Olen 28-vuotias, muutaman vuoden bulimiaa sairastanut tyttö. Olin ollut kolme viikkoa "kuivilla" ja jotenkin se tuntui niin mahtavalta, että luulin etten koskaan enää palaa vanhoihin tapoihini. WRONG! eilen ja sitten tietenkin tänään sorruin. Mikä pahinta.. minulla on kuuden viikon "vankeusaika", sillä nilkkani on murtunut ja neljä viikkoa vielä kipsijalka. Joten en pääse edes purkamaan tuntojani urheilun pariin :( Eikä siinä mitään.. vitut (anteeksi kielenkäyttöni) urheilusta, jos olisin pysynyt kovana ja päättänyt olla oksentamatta.
Oksentelujeni määrä on aina vaihdellut.. muutamasta kerrasta/kertaan viikossa.. ja välejäkin on ollut. En oksenna normaalia ruokaa, vaan kun sorrun herkkuihin, masennun ja annan sitten palaa oikein kunnolla.. ja lopputulos on selvä.
Surettaa ja harmittaa.. luulin olevani jo oikealla tiellä. Nyt minusta tuntuu vain siltä, etten koskaa tule saamaan tätä hallintaan. Tiedän, ettei syömishäiriöistä parane totaalisesti.. niitä oppii vain hallitsemaan.. mutta oksentaminen on niin perseestä!!! Hitto että oli ihanaa noi kolme viikkoa ku ei naama punasena ollut kertaakaan pyntyn yllä.
Miten teillä muilla? Miten jaksatte sortumisen jälkeen.. varsinkin jos on ollut pitkä tauko? Ja hittolainen.. mähän olen jo aikuinen.. tällänen sairaus ei ole enää sallittua.. Jotenkin mun olis pitänyt päästä eroon jo kaikista mahdollisista identiteettikriiseistä. Eikö?
Mulle saa laittaa (pliis) paranemiskertomuksia, tuntemuksia, masentumistarinoita ym. ym. jos vaikka pystyisin olemaan jonkun tukena ja päinvastoin.
Joka tapauksessa.. en voi nyt tälle ja eiliselle päivälle enää mitään. Huomenna on uusi päivä.. ja uusi yritys. Jos pystyn pitkiäkin aikoja olemaan oksentamatta.. kaikkea toivoa ei ole vielä menetetty. Tsemppiä kaikille kohtalo siskoille ja veljille.
Oksentelujeni määrä on aina vaihdellut.. muutamasta kerrasta/kertaan viikossa.. ja välejäkin on ollut. En oksenna normaalia ruokaa, vaan kun sorrun herkkuihin, masennun ja annan sitten palaa oikein kunnolla.. ja lopputulos on selvä.
Surettaa ja harmittaa.. luulin olevani jo oikealla tiellä. Nyt minusta tuntuu vain siltä, etten koskaa tule saamaan tätä hallintaan. Tiedän, ettei syömishäiriöistä parane totaalisesti.. niitä oppii vain hallitsemaan.. mutta oksentaminen on niin perseestä!!! Hitto että oli ihanaa noi kolme viikkoa ku ei naama punasena ollut kertaakaan pyntyn yllä.
Miten teillä muilla? Miten jaksatte sortumisen jälkeen.. varsinkin jos on ollut pitkä tauko? Ja hittolainen.. mähän olen jo aikuinen.. tällänen sairaus ei ole enää sallittua.. Jotenkin mun olis pitänyt päästä eroon jo kaikista mahdollisista identiteettikriiseistä. Eikö?
Mulle saa laittaa (pliis) paranemiskertomuksia, tuntemuksia, masentumistarinoita ym. ym. jos vaikka pystyisin olemaan jonkun tukena ja päinvastoin.
Joka tapauksessa.. en voi nyt tälle ja eiliselle päivälle enää mitään. Huomenna on uusi päivä.. ja uusi yritys. Jos pystyn pitkiäkin aikoja olemaan oksentamatta.. kaikkea toivoa ei ole vielä menetetty. Tsemppiä kaikille kohtalo siskoille ja veljille.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä olen jo usean vuoden ajan taistellut oksentelua vastaan ja tämä vuosi olikin tähän asti mennyt hyvin kunnes taas tänään repsahdin :(
Mulla stressi ja henkilökohtaiset vastoinkäymiset laukaisevat ahmisen ja oksentelun, joten pyrin yleensä niinä hetkinä, kun tiedän repsahtavani hakeutumaan pois kotoa ja kavereiden seuraan.
Mutta aina välillä, kuten tänään haluan "rankaista" itseäni ja tietoisesti valitsen jäädä kotiin.
Mutta kuten itsekin sanoit huomenna on uusi päivä ja uusi mahdollisuus normaaliin elämään ilman oksentelua.
Ja ei sillä iällä ole mitään merkitystä. Minä olen jo 30v nainen ja vieläkin taistelen samojen "ongelmien" kanssa kun parikymppisenä...
Voimia sinulle ja aurinkoista kevättä.
Jatkoa vähän tohon mun alotusviestiin..
niin eli ku tosiaan sitten sorruin lopulta kolmen päivän bulimiakiertoon (viimesenä päivänä en kerta kaikkiaan jaksanut enää oksentaa ku ihan vähän ulos.. järkyt morkkikset jäi), mutta päätin että eletään sitten super minikaloreilla viikon verran ni saan taas kompensoitua.
Tänään on keskiviikko, ja sunnuntaina tein ton lupauksen. no olin koko päivän ollu syömättä lähes mitään.. ja iltaankin mennessä olin vaan syönyt sellasen kahvilassa myytävän ruisleipä hommelin, raejuustopurkin, ja pari pientä vähärasvasta jogurttia. Ajattelin, että illalla vielä omena ni hyvin menee. Mutta sitten tietty, sorruin lähtemään kauppaan.. ok, olis sitä pahemminkin voinut käydä, mutta tää laittaa silti tosi surkumielen: eli vedin sellasen 250gr kuivattuja taateleita(oon aivan sairaan heikkona niihin!!), parit mehujäät, 130gramman paketin riisikakkuja, ja uskokaa täi älkää, dippasin riisikakut minilättä levitteeseen.. 400 gramman purkista meni varmaan melkein 200-300 grammaa. Loput vihoissani heitin vessasta alas.
No joka tapauksessa, olin jo valmis menemään oksulle. Mutta päätin, että helvetti. nyt en mene. Kuitenkin, toi ei ole vielä pahin ahmintamäärä. Pysyin kovana. Ihanaa etten oksentanu.. mutta nyt pelkään, että viime viikonlopun kauheuksine jälkeen, kiloja rapsahtaa nyt heti .. vatta on tälläkin hetkellä niin isona tollasen määrän äkkiä mussuttamisesta. Ja henkinen pahaolo on vieläkin pahempi. Miks mun piti mennä sinne kauppaan?! Miksi.. :( huokaus.. mutta en ainakaan ole pää punasena tuolla pyntyllä.. ja alkoholiton (melkein alkoholiton) neljäs viikko jatkuu, joten kaipa siinäkin sitten säästyy kaloreita. Oon vaan niin heikko...
En enää aio juoda ikinä. En juonut eilen kännejä mutta kuitenkin sen verran että harkintakykyni petti. :`( Olen kärsinyt vuosien varrella anorektisista, bulimisista ja bed -vaiheista. Viimeaikoina olen saanut syömiseni kuntoon ahmintavaiheen jälkeen ja saanut ruokavalioni kuntoon. Olen noudattanut tarkkaa päivärytmiä syömisessä koska muuten saattaa lähteä joku vaihe päälle. Oma sairaalloinen taipumus kai tämäkin toteamani..
Noh, eilen sitten juotuani muutaman päädyimme pizzalle ja kuukausien terveellisen ruokavalion jälkeen otin pizzan hetken mielijohteesta. Päästyäni kotiin poikakaverin kanssa ahmin KOKO pizzan hirveää kyytiä ja minulle tuli äärimmäisen paha olo. Oksensin heti pizzan syötyäni ja poikakaverini oli ymmällään. Sanoin että minulla oli paha olo mutta hän sanoi että join ehkä neljä että miten sulle siitä tulee paha olo. Nolasin itseni pahimman kerran ja hänelle varmaan pikkuhiljaa alkaa jo valjeta ongelmani. En vain voinut olla oksentamatta, minun oli pakko. En voinut jättää sisälleni sitä moskaa joka oksetti minua. Mutta silti, jotkut oikeasti kärsivät nälästä ja minä ahmin pakonomaisesti ruoan ja oksennan sen.
Pelkään, että bulimia palaa. Tämä minun ajatusmaailmani on niin sairaalloinen. Pelkään lihomista koska bedvaiheessa olin kaikkein masentunein ja ulkonäköni kuvotti minua. Tänään näytän kamalalta, viimeviikolla olin pirteä ja iloinen, tänää ollessani yksin ahmin ja mietin pitäisikö minun oksentaa vai ei. Yritän olla oksentamatta ja mennä vaikka lenkille. Kurkkuni on kipeä ja naamani ihan turvonnut. Miksen vain voi syödä sopivasti, terveellisesti ja lähteä lenkille. Miksi minun pitää ahmia hirveällä kyydillä itseni ihan täyteen. Se olo kun istuu vessan lattialla morkkiksessa on tullut koettua liian monta kertaa aikaisemmin. Mutta minä olen pystynyt kuukausia pysymään jotenkin tasapainossa ja minun pitää vaan yrittää.
Yritä, yritä ja yritä! Ei tästä muuten selviä.
Eilen meni pieleen, mutta älä anna sen vaikuttaa tähän päivään, huomiseen jne. Totta on, että tässä sairaudessa ajatusmaailma on sairas, niin se on minullakin. Elämä pyörii sen ympärillä, ahminko vai en, oksennanko vai en. SAIRASTA! Mutta tästä ei pääse muuten kuin valtavalla itsekurilla ja itsensä pakottamisella. Alkoholi on siitä paha, että itsekontrolli höltyy ja tulee tehneeksi sellaista mitä ei muuten tekisi. Ja minulla tahtoo mennä aina juominenkin överiksi, joten minun pitää välttää sitä ihan samalla tavalla kuin ahmimista. Yhtä taistelua itsensä kanssa koko elämä!
tyttö joka haluaa parantua bulimiasta kirjoittaa nettipäiväkirjaa :
http://hoyhen.palstani.net/paivakirja-f5/taistele-tai-kuole-taistelu-bulimiaa-vastaan-t2909.htm