Onko kukaan saanut oikeasti apua tuhrimisongelmaan?
Minulla on ekaluokkalainen jonka tuhrimisongelma alkoi 4-vuotiaana. Sitä on tutkittu sekä psykologilla että Hyksissä, mitään järkevää syytä ei ole löytynyt. Lopulta melkein luovutin kun kyllästyin odottamaan, että hoitoa ilmestyisi ja siihen, että asiantuntijan neuvot olivat sen sorttisia, että itsekin osasin hoitaa lastani maalaisjärjellä, esim. piilotin ruokaan pellavarouhetta niin, että vatsa alkoi toimia.
Mutta sitten puhuin sensomotorisen kuntoutuksen terapeutin kanssa ongelmasta ja sain tietää, että kyse ehkä on yksinkertaisesti siitä, että lapsen aistijärjestelmä on kehittymätön.Vein lapseni sensomotoriseen kartoitukseen ja osoittautui, että lapsella on jäljellä jäänteitä pikkuvauvareflekseistä. Nyt niitä treenataan pois.
Tähän tuhrimisvaivaan on myös liittynyt kamalat raivarit ja olen ajatellut, että raivarit johtuvat siitä stressistä minkä kakkahousuunahdistus lapselle tuottaa. Nyt ajattelen, että raivarit ehkä myöskin johtuvat osaltaan heijasteista jotka häiritsevät aivojen normaalia yhteistyötä.
kiusallinen tuhrimisongelma
2
773
Vastaukset 2
- Anonyymi
Hei, kiinnosta tietää mitä kautta sait yhteyden sensomotoriseen terapeuttiin ja pääsittekö lopulta ongelmasta eroon? Keskustelu on näemmä 12 v vanha, mutta meillä samoja ongelmia kestänyt nyt vuoden ja lapsi täyttää viisi.
- Anonyymi
Minä oli viiden vanha kun turhin , mutta muistan että en olisi halunnut käydä vessassa siksi kun olin kovalla vatsasta aina ja teki kipeää kun oli vessassa. Joten vähän tuli aina housuihin kun yritin pidättää vaan siksi ettei ottais kipeää. Äitini ei tätä käsittänyt vaan tulkitsi asian että olin kateellinen muille lapsille satu ja leikki tunneilla mitä äitini piti lapsille, mutta en ollut mitenkään kateellinen , ainoastaan pelkäsin ja pidättelin siksi ettei ottaisi pyllyyn kipeää vessassa.
Sekin meni ohitse kun olin tädin luona muutaman viikon kesällä ja ruokavalio siellä oli vatsalle suotuisampi se kun mitä oli kotona
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511702Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64605
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551