Willen

Ville poika taas arvosteli Vanhasta.Että ei muka oltais eu:ssa Jos Vanhanen olisi ollut pääministerinä. Sitä samaa sossujen ja Lipposen perseen nuolentaa, mitä Ville pojan politikka on koko ajan ollut. Ja tuloshan on nähtävissä. Ei ollut poloisesta haastamaan edes puheenjohtaja kilvassa, vaikka niin uhosi. Tuli kiire pyrkiä Brysseliin, että ei jää aivan tyhjän päälle. Kaikki paskat sitä arvosteleekin. NO, tätähä se on kokoomus politiikka.
11333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Itälä puhui.Vanhanen äänesti Unioniin liittymistä vastaan.En käsitä sitä kantaasi laisinkaan,miksi tätä hallitusta ei saa arvostella ainakaan Kokoomus.Juuri Talouuutisissa mainittiin että suurin osa yritysjohtajista on sitä mieltä että yritysverouudistus vähentää investointeja.Itälä on vielä Kokoomuksen puheenjohtaja,hän saa ja pitää arvostella Vanhasen aika huonoa hallitusta.
Ei yksin riitä viinan hinnan alentaminen,pitää tehdä jotakin muutakin.

Äänestä
  • Oikeistolaisena patrioottina Itälän pitäisi arvostella hämärien ulkomaisten liuhupartaradikaalien oppeja ihailevia sosialisteja, kuten sosialidemokraatteja. Olipa heidän ihanteenaan Karl Marx tai vielä katalampi Bernstein (Sosialisti joka kehitti keinoja miten yhteiskunta solutetaan niin vaiv'vihkaa, että tuskin kukaan huomaakaan ennenkuin sosialismin pakkopaita on jo päällä.)

    Itälän pitäisi kohdistaa hallitusta arvostellessaan kritiikkinsä kärki kohti SDP:tä, ja auttaa näin eturintamassa olevaa Keskustaa.

    Äänestä

  • porvarille kirjoitti:

    Oikeistolaisena patrioottina Itälän pitäisi arvostella hämärien ulkomaisten liuhupartaradikaalien oppeja ihailevia sosialisteja, kuten sosialidemokraatteja. Olipa heidän ihanteenaan Karl Marx tai vielä katalampi Bernstein (Sosialisti joka kehitti keinoja miten yhteiskunta solutetaan niin vaiv'vihkaa, että tuskin kukaan huomaakaan ennenkuin sosialismin pakkopaita on jo päällä.)

    Itälän pitäisi kohdistaa hallitusta arvostellessaan kritiikkinsä kärki kohti SDP:tä, ja auttaa näin eturintamassa olevaa Keskustaa.

    hallituksen aikana oli Keskustan arvostelun kärki siinä että hallitus on liian oikeistolainen,että kumpaa nyt pitää arvostella jos vasemmistoa arvostelee.
    Minun mielestäni ei kärkeä tarvitse osoittaa muuhun kun hallituksen saamattomuuteen.

    Äänestä

  • mvv kirjoitti:

    Olen täysin samaa mieltä. Meillä on saamattomin hallitus pitkään, pitkään aikaan. Ei muuta kuin asiallista kritiikkiä ja paljon Vanhasen ja Kalliomäen niskaan...

    Äänestä

  • porvarille kirjoitti:

    Oikeistolaisena patrioottina Itälän pitäisi arvostella hämärien ulkomaisten liuhupartaradikaalien oppeja ihailevia sosialisteja, kuten sosialidemokraatteja. Olipa heidän ihanteenaan Karl Marx tai vielä katalampi Bernstein (Sosialisti joka kehitti keinoja miten yhteiskunta solutetaan niin vaiv'vihkaa, että tuskin kukaan huomaakaan ennenkuin sosialismin pakkopaita on jo päällä.)

    Itälän pitäisi kohdistaa hallitusta arvostellessaan kritiikkinsä kärki kohti SDP:tä, ja auttaa näin eturintamassa olevaa Keskustaa.

    ...

    Äänestä

  • Vieläkö se mvv jaksaa uskoa Villeen. Johan täällä vuosi sitten kaikki muut tiesivät , että moinen munaton ja särmätön, linjaton demarinnuolija, joka kannattaa sosialistia Suomen presidentiksi(kuten Ben Z:kin) ei sovi puolueen puheenjohtajaksi.

    Aikaa vaan on mennyt hukkaan, kun moista pölvästiä on katseltu puolueen johdossa. Pojat eivät osaa kun räksyttää vaalien jälkeen, kun on hävitty. Vaalitappio johtui typerästä linjasta ja demareiden muoleskelusta.

    Sonera on vielä iso riippa kokoomuksen niskassa.

    Äänestä

  • Torsti kirjoitti:

    Vieläkö se mvv jaksaa uskoa Villeen. Johan täällä vuosi sitten kaikki muut tiesivät , että moinen munaton ja särmätön, linjaton demarinnuolija, joka kannattaa sosialistia Suomen presidentiksi(kuten Ben Z:kin) ei sovi puolueen puheenjohtajaksi.

    Aikaa vaan on mennyt hukkaan, kun moista pölvästiä on katseltu puolueen johdossa. Pojat eivät osaa kun räksyttää vaalien jälkeen, kun on hävitty. Vaalitappio johtui typerästä linjasta ja demareiden muoleskelusta.

    Sonera on vielä iso riippa kokoomuksen niskassa.

    Tottakai uskoa.Itälä saa minunkin äänen EU-parlamenttiin.Millä perusteella sanot Itälän olevan Demarinnuolija.Itälä kannatti Presidentiksikin Ahoa,vaikka oli Halosen kanssa hallituksessa.Kepu taipui taas SDP:N tahtoon,ja niin tulee Liikasesta Suomen Pankin Pääjohtaja,nyt ei Halonen enää lähde sooloilemaan.Eihän Kokoomuksen linja ollut mikään typerä,ei ainakaan Punamulta ole muuta keksinyt kun jonkin verran yrittää Kokoomuksenvaaliohjelmaa noudattaa.Missä on ne SDP:N ja Kepun vaalien alla luvatut satsaukset esim. peruspalveluihin.
    Yrittäjät pannaan nyt veronalennusten maksumiehiksi,niin ei olisi tehty jos Kokoomus olisi ollut hallituksessa.

    Äänestä

...

Äänestä
  • Juuri tälläista on kokoomuslainen politiikka tämän päivän suomessa. Valitettavasti.

    Äänestä

Itälä jättää itsestään huonon viimeisen "ensivaikutelman", kun hän ei vieläkään pysty saamaan mitään terää kokoomuksen oppositiopolitiikkaan, vaikka nyt hän voisi sen jo tehdä rajoituksista vapaalla tasolla, kun on jättämässä puheenjohtajan tehtävän.

Ihan kuin Itälä matkisi millainen keskusta oli oppositiossa, pyrkii räksyttämällä keskustalle saamaan kokoomuksen kepun tilalle seuraavaan vasemmistohallitukseen.

Ei tämä tämmöinen vetele kokoomukselta, ei pojat alkuunkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vikinää kirjoitti:

Ville poika taas arvosteli Vanhasta.Että ei muka oltais eu:ssa Jos Vanhanen olisi ollut pääministerinä. Sitä samaa sossujen ja Lipposen perseen nuolentaa, mitä Ville pojan politikka on koko ajan ollut. Ja tuloshan on nähtävissä. Ei ollut poloisesta haastamaan edes puheenjohtaja kilvassa, vaikka niin uhosi. Tuli kiire pyrkiä Brysseliin, että ei jää aivan tyhjän päälle. Kaikki paskat sitä arvosteleekin. NO, tätähä se on kokoomus politiikka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu