Mua oikein huvittaa kuinka välinpitämättömiä jotkut ihmiset on.
Itse sain poikaystävältäni herpeksen. Kärsin taudista lähestulkoon koko ajan. Olin aluksi todella katkera ja nyt kun tauti ottaa nokkiinsa rakkaasta harrastuksestani (juokseminen) olen vielä katkerampi.
Aluksi ajattelin etten ikinä selviä tästä. Olin todella masentunut ja harkitsin jos jonkinlaista typerää.
Tosiasiahan on se, että jos satun poikaystävästäni eroamaan on uusi parinhaku edessä. KUKAAN ei halua vapaaehtoisesti tätä helvetillistä tautia! Olisin välittömästi jättänyt nykyisen poikaystäväni jos olisin voinut valita!! Asetan oman terveyteni rakkauden edelle ihan mennentullen. Rakkauksia tulee ja menee, terveyttäni mikään ei korvaa!
Ihmiset vaan keskustelee täälläkin näin; 90% väestöstä kantaa herpestä tietoisesti tai tietämättään. Se on ihan normaalia eikä sitä tarvitse hävetä!
Jumalauta, tässä ei ole mitään normaalia eikä kukaan tätä tautia halua. Ihmisten välinpitämättömyyden ja tyhmyyden takia MINÄ kannan tautia nyt. Joka ikiselle etelänreissulle popsin muutaman lääkekuurin ettei tauti puhkea. Voimakas auringonvalo on siis yksi laukaiseva tekijä. Joka ikinen kerta kun olen harrastanut seksiä, tiedän että tästä se taas lähtee. Joka ikisen juoksulenkin jälkeen tiedän, että taas se tulee. Pienenkin elämässä aiheutuneen stressin takia rupean syömään lääkekuuria jo etukäteen, silti ne ihanat kirvelevät rakkulat sieltä tervehtii.
Saatatte pitää minua todella tyhmänä ja ONHAN ELÄMÄSSÄ TÄRKEÄMPÄÄKIN. On joo, mutta minua ja minun terveyttäni on vain yksi. On se hieno tunne kun kusella ei pysty ilman itkua käymään ja aina täytyy ajatella että no entäs se herpes! Olen asiasta todella ahdasmielinen, olisivatpa muutkin niin kellään ei tätä tautia olisi.
Että siitä vaan harrastamaan irtosuhteita. Itse toivon, että kumpa en olisi KOSKAAN harrastanut seksiä!!
Itse sain poikaystävältäni herpeksen. Kärsin taudista lähestulkoon koko ajan. Olin aluksi todella katkera ja nyt kun tauti ottaa nokkiinsa rakkaasta harrastuksestani (juokseminen) olen vielä katkerampi.
Aluksi ajattelin etten ikinä selviä tästä. Olin todella masentunut ja harkitsin jos jonkinlaista typerää.
Tosiasiahan on se, että jos satun poikaystävästäni eroamaan on uusi parinhaku edessä. KUKAAN ei halua vapaaehtoisesti tätä helvetillistä tautia! Olisin välittömästi jättänyt nykyisen poikaystäväni jos olisin voinut valita!! Asetan oman terveyteni rakkauden edelle ihan mennentullen. Rakkauksia tulee ja menee, terveyttäni mikään ei korvaa!
Ihmiset vaan keskustelee täälläkin näin; 90% väestöstä kantaa herpestä tietoisesti tai tietämättään. Se on ihan normaalia eikä sitä tarvitse hävetä!
Jumalauta, tässä ei ole mitään normaalia eikä kukaan tätä tautia halua. Ihmisten välinpitämättömyyden ja tyhmyyden takia MINÄ kannan tautia nyt. Joka ikiselle etelänreissulle popsin muutaman lääkekuurin ettei tauti puhkea. Voimakas auringonvalo on siis yksi laukaiseva tekijä. Joka ikinen kerta kun olen harrastanut seksiä, tiedän että tästä se taas lähtee. Joka ikisen juoksulenkin jälkeen tiedän, että taas se tulee. Pienenkin elämässä aiheutuneen stressin takia rupean syömään lääkekuuria jo etukäteen, silti ne ihanat kirvelevät rakkulat sieltä tervehtii.
Saatatte pitää minua todella tyhmänä ja ONHAN ELÄMÄSSÄ TÄRKEÄMPÄÄKIN. On joo, mutta minua ja minun terveyttäni on vain yksi. On se hieno tunne kun kusella ei pysty ilman itkua käymään ja aina täytyy ajatella että no entäs se herpes! Olen asiasta todella ahdasmielinen, olisivatpa muutkin niin kellään ei tätä tautia olisi.
Että siitä vaan harrastamaan irtosuhteita. Itse toivon, että kumpa en olisi KOSKAAN harrastanut seksiä!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
ja valitettavasti olisit voinu napata jotain paljon pahempaakin kuin herpes. Onhan se ikävää, että sinulla se oireilee noin voimakkaasti, mutta usko pois, kyllä ne oireet helpottavat suurimmalla osaa ajan mittaan. Suosittelisin estolääkitystä, sillä noista kuureistakaan ei ole mitään hyötyä, ellet syö niitä aina tarpeeksi ajoissa.
Joo, kyllä on elämäsi ja terveytesi täysin pilalla. Ymmärrän, että alkujärkytys voi kuulua taudinkuvaan, mutta siitäkin päästään yli. Olisitko mieluummin menettänyt vaikkapa toisen jalkasi? Herpes on edelleenkin loppupeleissä melkoisen VAARATON ihosairaus, ja sitä faktaa ei poista mitään. Mikäli sinua ärsyttää ihmiset, jotka osaavat suhtautua tähän virukseen lunkisti, niin minua ärsyttää kuolemanpäivän mesoajat, jotka antavat ymmärtää, ettei elämässä muka olisi enää mitään nautinnollista viruksen saamisen jälkeen. Ehkäpä nyt voit nauttia sellaisista asioista, joihin et ennen kiinnittänyt huomiota: aurinkoisesta aamusta, kaikista niistä pienistä arkielämässä vastaan tulevista mukavista yllätyksistä, jotka antavat nyt päivälle täysin uutta arvoa. Niin käy varmasti aina, kun kohtaa ikävän takaiskun.
Ja kyllä, muistan kyllä itsekin, kun sairastuin puolisentoista vuotta sitten: kyllä se silloin tuntuikin elämää suuremmalta asialta, varsinkin, kun pelkäsin, että leimautuisin juuri sen tyyppiseksi ihmiseksi, joka en todellakaan ole. Uuden kumppanin etsiminen murehdutti, mutta yllätys yllätys - nyt elän taas onnellisesti parisuhteessa, jossa kumppani hyväksyy minut kaikin puolin.
Se, mitä halusin sanoa on, että aika todellakin parantaa haavat. Todennäköisesti sinunkin viruksesi vetäytyy ajan mittaan, ja kohta huomaatkin, ettei päiväsi aina ala sillä, että säälittelet omaa kohtaloasi. Näin on tapahtunut minullakin, ja kyllä se varmaan sinullakin siitä. On hyvä purkaa negatiiviset tunteet johonkin, vaikkapa tänne kirjoittamiseen, mutta pidä kuitenkin asiat oikeissa mittasuhteissa!
Mä sain herpeksen noin kuusi vuotta sitten ja muistan kuinka helvettiä se oli. Itkin monta päivää ja aina kun se TAAS tuli itkin uudestaan! Alkuvaiheessa mulla herpes oireili kuukausittain, aina kun edelliset oli lähtenyt huomasin, että jaahas taas niitä tulee. Ajattelin, että tätäkö tämä loppuelämä sitten on. Aloitin kuitenkin jossain vaiheessa syömään estolääkitystä ihan säännöllisesti, eli otin joka ilta tabletin ja sillä pysy poissa. Vaikka tuota ei suositellakaan, sanotaan että kohta ei enää lääkkeet auta lainkaan. Mutta mulla ei ainakaan noin käynyt, napsin kuitenkin lääkkeitä ainakin vuodenpäivät, eikä mitään oireita. Jossain vaiheessa lopetin säännöllisen syönnin ja jos tuli tunne herpeksestä niin otin taas muutamana päivänä tabletin. Jossain vaiheessa tuli hetki kun kappas, mitään oireita ei pitkään aikaan ole ollut ja sillä tiellä ollaan edelleen.
Mutta todellakin muistan alkuajan kun kaikki oli yhtä helvettiä, inho itseä kohtaan, elämä yhtä helvettiä ja muita tunteita! Mielestäni on hyvä, että jollain keinolla tuo tunteensa ensiin, vaikka täällä avautumalla, koska tunteistaan on hyvä puhua eikä patouttaa niitä. Toivottavasti sinulle tulee myös aika kun herpeksestä ei mitään enää kuulu :)