Outo kives.. :p

asdasddsadsaasd

Terve,

Ongelmanani on kiveksen outo "käyttäytyminen" :p

Menin yksi päivä suihkuun. Huomasin peilin ohi kävellessäni, että toinen kivekseni on alempana kuin ennen. Sitä siinä hetken tarkastellessani huomasin että se oli jotenkin vinossa, kuin pystyasennossa..

Suihkussa tyttöystävänikin huomasi asian, muttei kehdanut oikein sanoa mitään :I

Siinä sitten ihmeteltiin hetken päästä, ja annoin asian olla, ajattelin että kyllä se siitä paikkansa löytää, enkä halunnut sitä alkaa pyörittelemään. Hieman sitä painelin ja tarkastin ettei siinä ollut mitään patteja tms ja vertailin niitä toisiinsa. Eli samanlaisia tuntuvat olevan, paitsi toinen hieman vinksahtanut asennossaan.

Taisi olla jo seuraavana päivänä kun kives näytii kohtuu normaalilta, ja annoin asian olla. Kuitenkin muutamaa päivää myöhemmin kives oli taas kovin alhaalla.

Kives on edelleen roikkuvana, ja ehkä liian alhaalla. Se ei ole koskaan ollut noin. Ja ehkä edelleen hieman kenossa, niinkuin se keulisi, paremman kuvailun puutteessa.

Se edelleen "liikkuu" kuten normaali kives, eli näyttäisi toimivan, kivut taitavat olla pikälti kuviteltuja, silla aina asiaa ajatellessani "tunnen" jotain, mutten usko sen olevan realistista kipua tai outoa oloa.

En ole saanut mitään iskuja kiveksiini, eikä mitään outoja asioita ole niille tapahtunut. Toivon vain ettei tämä ole asia jota pitäisi jollain tavalla korjailla, sillä se olisi henkisesti ja fyysisesti raskasta minulle, pystytte varmasti kuvittelemaan..

Ainoita syitä joita keksin voisivat olla;

Painoin ennen erittäin vähän, niin vähän, että jalkojeni välissä oli mukavasti tilaa.. Kuitenkin kun aloin saamaan painoa, huomasin että pallini olivat jatkuvasti tiellä kun yritin maata kyljelteni. Näin olen tottunut nukkumaan aikaisemmin. Ja huomasin, ongelman ilmenemisen jälkeen, maatessani kyljelläni, juuri tämä "palli" on huonosti jalkojeni välissä :p Eli siinä voisi olla syy, että olen unessa kääntynyt kyljelleni ja hitaasti painanut kivestä jotenkin.. :o

Joku muukin syy voi olla, mutta tämä tuntuisi kaikista loogisimmalta.. Eihän kivekset vain yhtäkkiä irtoile kuin ylikypsät hedelmät?? Ei se ihan irti ole kuitenkaan, toivottavasti, mutta erittäin alhaalla se roikkuu verrattuna entiseensä, ja toiseen kivekseen.

Onko tällaista tapahtunut muille? Ja jos on niin toivon teidän kertovan miten se hoidetaan, ja sisäisesti toivon teidän sanovan sen palautuvan ennalleen itse, tai ettei mitään ongelmaa olekaan..

Kiitos.

3

686

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pullit passissa

      olet ilmeisen nuori, kun havaitsit "ongelmasi" nyt, sinulta on mennyt nuoruus ohi ja alat tulla oikeitten miesten ikään, silloin pallien pussit venyvät ihan luonnollisesti ja kivekset riippuvat milloin tasan samalla korkeudella, milloin eri korkeuksilla, pääasia on kunhan liikkuvat ja ovat eläväisiä pallukoita, niin, ja tuskin kellään kivekset ovat jatkuvasti samalla korkeudella, paitsi tietysti pienipussisilla, ja sekin erittäin hankalaa, kivekset nousevat helposti nivusiin ja se vasta tukalaa onkin

      • asasdasdasdaasdaas

        Selevä, taitaapi nuo killuttimet liikkua ihan mukavasti ja normaalisti, ja päässyt niitä testaamaankin nini eipä mitään ongelmia taida olla.

        Jos jotain ilmenee niin laitan tänne, jos ei, niin hyvä juttu.

        Kiitti.


      • asasdasdasdaasdaas kirjoitti:

        Selevä, taitaapi nuo killuttimet liikkua ihan mukavasti ja normaalisti, ja päässyt niitä testaamaankin nini eipä mitään ongelmia taida olla.

        Jos jotain ilmenee niin laitan tänne, jos ei, niin hyvä juttu.

        Kiitti.

        Eiks se ole yksilöllistä,ennen kun kaivoivat salaojat maalla lapiolla niin kaivajilla ne piti olla peräkkäin,armeijjassa oli muuten yhdellä kaverilla sellaiset...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      110
      695
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      526
    3. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      39
      516
    4. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      40
      455
    5. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      71
      447
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      24
      435
    7. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      424
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      38
      399
    9. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      6
      394
    10. Mikä on kaivattusi ikä?

      100v. On mun....
      Ikävä
      20
      371
    Aihe