Nyt oli

Heinäluoman jo pakko nykäistä työttömienkin ääniä SAK/demarimafialle, vaikka tähän asti SAK/demarimafia on nimenomaan ollut itse hyysäämässä mamuja maahamme pakolaisstatuksella.
no tuonhan ymmärtää, että he vain ovat auttaneet TOWEREITAAN kaukomaiden tekemään maamme rahoilla
vallankumousta kotimaassaan.
Ei heitä ole saanutkaan työllistää, vaan heidän on pitänyt antaa loisia milloin milläkin verukkeella.
kuten mpp tuossa eräänä päivä totesikin, että suuri työttömyys auttaa demareita parenpaan vaalitulokseen, niin uskon tuolla punapuolupukarilla olleen jo silloin hajua millle linjalle sdp lähtee.

Nythän tuo on sittten nähty, että käännnettiin palttooossa persupuoli päällepäin, kun huomattiin, että perkule ei towerit pysykkään verkkosukissa.

Kyllähän tuo on Suomen enemmistön kanta, ettei tänne pakolaisia tarvi hyysätä, mutta KUKAAN EI OLE VASTUSTANUT VIELÄ SELLAISIA PAKOLAISIA JOTKA TYÖTÄ TEKEMÄLLÄ ELÄTTÄVÄT ITSENSÄ ILMAN VALTION TUKIA.

NYT NYKÄISIKIN EERO POIKA VÄÄRÄSTÄ NARUSTA. Taisi olla niin, että SAK/demarimafian jäsenmaksukertymä on alkanut hiipuman, kun väki marssii loimaan suuntaan.
Suomen palkkatasolla kun ei vasurikomukat halua töitä tehdä, niin tuodaan veronmaksajat sieltä, joille työ on palkkaa tärkeänpää. Suomessa palkat ovat sosiaaliturvaamme nähden liian korkeita.


Jos Heinäluoma haluaa saada demareille todellisen äänivyöryn, niin lopettais turhan populistisen valehtelunsa, ja alkaisi vaatimaan perusturvan/pienimmän eläkkeen korotusta tuhanteen euroon välittömästi.

Tuollainen populistinen demarointi saa demarit vain haisemaan entistä vastenmielisimmiltä.

Vihreät pyhkivätkin demujen ohi seuraavisa vaaleissa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


juoksutintuoksutin kirjoitti:

Heinäluoman jo pakko nykäistä työttömienkin ääniä SAK/demarimafialle, vaikka tähän asti SAK/demarimafia on nimenomaan ollut itse hyysäämässä mamuja maahamme pakolaisstatuksella.
no tuonhan ymmärtää, että he vain ovat auttaneet TOWEREITAAN kaukomaiden tekemään maamme rahoilla
vallankumousta kotimaassaan.
Ei heitä ole saanutkaan työllistää, vaan heidän on pitänyt antaa loisia milloin milläkin verukkeella.
kuten mpp tuossa eräänä päivä totesikin, että suuri työttömyys auttaa demareita parenpaan vaalitulokseen, niin uskon tuolla punapuolupukarilla olleen jo silloin hajua millle linjalle sdp lähtee.

Nythän tuo on sittten nähty, että käännnettiin palttooossa persupuoli päällepäin, kun huomattiin, että perkule ei towerit pysykkään verkkosukissa.

Kyllähän tuo on Suomen enemmistön kanta, ettei tänne pakolaisia tarvi hyysätä, mutta KUKAAN EI OLE VASTUSTANUT VIELÄ SELLAISIA PAKOLAISIA JOTKA TYÖTÄ TEKEMÄLLÄ ELÄTTÄVÄT ITSENSÄ ILMAN VALTION TUKIA.

NYT NYKÄISIKIN EERO POIKA VÄÄRÄSTÄ NARUSTA. Taisi olla niin, että SAK/demarimafian jäsenmaksukertymä on alkanut hiipuman, kun väki marssii loimaan suuntaan.
Suomen palkkatasolla kun ei vasurikomukat halua töitä tehdä, niin tuodaan veronmaksajat sieltä, joille työ on palkkaa tärkeänpää. Suomessa palkat ovat sosiaaliturvaamme nähden liian korkeita.


Jos Heinäluoma haluaa saada demareille todellisen äänivyöryn, niin lopettais turhan populistisen valehtelunsa, ja alkaisi vaatimaan perusturvan/pienimmän eläkkeen korotusta tuhanteen euroon välittömästi.

Tuollainen populistinen demarointi saa demarit vain haisemaan entistä vastenmielisimmiltä.

Vihreät pyhkivätkin demujen ohi seuraavisa vaaleissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu