Pentu tulossa

Kääkkätyttö

Minulla ei aiemmin ole ollut koiraa, ja nyt sellainen olisi tulossa juhannuksen tienoilla, ja kaipaisin siis ASIALLISIA vinkkejä uuden tulokkaan vastaanottamiseen ja hoitamiseen.

Kääpiöpinserin narttupentu tulee luotettavalta kasvattajalta papereineen ja pentupaketteineen meille kerrostalo asuntoon, jonka takapihalta alkaa loistava lenkkimaasto, myös koirapuisto on lähellä.

Eli kaikenlaiset pikkuvinkitkin luen tarkasti ja arvioin sitten itse mitkä ovat varteen otettavia ja mitkä eivät.

Tässä muutama kysymys, mitä nyt näin alkuun tulee mieleen:

1. Koska koirapuistoon voi mennä?

2. Onko hyvä tavata muita koiria lenkkipuistossa, vai pitääkö antaa vain katsella?

3. Kuinka pitkiä kävelyitä voi tehdä/kuinka kauan pihalla voi pennun kanssa olla?

4. minulla on kissa vanhempieni luona, joka pelkää koiria (ei ole kuitenkaan ikinä hyökännyt, juoksee vain karkuun) jonka tahtoisin tulevan toimeen koirulin kanssa, jos joskus joutuu viemään hoitoon vanhemmilleni. Kissani on ollut luonani ja tuntee paikan. Miten olisi hyvä tapa tutustuttaa heidät toisiinsa? en tiedä onko koira tutustunut kissoihin kasvatillaan, muistaakseni ei.

5. Mitkä tavarat on ehdottomasti oltava ennen kuin pentu saapuu?
-peti (millainen on todettu hyväksi?) -ruoka- ja juomakipot (ei muovia, ne on bakteerisimmat) -leluja (mites jotain luita, nameja yms.? merkkejäkin saa mainita!) -hihna ja panta (osaavat varmasti neuvoa kaupassakin, mutta kertokaa toki mielipiteenne)

6. Kuinkas usein kynsiä sitten kuuluu leikata?


Mulla tosiaan se kissa jo ennestään, niin jotain hyötyä siitäkin nyt koiraa ajatellen..esim ruokakippojen kanssa toimiminen...

Kiitos paljon etukäteen asiallisesti vastanneille! :)

7

446

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nyt sitten vastata:
      Eli varsinaisesti koirapuistoon kannattaa mennä vasta kun koirasi rokotukset ovat kunnossa. Ensimmäinen rokotus 12 viikkoisena, toinen rokotus 16 viikkoisena ja siitä kahden viikon varo aika. Eli pentu on noin 18 viikkoinen kun voit viedä sen koirapuistoon.

      Kyllä on erittäin hyvä tavata muita koiria. Eli ennen kuin rokotuksien suoja on hyvä, voi tavata koirapuiston ulkopuolella muita koiria, jotka tiedät että on terveitä ja rokotukset kunnossa. Juuri tuossa 8-16 viikon iän aikana pennun sosiaalistumisen kannalta on kaikkeen ulkopuoliseen elämään tutustuminen on todella tärkeää.

      Pennun kanssa ei lenkkeillä. Ensin kävellä 20 metriä ja huomenna ehkä 25. Pihalla voit olla pennun ehdoilla, eli miten pentu jaksaa olla. Mutta kun pentu väsähtää niin kotio. Varsinaiset lenkkeilyt alkavat kääpiökoirilla vasa tuossa 6-8 kk iässä. Ja silloinkin vielä mennään pennun ehdoilla. Isoimilla koirilla huomattavasti myöhemmin.

      Ehkä kissan kannalta viisainta olisi mennä kissan kotiin. Antaa kissan olla omissa oloissaan ja katsoa, että pentu ei jahtaa kissaa. Reviiri on kissan jolloin se on tavallaan valta-asemassa niin kuin täytyykin. Jos tuot kissan myöhemmin ensikertaa pennun reviirille, niin saattaa olla hankalampaa.

      Pennulle tarvitset vesi- ja ruokakupit (mielellään terästä). Ruokaa (kasvattaja kertoo mitä on käyttänyt) Leluja, mieti mikä on turvallista pennulle, jottei saa niistä paloja irti. Kynsisakset (ehdoton, tarvitaan joka viikko), kampa tai harja turkin hoitoon, kysy kasvattajalta mikä hyvä. Hihna ja panta, paras koko löytyy kyllä ihan sovittamalla.

      Eipä muuta kun onnea pennun hankintaan.

    • hfsdhsxh

      1. koirapuistoon voit mennä, kun rokotukset on kunnossa
      2. pennulle toisten koirien tapaaminen eli sosialistaminen on ehdottoman tärkeää!!!! Et halua pennustasi sellaista, että et voi viedä sitä minnekään missä on muita koiria...
      3. ei pennun kanssa lenkkeillä. Aluksi menette vain pihalle leikkimään. Kun koira väsyy, sisälle. Pikkuhiljaa pennun kasvaessa, voitte lähteä remmin kanssa pieniä matkoja kävelemään. Muista kuitenkin totuttaa alusta asti remmiin ja kaulapantaan
      4.annat heidän rauhassa tutustua. Et patista, etkä anna koiran leikkiä kissan kanssa liian rajusti. Muista myös vahtia, ettei kissa pääse "lyömään" kynsillään koiraa. siitä voi seurata pahaa jälkeä. Ei kannata jättää niitä kahdestaan ennen kuin olet varma, että ne tulevat toimeen.
      5. aika hyvin jo luettelit itsekin tärkeimmät. Kaulapanta ei kannata olla sellanen ohut nahkanen. Itse suosittelin Hurtta merkkisiä!
      6.pentu kannattaa totuttaa alusta alkaen kynsien leikkuuseen. Kerran viikossa ainakin pitää leikata. Jatkossa katsot kynsiä, miten nopeasti ne kasvaa. Mulla nyt 6kk koira ja edelleen leikkailen ainakin kerran viikossa sen kynnet. Muista ettet leikkaa liikaa!!!! Valkoisista kynsistä näkyy hyvin, mistä verisuoni alkaa. Mustien kanssa vähän hankalampaa.

      Kannattaa lukea kirjoja ja nettisivuja. Niistä saa paljon tietoa ja kasvattjasta on ainakin meille ollut paljon hyötyä, kun häneltä voi aina kysellä :) Onnea pennun kanssa.

    • apuja:)

      Kääpiöpinsereistä minulla ei ole kokemusta, mutta vastaillaan.

      1. komppaan aiemmin vastanneita, kun rokotukset kunnossa. Ja tutustuttaminen voidaan vaikka aloittaa puiston ulkopuolelta kauempaa katsellen jos koira näyttää aristelevan. Arvioi myös muita koiria, puistoissa käy myös valitettavasti koiria jotka ei ole omistajalla hallinnassa. Et tietenkään halua että pentusi säikähtää jotain huonosti käyttäytyvää koiraa.

      2. Turvallisia koiria (terveitä, rokotettuja, muista koirista/pennuista pitäviä) kannattaa tavata, myös pentuja ja eri rotuisia. Muutenkin tutustuta koira ensimmäisten 16 viikon aikana kaikkeen mitä se tulee loppuelämänsä aikana kohtaamaan. Esim bussit, tapahtumat joissa paljon ihmisiä jne. Jos pentu pelkää esim hälinää, aloita kaukaa ja siirry lähemmäksi kun rauhoittuu. Jos pentu ei pysty syömään esim hälinässä, silloin se stressaa ja on edetty liian nopeasti. Älä hyssyttele/silittele koiraa, vaan ole itse rauhallinen näyttäen pennulle esimerkkiä ettei tarvi pelätä. Hyssyttely voi aiheuttaa sen että pentu kuvittelee että nyt pitää pelätä jotain kun omistaja käyttäytyy noin.

      3. Tähän varmaan rotua tuntevat osaa vastata paremmin. Mutta huomaat varmaan kun pentu väsyy, väkisin ei tietenkään saa liikuttaa.

      4. Jos kissa pelkää koiria, kannattaa pyrkiä siihen että koira kiinnittäisi mahdollisimman vähän huomiota kissaan ja antaisi sen olla. Kun ne tapaavat, pyri kiinnittämään koiran huomio muualle ja palkkaa siitä kun se kiinnittää huomiota sinuun tai on rauhallinen, kissa voi sitten katella ja ehkä lopulta tottuu siihen kun huomaa ettei pelättävää ole. En päästäisi pentua haistelemaan kissaa jos ei kissa vapaaehtoisesti tule luo.

      5. Hyvä peti riippuu varmaan koirasta, toiset tykkää toisesta.. Voithan kysyä missä on nukkunut kasvattajalla. Meillä on ollut pehmopetejä, reunallisia, joissa koirat tykänny nukkua. Mutta pentuna varsinkin nukkui ihan pitkin poikin sänkyjen ja tuolien alla, yöksi meni koriin.. Ei kannata ostaa sellaista mitä koiran voi alkaa tehdä mieli pureskella, esim rottinki jossa pehmuste.

      Nameista sen verran, että jos ostat luita yms niin aidot luut pitää olla niin isoja ettei pentu voi vahingossa nielaista. Jotkut eivät myöskään anna esim kaupan "luita", jotka ovat kengän mallisia (purukenkä) joissa on "nauhat" jotka voi juuttua kurkkuun. Meillä tykätään keitetyistä sisäelimistä (maksa, sydän, munuainen). Kun annat uutta namia niin ensin vähän kerralla niin näkee kestääkö vasta sen.

      6. Riippuu siitäkin millaisilla alustoilla koira kävelee, paljonko ne kuluu luonnossa. Pentua tietenkin kannattaa totuttaa leikkaamalla usein ihan vähän ja aluksi vaikka vaan pari kynttä. Muista palkita :)

      Yks mikä tuli mieleen, totuta koirasi olemaan yksin! Suosittelen seuraavia kirjoja:
      - Jan Fennel: Kuuntelen koiraani
      - Tuire Kaimio: Pennun kasvatus

      Hyvää asiaa myös: Pertti Vilander: Koirankorjauskirja

      • ja vielä

        Kannattaa osallistua pennun kanssa pentukurssille, sieltä saat varmasti hyviä vinkkejä ja käytännön opetusta. Jos asut pienellä paikkakunnalla, myös niillä on koirakerhoja jotka eivät aktiivisesti mainosta toimintaansa, mutta ota yhteyttä. Useissa pidetään esim viikottain koirakouluja, joihin voi osallistua koiran tasosta riippumatta.


      • heidiskä
        ja vielä kirjoitti:

        Kannattaa osallistua pennun kanssa pentukurssille, sieltä saat varmasti hyviä vinkkejä ja käytännön opetusta. Jos asut pienellä paikkakunnalla, myös niillä on koirakerhoja jotka eivät aktiivisesti mainosta toimintaansa, mutta ota yhteyttä. Useissa pidetään esim viikottain koirakouluja, joihin voi osallistua koiran tasosta riippumatta.

        Koirapuistosta: itse en veisi alle puolivuotiasta. Ulkopuolelta ei välttämättä vielä näe, millaiseksi meininki sisäpuolella muodostuu. Koirapuistoon toki saa viedä heti kun rokotussuoja on kunnossa, mutta kannattaako...parempi olisi tutustua yhteen koiraan kerrallaan / tuttuun, rauhalliseen koiraan, ettei pentu saa heti kärkeen huonoja kokemuksia muista koirista. Huonolla tuurilla voi joutua koirapuistossa jonkin kärhämän keskelle ja jos ei ole kokemusta muista koirista, niin koira ei välttämättä osaa toimia "oikein".

        Sosiaalistamista varten monet rotujärjestöt / koirakoulut jne järjestävät pentujen leikkikouluja. Ja kotikulmilla on ehkä joku rauhallinen koira jonka kanssa leikkiä tai käydä kylässä.


      • heidiskä
        heidiskä kirjoitti:

        Koirapuistosta: itse en veisi alle puolivuotiasta. Ulkopuolelta ei välttämättä vielä näe, millaiseksi meininki sisäpuolella muodostuu. Koirapuistoon toki saa viedä heti kun rokotussuoja on kunnossa, mutta kannattaako...parempi olisi tutustua yhteen koiraan kerrallaan / tuttuun, rauhalliseen koiraan, ettei pentu saa heti kärkeen huonoja kokemuksia muista koirista. Huonolla tuurilla voi joutua koirapuistossa jonkin kärhämän keskelle ja jos ei ole kokemusta muista koirista, niin koira ei välttämättä osaa toimia "oikein".

        Sosiaalistamista varten monet rotujärjestöt / koirakoulut jne järjestävät pentujen leikkikouluja. Ja kotikulmilla on ehkä joku rauhallinen koira jonka kanssa leikkiä tai käydä kylässä.

        Pedistä unohtui sanomani, etten itse hankkisi mitään hienoa petiä ennen kuin pahin pureskeluvaihe on ohi. Meillä pennut ovat olleet vallan tyytyväisiä pahvilaatikkopetiin, joka on sisustettu vanhalla tyynyllä ja jollakin huovanpalalla. Isompana sitten voi hommata luxusta jos omaksi iloksi haluaa, koirahan ei noista juuri perusta :) . Kaikki koirat eivät edes aikuisena halua nukkua pedissä vaan mieluummin kovalla lattialla!


    • Anonyymi

      Mukavaa että (sait) koiran, koska tämä tulee 12-vuotta myöhässä olet varmasti saanut sen jo, mutta tässä tietoa kaikille!
      1. Sitten kun kaikki rokotukset on kunnossa.
      2. Sitten kun rokotukset on kunnossa _pitää_ totuttaa toisiin koiriin ehdottomasti.
      3. Aluksi pennun voi antaa vain vapaasti olla takapihalla. Jos takapihaa ei ole, noin 5-10min rauhalliset lenkit riittävät.
      4. Kannattaa ottaa molemmat syliin hetkeksi ja olla kaukana toisistaan jotta voivat katsella toisiaan. Sitten annatte kissan olla vapaana ja koira maassa hihnassa tai sylissä. Annatte haistella ja tutustua rauhassa toisiinsa. Älkää pakottako kissaa mihinkään, tulee vain ongelmia. Kannattaa käydä vierailulla vaikka joka viikko, jotta kissa tottuisi pentuun. Ota pentu vierailun ajaksi aina hihnaan. Älä päästä pentua kissan lähelle, jos kissa ei halua. Näin kun jatkatte, pitäisi niiden tulla keskenään toimeen.
      5. -Suosittelen ensi pediksi isoa pahvilaatikkoa ja siihen pehmikkeeksi/lämmikkeeksi vanha vaate tai viltti. Katsos kun pennut saattavat pureskella ja pissiä pedille, jos sinulla on pahvilaatikko peti, ei haittaa että kallis peti olisi mennyt heti pilalle.
      -Sitten tuosta kaulapannasta... Itse en suosittele pantava, vaan valjaita. Valjaat ovat luotettavammat, tukevammat ja mukavammat.
      -Suosittelen nylontalutinta.
      -Opetusnameja pitää olla, ja pieniä puruluita. Huomioi luissa ja herkuissa ikä, koska jotkut luut ovat vaarallisia pennuille. Lemmikkikaupassa varmasti autetaan!
      -Suosittelen keramiinisia ruokakuppeja. Ja ruokakippojen alusta on ihan hyvä.
      -Lelujen pitää olla kestäviä. Pennut pureskelevat leluja hirveästi, joten suosittelen paria erilaista palloa, vinkulelua, pureskeltavia leluja ja pehmoa. Osta napiton tms pehmo, koska pentu voi vaikka niellä nappisilmät!
      6. Pentu kannattaa opettaa kynsien leikkuuseen niin, että otat vaikka joka toinen viikko paria eri kynttä parina päivänä. Suosittelen katsomaan miten nopeasti kynnet kasvaa, kyllä sen itse huomaa milloin kynnet on hyvä leikata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2620
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      89
      1966
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1501
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1038
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      923
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe