....paskaa,jos näin suomeksi sanoo.Töihin-kotiin akseli.Eli normi päivä.Sitten käyn töitten jälkeen usein lenkkeilemässä.Joka päivä ku en keksi muutakaan tekemistä ja tietty koneella surffailen.
Elämä on köyhää.Ei oo enää ystäviä joittenka kans istua kahvikupin ääres.Tai no muutama ystävä.Elämä muuttuu...Moni kaveri on perheellisiä ja on muuttanut paikkakunnalta pois.Olen aika yksinäinen.En uskalla enää avata sydäntäni kenellekään...Oon saanut jo liikaa sydänsuruja.Toivoisin vaan tapaavani jonain päivänä jonkun ihanan miehen, jonka kanssa perustaa perhe ja elää onnelisina.Mutta mistä löytää elämä??????
Olen aikas rikki tähän tyhjään elämään!!!!!!
Elämä on köyhää.Ei oo enää ystäviä joittenka kans istua kahvikupin ääres.Tai no muutama ystävä.Elämä muuttuu...Moni kaveri on perheellisiä ja on muuttanut paikkakunnalta pois.Olen aika yksinäinen.En uskalla enää avata sydäntäni kenellekään...Oon saanut jo liikaa sydänsuruja.Toivoisin vaan tapaavani jonain päivänä jonkun ihanan miehen, jonka kanssa perustaa perhe ja elää onnelisina.Mutta mistä löytää elämä??????
Olen aikas rikki tähän tyhjään elämään!!!!!!
Vastaukset 21
Vanhimmat
Mistä elämä... Aika vaikea kysymys. Mä toivon että se löytyy, kun valmistun ja pääsen ramppaamaan töissä...
Toivois vaan.
"....paskaa,jos näin suomeksi sanoo.Töihin-kotiin akseli.Eli normi päivä.Sitten käyn töitten jälkeen usein lenkkeilemässä.Joka päivä ku en keksi muutakaan tekemistä ja tietty koneella surffailen.
Elämä on köyhää.Ei oo enää ystäviä joittenka kans istua kahvikupin ääres.Tai no muutama ystävä.Elämä muuttuu...Moni kaveri on perheellisiä ja on muuttanut paikkakunnalta pois.Olen aika yksinäinen.En uskalla enää avata sydäntäni kenellekään...Oon saanut jo liikaa sydänsuruja.Toivoisin vaan tapaavani jonain päivänä jonkun ihanan miehen, jonka kanssa perustaa perhe ja elää onnelisina.Mutta mistä löytää elämä??????
Olen aikas rikki tähän tyhjään elämään!!!!!! "
Mulla on itselläni aika samanlainen tilanne, huomasin heti yhtäläisyyksiä tekstissäsi, kun aloin sitä lukemaan. Yllätyin vaan sitten siitä, kun huomasin sun olevan nainen. Yleensä kun tuntuu siltä, että me yksinäisyydestä kärsivät ihmiset olemme pääasiassa miespuolisia. Mutta kuitenkin täytyy sanoa, että mun elämäni on myös aika samanlaista ja ajoittain jopa yksitoikkoista, kun kaikki ajanvietot ja harrastusmahdollisuudet joutuu sulkemaan aina pois sen takia, kun sinne tarvisi kuitenkin niitä kavereita.
Mullakin toi normipäivä on yleensä just sitä, että ensin töihin ja sitten kotia, jossa se vapaa-aika tulee pääasiassa vietettyä. Missään baareissa ja illanvietoissa en ole käynyt enää vuosikausiin, eikä sinne ole kyllä ollut enää aikoihin mitään intoa edes lähteä. Muutin aikoinaan vieraaseen kaupunkiin, josta en tuntenut ketään, eikä kotiseuduille jäänyt ketään kavereita, niin näin ollen tulos on sitten mikä on.
Kaikista mahdollisista parisuhdejutuista olen luopunut oikeastaan jo aikapäiviä sitten, kun tiedän sen asian, ettei ketkään naiset suostuisi seurustelemaan sellaisen miehen kanssa, jolla ei ole mahdollisimman paljon kavereita ja vilkasta sosiaalista elämää. Tästä johtuen olenkin joutunut aina pistämään kaikki suhteeni poikki tekosyiden perusteella, ettei se yksinäisyyteni ja kavereiden puutteeni vaan paljastuisi naiselle, kun kuitenkin olisin tullut jätetyksi sen takia, kun mulla ei ole niitä kavereita, joille voisin seurustelukumppania lähteä esittelemään. Sitten kun hyvin alkanut suhde menisi poikki tuollaisen takia, niin tulisin vaan kuitenkin entistäkin masentuneemmaksi.
Tuo on erittäin tuttu tunne! Töissä raadan kuin hullu, kohtaan ihmisiä, olen avoin ja hymyilen, pääsen myös juttuun ja kontaktiin asiakaspalvelutehtävissä. Mutta kun päivä päättyy, minulle ei jää mitään. On erittäin murskaava tunne tulla kotiin, kun tietää, ettei täällä ole mitään. Luulen, että olen hyvinkin suosittu työpaikallani. Olen sosiaalinen ja tulen kaikkien kanssa toimeen. Valitettavasti olen huomannut, että kaikki joiden kanssa haluaisi lähempää tuttavuutta ei ole tuntea pelkkää "työkaveria" vapaa-ajalla. Mistähän niitä tuttavuuksia sitten keksisi?
Noh, menepä elokuviin, yksin, tai futismatsiin, yksin, tai lenkille, yksin, ja jopa baariin, jep yksin. Minäkin olen kotikonnuilleni palanneena joutunut huomaamaan, että vanhat tutut on häippässy kukin minne ikinä lienee. Sitäpaitsi kontaktiyritykseni päättyy aika nopeaan, mikä on sääli. Olen useasi miettinyt samaa, mistä se elämä löytyy? Vai onko se tässä?
En ole totaallisesti erakoitunut tapaus. Haluan tavata ihmisiä, solmia ystävyyssuhteita, jakaa aikaani, rakastaa ja tulla rakastetuksi. Mitään minulla ei tällä hetkellä ole. Ennen suhtauduin kaikkeen maltilla, en pysty siihen enää, tämä elämä tappaa minut sisältäkäsin joka päivä.
Luulen, että minua vaivaa mukavan miehen syndrooma. Olen kuullut tuttujen ja tuntemattomien suusta, että olen tosi mukava ja huippujätkä. Mutta miksi ihmeessä kukaan ei sitten halua viettää aikaa kanssani? Luullaankohan, että minä pärjään hyvin yksinkin, vai luullaanko minua ylpeäksi, kun en uskalla avautua heti ja latoa suuria surujani ensimmäiseksi pöytään? Tuntuu siltä, että mitä ikinä teenkin päättyy tähän: minä yksin vuokrayksiössä, eikä kukaan edes tiedä saati muista koko miestä.
"Tuo on erittäin tuttu tunne! Töissä raadan kuin hullu, kohtaan ihmisiä, olen avoin ja hymyilen, pääsen myös juttuun ja kontaktiin asiakaspalvelutehtävissä. Mutta kun päivä päättyy, minulle ei jää mitään. On erittäin murskaava tunne tulla kotiin, kun tietää, ettei täällä ole mitään. Luulen, että olen hyvinkin suosittu työpaikallani. Olen sosiaalinen ja tulen kaikkien kanssa toimeen. Valitettavasti olen huomannut, että kaikki joiden kanssa haluaisi lähempää tuttavuutta ei ole tuntea pelkkää "työkaveria" vapaa-ajalla. Mistähän niitä tuttavuuksia sitten keksisi? "
Mulla on myös ollut aina just samanlainen tilanne, eli työpaikoilla olen kyllä jutellut aina kaikkien kanssa, mutta sitten se parempi ystävystyminen on aina jäänyt mun kohdallani vaan tapahtumatta. Työpaikoillakin jos olen tavannut mukavan oloisia ihmisiä, niin kaikilla on aina ollut jo valmiina omat kaveripiirinsä, eikä niihin ole enää kaivattu ketään ulkopuolisia. Tämän vuoksi olen oikeastaan sulkenut jo kokonaan pois sen mahdollisuuden, että voisin joskus löytää uusia kavereita työpaikoilta, siitäkin huolimatta, että työpaikkani ovat vaihtuneet vuosittain ja olen ehtinyt olemaan töissä jo kymmenissä eri työpaikoissa.
"Noh, menepä elokuviin, yksin, tai futismatsiin, yksin, tai lenkille, yksin, ja jopa baariin, jep yksin. Minäkin olen kotikonnuilleni palanneena joutunut huomaamaan, että vanhat tutut on häippässy kukin minne ikinä lienee. Sitäpaitsi kontaktiyritykseni päättyy aika nopeaan, mikä on sääli. Olen useasi miettinyt samaa, mistä se elämä löytyy? Vai onko se tässä?"
Itse olen käynyt kuitenkin jo vuosien ajan yksin mm. leffoissa, futispeleissä, lätkäpeleissä ja lyhyillä matkoilla, sillä haluan kuitenkin elää suht normaalia elämää, enkä jäädä kokonaan kaiken mukavan ulkopuolelle, sillä silloin masentuisin vaan entistäkin enemmän. Baarireissut tosin olen jättänyt pois kokonaan, koska siellä se yksin käyminen ei onnistu yhtä luontevasti kun vaikka leffassa tai futispelissä.
"En ole totaallisesti erakoitunut tapaus. Haluan tavata ihmisiä, solmia ystävyyssuhteita, jakaa aikaani, rakastaa ja tulla rakastetuksi. Mitään minulla ei tällä hetkellä ole. Ennen suhtauduin kaikkeen maltilla, en pysty siihen enää, tämä elämä tappaa minut sisältäkäsin joka päivä. "
Varmasti jatkuva yksinolo on henkisesti raskasta, ymmärrän sen oikein hyvin omista kokemuksista johtuen. Kaikkein vittumaisinta siinä yksinäisyydessä on mielestäni just se, kun ketkään sellaiset ihmiset eivät osaa ymmärtää ollenkaan tätä asiaa, joilla itsellään on ollut aina paljon kavereita. He kun aina luulevat sitä, että se uusien kavereiden löytäminen olisi kaikille yhtä helppoa ja yksinkertaista kun se on heille aina ollut.
Kiva,kiitos että tänne on muutama jo vaivaantunutkin kirjoittaamaan minulle. :)
Näitä asioita ei ole helppo puhua ääneen.Kaikki eivät vaan yksinkertaisesti ymmärrä millaista on olla yksinäinen.On todellakin kurjaa tulla kotiin, kun tietää ettei täälä kukaan odota minua.Yksin mennä nukkuun,yksin syödä hyvä ruoka,yksin mennä lenkille,yksin mennä elokuviin jne jne.
No, te vahvat persoonat jotka ette ole yksinäisiä ja elämä menee hiveen hyvin niin varmaan ajattelette että mitä tuo jaksaa vinkua ja tilittää elämäänsä.Mutta eiköhän meillä jokaisella ole murheita ja paha olla.Toisilla enemmän toisilla vähemmän,.
Oli minullakin joskus paljon paljon ihmisiä ympärillä.Mutta minulla oli eri elämäntilanne silloin.En katsonut tarkemmin kenen ja millaisessa kaveripiirissä liikuin ja vietin aikaani.Nyt on elämä toisin.Juominen ei kiinnosta eikä muutenkaan ne ihmiset eikä myöskään baarit.Ennen vietin aikaani pubeissa mutta en enää koska tajusin yhdessä vaiheessa mitä sydämeni sanoo ja mikä minulle olisi parasta.
Tulen niin iloiseksi aina kun tapaan niitä muutamia ystäviäni joiden kanssa jakaa ilot ja surut.
Tuntuu niin synkältä....Mihin minä kuulun,mikä minun paikkani on ja mikä minun elämän tehtäväni on???Vielä en ole saanut vastausta kysymyksiin.Ehkäpä jonain päivänä löydän vastaukset kysymyksiin.
Olisi mukava saada ymmärtäviä ihmisiä ehkäpä täältäkin joiden kanssa voisi jakaa ajatuksia keskenään ja ihmetellä maailman menoa.
"Näitä asioita ei ole helppo puhua ääneen.Kaikki eivät vaan yksinkertaisesti ymmärrä millaista on olla yksinäinen.On todellakin kurjaa tulla kotiin, kun tietää ettei täälä kukaan odota minua.Yksin mennä nukkuun,yksin syödä hyvä ruoka,yksin mennä lenkille,yksin mennä elokuviin jne jne."
Niin yksinäisenä eläminen onkin inhottavaa just sen takia, kun asiaa ei voi koskaan myöntää kenellekkään, kun kukaan ei sitä ikinä osaisi ymmärtää ja sitten muutenkin pidettäisiin vaan outona ja epänormaalina, jos ei ole tähän ikään mennessä onnistunut löytämään yhtään kavereita. Tämän vuoksi en olekaan viitsinyt käydä enää baareissa, kun siellä sitä yksinäisyyttä joutuukin aina just selittelemään kaikille siitä kyseleville.
"Oli minullakin joskus paljon paljon ihmisiä ympärillä.Mutta minulla oli eri elämäntilanne silloin.En katsonut tarkemmin kenen ja millaisessa kaveripiirissä liikuin ja vietin aikaani.Nyt on elämä toisin.Juominen ei kiinnosta eikä muutenkaan ne ihmiset eikä myöskään baarit.Ennen vietin aikaani pubeissa mutta en enää koska tajusin yhdessä vaiheessa mitä sydämeni sanoo ja mikä minulle olisi parasta. "
Musta masentavinta on se, kun suomessa ne kaverisuhteet pitäisi onnistua muodostamaan aina mahdollisimman nuorina ja yleensä jo heti kouluaikoina, sillä tämän jälkeen se uusien kavereiden löytäminen voi useinkin olla täysin mahdotonta, kuten just mun elämässäni on käynyt. Sitten jos niitä kavereita ei ole, niin silloin se uusien kavereiden löytäminen on vaan vieläkin vaikeampaa, kun ei ketkään ihmiset halua olla sellaisten kavereita, jotka ovat kärsineet yksinäisyydestä.
"Tulen niin iloiseksi aina kun tapaan niitä muutamia ystäviäni joiden kanssa jakaa ilot ja surut.
Tuntuu niin synkältä....Mihin minä kuulun,mikä minun paikkani on ja mikä minun elämän tehtäväni on???Vielä en ole saanut vastausta kysymyksiin.Ehkäpä jonain päivänä löydän vastaukset kysymyksiin. "
Sulla onkin sitten huomattavasti parempi tuuri mitä mulla, kun olet kuitenkin onnistunut löytämään edes muutaman hyvän ystävän, joita voit tavata aina välillä. Mulla taas on ollut niin huono tuuri näissä ihmissuhdeasioissa, ettei niitä kavereita ole ollut enää yli kymmeneen vuoteen. Harmittavaa vaan, kun siihen omaan elämään ja sen kulkuun ei pysty juurikaan itse mitenkään vaikuttamaan.
"Niin yksinäisenä eläminen onkin inhottavaa just sen takia, kun asiaa ei voi koskaan myöntää kenellekkään, kun kukaan ei sitä ikinä osaisi ymmärtää ja sitten muutenkin pidettäisiin vaan outona ja epänormaalina, jos ei ole tähän ikään mennessä onnistunut löytämään yhtään kavereita. Tämän vuoksi en olekaan viitsinyt käydä enää baareissa, kun siellä sitä yksinäisyyttä joutuukin aina just selittelemään kaikille siitä kyseleville. "
Niin,mikähän siinäkin on että niitä ihmisiä pidetään outoina jotka ovat yksinäisiä????
Minä tiedän muutamia tapauksia tuttavapiiristäni jotka ovat yksinäisiä.Heitä kummastellaan ja ihmetellään että miksi ovat tuossa asemassa ja miksei ole kumppania rinnalla.Miksi viihtyvät hyvin omissa oloissa ja baarissa.
Minä kuvailisin heitä yksinäisiä ihmisiä näin : ovat tietyllä tavoin vahvoja,itsenäisiä,eivät ole liian läheisriippuvaisia koska ovat tottuneet omiin oloihinsa. Tämä siis minun näkemys.
Ja mitä noihin baari juttuihin tulee,niin ei sielläkään jaksa olla.Ihmiset humalassa ja tullaan juttulemaan niin ihme juttuja ja vonkaamaan.Ei jaksa sellaista.
Pitäisiköhän minun sitten ruveta käymään seurakunta illoissa.Siellähän väki ei juo ja ylisatää Jumalaa. :) Ehkä sielä löytäisin hengenheimolaisia. :)
"Pitäisiköhän minun sitten ruveta käymään seurakunta illoissa.Siellähän väki ei juo ja ylistää Jumalaa. :) Ehkä sielä löytäisin hengenheimolaisia. :)"
Alapa vaan käymään! Itse olen ainakin tykännyt kovasti! Olen löytänyt kavereitakin!
Ja parhaissa seurakunnissa ihmiset humaltuvat Pyhästä Hengestä! Ovat aivan kuin kännissä, vaikka eivät olekaan! Ovat todella ja OIKEASTI päihtyneitä Pyhästä Hengestä! Se on tosi kivaa kun sen saa itsekin kokea, suosittelen.
Tässä on loistava video, jossa laulaja humaltuu Pyhästä Hengestä kesken esityksen. Erittäin hauska, kannattaa katsoa! http://www.youtube.com/watch?v=QcEtDqVMXNY
Kannattaa käydä kiertelemässä eri seurakunnissa, että löytää semmoisen itsensä oloisen paikan, jossa viihtyy ja on samanhenkisiä ihmisiä.
"Niin,mikähän siinäkin on että niitä ihmisiä pidetään outoina jotka ovat yksinäisiä????
Minä tiedän muutamia tapauksia tuttavapiiristäni jotka ovat yksinäisiä.Heitä kummastellaan ja ihmetellään että miksi ovat tuossa asemassa ja miksei ole kumppania rinnalla.Miksi viihtyvät hyvin omissa oloissa ja baarissa."
Niin yleensä kun ihmisten luulot perustuvat aina niihin oletuksiin, eikä asioita osata ajatella koskaan avarakatseisemmin tai saati sitten yhden persoonan näkökulmasta katsottuna. Kaikki kun aina olettavat automaattisesti just sitä, että kyllähän kaikilla ihmisillä on löytynyt jo tohon ikään mennessä niitä kavereita. Eikä edes haluta ajatella sitä asiaa, että miksiköhän joku ei ole sattunut niitä ystäviä elämäänsä löytämään.
"Minä kuvailisin heitä yksinäisiä ihmisiä näin : ovat tietyllä tavoin vahvoja,itsenäisiä,eivät ole liian läheisriippuvaisia koska ovat tottuneet omiin oloihinsa. Tämä siis minun näkemys. "
Tämäkin on hyvin totta, sillä ainakaan itse en ole kovin läheisriippuvainen, kun olen tottunut olemaan niin paljon yksinäni. Kuitenkin monet naiset ovat sanoneet just sitä, että he eivät halusi seurustella yksinäisen miehen kanssa just sen takia, koska sellaiset olisivat liian läheisriippuvaisia, eikä naiselle jäisi muka yhtään minkäänlaista omaa aikaa. Näin monet naiset ovat sanoneet tuolla nettipalstoilla kun olen asiasta kysellyt.
"Ja mitä noihin baari juttuihin tulee,niin ei sielläkään jaksa olla.Ihmiset humalassa ja tullaan juttulemaan niin ihme juttuja ja vonkaamaan.Ei jaksa sellaista. "
Mulla on jo niin pitkä aika noissa baareissa käynnistä, että tuntuisi aivan mahdottomalta lähteä viettämään iltaa johonkin baariin, kun olen niin tottunut siihen, että vietän kaikki vapaa-iltani aina kotona ollessa. Onneksi olen vappunakin töissä, niin ei tarvitse keksiä mitään suunnitelmia tolle kyseiselle tylsälle päivälle.
Tuttu tunne. Itse ratkaisin asian jäämällä työttömäksi. Huomasin nimittäin, että olen paljon onnellisempi työttömänä! Työnteko on minusta hirveää! Raadantaa, joka vie kaikki mehut ja jonka jälkeen ei enää illalla jaksa tehdä mitään, hirveätä paskaa, jota en edes halua tehdä, ja rahallinen korvaus siitä on niin huono, että käteen jää vain vähän enemmän kuin työttömänä. Eli ei kannata.
Työttömänä ei ole kiirettä eikä stressiä, ei joudu kärsimään työpaikkakiusaamisesta, ilkeistä ja inhottavista ihmisistä. Huomasin, että juuri yksinäisyys on yksi suurimmista syistä, etten noita työelämän varjopuolia kestä. Jos olisi tukiverkko läheisistä ihmisistä, jotka oikeasti välittävät minusta ja joille saa purkautua, jos joku on kohdellut huonosti tai edes joku, joka rakastaa, siitä saisi niin paljon voimaa kestää kaikki tuo paska. Mutta tällaisten positiivisten kokemusten ja tunteiden puuttuessa negatiivisten asioiden vyöryä, jonka työ tuo tullessaan en vain voi kestää!
Työttömänä aikaa ja energiaa riittää niihin asioihin, joita oikeasti haluaa tehdä, ei ole kiirettä eikä stressiä, saa olla oman elämänsä herra ja tehdä vain niitä asioita, joita oikeasti haluaa tehdä! Työttömänä elämänlaatuni on paljon korkeampi! Rahaa toki on niukasti, mutta kyllä työttömyyskorvauksilla pärjää! Eli olen "elämäntapaintiaani."
"Luulen, että minua vaivaa mukavan miehen syndrooma. Olen kuullut tuttujen ja tuntemattomien suusta, että olen tosi mukava ja huippujätkä. Mutta miksi ihmeessä kukaan ei sitten halua viettää aikaa kanssani?"
Itsellänikin on tällainen kokemus. Uskon olevani "yleisesti pidetty", että ihmiset viihtyvät seurassani, mutta syvempi ystävystyminen jää jostain syystä tapahtumatta. Olen miettinyt asian syitä, ja ehkä yksi syy tähän ilmiöön voi olla se, että ihmiset ehkä olettavat, että "kyllä noin mukavalla tyypillä varmasti on tooosi paljon kavereita eikä varmaan enää tarvitse uusia."
Toinen syy on suomalaisten individualismin ja yksityisyyden arvostaminen. Ei osata eikä haluta päästää muita lähelle. Pidetään toiset etäällä. Ei myöskään olla kiinnostuneita tutustumaan toiseen syvemmin. Suomessa on helppo erakoitua ja yksinäisyys on suomalainen kansantauti.
Monet eivät varmaankaan edes tiedosta sitä asiaa, että jollei ystävyyttä hoida ja pidä toiseen yhteyttä, ystävyys jää kokonaan syntymättä ja yhteys katkeaa. Jossain vaiheessa sitten muistaa, että "mitäköhän sille tosi mukavalle tyypille kuuluu, siitä ei ole enää pitkään aikaan mitään kuulunut, olisi hauska ottaa yhteyttä, mutta en enää kehtaa kun on kulunut jo niin kauan aikaa." Huomataan ehkä vasta jopa vuosien päästä, ettei enää ollakaan kavereita. Itseäni on vuosia jo raivostuttanut tällaiset pölkkypäät, joihin yhteydenpito on kokonaan minun varassani. Heistä on kyllä aina mukava nähdä ja kuulla minusta, mutteivät ikinä itse ota yhteyttä. Ehkä heitä ei kiinnosta, tai sitten eivät tosiaankaan vaan tajua tätä yksinkertaista asiaa, että ihmissuhteita pitää hoitaa!
Itse olen seurakuntaan liityttyäni tutustunut uusiin ihmisiin, joihinkin sellaisiinkin, joita voi nähdä myös muulloin. Tosin olen niin tottunut yksinoloon ja viihdyn niin hyvin yksikseni, että ainoastaan harvakseltaan käytän hyväkseni tätä mahdollisuutta. Harvemmin tulee tunne, että haluaisin nähdä jonkun kaverin, mutta kun sellainen tunne tulee tai haluaisin kaverin mukaan kun olen jonnekin lähdössä niin nyt ainakin on sellaisia joille soittaa tai oikeastaan tekstata, sillä kuten on lehdissäkin kirjoiteltu, tekstareiden lähettämismahdollisuus on tehnyt ihmisistä jotenkin niin ujoja, ettei enää uskalleta soittaa, lähetellään vaan tekstareita. :)
(Annoinpa itsestäni taas vinksahtaneen kuvan! :)
Olen 19v mies. Aika tuttua on teksti. Jos töitä ei olis niin tuskin jaksaisin tämänkään vertaa, sillä se tuntuu olevan ainoa aktiviteetti mitä enään on. Kotona kuluttelen päivät makaamalla ja tietokoneella ollen, kiinnostusta olis harrastuksiin mutta niihin tarvii aina niitä kavereita, ei ole mukava mäiskiä yksin palloa.
Mulla on ehkä kaks "kaveria" joille vielä soittelen silloin tällöin, lähinnä silloin kun kippaan tylsistyneenä kaljaa ja ajattelen kysyä mitä näillekkin kuuluu.. Heille tuskin merkkaan mitään, sillä koskaan eivät enään itse soita tai pyydä mihinkään. Tietokoneella joskus tulee pidettyä yhteyttä.
Sitten kun muutaman kerran olen tutustunut ja pyytänyt jotain vaikka kaljalle, ei se meinaa onnistua kun heidän omat kaverinsa ovat varmaan hieman mielekkäämpää illanviettoseuraa. Sitä kyllästyy aika nopeasti roikkumaan ja soittelemaan että josko..
Itsellä ne kaverit jäi ylä-asteelle. Itse valitsin sitten sellaisen pienen porukan jonka kanssa en nykyisin halua olla missään tekemisissä, tuskin mitään yhteistä enään onkaan. Ammattikoulussa aloin olla jo sen verran hiljainen ja omissa oloissa että eipä juuri tosiystäviä löytynyt. Kyllä viettäisin edelliset 6v uudelleen ja erillätavalla jos se ois mahdollista. Ei ollut mukavaa vastata kyselyihin mitä tein viikonloppuna kun olin joka ikisen viikonlopun ollut kotona. Ei pyydetty mukaan.
Ankeata on ja ankeammalta se tuntuu kun asiaa alkaa pohtimaan. Kateellisena voi vain katsoa tavallisia omanikäisiä nuoria, on tyttöystävät ja kaverit joiden kanssa viettää aikaa.. Olis edes naamaa sen verran jotta seuraa löytyis mutta ei, ei ole käynyt siinäkään onnen lahjat päin vastoin :) Tyttöystävän hankintaa ei hirveästi ole viitsinyt edes ajatella, tuossa edellä niitä syitä jo tulikin. Kuka nyt viittii kattoa tämännäköstä äijää jolla ei ole edes kavereita..
Vappu ois seuraava juhlapäivä minkä joutuu taas olemaan yksin. Ei enään uutta nämä juhannukset, vaput ja uudenvuodet.
Kyllähän se ois mukava saada vaikka messengeriin juttuseuraa. Laittakaa viestiä tänne josko osote kelpais.
"Kuka nyt viittii kattoa tämännäköstä äijää jolla ei ole edes kavereita.. "
Noh noh, et kai sinäkään seurustelisi jonkun kanssa vaan ulkonäon takia ja kun sillä on kavereita? =P
Olet nuori,yksinäinen.Entä tulevaisuuden suunnittelu?Ei se itsestään parane olosuhteet,jos ei itse yritä.Jos ei ole halua eikä jaksa,voi olla masis.Meidän nuori mies on hyvin yksin.Kaljaporukat ei käy,musiikkikeikat kiinnostais.MUTTA hän valitsi yliopistopääsykokeen päämääräkseen ja lukee nyt 10 h/päivä kesäkuun puoleen väliin.Lenkki illalla,ei muuta.Ei yhtään vapaata siis.Ainakin yritystä on.Vappu menee myös lukiessa.Mieti,miten voisit hyödyntää tilannetta kohdallasi.Toivon todella parasta Sinulle.
itselläni on aika sama tilanne. kaverit asuu eri paikkakunnalla tai sitten on perustaneet perheen eikä sen takia juuri näy. olisi mukavaa tutustua uusiin ihmisiin ja harrastuksiin mutta tätä nykyä tuntuu ettei enää pysty eikä osaa kun on ollut niin kauan yksinäinen. työpaikka oli ennen minulle portti sosiaalisempaan maailmaan mutta töitten loputtua olen aika lailla eristäytynyt muusta maailmasta. itse huomasin olevani alakuloisempi kuin normaalisti ja sain siihen lääkäriltä apua ja nyt tuntuu pitkästä aikaa että ehkä tästä elämästä tuleekin jotain. kauan siihen menee mutta uskon sen olevan sen arvoista.
Täältäkin voi löytää ystäviä =) mä olen löytänyt yhden ystävän yli vuosi sitten täältä..kun olimme kohtalotovereita ja molemmat menossa olkapää leikkaukseen..
Jos satut asumaan pk-seudulla niin tarjousun seuraksi..nainen 29v, neljä lasta ja miekkonen.
Ite tykkään erilaisista ihmisistä, tuun hyvin juttuun kenen kanssa vaan..ikään tai muuhuunkaan katsomatta. Mut löytää myös facebookista :D ehkä helpoin laittaa linkki profiiliini http://www.facebook.com/#!/sussuetpesue?ref=profile ..sinne vaa lisäilee
kaikki hokee vaan sitä yhtä ja samaa et kevät tulee ja on hienoo ku on vappu.ei se paljoon mieltä piristä ku dialyysi odottaa ja kohta ois letkuissa ja piuhoissa jos sitä jään odottamaan.henkinen kantti ei kestä mennä tai aloittaa sitä kun ei mulla oo edes tukijoukkoja takana paitsi mun koira mutta ei muita.kyllä monen harkinnan ja miettimisen tulos on vain se ainut asia jolla tästä kaikesta pääsee pois.
Hyvä ihminen! Tietty menet ja mitä voi ollakaan seuraavan kulman takana? Huomenna? Ensivuonna?
Ole itsellesi kaveri ja pidä itsestäsi huolta!!! Laittele viestiä vaikka tänne palstalle miten menee!
Ei pidä olla ihmisten orja silleen että elämä riippuu niistä jotka ei ole musta kiinnostuneita! Sanon tämän kauan yksinäisena olleena ihmisena joka kyllä kokee myös tunteita että kun vaan pääsis täältä pois. Sinun pikku koirasi tarttee sua ja tarttet itse sua. Koetan itse iloita siitä mitä saan, enkä vaipua katkeruuteen jos toiset hylkää mun ystävyyden. Armahda muita ja ihteesi. Ei me ihmiset osata ja jakseta toisiamme, monet elää vaan omaa kuvioonsa, ei ne tajua ajatella ennenkun ite ovat samassa tilanteessa, yksin. Minulla ei ole syviä ystävyyssuhteita ja kumppania. Mutta kohtaan kyllä ihmisiä arjessa, nekin kohtaamiset on tärkeitä.
Koeta iloita pienistä asioista.
Laita kirjeenvaihto ilmotuksia ja netistä löytyy kakenlaisia ryhmiäkin. Eikö Dialyysipotilaille oo jotain yhdistys toimintaakin, josta vois saada kaverin.
...on vaikeeta. Kiitos rakkaat ihmiset,että olen saanut ihania vastauksia ja mielipiteitä tähän keskusteluun. Tää on niin tuskaa olla yksin.No,onneksi mun vappu meni töiden merkeissä....mulla kun ei ole kauheasti kavereita ja sit ne kaverit jotka omistan olivat omalla porukalla.Jos minulla olisi vappu ollut vapaa töistä niin olisin varmasti yksin vaellellut kaupungilla ja tylsistynyt.
No,asialle onnyt vaan pakko tehdä jotain ettei joudu olemaan koko elämäänsä yksin.Rupesin katsemaan nettitreffejä.Ja jos ei jotkut miellytä minua niin onpahan tämä hauskaa ja mielt' piristävää puuhaa trffata ventovieraita miehiä.Onpahan jotain sisältöä tähän mun tylsään ja yksinäiseen elämään.
Vopi kunpa lykästäis viäl elämässä ja saisin itselleni ihanan miehen jonka kanssa voisin olla.
se on hienoa että jaksaa yrittää ja etsiä uusia ystäviä.toivon että onnistut kulkemallasi tiellä.
Eniten minua ihmettyttää tämä, että ette kehtaa myöntään yksinäisyyttä? Emmä itse sitä häpeä yhtään tai salaile. Miksi se hävettää?
Tota sun väitettä,miksi häpeette yksinäisyyttä.Ja ette kehtaa tunnustaa.....Kuulehan ystäväiseni,etkö ole lukenut meidän kaikkien mielipideviestejä ja kertomuksia???? Mehän kaikki olemme myöntäneet avoimesti yksinäisyytemme.Emmehän me silloin häpeä asiaa jos tunnustamme.Eikö vain? Tutustu aiheeseen kuin yksinäisyys paremmin niin tiedät mitä' on ja miltä se tuntuu.
Jos esim.olet parisuhteessa elävä,niin silloinhan sinulla on joku koko ajan mutta saat olla välillä omissakin oloissa.Tai olet ollut vain vähän aikaa sinkkuna ja yksin ja nautit vielä siittä.mutta jos on ollut kauan aikaa yksin niin se alkaa jo pikkuhiljaa puuduttaa ja turhauttamaan.
Toki mielipiteensä saa sanoa mutta parempi olisi kokea asioita niin tietää mistä puhuu.