Onnea veteraaneille.

Veteraanisukupolvi on juhlansa ansainnut, myös kotirintaman naiset, mutta veteraanit pitäisi huomioida muulloinkin. Itseäni aikanaan työelämässä opastanut veteraanisukupolvi alkoi jäädä eläkkeelle kolmekymmentä vuotta sitten. Hieman ennen eläkkeelle jääntiä heidän eläkkeidensä vuotuista ostovoimaa päivittävää indeksiä oli leikattu 50 % ja sitten sitä vielä vähän heikennettiin lisää v.1996 ja nyt se on helppo ymmärtää syrjivänä vääryytenä, kun tulokset nähdään.

Seurauksena nimittäin tästä leikatusta indeksistä on se, että tänään veteraanipäivänä eläkkeen reaalinen ostoarvo on valitettavasti vain noin puolet, kahdeksankymmentäluvun eläkkeelle jääntihetken arvosta. Monet ovat katkeroituneita tästä tavasta jolla sivistysvaltio kaikkia eläkeläisiä kohtelee. Niukkaan elämään neljäkymmentä luvulla tottuneet ovat kuitenkin oppineet elämään vähällä, mutta miten lie, tyytyykö suuri- ikäluokka tähän malliin, ei siltä vaikuta.

Alan asiantuntijat ovat perustaneet henkistä ikäsyrjintää torjuvan puolueettoman senioriliikkeen. Tampereella kokoomuslaiset eläkeläiset perustivat eläkekapinaliikkeen. Eläkeläiset ovat myös perustaneet puolueen etujansa ajamaan. Monet ammattiyhdistyksetkin ovat huomanneet, että eettinen elinkaarietuvalvonta on myös kilpailutekijä Loimaan kassaan verrattuna. Pitkän työuran tuoma oikeus eläkkeeseen on perustuslaissa turvattuun omaisuuden suojaan verrattavissa ja antaa pontta seniorien oikeushankkeille.
5384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

hyvin pienistä eläkkeistä ei tarvitsisi ollenkaan maksaa veroja (kuitenkin joudutaan maksamaan alvia joka helvetin ostoksesta, se on vero)!
Veteraanit (vähäosaiset) pitäisi jättää verotuksen ulkopuolelle myös.

Veteraaneilla on kuitenkin onneksi rahallisia helpotuksia varsinkin jos ovat liittojensa jäseniä. Hoidoista joutuu ensin maksamaan mutta myöhemmin kuitin kanssa saa rahat takaisin.

Äänestä
  • Osa veroista maksetaan kahteen kertaan sähköverosta maksetaan vielä alvi.

    Äänestä

  • E.K Järvenpää kirjoitti:

    Osa veroista maksetaan kahteen kertaan sähköverosta maksetaan vielä alvi.

    pohtinut että paljonko se sähkö oikeasti maksaa ilman alveja yms, osaatko vastata?

    Äänestä

Onnea vetskuille!

Äänestä

Me saamme kiittää niitä veteraaneja jotka pelastivat maamme ja niille jotka rakensivat tämän hyvinvointimme, mutta nyt pahvipäät päättäjät ovat tuhoamassa koko Suomen.
Meidän tulee muistaa ja kunnioittaa niitä jotka uhrasivat elämänsä että saamme elää vapaassa kotimaassamme, mutta nykyinen politiikka ja sen päättäjinä junailevat pahvipäät ovat häpäisemässä itsenäisyytemme.
Mitä tapahtuukaan nyt, maamme rajat ovat avoinna tänne hyökkääville miehittäjille ja päättäjien pahvipäät levittelevät vain käsiään tuolle ryntäykselle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


E.K Järvenpää kirjoitti:

Veteraanisukupolvi on juhlansa ansainnut, myös kotirintaman naiset, mutta veteraanit pitäisi huomioida muulloinkin. Itseäni aikanaan työelämässä opastanut veteraanisukupolvi alkoi jäädä eläkkeelle kolmekymmentä vuotta sitten. Hieman ennen eläkkeelle jääntiä heidän eläkkeidensä vuotuista ostovoimaa päivittävää indeksiä oli leikattu 50 % ja sitten sitä vielä vähän heikennettiin lisää v.1996 ja nyt se on helppo ymmärtää syrjivänä vääryytenä, kun tulokset nähdään.

Seurauksena nimittäin tästä leikatusta indeksistä on se, että tänään veteraanipäivänä eläkkeen reaalinen ostoarvo on valitettavasti vain noin puolet, kahdeksankymmentäluvun eläkkeelle jääntihetken arvosta. Monet ovat katkeroituneita tästä tavasta jolla sivistysvaltio kaikkia eläkeläisiä kohtelee. Niukkaan elämään neljäkymmentä luvulla tottuneet ovat kuitenkin oppineet elämään vähällä, mutta miten lie, tyytyykö suuri- ikäluokka tähän malliin, ei siltä vaikuta.

Alan asiantuntijat ovat perustaneet henkistä ikäsyrjintää torjuvan puolueettoman senioriliikkeen. Tampereella kokoomuslaiset eläkeläiset perustivat eläkekapinaliikkeen. Eläkeläiset ovat myös perustaneet puolueen etujansa ajamaan. Monet ammattiyhdistyksetkin ovat huomanneet, että eettinen elinkaarietuvalvonta on myös kilpailutekijä Loimaan kassaan verrattuna. Pitkän työuran tuoma oikeus eläkkeeseen on perustuslaissa turvattuun omaisuuden suojaan verrattavissa ja antaa pontta seniorien oikeushankkeille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu