Kissat maukuvat jatkuvasti..

_-_-_

Minulla on pari vuotias leikattu narttu kissa sekä sen pentu joka on kohta vuoden vanha. Kissat ovat muuten tosi ihania, mutta ovat hirveän äänekkäitä. Maukuminen alkaa heti kun aamulla herään annan heillä silloin ruokaa, koska ajattelen maukumisen johtuvan siitä, mutta e jatkavat sitä kuitenkin. Aina kun näkevät minut alkavat maukumaan. Muutenkin pyörivät koko ajan jalkoissa. En ymmärrrä mikä niille on tullut kun yhtälliä ovat tulleet noin äänekkäiksi. Nuorempi kissa myös "kujertelee" paljon. Olen yrittänyt silitellä ja ottaa syliin, mutta eivät viihdy vaan jatkavat tuota mekastusta. Mistä tälläinen käytös voi johtua vai onko ihan normaalia?

44

6489

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 19+8=27

      kanssasi. Kun meillä oli kissa, se vastasi tervehdykseemme naukaisemalla. Ei se kyllä koko aikaa naukunut.

      • nettiflikka3

        Meidän 6-vuotias kolli pääsi viikko sitten karkaamaan ikkunasta aivan vahingosssa päivä sen jälkeen kun meille tuli pikku kisu. Ja nyt on sitten naukumista ollut siitä lähtien ja kyllä se totisesti meinaa ottaa hermoon. Kissa on hyvillä ilmoilla ulkona juoksulangassa koska täällä ei voi pitää vapaana kun asutaan niin lähellä autotietä. Kertokaahan mikä neuvoksi tolle jätkän naukumiselle.


    • kisumisut

      Kissasi kaipaa selkeästi ulkoilmaa, sekä leikittelyä. Se kuuluu vuodenaikaan. Silittely ei asiaan aina auta.
      Leiki kissojen kanssa päivittäin, niin se piristää sinun ja kissojesi mieltä. Kissat ovat saalistajia luonteeltaan ja tarvitsee jotain saalistus / vaanimis aktiviteettiä luonteensa vuoksi. Kissat joka tapauksessa maukuvat joskus, joka kuuluu asiaan. Alituinen maukuminen ja asunnossa vaelteleminen voi olla myös merkki tyytymättömyydesta johonkin. Yksi maukumisen syy voi myös olla likainen pissalaatikko. Kissa voi ilmoittaa tyytymättömyyttään ja yrittää saada huomiosi siihen.

      Siivoa pissalaatikko päivittäin, leiki, sekä anna huomiota. Lujita sinun ja kissojen välistä suhdetta. Kissat ovat mitä parhaimpia ja mainioita kavereita pitämään seuraa ihmiselle. Jos jollakin on yksinäinen kissa, sille pitäisi hankkia kaveri mitä pikimmin, jotta kissa ei tylsisty. Muistettakoon että yleensä kissa on laumaeläjä, mutta yksilöitäkin on, jotka haluavat vain olla yksin, joten älä pakota toista kissaa tutustumaan jos reaktio tunnelma on akressiivinen.

      jos kissasi yhä maukuu, sillä voi olla jokin vaiva, kuten yleistä on että kissat potevat virtsatievaivaa. Jos kissan selvästi sairas tai käyttäytyminen levotonta, kannattaa viedä kissa ainakin eläinlääkäriin tutkittavaksi mikä on vaivan syy.

      ( virtsakivi )

      Kissan virtsakivet oireet

      http://www.google.fi/webhp?sourceid=navclient-ff#hl=fi&q=kissan virtsakivet oireet&meta=&aq=0&aqi=g2&aql=&oq=kissan virtsakivet&gs_rfai=&fp=232faa000172b703

      kissan virtsakivet hoito

      http://www.google.fi/webhp?sourceid=navclient-ff#hl=fi&q=kissan virtsakivet hoito&meta=&aq=0&aqi=g1&aql=&oq=kissan virtsakivet h&gs_rfai=&fp=232faa000172b703

      • ap.

        Kissoilla on paljon leluja ja kaksi isoa kiipeilypuuta. Leikin myös niiden kanssa päivittäin. Kissan hiekkalaatikonkin puhdistan päivittäin ja muukin hoito pelaa. Ovat minulle tosi tärkeitä.

        Kissat ovat toki olleet aina aika kovia juttelemaan ja puhun niille äänen itsekkin. Vanhempi kissa on vaan alkanut maukumaan äkäiseen sävyyn. Varmasti on huomionkipeä kun nuorempi kissa on kiintynyt minuun tosissaan ja seuraa minua joka paikkaan. Aina kun yritän vanhempaa kissaa hoitaa nuorempi tunkee väliin ja häntä pitää sitten ruveta hoitamaan ja vanhempi kissa lähtee sitten pois.

        Ruvetaan kissojen kanssa käymään taas kesällä ulkona valjaissa jos siitä tuo maukuminen vähän laantuisi. :)


    • 2 narttua ja 1 kolli

      Kyllä se on vaan tätä kevättä... meillä ainakin kun naaraskissa leikattiin lääkäri sanoi että hän jättää jotain? että olisi jonkinlaista hormoonitoimintaa. ja keväisin joko alitajuntaisesti tai jostain muusta syystä leikattu kissakin pitää ääntä, puskee ja ei välttämättä viihdy sylissä. kyllä ne hiljenevät kun menee kiima-aika ohi.

      • Harhaluulotpois

        Kissa on yksineläjä, joka usein oppii tulemaan toimeen reviirinsä muiden kissojen kanssa.


      • Anniterttuli

        meilläki poikakissalla 6v .ollut niin kiltti ja siisti ja iana ja nyt jo 2 viikkoa huutanut ja kovaa...ei viihdy sylissäni kuin hetken ja ennen tuli siihen ja hakusi halin ja sitystä..että en minäkään muuta keksi..kesä tulee ja se siitä vähitellen ohi..tuokin kätyös....ja muistelenkin että noinhan menny joka kevät että normaalia on..talvet makaa ja kiltti kuin mikäkin


      • yks kolli
        Anniterttuli kirjoitti:

        meilläki poikakissalla 6v .ollut niin kiltti ja siisti ja iana ja nyt jo 2 viikkoa huutanut ja kovaa...ei viihdy sylissäni kuin hetken ja ennen tuli siihen ja hakusi halin ja sitystä..että en minäkään muuta keksi..kesä tulee ja se siitä vähitellen ohi..tuokin kätyös....ja muistelenkin että noinhan menny joka kevät että normaalia on..talvet makaa ja kiltti kuin mikäkin

        meillä on kollikissa 1v.se on tosi äänekäs, ja ainahan se on ollut,vaikka on hoidettu,leikitty ja paiattu=)


    • kissojen lakeija :)

      Minullakin kissat kujertelevat ja maukuvat melko paljon, varsinkin parivuotias leikattu tyttökissa, joka on muutenkin melko kovaääninen diiva :) Se ei ole nälkää tai hiekkalaatikonputsauskäskyjä, vaan ihan vain sellaista kissan luontaista halua ulos, kun ikkunasta paistaa aurinko. Näin keväisin leikatutkin kissat virkistyvät lisääntyneen valon takia melkoisesti ja voivat mouruta kuin olisivat kiimassa.

      Itse en ole parempia ratkaisuja keksinyt, kuin kissalle aktiviteetteja ja paljon. Erilaisia leluja, piilopaikkoja, uusia leikkejä jne.. Ulkonakin voi käyttää valjaissa, mutta siihen pitää sitoutua sitten lähes jokapäiväisesti, muuten alkaakin kissat huutamaan ulko-ovella vielä pahemmin ulos :)

      Hyviä keinoja, joilla keksiä kissoille tekemistä ja virikettä:

      -Uusia leluja. Ei tarvitse ostaa kaupasta, kissoille voi esimerkiksi rypistellä pallon foliosta tai leivinpaperista. Suklaamunien muovikuoriin voi laittaa sisälle riisiä, tuolien selkänojiin laittaa leluhiiriä narun päähän jne jne, mielikuvitusta :)

      -Pahvilaatikoista saa ainakin yhdeksi illaksi leikkipaikan. Omat kissat ainakin rakastavat laatikoissa ja paperikasseissa pyörimistä. Myös esimerkiksi tuolien alle, vaatekomeron alahyllyille jne voi tehdä kissoille "pesiä", sillä kissat yleensä pitävät omista piilopaikoistaan.

      -Kiipeily/raapimispuuhan on hyvä olla jokaisessa kissakodissa, ja kissanminttutuotteet kannattaa testata! Itselläni kissat hullaantuvat pitkäksi aikaa, kun ripottelen kuivattua kissanminttua kiipeilypuuhun. Jaksavat näin paremmin leikkiä ja purkaa suurimpia energioitaan pois muuten kuin mouruamalla :)

    • JP

      Kannattais ihan paijata niitä kissoja ja leikkiä niiden kanssa.

    • =D

      Ole huoleti, maukuminen on kissoille aivan mormaalia, mutta jos ne alkavat haukkua tai kiekua, on syytä huoleen.

    • kissat osaa myös nutella,, kuten kissani marmattaa ja naukuu,, koka sillä on asiaa,, eihän me ihmiset tajuta kissojen kielt¨ä,, mutta se kielii mukkiski ett kissalla on ollu ikävä tai jotain,,

    • crazy cat-lady

      Itsellä 17v vanharouva joka ei vain nau'u, vaan rääkyy äänekkäästi. Kuulostaa samalta kuin öljyä kaipaavat ovensaranat. Ja höpöttelee jatkuvasti. Herättää konsertoimalla, ja jatkaa määkimistä kunnes tulee ruokaa. Sen jälkeen nau'utaan taas. Kun tuun kotiin, mulle pidetään puhuttelu rääkyen. Aina hiekkalaatikolle mentäessä ja sieltä tultaessa maukuu pitkään ja hartaasti. Myös silloin, kun kissa on sitä mieltä että mun pitää mennä nukkumaan, se naukuu vaativasti peiton alta, varmaan haluaa lämpölähteen lähelle.
      Mun katti on aina ollut kova höpöttelemään, mut nyt vanhemmalla iällä entistä enemmän. Sillä todettiin munuaisvaiva, mikä selittäis vessassakäyntiin liittyvän maukumisen, kun ilmeisesti tekee kipeetä pissata. Jatkuvaa oopperaa sekään sairaus ei silti selitä. Jotkut kissat ne vaan tykkää jutella toisia enemmän. Yhenkään kaverin kissat ei oo yhtä huomionkipeitä ja kovia maukumaan ku oma kisu. Eipä sillä, 17vuodessa siihen on kyllä tottunut. Aina se on halunnut olla lähellä, seuraa huoneesta toiseen ja makoilee vieressä.

      Mutta kannattaa käyttää lekurilla, josko oliskin joku vaiva joka selittäis. Suuremmal todennäköisyydel kuitenkin vaan haluavat kertoa jotain erittäin mielenkiintoisia stooreja sulle. :)

    • killiköiden ystävä

      Killiköillä on kevättä rinnassa vaikka oisivatkin leikattuja.Viettihormoonit toimii silti

    • Kissasi ongelma taitaa johtua virtsakivistä, Se ongelma tulee kuivasta ruuasta tai sitten se on perinnöllinen. Eläinlääkärissä käynti vois auttaa. nim: 30-v kissojen kanssa touhunnut.

      • pussycats

        kyllähän tuo on selvää kevät huutoa. kas kun ei piikille.


    • Pihalle vain

      Heitä pihalle maukumaan, niin ne on meilläki yöt ja päivät pihalla.

      • jocelyn-66

        Minun kissani maukuu tosi vähän, ja katkonaisen käheällä äänellä. Joskus vain aukoo suuta, eikä saa aikaiseksi juuri mitään äännähdystä :D
        Meillä on tapana heittää kisulle leluhiirtä, jonka se sitten noutaa ja tuo käteen. Silloin kun se haluaa hiirenheittoleikkiä, on vuorossa erityinen pitkäkestoinen huomiota herättävä äänensävy :)


    • Thyroid

      Jos kissa on selvästi rauhaton, syö paljon, mutta ei liho, sillä tuntuu olevan kuuma jne. se todennäköisesti kärsii kilpirauhasen liikatoiminnasta. Asia todetaan eläinlääkärissä verikokein. Tila on pitkään jatkuneena (kuukausia) hengenvaarallinen, mutta muutoin hoidettavissa tableteilla.
      Tarkkaile kissaasi ajan kanssa, Jos se käyttäytyy jatkuvasti levottomasti: istuu, makaa, kävelee, makaa, tulee syliin, lähtee sylistä, syö koko ajan, huutaa, läähättää jne. käytä varmuuden vuoksi eläinlääkärissä!

