai siten taakseen 88 ääntä, K. A. Fagerholm 72, kokoomuksen ja vapaamielisten Sakari Tuomioja 57 ja SKDL:n Eino Kilpi 56. Kansanpuolueiden ehdokkaat jäivät jo tässä vaiheessa jalkoihin.

Eduskuntatalossa käynnistyi hillitön show, jossa riitti juonittelua ja kaupankäyntiä vaikka muille jakaa. Ja kuten jotkut toivoivat ja toiset pelkäsivät, Paasikiven haamu kaivettiin komerostaan.

Vaalipäivän vastaisena yönä oli kuitenkin ehtinyt tapahtua. KGB:n miehet näyttivät SKP:n johdolle Neuvostoliiton ulkoministerin Vjatheslav Molotovin lähettämän sähkeen, jossa käskettiin pudottaa lopulta vain kokoomuksen ja kansanpuolueiden äänet saanut Paasikivi pelistä. Näin SKDL:n valitsijamiehet jakoivat toisella kierroksella äänensä Kekkosen ja Fagerholmin kesken.

Taktikointi toi kaivatun tuloksen: kolmannella ja ratkaisevalla kierroksella olivat vastakkain Kekkonen ja Fagerholm.

Kuka antoi ratkaisevan äänen?

Finaalitaiston alkaessa taustalla häilyi muuan merkillinen ja kaiken lisäksi vakavasti otettava mahdollisuus. Kolmas äänestys voisi päättyä tasapeliin 150-150, jolloin presidentti valittaisiin arvalla. Arvalla valitun presidentin kuuleman vinoilun määrää voi vain arvailla. Kaiken lisäksi ryhmien ennen kolmatta kierrosta tekemän ilmoituksen mukaan tilanne todellakin oli 150-150.

Arpaa ei kuitenkaan tarvittu. Kekkoselle kaivettiin säkin pohjalta maalaisliiton ja SKDL:n valitsijamiesten lisäksi sen verran ääniä, että niitä kertyi riittävät 151 kappaletta.

"Ratkaisevan äänen" mysteeriä ei vieläkään ole ratkaistu. Eräs epäillyistä oli sosiaalidemokraatti Penna Tervo.

- Vai olisiko niin, että tässäkin tapauksessa yllättävä, ennenaikainen kuolema on salaliittoteorioiden äiti. Tervo sai surmansa sunnuntaina 26. helmikuuta eli 11 päivää presidentin valinnan jälkeen... Vaikka kuolonkolari sattui suoralla tiellä, se oli yksiselitteisesti tapaturma, jos kohta villeimmissä tulkinnoissa sitä on yritetty vääntää suunnitelluksi murhaksi, Majander kirjoittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu