Luokittelen itseni narsistiksi ja olen huomannut piirteitä nyt. Olen kiusattu ollut ja käyn ryhmäterapiassa ja nyt pitäisi ruveta avautumaan ja en uskalla kertoa mielipiteitäni toisista koska pelkään hylkäämistä ja sitä että loukkaan. Olen pinnallinen ihminen. Miten narsisti voi parantua vai olenko vaan sellainen joka pitää saada maan pinnalle vaikka olen jo oikeasti sen alla kiusaamisen ja muitten ongelmien takia? Itsetuno ei ole huono mutta on kuitenkin todella huono syvemmällä.
Olen varmaan narsisti
bird2
4258
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tuota luokittelua. Narsismi jakautuu neljään osaan ja tuskin on täysin puhdasta yhdessäkään ryhmässä niin, ettei olisi joitain piirteitä toisesta ryhmästä. Se on myös muistettava että 100% varmuudella jokaisesta meistä löytyy joitain narsistisia piirteitä ja pitää löytyä. Nykyään on tosi tavallista "tuomita" toinen narsistiksi ja tuomitsija ei tiedä paljonkaan...
http://www.suhdesoppa.fi/narsismi/narsistiset-luonnehairiot/
Et kuulosta narsistilta vaan huonon itsetunnon omaavalta kiusatulta ihmiseltä. Kukapa meistä ei olisi pinnallinen ja miten pinnallisuus määritellään, se on vielä asia erikseen. Pinnallisuus ei yksistään tee kenestäkään narsistia vaan narsistisen persoonallisuushäiriön takana on tunneälyn puuttuminen, joka näkyy narsistin elämässä empatian ja myötäelämisen puutteena.
Narsistista persoonallisuushäiriötä ei voida poistaa, koska mielestäni se on osa jo olemassa olevaa ja perintönä saatua luonnetta, mutta narsistista luonnetta joka johtuu kehityksellisistä syistä voidaa hoitaa terapialla.
Minusta olet jo löytänyt väylän ryhmäterapian avulla selvitellä ajatuksiasi ja elämääsi. Terapiassa tuo hylkäämis -ja loukkaamispelko kannattaa ottaa puheksi, sillä silloin sinua voidaan ymmärtää paremmin ja voit vapaammin tuoda ajatuksiasi esille.
Siis minulla on tämä ajatus että otin mieheni vain koska halusin turvaa ja hyväksyntää, en ollut tyytyväinen häneen täysin ja häpesin hänen ulkomuotoaan ja häpeän välillä vieläkin. SE on niin syvällä. Häntä ei vaan itseään kiinnosta fyysiset asiat toisin kuin minua.
Sitten kun tuli riitoja niin hävisi se mukava luonnekin ja rupesin pettämään häntä. Miksi?
Koko ajan nyt yritän etsiä syitä hänestä hyviä tai huonoja ja punnita vaakaa. Seksiä meillä ei ole kun kavahdan hänen kosketustaan. Alussa oli paljonkin. Nykyään tunnen syyllisyyttä koska miehet joiden kanssa petin oli enempi unelmamiehiäni ja komeita. Hän on todella kiltti välillä ja tekee puolestani asioita mutta tuntuu että minä vaadin häneltä liikaa.
Niin seksihän on mieheni kanssa ollut aina hyvää silloin kun sitä on. Osaan rentoutua, näiden toisten miesten kanssa olen jännittänyt kauheasti, koska huono itsetunto. Mutta heitä olen selkeästi enempi halunnut. Tosin heillä melkein vain oma tyydytys mielessä. Mutta koskaan en ole ketään saanut muuhun kuin seksiin. Tosin en ole uskaltanut kysyäkään. Vertaan koko ajan itseäni muihin ja ajettelen että olen liian huono tai käyttäydyn liian avoimesti tai sitten puhun liian vähän tai liian paljon jne. Se on rasittavaa sellaisen ihmisen kanssa josta olisi kiinnostunut. Sitten tuntuu pahalta edes ajatella tälläistä koska minulla mies ja lapset. Enhän ansaitsisi heitäkään.