      • kissaonkiva

        Mein tyttökitty n. 3,5v, leikattu pari kuukautta sitten, naukuu, mouruaa tai hurisee lähes koko ajan. Yöaikaan herättelee meitä möykällään.
        Nälästä ei mitenkään voi olla kyse, vaikka aina johdattaakin ruokakupille.
        Ruokaa saa vissiin liikaakin, lihonut on. Leikkiminen ei kiinnosta, jos yrittää leikkiä, kissa poistuu paikalta. Kuseskelee silloin tällöin vääriin paikkoihin. Mikä sitä vaivaa???


    • teyhrty

      Kun kävelet kaupungilla kuulet kokoajan pulppuavan pälätysmölinän. Ihan sama minne menee niin aina on joku ukko/akka/kakara äänessä. Se on luotainen tapa viestiä ja tehdä itsensä julki. Kaippa kissoillakin on samat tarpeet...

    • skljdhklsdhf

      Meidän kissoilla on eräänlaisia kausia jolloin ne käyttäytyvät noin. Esimerkiksi juuri nyt on naukumista ja kurisemista kuultavissa, myös puskeminen ja syliin haikaileminen kuuluu tähän "kauteen". :) kai niillä on vain paljon puhuttavaa. Ehkä kissasi vain ovat kova äänisiä.

    • frisky feline

      sillä on nälkä anna ruokaa! xD ja leiki joskus

    • ajattelen2

      Oletko ajatellut, että kissallasi saattaa olla jotakin vikaa tai on sairas, lääkärillä käynti saattaa auttaa!

      • latzkatz

        Minun 9 vuotias herjuutta harrastava kissani on pienestä pitäen jutellut jonkin verran. Äänen sävyt on hyvin erillaisia,ihan pienen kissanpennun miukaisusta sinne käskevään sävyyn... Ulkona ollessa,se juoksee auton luo vastaan ja juttelee hyvin valittavaan sävyyn,että missäs sitä on oltu... sitten kävellään yhdessä sisälle ja haastellaan puolin ja toisin,naapurit nauravat meidän touhuille... Sisällä olleessaan,kun tulen kauppakassien kanssa kotiin,pitää vaativaa ääntä ja tutkii kassit,tuliko hänelle ruokaa. Jollei,niin närkästyneenä lähtee pois. Ruokaa vaatiessa hyvin erinlainen äänen sävy,kyselen onko nälkä,johon tulee sääliviä miukaisuja tai ärsyyntyneitä mourahduksia,anna sitä ruokaa,äläkä kysele... Olen erottanut tietyt sävyt ja naukaisut vuosien varrella josta osaan tehdä omat johtopäätökset,mikä hätänä milloinkin. Leikkuuttamisen jälkeen 6-vuotiaana alkoi enemmän jutella, ei selvästikkään pitänyt ja kaipasi emona olemisesta muutaman pentueen jälkeen. Se tuntui olevan kissani elämäntehtävä. Kuunnelkaa kissaanne ajatuksella,niin erotat onko tämä tylsistynyt, nälkäinen,kivulias vai muuten vain jutustelua haluava. Aamuisin,ulkona vietetyn yön jälkeen kissa käy tervehtimässä kaikki perheen jäsenet erikseen naukaisuilla ja hurisemisella ja puskemalla,sen jälkeen vasta asettuu aloilleen pesemään itseään ja nukkumaan... Kyllä kissanelämä on ihanaa...:))


    • kevät tuli1

      munaa

      • on aivan

        pitää kissaa sisällä koko ajan! Monesti asunnot ovat myös täynnä kemiallisia hajuja ja hajusteita, deodoranttipölläyksiä, parfyymia jonka käyttäjä tartuttaa sohvanseluksiinkin, suihkageelien lemuja, vartalovoiteita, pyykinpesuaiheen löyhkiä, andyja yms. yms. Nämä hajujen kylväjät ovat itse tulleet immuuneiksi levittämälleen hirveälle kemikaalikatkuille, mutta pakottavat viattomat eläimet kärsimään sisätiloissa niistä koko elämänsä!

        Erityisesti koirat oireilevat kemikaalialtistuksista.
        Minä sallisin sisäkissat ainoastaan joillekin huonostiliikkuville yksinäisille vanhuksille tai vammaisille. Muiden osalta sellaisten pito on eläinrääkkäystä!
        Ajatelkaa itse, ihanat kevättuulet puhaltelevat, ja eikun vain istut sisällä. Ja toisella kissalla lisää kärsimystä vielä keväinen kiima.


      • jande2
        on aivan kirjoitti:

        pitää kissaa sisällä koko ajan! Monesti asunnot ovat myös täynnä kemiallisia hajuja ja hajusteita, deodoranttipölläyksiä, parfyymia jonka käyttäjä tartuttaa sohvanseluksiinkin, suihkageelien lemuja, vartalovoiteita, pyykinpesuaiheen löyhkiä, andyja yms. yms. Nämä hajujen kylväjät ovat itse tulleet immuuneiksi levittämälleen hirveälle kemikaalikatkuille, mutta pakottavat viattomat eläimet kärsimään sisätiloissa niistä koko elämänsä!

        Erityisesti koirat oireilevat kemikaalialtistuksista.
        Minä sallisin sisäkissat ainoastaan joillekin huonostiliikkuville yksinäisille vanhuksille tai vammaisille. Muiden osalta sellaisten pito on eläinrääkkäystä!
        Ajatelkaa itse, ihanat kevättuulet puhaltelevat, ja eikun vain istut sisällä. Ja toisella kissalla lisää kärsimystä vielä keväinen kiima.

        olisipa mielenkiintoista nähä mitä tapahtuisi jos kaikki sisäkissat kaupungeissa päästettäisiin ulos vapaaksi. Pelkästään maalla niitä kohdellaa usein vähän niin ja näin, ei väliä tuleeko takaisin kun on kerran ulos päästetty. Onko leikattu ja tuleeko sen jälkeen pentuja jotka voi hukuttaa vaikka pesuämpäriin.

        Kyllä kissalla voi olla hyvät elinolosuhteet myös sisällä! Oikeanlainen hoito, seura ja virikkeet ovat ne avainsanat.

        Pääkysymykseen sanoisin sen verran, että omakohtaisella kokemuksella muutoksia kissan käytöksessä aiheutti se, että sen kaveri sairastui ja menehtyi. Jäljelle jäänyt itki yksinäisyyttään. Se on päässyt myös hoidossa ollessaan ulos ja huomaan kuinka yllä mainittuun pahaan sisäkissaelämään palatessaan levottomuutta esiintyy enemmän. Silloin leikitään ja jutellaan ahkerammin ja tilanne pikkuhiljaa tasaantuu. Helpointa on olla päästämättä sisälle tarkoitettua kissaa ulos ollenkaan tai totuttaa naruun. Kaveri on myös hyvä aktivointikeino-voivat tehdä yhdessä jekkujaan tai tasata toisen hermostumista. Meille tulee tämän vuoksi toinen kisu loppukesästä.


      • ekibat
        on aivan kirjoitti:

        pitää kissaa sisällä koko ajan! Monesti asunnot ovat myös täynnä kemiallisia hajuja ja hajusteita, deodoranttipölläyksiä, parfyymia jonka käyttäjä tartuttaa sohvanseluksiinkin, suihkageelien lemuja, vartalovoiteita, pyykinpesuaiheen löyhkiä, andyja yms. yms. Nämä hajujen kylväjät ovat itse tulleet immuuneiksi levittämälleen hirveälle kemikaalikatkuille, mutta pakottavat viattomat eläimet kärsimään sisätiloissa niistä koko elämänsä!

        Erityisesti koirat oireilevat kemikaalialtistuksista.
        Minä sallisin sisäkissat ainoastaan joillekin huonostiliikkuville yksinäisille vanhuksille tai vammaisille. Muiden osalta sellaisten pito on eläinrääkkäystä!
        Ajatelkaa itse, ihanat kevättuulet puhaltelevat, ja eikun vain istut sisällä. Ja toisella kissalla lisää kärsimystä vielä keväinen kiima.

        Et oo tainnu kuulla ihmisen perusoikeuksista?


    • leluksi ehdotan - pyöräytä kämmentesi välissä -palloksi< kaupan kuitti ja lennätä se - aikanaan ne voi imuroida ...
      Näin keväällä käpy on kiva -
      mun kissat ottaa innolla vastaan paperikassin /pahvilaatikon(nukkuvat < niissä)...
      haen niitä talon keruulaatikosta - saa hajuja - ohjelmaa..

      • Lauantaimakkara

        Miksi MUIJANI naukuu AINA.


      • ???
        Lauantaimakkara kirjoitti:

        Miksi MUIJANI naukuu AINA.

        jokin Sinulla ...?


    • Fjalle{[

      koska ne ovat kissoja

    • aika...

      leikkauttaa se toinenkin, sehän ei tainnut olla leikattu kuten emonsa. Keväällä äänekkyys ja kujertelu yleensä liittyy heränneisiin haluihin. Toinen voi provosoida toista vaikka olisi leikattukin. Kevät pistää jotkut leikatutkin kissat hiukan "sekaisin".

    • tuulivei

      Kukapa sen kissan mielen tutkii, mutta rodullisesti on eroja. Minulla siamilaiset rääkyvät , ainakin toinen.
      Ja useinkin yöllä saattavat saada näitä "kohtauksia". Mutta niiden käytös vaihtelee tosi paljon. On aikoja jolloin karjutaan syyttä suotta. Ruokaa ne ei ainakaan pyydä. Toinen leikatuista uroksista on minusta niin mustasukkainen, että rääkyy kun tulee vieras. Ja tulee niitä hellyyskohtauksia, jolloin läpitunkevan katseen
      siivittämänä kiipeää kaulalle suuni eteen ja kääntää poskensa, jolle pitää antaa pusu. Ja sitten toinen poski.
      Toki minuakin harmittaa, että mikä niitä vaivaa kun huutavat. Mutta en vielä ole oppinut kymmenissä vuosissa niiden kieltä. Lääkärissäkin olen käyttänyt ja olen lievänä rauhoittajana saanut sähkötöpseliin laitettavan
      pienen sumuttajan, jossa on muistaakseni Feliwaytä. Laitoin sen kissan kulkureitn varrelle. Se rauhoitti.
      Tämä aine myös pelkkänä suihkeena kaulapannalle oli rauhoittava ja tepsivä. Saatavana apteekista ja myös joistakin eläinkaupoista. Nimi saattaa olla sinnepäin.
      Suosittelisin kuitenkin lääkärissä käyntiä. Onnellista matkaa kisujen kanssa

    • aapo.t

      normaalia

    • NÄIN :)

      ON normaalia, yleensä kissat puhuu just noin sulle, et ne maukuu sulle ja tervehtii.. kai muistat käyttäytyä asiallisesti myöskin heille ja tervehtiä iloisesti niitä :) Toiseks niil voi olla tylsää, et osta jotain uusia leluja niille riittävin ajoin ja keksi virikkeitä, et ne viihtyis paremmin..

    • Miuku ja Mauku

      ja toinen kujertelee ja toinen rääkyy. Ääntely on heidän tapansa jutella. Itse ainakin juttelen heille aina mennen tullen ja he sitten vastaavat.
      Ja jos on nälkä niin ilmaisevat senkin ääneen.
      Samoin kun menevät kopalle, ilmoittavat siitäkin, eri tavoin kujertamalla, jopa tämä rääkyjä.

      Minusta on kiva jutella heidän kanssaan. Eipä tarvitse yksikseen höpistä. =)

    • jasmU

      Kyllä kissat yleensä miukuvat paljon.. mutta en tiedä siitä että jos he miukuvat lähes kokoajan?

    • miuamua

      Miksi kissani ei ! mau-u..1v.

    • tietämätön

      Moi! Mulla on n.9 vuotias maatiais tyttö kissa. Maukuu joka yö, joka päivä ja oikeataan ihan koko ajan. Harkittu on lopettamista, koska kerrostalossa ei huutavaa kissaa voi pitää :/ mikä neuvoksi?

    • kissat vaihtoon

      Aika hassuja ongelmia, toisen kissa huutaa koko ajan, toisen ei ollenkaan.
      Jospa vaihtaisitte kissoja , niin molemmat tyytyväisiä X)

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2920
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1567
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1384
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      402
      1308
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1089
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1047
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe