Miksi?

Ahdistunut

Miksi minulla on jatkuvasti henkisesti pahaolo. Välillä luotan Jumlalaan täysillä ja uskon siihen että Hän huolehtii minusta ja läheisistäni mutta välillä unohdan sen suuren turvan jota Hän on meille luvannut. Erosin uskovaisesta aviopuolisosta hänen liiallisen alkoholin käytön vuoksi ja henkisen ja fyysisen väkivallan vuoksi. Löysin sitten uuden miehen joka myös on uskovainen mutta en ole koskaan tyytyväinen mihinkään. Miksi minun pitää olla aina jostakin ahdistuksessa ja pelossa. Välillä pelkään mennä hengellisiin tilaisuuksiin ja pelkään olla siellä että jos vaikka entinen puoliso tulee sinne ja tekee tai sanoo jotakin jota sitten häpiän. Kerroin entiselle puolisolleni monet kerrat aikomuksistani ottaa avioeron (väkivalta niin fyysinen ja henkinen ja hengellinenkin) niin sitten hän kertoo asian tulleen hänelle aivan yllättäin. Lähetti minulle teksitviestejä jossa luki että: pidä aviovuode puhtaana. (minulla oli jo silloin uusi mies ja avioero oli selvä). Minähän tein väärin siinä kun avioliiton aikana jo löysin tämän uuden uskovaisen miehen. Kyllä minä sen tiedän. Olisiko minun pitänyt jatkaa uskovaisena ihmisenä olemista avioliitossa jossa oli ykkönen alkoholi ja turpaan tuli niin henkisesti kuin fyysisestikin. Koin itseni hylätyksi ja arvottomaksi. Hengellisiiin tilaisuuksiin en myöskään jaksanut lähteä. Tämä entinen mieheni ryyppäsi illalla ja seuraavana päivänä meni pitämään hengellisiä tilaisuusia ja taas ryyppäsi ja kohteli minua silloista hänen vaimoaan kuin "kynnysmattoa".

2

590

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • _eräs

      kun olet joutunut väkivallan uhriksi. Kuitenkaan ei taida olla kyse uskon koettelemuksesta.

      Hyvä että pääsit irti väkivaltaisesta suhteesta. Liiallinen alkon käyttökin aiheuttaa ahdostusta. Teit aivan oikein. Älä vaan syytä itseäsi.

    • jsfh

      et oo tehny mitään väärää. Älä syytä ittees äläkä tunne syyllisyyttä, hyvä kun pääsit siitä miehestä eroon. Ja mitä tulee noihin seuroihin.. Älä ota asioita niin vakavasti, oo oma ittes äläkä mieti mitä muut susta ajattelee, uskon et oot kunnollinen nainen :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      19
      4763
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      513
      2499
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      146
      2087
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      18
      2009
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      81
      1606
    6. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      18
      1566
    7. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1515
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      110
      1086
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      126
      874
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      859
    Aihe