Minua on jo pitkään ihmetyttänyt ufo-palstan trollaus, siis sellainen trollien kirjoittelu johon on pitänyt nähdä vaivaa ja ottaa asioista jonkin verran selvää, en siis puhu mistään perusteini-trollailusta.
Mikä saa jonkun kirjoittamaan perättömiä juttuja, mikä on motiivi tällaiselle teolle? Saavatko nämä henkilöt jotain tyydytystä toisten ihmisten harhaanjohtamisesta, tai ainakin sen yrittämisestä, mene ja tiedä.
Edistyneiden trollien kirjoittelu ei ole siis ihan nuorten tehtailemaa, vaan varmaankin nuorten aikuisten tai jopa aikusten kirjoittamaa.
Täällä on nytkin useita kirjoituksia jotka voidaan helposti huomata trolleiksi, mutta sitten on niitä joita ei voi varmuudella määritellä trolleiksi mutta vahvasti epäillä sellaisiksi. Trollien kirjoittajat ja ufokuvaväärentäjät sekä ufohuijausten tekijät omaavat varmastikin samat motiivit tekosilleen.
Mikä kumma saa aikuiset ihmiset tekemään tällaista?
Mikä saa jonkun kirjoittamaan perättömiä juttuja, mikä on motiivi tällaiselle teolle? Saavatko nämä henkilöt jotain tyydytystä toisten ihmisten harhaanjohtamisesta, tai ainakin sen yrittämisestä, mene ja tiedä.
Edistyneiden trollien kirjoittelu ei ole siis ihan nuorten tehtailemaa, vaan varmaankin nuorten aikuisten tai jopa aikusten kirjoittamaa.
Täällä on nytkin useita kirjoituksia jotka voidaan helposti huomata trolleiksi, mutta sitten on niitä joita ei voi varmuudella määritellä trolleiksi mutta vahvasti epäillä sellaisiksi. Trollien kirjoittajat ja ufokuvaväärentäjät sekä ufohuijausten tekijät omaavat varmastikin samat motiivit tekosilleen.
Mikä kumma saa aikuiset ihmiset tekemään tällaista?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Saattavat olla iältään ja älyltään aikuisia mutta muuten ovat lapsen tasolla.
Jäi epäselväksi mitä viestejä tarkoitat? Anna esimerkkejä?
Minun merkittävä ufokokemus "ufo metrossa" poistettiin heti miten! miksi?! olihan se paljon uskotavampi kuin Brasilian kuuluisa ufotapaus joss implantti sai olla ufotodistsjan kädessä liki 30 vuotta tutkimatta ja mennä myös tutkimattomana vainajan mukana samaan hautaan! se siitä ufotodisteluista! ettei vain pahimmat trollit istu hallitusten palleilla pelottelemassa nykyajan lohikäärmeillä,, eheheheheh
Kun ensimmäinen trolli ilmaantui vastailemaan!
Sinusta on enimmäkseen kyse kun palstan nykyisiä trolleja tarkoitetaan.
Täysin turhautunut ilmeisesti ufoilmiöihin, kun raukka ei saa varmaa todistusta näistä asioista.
Tuo sama trollaattori on peikkoillut jo pitkään Salaliittopalstalla väittäen, että NASAn kuuvalokuvat on otettu lumihangella, jolle on levitetty tuhkaa. Sillä palstalla nimim. Lukkijurpo on alistanut, nöyryyttänyt ja häväissyt häntä latomalla tieteellistä faktaa pöytään, että näin ei ole, mutta tuo ei vain usko.
täällä Suomi24:ssa. :D
heheh tiedän että toki uskoit humanoideihin yhtä paljon kuin Kuulentoihin! heheh
Tässä kyselyni salkkaripalstalta heheh http://keskustelu.suomi24.fi/node/9033714
Lukkijurpo Kuuuskovainen ei ole vastannut vieläkään, eheheh uskoo siis että Englannnin pääministeri on lapsia nussiva replitaani, hhe niin ainakin Icke väittää, eheheh
Näytä muuten yksi keskustelu jossa Lukkijurpo on pannut minua 6-0 Kuuväittelyissä etkä vain tyhjää väitä!
Muuten Isalannin tulivuoret ne levittävät tuhkaa ja tekevät laavaheitekraatreita täysin elottomille tunturijäätiköille, ei niitä kenekään tarvii levittää, lavastajaa tai kuvausryhmää ei taravittu.
Nasa itse kertoo että Kuupöly ja tulivuorentuhka on hyvin samankaltaista, ehehhe
Kevyempi painivoimakin on ratkaistu, heliumpallo nousee repusta pompittää, mutta estää myös nautteja menemästä maahan, ja tämä maahanmeno on aina hauskaa katsottavaa Nasan videoilta, ehehhehe jolla on älliä ymärtää miksi!
Ettei vaan olisi trolli tämäkin juttu.
heeh,, musta on ollut huvittava ilmiö huomata että usko Kuuletoihin ja usko humanoideihin kulkee käsi kädessä! mutta onhan se toki loogista koska molempien satuja levittää sama vapisillutaho, poistuiko muuten Grann estrsaadilta kun hän paljastui vapaamuurariksi?
Ja kuusalkkarius yhdityy lähes täydelliseen tietämättömyyteen sekä fysiikasta, että insinööritieteistä.
Deterministinen maailma. No ehehehhehhehehhhehhehehehheh.
Kyllähän se vaan on kuitenkin niin, että sinä jokinbas11v olet aika heikoilla noitten kuulento juttujes kanssa. Miten helevetissä tukittais muutaman SADANTUHANNEN ihmisen suut kymmeniksi vuosiksi, ei edes rahalla. Vaikka jenkit ei muuta ajattelekaan, kuin rahaa.
Ja mitä väliä on sillä onko joku vapaa, oli sitten muurari tai lakaisinkoneen kuljettaja?
heheh, sulla on hyvä käsitys maailman menosta ja juuri sellainen jota joku haluu, mitä puhuu vapaamurari yleensä vaikka ovat takapiruina joka paikassa, kuka hallinoi esim, tiedonvälitystä, pidätkä sitä ihan tosissasi "vapaana" ehehehehehehehehehe ja tosi mulle on ihan sama kuka uskoo Kuulentoihin, ufoihin, jumalaan, mikkihiiriin tai jeesukseen! ihan jokaisen oma asia! eheheheheh ja huom mulla ei ole tarjoitus käänyttää ketään, tunustan toki itseni skptikkokerettiläiseksi esim, Kuulentojen, ufojen, replitaanien, Osaman osalta, ja jos olen mielestäni hullu, niin kyllä se vallan mulle passaa koska minulle on tärkeintä mitä itse ajattelen itsestäni.
saunalahdelta tietysti...