Teollisuus hyötyy siitä kun suomeen otetaan lisää maahanmuuttajia kilpailemaan jo ennestäänkin vähistä työpaikoista. Myös kiinteistöjen omistajat hyötyvät kun maahanmuuttajia asutetaan heidän omistamiin taloihinsa jonka kautta he pystyvät kierrättämään sosiaalihuollon maksamia varmoja vuokrarahoja omiin taskuihinsa. Niin ikään hotellien ja pakolaiskeskuksien omistajat ovat myös niitä jotka puhuvat maahanmuuton puolesta. Tavallinen duunari ei hyödy yltiöpäisestä maahanmuuttopolitiikasta yhtään mitään. Niinistö johti harhaan myöskin tuossakin asiassa kun hän väitti vastakkainasettelun olevan ohi ja kokoomuksen olevan työväenpuolueen. Tommy Taberman ja Jari Tervo olivat varmasti oikeassa kun he kummatkin hämmästelivät Sauli Niinistön typeryyttä uutisvuoto-ohjelmassa ennen viimeisiä presidentinvaaleja.
Maahanmuutto on teollisuudelle kannattavaa toimintaa
harhaan-johtaja
051
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.