Ilotytön kaksi puolta.

Jo nuorena tyttönä kuulin sanan huora ja luulin naisten olevan sellaisia joka puolella. En tiedä miksi ja mistä kuulin ensimmäisen kerran moista. Ei kuulunut kotona sanavarastoihin. Olen hyvin kasvatettu ja koulutettu.

Tällaista elämä on kohdallani ollut. Miehet ovat tykänneet ja olen tykännyt takaisin. Rahasta eka kerran 36-vuotiaana.

Muu elämäni on ollut myös tapahtumarikasta, koska
niin vain on ollut. Asiat tapahtumineen johtavat toisesta toiseen aivan selvästi neuvoen ja opastaen. En ole kokeillut huumeita, en tarkoita sellaista. Ihan kuin elämänkoulun kouluja olisi erilaisia.

Voin hyvin enkä tee töitä liikaa. En ole kenenkään sellaisen kanssa, jota en tahdo lähelleni. En siis ole työssäni kovin hyvä kuitenkaan. Valikoin. On kuitenkin niin, että, kun seurustelen, niin olen uskollinen yhdelle. Silloin en tee tätä työtä vaan normaalia, kuten monet muutkin. Mies ei elätä minua enkä minä miestä, yhdessä yhteen hiileen puhalletaan ja laskut maksetaan yhdessä.

Uskollista miestä ei ole kohdalleni osunut. Ei voi mitään. Kun sitten olen anteeksi antojen jälkeen lähtenyt, niin takaisin en ole mennyt. Olisivat halunneet. Olen aika hyvää vaimoainesta, mutta kuka tykkää mistäkin...itsestäänselvyys en tahdo olla.

Kun ajattelen erotiikan määrää elämässäni, niin en sitten tiedä. Ehkä olen rakastellut paljon vähemmän kuin moni muu muija, vaikka ei käytössä kulukkaan. Kahta raiskausta lukuunottamatta, olen rakastellut ja nimenomaan rakastellut 200 miehen kanssa vasta ja ainoastaan. Vuodessa on 365 päivää. No, jotkut noista ovat olleet kanssani lähietäisyydellä kymmeniäkin kertoja ja aviomies, kun on sillä tuulella, että tahtoo minut eikä vierasta. ;) Kun on sinkkuna tekemättä töitä, niin selibaattia voi olla jopa kuukausikin. Elämä tuo ja vie kaikenlaista laidasta laitaan.

Kun nauttii pikkuasioista ja on onnellinen, niin siinä on uraputkea monelle muullekin, tavoite sinänsä. Pysyä mukana tässä organisaatiossa, nimenä sosiaaliturvatunnus viivakoodina. Kun selviää keskenmenoista ja sairauksista tietäen, ettei niillä ole yhteistä tekijää nykyisyyden kanssa, niin tietää ainakin elävänsä naisen elämää. Kun on hyväksi käytetty ja koulukiusattu kaiken lisäksi, niin ei voi mitään. Selvisin. Toivon vain, että saisin empatiaa "kilteiltä ihmisiltäkin".

Kun taivaalta tömähtää vieras taivaankappale maapallolle, niin siinä kaikki sitten olikin. Tuossa tilanteessa helpottaa kaikki vaivat ja laskut lentävät taivaan tuuliin. Tietokoneet tiltissä ja kaapelit taivaalla sikin sokin. Poroksi palaa kaikki...

Osaan tänäänkin antaa anteeksi ja rakastaa. Tuohan on elämän onnellisuuden ja hyvänolon edellytys, ainakin minulle. Ja omasta kunnosta huolehtiminen on myös sielun hoitoa.

Kansanedustajat ----> Antakaa meidän elää näin, koska on koulut käyty. Mun elämä on hanskassa kaiken kokemani jälkeen ja osaan hoitaa asiani lakia noudattaen loppuun asti, toivottavasti saan luvan elää näin, ettei tartte elää synnissä Teidän mielestä, jos lakia rikkoisin. Voi kamalaa. Rahastuksen makua sakkoineen.

Olen kyllä itsekin huolissani muutamista tytöistä, jotka tulevat Virosta sinisilmäisinä. Ihmiset ovat kuitenkin pahoja toisilleen joka puolella, maailman ympäri, ei voi mitään.
Prostituutiota on ja tulee aina olemaan. Ei muutama ihminen pysty muuttamaan ihmisten seksielämää. Kun työ ja raha loppuvat, niin rikollisuus kasvaa ja tuostahan ovat monet huolissaan jo nyt....
0218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Nainen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu